Pyrintö ja Vilpas tarjosivat lauantai-iltaan jännitysnäytelmän, sarjakärjen voittoputki poikki

26.1.2019 21:23 Seagulls kaatoi Ura Basketin Vantaan Energia Areenalla.

Pyrinnön Antero Lehto on palannut vahvasti tositoimiin loukkaantumisensa jälkeen. Kuva: VIlle Vuorinen

Tampereen Pyrintö kaatoi kotiparketillaan Korisliigan sarjakärjen Salon Vilppaan koriluvuin 89–80 (43–42). Samalla katkesi Vilppaan seitsemän voiton putki.

Pyrintö ja Vilpas tarjosivat Pyynikille saapuneelle yleisölle korkeatasoisen jännitysnäytelmän. Pyrintö oli joukkueista pidemmän aikaa kuskin paikalla, tosin johtoasema vaihtui 40 minuutin aikana useaan otteseen.

Pyrinnöllä oli allaan heikohko vierasesitys Lapualla, joten lauantaina joukkue oli sisuuntuneena. Etenkin Kenneth Manigault (20/6) oli alkuminuuteista lähtien tavallistakin energisempi.

Pyrintö ratkaisi voiton päätösneljänneksellä. Petri Heinosen (4/3/3s) kaksi tahtodonkkia tulivat Vilppaan kannalta ikävään paikkaan. Myön Antero Lehdon (7/0/2s) tyly kolmonen viimeisillä minuuteilla oli yksi ratkaisuhetkistä.

Vilppaan ottelun murheena oli 15 menetystä, kun Pyrintö jäi vain seitsemään menetykseen. Muutoin tilastoista on vaikea löytää joukkueiden välillä eroa.

Vilppaan tehoista vastasivat parhaiten Antonio Ballard (25/3) ja Juho Nenonen (18/7).

Pyrintö pelaa seuraavaksi jo tiistaina Kotkassa. Vilppaan kausi jatkuu lauantaina Uudessakaupungissa.

Ottelutilasto

Seagulls voitti Uran Vantaalla

Helsinki Seagulls otti sarjapisteet Kaarinan Ura Basketin kustannuksella 93–70 (42–24). Ottelun myötä Korisliiga palasi kymmenen vuoden tauon jälkeen Vantaan Energia Areenalla.

Seagulls otti ohjat käsiinsä jo ensimmäisellä neljänneksellä. Ura jäi avausjaksolla ainoastaan seitsemään pisteeseen. Puoliajalla eroa oli jo 18 pistettä helsinkiläisjoukkueen eduksi.

Kolmannella jaksolla Ura yritti kiriä vielä taistelemaan ottelun voitosta. Päätösneljännes oli kuitenkin taas selvästi Seagullsin.

Seagullsin paras oli takamiestaituri Juwan Staten (24/6/5s). Toisen ottelunsa Korisliigassa pelannut Alex Ruoff (11/3/3s) esiintyi ensimmäistä kertaa kotiyleisönsä edessä, tosin Vantaalla.

Ura Basketin tehokkain oli väkivahva sisäpelaaja Jesse Perry (17/12). Kaudella 2013–14 Lapuan Kobrissa pelannut Perry osoitti tupla-tuplallaan heti olevansa edelleen kova tekijä Korisliigassa. Myös Ville Hänninen (14/2) toi vaihtopenkiltä Uralle tehoja.

Seagulls saa Kisahalliin vieraakseen keskiviikkona Kobrat. Ura isännöi jo maanantaina Karhu Basketia.

Ottelutilasto

 
6.5.2025 20:27 Korisliiga

Korisliiga-mestaruus ratkesi: Seagulls kultamitaleille suoraan neljässä!

"Ei tämä ole ihan niin helppoa ollut kuin miltä se on saattanut näyttää", totesi kultamitalin pokannut pelinjohtaja Lassi Nikkarinen, kun Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen finaalisarja ratkesi otteluvoitoin 4–0.

6.5.2025 10:15 Korisliiga

Korisliigan mestaruus katkolla tänään Seagullsille

Kauhajoki isännöi Helsinki Seagullsia tiistaina kotikentällään IKH Areenalla. Helsinkiläiset johtavat ottelusarjaa 3–0 ja ovat voiton päässä seurahistorian toisesta Suomen mestaruudesta.

3.5.2025 17:44 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Seagullsille kolmas voitto, Kauhajoki lähellä kavennusta mutta joutui selkä seinää vasten

Helsinki Seagulls otti Korisliiga-finaaleissa 3–0-johtoaseman. Seuraava, mahdollisesti ratkaiseva, ottelu pelataan tiistaina Kauhajoella.

2.5.2025 17:30 Korisliiga

Seagullsin ja Kauhajoen kolmas finaaliottelu vapaasti katsottavissa lauantaina Neloselta klo 15

Korisliigan finaalisarjassa on pelattu kaksi ottelua ja Helsinki Seagulls johtaa finaalisarjaa 2–0. Kolmas finaali pelataan lauantaina 3.5. Helsingissä Töölön Kisahallissa klo 15:00. Ottelu on vapaasti katsottavissa Neloselta.

29.4.2025 20:30 Korisliiga

Sajantilan heittokäsi liekeissä – Seagulls kasvatti finaalijohtoaan vierasvoitolla

Erik Sajantila säväytti kentän pistekuninkaana, kun Helsinki Seagulls otti 2–0-johtoaseman Korisliigan finaaleissa.

26.4.2025 19:59 Korisliiga

Korisliiga-finaalit käyntiin: Seagulls päihitti Kauhajoen rajusti avauksessa, Nikkarinen kentän pistekuningas

Helsinki Seagullsin kotiavaus Kauhajokea vastaan päättyi 89–56-voittoon. Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa.

26.4.2025 17:33 Pääjuttu

Ruudun lähetys Korisliiga 1. finaalista toimii taas

Miesten Korisliigan 1. finaali käynnistyi lauantaina kello 17 Töölön Kisahallissa. Ruudun lähetys ottelusta ei toiminut aluksi, mutta vika on nyt korjattu.

25.4.2025 09:15 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Andre Gustavson ja Kauhajoki valmistautuvat haastamaan Lassi Nikkarisen ja Helsinki Seagullsin – ”Näiden seurojen kohtaamisissa on erityinen lataus”

Playoffit puhtaalla pelillä selvittänyt Kauhajoki haastaa miesten Korisliiga-finaalissa sarjavaiheen selkeän voittajan Helsinki Seagullsin. Joukkueet ovat mitelleet keskenään korkeilla sijoilla pudotuspeleissä usein mutta finaalissa vain kerran aiemmin.

19.4.2025 19:24 Korisliiga

Pronssivääntö ratkesi jatkoajalla pisteen turvin: Salon Vilppaalle seurahistorian ensimmäiset pronssimitalit

Salon Vilpas ja Kataja Basket pelasivat Joensuussa miesten Korisliiga-kauden pronssimitaleista.

Näytä lisää vastaavia