Nuorten maajoukkuevalmentajat valittu vuodelle 2021

7.12.2020 15:37 Sudenpentujen valmentajat maajoukkuekesälle 2021 on valittu. Sudenpentujen valmennuksesta löytyy hieno jatkumo, jossa monet valmentajat ovat tuttuja nimiä jo aiemmilta maajoukkuevuosilta.

Valmentajalistalta löytyy runsaasti tuttuja nimiä Sudenpentujen valmennuksesta jo edellisiltä maajoukkuekesiltä. Koripalloliiton päävalmentaja Henrik Dettmann painottaakin, että jatkuvuudella on tärkeä merkitys Sudenpolulla.

– Hienoa valmennusryhmä, jossa on riittävästi jatkuvuutta ja vähän uutta verta. Jatkuvuus on meillä ollut tärkeä arvoa. Kilpailijoilla on parhaat vastassa, eikä kaikkia asioita kansainvälisissä peleissä opi kirjoista lukemalla tai yhtä yötä nukkumalla. Ne pitää elää, sulatella, kokea uudestaan ja opiskella välissä, Dettmann kertoo.

Jatkuvuutta tukee myös Koripalloliiton pitkäaikainen strategia, jonka tavoitteena on, että nuorten maajoukkueiden päävalmentajat ovat Koripalloliiton päätoimisia työntekijöitä.

– Nyt olemme lähellä sitä tavoitetta, Dettmann kiteyttää.

Baltic Sea Basketball Cup on peruttu tammikuulta

Koronatilanteen takia Viron koripalloliitto tiedotti viikonloppuna, että perinteisesti maajoukkueohjelmassa tammikuun alussa ollut Baltic Sea Basketball Cup on peruttu tältä vuodelta.

16- ja 18-vuotiaiden maajoukkueet eivät täten keräänny joulukuun lopussa leirille, vaan ikäluokkien maajoukkuevuoden ensimmäinen maajoukkueleiri järjestetään poikkeuksellisesti 2.-5. tammikuuta 2021 Baltic Sea Basketball Cupin tilalla.

– Me kaikki toivomme ja uskomme, että ensi kesästä tulee normaali kesä. Siihen saakka pitää jaksaa sinnitellä. Nyt viedään ensin hyvällä yhteistyöllä kotimaan kausi kunnialla loppuun.

Nuorten maajoukkuevalmentajat 2021

20-vuotiaat naiset

Päävalmentaja: Pekka Salminen
Valmentajat: Mirka Dettmann, Emma Malm, Jari Nykänen

18-vuotiaat tytöt

Päävalmentaja: Jussi Laakso
Valmentajat: Niko Hellman, Juha-Pekka Männistö

16-vuotiaat tytöt

Päävalmentaja: Jussi Räikkä
Valmentajat: Janne Hänninen, Tuomas Rahkonen

15-vuotiaat tytöt

Päävalmentaja: Ilkka Palviainen
Valmentajat: Ray Ailus, Niko Nyholm, Erkko Ojala

20-vuotiaat miehet

Päävalmentaja: Mikko Larkas
Valmentajat: Anton Mirolybov, Petri Velling

18-vuotiaat pojat

Päävalmentaja: Mikko Tupamäki
Valmentaja: Vesa Vertio

16-vuotiaat pojat

Päävalmentaja: Jyri Lohikoski
Valmentajat: Ville Neva, Pekka Setälä

15-vuotiaat pojat

Päävalmentaja: Juha Sten
Valmentajat: Juuso Milén, Jussi Immonen, Petri Virtanen

Susi All Stars -valmentajat julkaistaan myöhemmin erikseen.

 
27.12.2023 10:03 Pääjuttu

Nuorten maajoukkueilla edessä ainutlaatuinen arvokisakesä, valmennustiimeissä ennätysmäärä naisia

Nuorten maajoukkueet aloittavat vastanimettyjen valmennustiimien johdossa valmistautumisen ainutlaatuiseen vuoteen: Koripallon nuorten MM-kisoissa nähdään toista kertaa historiassa suomalaisjoukkue, kun 17-vuotiaat tytöt pelaavat heinäkuussa Meksikossa. Heti perään katseet kääntyvät Tampereelle, jossa 18-vuotiaat pojat isännöivät EM-kisoja.

29.12.2022 09:05 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuevalmentajat valittu vuodelle 2023

Nuorten koripallomaajoukkueiden valmentajat on valittu vuodelle 2023. Sudenpentujen päävalmentajat pysyvät pitkälti samoina, mutta uutena nimenä nähdään Henri Clement, joka ottaa komentoonsa 15-vuotiaiden poikien maajoukkueen.

23.12.2021 09:31 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuevalmentajat valittu vuodelle 2022

Nuorten koripallomaajoukkueiden valmentajat on valittu vuodelle 2022. Sudenpentujen päävalmentajat pysyvät pitkälti samoina, mutta uutena nimenä nähdään Petri Virtanen, joka ottaa komentoonsa 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen.

6.2.2024 16:35 Sudenpennut

Sudenpentujen EM-kisojen lohkot kesälle arvottu – MU18 saa kotikisoihin mielenkiintoisen alkulohkon

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA järjesti tiistaina Saksan Freisingissa ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. Tampereen kotikisoissa esiintyvä 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtaa alkulohkossaan Slovenian, Espanjan ja Liettuan.

14.2.2023 14:36 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2023 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.

16.2.2022 08:28 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2022 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tiistaina 15.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2022. Suomen kaikki tyttömaajoukkueet pelaavat A-divisioonan EM-kisoissa, pojat taas B-divisioonassa.

18.11.2019 12:24 Sudenpennut

Nuorten maajoukkuevalmentajat valittu vuodelle 2020

Sudenpentujen valmentajat maajoukkuekesälle 2020 on valittu. Sudenpennut on tulevana kesänä jälleen huippuvalmentajien opissa.

5.10.2021 11:49 Nuorten EM-kilpailut

Sudenpentujen EM-kisojen järjestäjämaat pysyvät samoina

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA päätti lokakuun alussa pidetyssä kokouksessa, että nuorten EM-kisojen järjestäjät pysyvät tulevana kesänä 2022 samoina kuin 2021, jolloin ei järjestetty nuoren EM-kilpailuja.

22.1.2019 08:52 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuevalmentajat valittu kesälle 2019

Suomen nuorisomaajoukkueiden valmentajat maajoukkuekesälle 2019 on valittu. Sudenpennut on myös tulevana kesänä huippuvalmentajien opissa.

13.12.2018 14:42 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2019 EM-lohkot ratkesivat

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA suoritti torstaina 13.12. kesän 2019 koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat Belgradissa.

Näytä lisää vastaavia