Nuori Kreikka pelaa voimapalloa ja pyrkii lähelle koria

4.9.2017 16:10 Jo kolmannen peräkkäisen trilleriottelun EM-kotikisayleisölle tarjonnut Susijengi jatkaa EM-alkulohkourakkaansa tiistain myöhäisillan derbyllä Kreikkaa vastaan. Kreikka murjoi kisa-avauksessaan Islannin, mutta on sittemmin taipunut niin Ranskalle kuin Sloveniallekin ja taistelee Suomea vastaan kynsin hampain mahdollisuudestaan edetä Istanbulin jatkopeleihin.

Thanasis "Vanhempi" Antetokounmpo on Kreikan ase nopeassa pelissä.

Kostas Sloukas on Kreikan takakentän sielu.

Kreikka pyrkii tekemään peleistä fyysisiä. Tässä tyylinäytteen antaa Georgios Printezis. Kuvat: FIBA Europe.

Suomi ja Kreikka kohtasivat edellisen kerran kesän 2013 EM-kisojen Koperin alkulohkossa. Edellisessä ottelussaan Susijengi oli kohdannut suuren itäeurooppalaisen palloilumaan (Venäjä) ja noussut sillasta tuplajatkoajalle. Voittonsa siivittämä Susijengi pelasikin turnauksen parhaan ottelunsa Kreikkaa vastaan kaatamalla helleenit 86-77 Petteri Koposen 29 pisteen turvin.

- Voisihan tässä sanoa, että historia toistaa itseään, mutta eipä mennä asioiden edelle, naurahtaa Susijengin apuvalmentaja Jukka Toijala ennakoidessa Puolaa vastaan haetun tuplajatkoaikavoiton jälkeistä Kreikka-ottelua.

- Tiistaina vastaan asettuva Kreikka on eri joukkue kuin 2013. Vassileios Spanoulis ja Nikos Zisis ovat lopettaneet, takakenttä on uudistunut oikeastaan täysin. Kreikka on käynyt läpi selkeän sukupolvenvaihdoksen.

Vaikka nimet miehistössä ovat neljässä vuodessa muuttuneet, päävalmentaja Kostas Missas pyörittää plutoonaansa ”perinteisen Kreikka-koripallon” askelmerkeillä.

- Kreikka pelaa erittäin voimakasta voimakoripalloa, eli he hakevat erilaisin keinoin palloa korin läheisyyteen, erityisesti Georgios Printezisin kautta – myös jopa viemällä takamiehensä korin alle, avaa Toijala käsitettä.

- Vaikka joukkue on nuori, kokoonpano on täynnä kokeneita pelaajia, ja kaikilla heistä on Euroliiga-pelaajan status. Kreikkalaiseen peli-identiteettiin kuuluu sekin, että päävalmentaja peluuttaa joukkuettaan hyvin kontrolloidusti. Jos Kreikka ei pääse juoksemaan, he pelaavat todella hidasta koripalloa ja yrittävät tehdä pelistä painia.

Pelitapojen kohtaamisessa Susijengi on Toijalan mukaan vahvoilla, jos peliin päästään suomalaisvahvuuksien kautta.

- Meidän on oltava erittäin aktiivisia ja Kreikan kannalta ikäviä. Puolustamme iholla, laitamme painetta palloon, teemme heidän olonsa epämukavaksi. Hyökkäyspelissä meidän on saatava pallo liikkeelle nopeammin kuin Puolaaa vastaan. Jos tyydymme pomputtelemaan palloa ja hidastamme tempoamme, pelaamme Kreikan ehdoilla.

Kreikan avainpelaajat – seuraa heitä

  • Georgios Printezis (206 cm/32 v): ”Tässä turnauksessa selkeästi Kreikan tuottavin pelaaja. Menee korille ja pystyy viimeistelemään molemmilla käsillä. Printezis on maailman parhaita floater-heitoissaan. Printezis osaa myös tarvittaessa syöttää.”
  • Kostas Sloukas (192 c/27 v): ”Joukkueen henkinen johtaja. Pelinrakentaja, joka pitää vaikeilla hetkillä Kreikkaa kasassa. Erinomainen syöttäjä, mutta heittää myös kolmosta kuljetuksesta ja vie palloa itse loppuun asti. Laatumies, kaikilla mittareilla.”
  • Thanasis Antetokounmpo (201 cm/25 v): ”Ei välttämättä taitotasoltaan suurin virtuoosi, mutta hämmästyttävän urheilullinen pelaaja. Kun Kreikalla on nihkeää, he menevät liikkuvampaan viisikkoon ja Antetokounmpolla on silloin käyttöä. Huikea heikon puolen puolustusapu, joka tulee blokkaamaan heittoja aivan tyhjästä.”

Susijengi ja Kreikka kohtaavat Hartwall Areenalla tiistaina 5.9. klo 20:00 Suomen aikaa.

Kreikan maajoukkue EM-kisoissa 2017

#

Nimi

Pituus

Syntynyt

Seura 2017-18

8

CALATHES Nick

198

7.2.1989

Panathinaikos (GRE)

9

BOUROUSIS Ioannis

215

17.11.1983

Zhejiang Lions (CHI)

10

SLOUKAS Kostas

192

15.1.1990

Fenerbahce (TUR)

11

PAPPAS Nikos

194

11.7.1990

Panathinaikos (GRE)

14

PAPAGIANNIS Georgios

217

3.7.1997

Sacramento Kings (NBA)

15

PRINTEZIS Georgios

206

22.2.1985

Olympiakos (GRE)

16

PAPANIKOLAOU Kostas

203

31.7.1990

Olympiakos (GRE)

17

MANTZARIS Evangelos

196

16.4.1990

Olympiakos (GRE)

18

AGRAVANIS Dimitrios

208

20.12.1994

Olympiakos (GRE)

19

PAPAPETROU Ioannis

206

30.3.1994

Olympiakos (GRE)

31

BOGRIS Georgios

210

19.2.1989

Olympiakos (GRE)

43

ANTETOKOUNMPO Thanasis

201

18.7.1992

Panathinaikos (GRE)

  • Päävalmentaja Kostas Missas

Henkilöt

 
14.4.2018 09:00 Liittoa koskeva tiedote

EM-kotikisat oli vuoden 2017 paras kuluttajatapahtuma

Elämys Group vastaanotti parhaan kuluttajatapahtuman palkinnon Evento Awards -gaalassa.

18.1.2018 22:40 EM-kilpailut

”Me yhdessä!” – Susijengi, koripallon EM-kotikisat ja Lauri Markkanen keräsivät tunnustusta Suomen Urheilugaalassa

Suomalainen koripalloperhe sai rutkasti aihetta juhlaan torstai-iltana Suomen Urheilugaalassa, kun yhteisvoimin ja suurella sydämellä rakennetut EM-kotikisat nimettiin vuoden urheiluilmiöksi ja kotiyleisön hurmannut Susijengi vuoden joukkueeksi. Susijengin ja Chicago Bullsin Lauri Markkanen palkittiin vuoden nuorena urheilijana sekä vuoden läpimurtona.

15.1.2018 14:00 EM-kilpailut

Koripallon EM-kotikisat toivat Helsinkiin yli 40 miljoonaa euroa

Asiakastyytyväisyyskyselyissä huippuarvosanoja keränneet koripallon EM-kotikisat olivat menestys myös taloudellisia vaikuttavuuslukemia tarkasteltaessa. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) teettämän tutkimuksen mukaan EM-kisat toivat Helsinkiin 41,3 miljoonan euron suuruisen vaikutuksen.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

20.11.2017 EM-kilpailut

PostNord on Susijengin ylpeä kumppani: ”Tässä on ollut tekemisen meininkiä”

Susijengi ja sen pääyhteistyökumppani PostNord pyrkivät yhteistyössä jatkuvasti tilanteeseen, jossa molemmat voittavat. Yhteistyössä vallitseva hyvä tiimihenki on ollut avain hyviin tuloksiin molemmin puolin.

27.10.2017 12:00 EM-kilpailut

EM-kotikisojen asiakkaat: ”Tunnelma lähes täydellinen”

Helsingissä pelattujen koripallon EM-kotikisojen asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan kävijöistä peräti 99,2 prosenttia suosittelisi Susijengin ottelutapahtumaa ystävälleen. EM-kisaotteluiden tunnelma hipoi asiakkaiden mielestä täydellisyyttä. Asiakastyytyväisyyskyselyn toteutti Sport Business School Suomen Koripalloliiton toimeksiannosta.

9.10.2017 EM-kilpailut

EM-kilpailut 1967 (osa 10): Suomi-Romania ja kisojen yhteenveto

Kari Liimo olisi poissa kokoonpanosta ja peli alkaisi tavallista aikaisemmin (15.30), jotta joukkueet ehtisivät Helsinkiin seuraamaan loppuottelua sekä osallistumaan päättäjäisiin.

20.9.2017 EM-kilpailut

Koripallon EM-kotikisat kokosivat lähes 88.000 katsojaa

Viime sunnuntaina Istanbulissa päättyneiden koripallon EM-kilpailuiden katsojatilastot olivat suomalaisittain ilahduttavaa luettavaa. Helsingin EM-huumassa koettiin muun muassa kisojen korkein yleisömäärä. Kaikkiaan Susijengin EM-kotikisoja seurasi Hartwall Arenalla 87.806 katsojaa.

9.9.2017 21:30 Maaottelu

Italian heittoralli päihitti Susijengin, EM-kisat päätökseen Istanbulissa

Susijengin EM-taival sai päätöksensä Istanbulin yössä neljännesvälieriin, kun avausneljänneksellä tulikuumana heittänyt Italia karkasi 57-70 (29-48) -voittoon. Susijengi kiri italialaisten kahteenkymmeneen pisteeseen venyneen johdon kalkkiviivoilla vielä yhdeksään pisteeseen, mutta sen lähemmäksi Suomi ei yltänyt.

9.9.2017 11:45 Haastattelu

Rannikko & Koponen: ”Pitää tehdä Italian pelistä vaikeaa”

Ammattilaisuriensa aikana pitkän päivätyön Italiassa tehneet pitkäaikaiset Susijengi-takamiehet Teemu Rannikko ja Petteri Koponen kertovat joukkueensa tekevän lauantaina kaikkensa saadakseen Italian pelaamisen mahdollisimman vaikeaksi. Ottelun voittaja etenee EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon, minne Suomi on viimeksi yltänyt 1967.

Näytä lisää vastaavia