7.3.2019 11:16 Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on laittanut kutsun naisten universiadijoukkueen ehdokkaille, 20-vuotiaiden naisten maajoukkueelle ja Susiladies-pelaajille muodostaakseen yhden ison harjoitusryhmän maajoukkuekesälle 2019.
Susiladies-valmentajan alaisuudessa harjoittellaan kesällä yhtenä ryhmänä. Kuva: Ville Vuorinen.
Salminen painottaa, että sekä seurajoukkueissa että maajoukkuetasolla on tehty pitkään töitä naiskoripallon edistämiseksi. Ensimmäinen konkreettinen askel on ollut 16-vuotiaiden tyttöjen viimekesäinen nousu A-divisioonaan ja uusin askel on 20-vuotiaiden naisten maajoukkueohjelman uudelleenherättäminen. 20-vuotiaiden naisten maajoukkue pelasi edellisen kerran kesällä 2006.
Haastajamaajoukkueen aktivoiminen universiadikentille kesän 2019 aikana kuuluu samaan linjaan pitkän tähtäimen kehitysprojektia, jossa 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa syntyneitä pelaajalupauksia koulitaan maajoukkueen uuden sukupolven kulmakiviksi.
– Meillä on riittävä määrä laadukkaita pelaajia, jotka ovat sitoutuneita ja motivoituneita harjoittelemaan. Salminen kertoo.
– Kansainvälisen koriksen isoissa ympyröissä on pistetty merkille, että Suomessa tapahtuu jotain positiivista ja sitä kautta saimme paikan. Meiltä löytyy universiadien ikäluokasta paljon hyviä pelaajia, joten paikan saaminen on loistava juttu meidän tulevaisuuden kannalta.
Salmisen johdolla harjoitellaan kesällä yhtenä ryhmänä, jonka muodostaa universiadijoukkueen ehdokkaat, 20-vuotiaiden naisten maajoukkue sekä aikuisten maajoukkueen pelaajia. Susiladies-pelaajille tarjotaan open gym -harjoittelua eli ominaisuus- ja taitoharjoittelua.
– Kesän ohjelma on muodostettu niin, että tietyissä kohdissa painotus on eri asioissa. Ominaisuus- ja taitoharjoittelussa, 20-vuotiaiden naisten maajoukkueessa ja universiadijoukkueen valmistautumisessa.
– Ohjelmien yhdistäminen mahdollistaa sen, että esimerkiksi Awak Kuier, Lotta-Maj Lahtinen ja Sara Bejedi saavat mahdollisimman paljon pelejä kesällä. Awak pääsee pelaamaan 20-vuotiaiden lisäksi 18-vuotiaiden kisoissa, kun taas Lotta-Maj ja Sara ovat ehdolla sekä 20-vuotiaisiin että universiadeihin.
Naisten maajoukkue ei pelaa kesän aikana maaotteluita ja seuraavat ottelut ovat 2019 vuoden maajoukkueikkunassa, jossa karsitaan vuoden 2021 EM-kisoihin.
Sukunimi | Etunimi | Syntymävuosi | Seura 2018/19 |
Augustin | Nina | 1997 | Robert Morris (NCAA) |
Bejedi | Sara | 2000 | HBA |
Eräkangas | Lotta | 1997 | EBT |
Grönberg* | Camilla | 1994 | ChemCats Chemnitz (GER) |
Järvikangas | Noora | 1994 | Peli-Karhut |
Kalin | Marianne | 1997 | Hofstra (NCAA) |
Karsten | Sandra | 1997 | Hofstra (NCAA) |
Korpinen | Marika | 1998 | George Mason (NCAA) |
Koskimies | Elina | 1996 | American (NCAA) |
Kuisma | Kaisa | 1994 | Tapiolan Honka |
Lahtinen | Lotta-Maj | 1999 | Georgia Tech (NCAA) |
Lehtoranta | Roosa | 1997 | Tapiolan Honka |
Noponen | Petra | 1996 | Catz |
Pirttinen | Veera | 1997 | ChemCats Chemnitz (GER) |
Rajala | Sofia | 1998 | Fort Wayne (NCAA) |
Rokkanen | Sara | 1996 | Toledo (NCAA) |
Salmi | Ninni | 1996 | Northern Illinois (NCAA) |
Tulonen | Helmi | 1998 | Saarlouis (GER) |
Väätänen | Ella | 1997 | Long Island (NCAA) |
Äijänen | Anniina | 1995 | Sedis Basquet (ESP) |
*Loukkaantunut
Sukunimi | Etunimi | Syntymävuosi | Seura 2018/19 |
Agyei | Magdalene | 1999 | EBT |
Arike | Elina | 2000 | HBA |
Hulmi | Fanny | 1999 | West Florida (NCAA2) |
Kahelin | Anna | 1999 | HBA |
Kert | Carolina | 2000 | HBA |
Kosonen | Roosa | 2000 | Catz |
Kuier | Awak | 2001 | HBA |
Kuisma | Nea | 1999 | HBA |
Lehti | Rosa | 2000 | HBA |
Mäenpää | Vera | 2000 | HBA |
Rantalainen | Tinna | 2000 | Catz |
Salovaara | Elli | 2000 | Kouvottaret |
Tulkki | Reetta-Sofia | 2000 | Peli-Karhut |
Vaalavirta | Kia | 1999 | San Francisco (NCAA) |
Vehka-aho | Lotta | 2000 | HBA |
Vidgren | Jemina | 2000 | Catz |
Bejedi | Sara | 2000 | HBA |
Lahtinen | Lotta-Maj | 1999 | Georgia Tech (NCAA) |
Amzil | Latifa | 2000 | HBA |
Sukunimi | Etunimi | Syntymävuosi | Seura 2018/19 |
Holopainen | Annika | 1993 | Politechnika Gdansk (POL) |
Lehtoranta | Linda-Lotta | 1991 | Peli-Karhut |
Pelander | Sofia | 1992 | Norrköping (SWE) |
Pounds | Anissa | 1992 | Maristas Coruna (ESP) |
Wahlgren | Saara | 1993 | Hyvinkään Ponteva |
Suomalainen koripallo sai taas rutkasti positiivista julkisuutta kansainvälisillä areenoilla, kun naisten haastajamaajoukkueen laituri Krista Gross, 22, valittiin Suomen universiadijoukkueen lipunkantajaksi. Järjestyksessään 27. universiadien avajaiset järjestetään lauantai-iltana Venäjän Kazanissa.
Suomen miesten ja naisten haastajamaajoukkueet (synt. 1989–1994) lähtevät kesän 2013 koitoksiin 15 pelaajan ringeillä. Kaikkiaan kolmestakymmenestä haastajamaajoukkueisiin kutsutuista pelaajista on aikuisten maaotteluissa esiintynyt peräti 13 pelaajaa. Haastajamaajoukkueiden kesä huipentuu Venäjän Kazanissa 6.-17.7. järjestettäviin universiadeihin.
Kansainvälinen opiskelijaurheiluliitto (FISU) on valinnut sekä Suomen miesten että naisten koripallojoukkueet vuoden 2013 Universiadeihin, jotka järjestetään Kazanissa 6.-17.7. Sinivalkoiset värit menestyivät erinomaisesti 2011 ”opiskelijoiden olympialaisissa”, joissa Suomen miehet saavuttivat historian parhaan saavutuksensa ollen seitsemänsiä ja naisten napatessa kahdeksannen sijan.
Suomen naisten koripallomaajoukkueelle on myönnetty paikka Kiinan Shenzhenissä 12.–23. elokuuta pelattaviin ”opiskelijoiden olympialaisiin”, universiadeihin. Joukkueen päävalmentajaksi on nimetty Ensio Helimäki, joka on kutsunut koolle 13 pelaajan ringin.
Osa Suomen 38 urheilijan kokoisesta Universiadijoukkueesta ottaa lauantaina suunnan kohti Daegua, Etelä-Koreaa. Mukana on naisten koripallojoukkue, jonka ottelut Daegussa käynnistyvät 20.8. Maajoukkueen runkopelaajista koottu Universiadijoukkue lähtee Etelä-Koreaan maltillisin odotuksin.
Naisten maajoukkueen päävalmentaja Risto Piipari on nimennyt joukkueensa Universiadeihin eli ns. opiskelijoiden olympialaisiin. Universiadit järjestetään Etelä-Koreassa 16.8.-1.9. Suomen ottelut turnauksessa käynnistyy 20.8.
A-divisioonan EM-kisoihin valmistautuva Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelaa kaksi valmistavaa maaottelua Belgiaa vastaan Urhea-hallissa perjantaina 29. ja lauantaina 30. heinäkuuta. Urhea-hallissa onkin mainio mahdollisuus nähdä perjantaina Suomen naiskoripallon tulevaisuus ja nykyhetki.
Susiladies kerääntyy kesäharjoittelemaan maanantaina 6.6. Urhea-halliin, Helsinkiin. Joukkueen kesäohjelmaan kuuluvat vierasottelut Portugalia vastaaan, heinäkuun lopun kotiottelut Helsingissä Viroa ja Latviaa vastaan sekä elokuun alussa kotiottelut Islantia ja Ruotsia vastaan Tampereella.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue on kutsuttu Euroopan Nuorten Olympiafestivaalien (EYOF) koripalloturnauksen yhdeksi osallistujamaaksi. EYOF järjestetään 24.-30.7.2022 Banská Bystrica Slovakiassa.
Suomalainen koripalloyhteisö vastaanotti ilouutisen, kun kansainvälinen yliopistourheiluliitto FISU ilmoitti myöntäneensä Suomelle paikat niin miesten kuin naistenkin universiadien koripalloturnaukseen. Koronapandemian vuoksi jo kertaalleen vuodella lykätyt universiadit järjestetään Kiinan Chengdussa 26.6.-7.7.2022.
Suomen naisten maajoukkue, Susiladies pelaa viikonloppuna kaksi maaottelua Latviaa vastaan Riikassa. Susiladies pelaa ensin suljetuin ovin Latviaa vastaan lauantaina 31.7. klo 18:00 ja yleisön kera sunnuntaina 1.8. klo 17:00.
Yhdysvaltalainen urheiluvaatemerkki Avia vaatettaa jatkossa kaikki Suomen koripallomaajoukkueet. Avia saapui vuoden alusta yksinoikeudella K-Citymarketeihin, jonka valikoimista löytyy jatkossa Susijengin fanituotteita.
WU18-tyttöjen B-divisioonan EM-kulta, WU20-naisten B-divisioonan EM-hopea ja WU16- tyttöjen EM-kisojen 10. sija nostivat tyttöjuniorit Suomi-koriksen puheenaiheiksi vuodella 2019. Vuoden muita kohokohtia olivat mm. Lauri Markkasen näytöt Chicago Bullsissa, Antti Zittingin nimitys FIBA:n hallitukseen sekä Karhu Basketin ja Peli-Karhujen tuplamestaruudet.
Suomen naisten haastajamaajoukkue sijoittui tänään Napolin universiadeissa yhdeksänneksi voittamalla Unkarin 44-75 (22-35). Suomi lähti peliin altavastaajana, mutta todisti sisunsa häikäisevän hyvällä susipelaamisella.
Suomen naisten haastajamaajoukkue pelaa keskiviikkona yhdeksännestä sijasta Napolin universiadeissa, kun Suomi voitti Romanian lopulta selkeästi 50-73 (29-36).
Suomen naisten haastajamaajoukkue eteni pelaamaan sijoista 9-12 universiadeissa, kun Suomi pelasi erinomaisesti yhteen läpi ottelun ja kellisti Meksikon 77-51 (39-23). Suomi saa vastaansa huomenna Romanian.
Napolin universiadeissa naisten haastajamaajoukkue otti nimiinsä ensimmäisen voittonsa, kun Kanada kaatui alkulohkon viimeisessä ottelussa 82-59 (34-37).
Naisten haastajamaajoukkue pelasi Napolin universiadeissa toisen alkulohkon ottelunsa tänään torstaina. Eilen Australialle hävinnyt Suomi joutui jälleen tyytymään tappioon, kun suomalaiset kivittivät heittonsa ja Kiina jylläsi 75-50 (45-30) -voittoon.
Suomen naisten haastajamaajoukkue aloitti universiadiurakkansa Napolissa keskiviikko iltapäivänä alkulohko-ottelulla, jossa vastassa oli Australia. Suomi pisti vastaan hallitsevalle mestarille, mutta australialaiset keräsivät avausneljänneksellä kaksinumeroisen johdon, jonka se piti loppulukemiin 51-68 (29-40) saakka.
Ylihuomenna alkaviin universiadeihin valmistautuvan Suomen naisten haastajamaajoukkue pelasi maanantaiaamuna viimeisen valmistavan scrimmagen Kanadaa vastaan. Universiadijoukkue pelasi aktiivista suomalaista koripalloa, joka on joukkueen ykkösase myös kisoissa.