17.12.2003 Suomen koripallomaajoukkueille arvottiin viime viikonloppuna vastustajat ensi vuoden syksynä käynnistyviin EM-karsintoihin. Nyt ovat myös sekä miesten että naisten otteluohjelmat selvillä. Naisten maajoukkue aloittaa A-divisioonan karsintansa Bulgariaa vastaan vieraissa 8.9.2004. Miehet puolestaan matkaavat B-divisioonan avausotteluaan varten Georgiaan.
Naisten maajoukkue pelaa EM-karsintojen A-divisioonassa. Suomen lisäksi karsintalohkossa D EM-kisalipuista kisailevat Bulgaria, Puola ja Serbia & Montenegro. Joukkueista Puola sekä Serbia & Montenegro esiintyivät syyskuussa pelatussa EM-lopputurnauksessa. Puola sijoittui peräti neljänneksi hävittyään pronssiottelussa niukasti Espanjalle. Serbia & Montenegron sijoitus oli kahdeksas.
Suomen naiset avaavat karsintataipaleen siis vieraissa Bulgariaa vastaan. Ensimmäisen kotiottelunsa Suomi pelaa lauantaina 11.9.2004, jolloin vieraaksi saapuu Serbia & Montenegro.
A-divisioonan kunkin neljän karsintalohkon voittajat sekä kaksi parasta lohkokakkosta selviytyy suoraan EM-kisoihin, jotka pelataan Turkissa 2005. Ensivaiheessa ilman EM-kisapaikkaa vaille jääneet pelaavat vielä syksyllä 2005 lisäkarsintoja, joiden paras pääsee vielä Turkin EM-lopputurnaukseen, ja joiden kaksi heikointa putoaa B-divisioonaan.
Miesten koripallomaajoukkueen ensimmäinen ottelu, Georgia-Suomi, pelataan 11.9.2004. Syksyllä 2004 pelataan kaikkiaan kolme kierrosta. Kaksi muuta otteluaan Suomi sai kotikentälleen. Syyskuun 15. päivänä vastassa on Luxemburg ja lauantaina 18.9.2004 Makedonia. Lohkon loput ottelut pelataan syyskuussa 2005.
B-divisioonan ottelut tähtäävät A-divisioonaan nousuun. Suomen alkulohkon D voittaja pääsee kaksiosaiseen pudotuspeliotteluun lohkon B voittajaa vastaan. Kyseisen pudotuspeliottelun voittaja nousee EM-karsintojen A-divisioonaan. Lohkossa B pelaavat Irlanti, Malta, Slovakia ja Sveitsi.
Suomen naisten ja miesten kotiotteluiden pelipaikkakunnat ja –ajat päätetään myöhemmin.
ke |
08.09.2004 |
Bulgaria – Suomi | |
la |
11.09.2004 |
Suomi – Serbia & Montenegro | |
ke |
15.09.2004 |
Puola – Suomi | |
la |
18.09.2004 |
Suomi – Bulgaria | |
ke |
22.09.2004 |
Serbia & Montenegro – Suomi | |
la |
25.09.2004 |
Suomi - Puola |
la |
11.09.2004 |
Georgia – Suomi | |
ke |
15.09.2004 |
Suomi – Luxemburg | |
la |
18.09.2004 |
Suomi – Makedonia | |
la |
03.09.2005 |
Suomi – Georgia | |
ke |
07.09.2005 |
Luxemburg – Suomi | |
la |
10.09.2005 |
Makedonia - Suomi |
Lue myös Koris.net-artikkeli "Suomen maajoukkueiden EM-karsintavastustajat arvottu".
Suomen Koripalloliitto on avannut ”Basket.fi – Korista 24/7” –sivut yhteisöpalvelu Facebookissa. Avajaisten kunniaksi Facebook-sivulla on tarjolla muun muassa kilpailu, jonka pääpalkintona on Nokia 97 mini –multimedialaite Comes with Music –palvelulla.
Miesten ja naisten maajoukkueet pelaavat ensi syyskuussa viisi EM-karsintojen otteluaan Suomen kamaralla. Pelipaikat kyseisille otteluilla on valittu. Suomen Koripalloliitto on myös solminut EM-karsintoja koskevan televisiointisopimuksen YLE:n kanssa, joka takaa kattavan näkyvyyden Suomi-koriksen lippulaivoille.
Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueet aloittavat seuraavat EM-karsintansa ensi vuoden syyskuussa. Maajoukkueiden vastustajat arvottiin lauantaina (13.12.) Belgradissa, Serbia & Montenegrossa. Naisten maajoukkue sai A-divisioonan karsintalohkoonsa huippuluokan vastustajat. Miesten B-divisioonassa Suomi sai lohkoonsa Makedonian, yhden pahimmista mahdollisista vastuksista.
Suomen naisten koripallomaajoukkue aloittaa syyskuussa 2004 taistelun kohti vuoden 2005 EM-kisoja kovassa joukossa. Miesten maajoukkue puolestaan joutuu hakemaan vauhtia uudistuneissa EM-karsintajärjestelmissä B-divisioonasta. Molemmat asiat saivat varmistuksen, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) Euroopan hallitus käsitteli kokouksessaan sekä miesten että naisten maajoukkueiden ranking-listaukset ja rankingin edellyttämät paikat EM-karsintojen A- tai B-divisioonissa.
Koripalloliitto käynnistää valtakunnallisen hankkeen, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä ja tuottaa seuroille työkaluja epäasiallisen käytöksen kitkemiseen.
Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.
Suomen koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisölle tiuhaan alkaneen kesän aikana. Ohjelmassa on peräti 27 kotimaassa pelattavaa maaottelua, joista ensimmäiset pelataan naisten EM-karsintojen muodossa Töölön Kisahallissa tulevana viikonloppuna. Maajoukkueiden kotipelit on ladattavissa älypuhelimiin Calmighty-sovelluksen avulla.
Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisön edessä ensi kesänä. Lipunmyynti Susijengin valmistaviin maaotteluihin Hartwall Areenalle sekä Naarassusien EM-karsintoihin on käynnistynyt.
Suomen koripallomaajoukkueen ja tulevien EM-karsintojen virallisen kannustuskappaleen musiikkivideo on julkaistu. ”Susijengi 2.0” –nimeä kantavan kappaleen videolla vilisee Suomi-koriksen legendaosastoa. Artistien lisäksi videolla vilahtaa mm. Anssi Rauramo, Lea Hakala, Terhi Airas sekä Sakari Pehkonen.
Suomen koripallomaajoukkueet pelaavat kesän aikana peräti 29 maaottelua kotimaassa. Suomalaisyleisöllä on mahdollisuus nähdä ”Susijengit” saalistamassa Helsingissä, Vantaalla ja Tampereella. Kotimaaotteluiden kesän käynnistää Suomen naisten maajoukkue kohtaamalla huippumaa Liettuan Pasilassa 1.6. ja 2.6.
Ennakkolipunmyynti Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueiden EM-karsintaotteluihin on käynnissä. Pääsyliput ovat lunastettavissa viime vuodesta tutuin hinnoin Lippupalvelusta, joka hoitaa lipunmyyntiä. Suomen miesten ”Susijengi” saalistaa EM-paikkaa 17.8.-11.9.2012 Helsingin Jäähallissa pelattavissa karsintaotteluissa. Naisten karsinnat pelataan Tikkurilan Valtti Areenalla 13.6.-14.7.2012.
Suomen Koripalloliitto on valinnut aikuisten maajoukkueiden pelipaikat ensi kesän EM-karsintojen kotiotteluille. EM-kisoissa yhdeksänneksi venyneen Suomen miesten maajoukkueen eli ”Susijengin” kotiluolana säilyy Helsingin Jäähalli. Korisnaiset pelaavat puolestaan kotiottelunsa Tikkurilan Valtti Areenalla, Vantaalla. Myös kotiotteluiden ajankohdat ovat tarkentuneet.
Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueille arvottiin sunnuntaina ensi kesän EM-karsintavastustajat. Maajoukkueita odottaa tiiviit kuukauden mittaiset karsintarupeamat, joissa seulotaan joukkueet vuoden 2013 EM-kisoihin. Suomen alustavat otteluohjelmat on julkaistu.
Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueet isännöivät elokuussa neljää todellista huippukoris-iltaa. Ennakkolipunmyynti on käynnistynyt 5.8., 11.8., 23.8. ja 29.8. pelattaviin EM-karsintaotteluihin. Suomen miehet ja naiset pelaavat ottelunsa peräkkäin samassa hallissa, jonka lisäksi tapahtumiin tuo viimevuotiseen tapaan lisämausteensa nimekkäät ja vauhdikkaat oheisohjelmat.
Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueet pelaavat ensi elokuussa paikoista EM-lopputurnaukseen 2011. Molemmilla maajoukkueilla on edessään neljä kotiottelua huippumaita vastaan. Suomen Koripalloliitto järjestää samoille päiville osuneet miesten ja naisten kotipelit ns. tuplamaaotteluina Vantaan Energia Areenalla ja Espoon Barona Areenalla.
Miesten ja naisten koripallomaajoukkueiden A-divisioonan ottelut ovat kulman takana. Maaotteluliput ovat käyneet kaupaksi. Tästä osoituksena mm. viiden viikon päästä pelattava miesten Suomi-Italia-ottelu, jonka istumapaikoista on yli 70 prosenttia myyty.
Miesten ja naisten koripallomaajoukkueilla on paljon pelissä lauantaisissa EM-karsintaotteluissaan Vantaan Energia Areenalla. Koripalloväki on saapumassa sankoin joukon kannustamaan Suomi-koriksen lippulaivoja voittoihin. Perjantai-aamuun mennessä maaotteluihin oli lunastettu jo yli 2100 pääsylippua.
Miesten koripallomaajoukkueen toinen ja ratkaiseva pudotuspeliottelu A-divisioonapaikasta Romaniaa vastaan pelataan Vantaan Energia Areenalla lauantaina 15.9. klo 18.00. Ennen sitä Suomen naiset metsästävät vähintään 17 pisteen voittoa Sloveniasta klo 15.15. alkaen. Pakkovoittojen edessä olevat Suomen joukkueet ovat saamassa kaipaamansa tukea, sillä lauantain ennakkolipunmyynti on käynyt poikkeuksellisen vilkkaana.
Suomen naisten koripallomaajoukkue siirtyy espanjalaisen huippuvalmentaja Domingo Diazin komentoon. Koripalloliitto on solminut Diazin kanssa sopimuksen, joka ulottuu vuoden 2008 loppuun. 51-vuotias Diaz luotsasi Espanjan naiset EM-pronssille 2005 ja viime vuoden MM-kisoissa kahdeksanneksi.
Suomen Koripalloliitto ja Vantaan Energia Areena ovat sopineet ensi kesän miesten ja naisten maajoukkueita koskevasta yhteistyöstä. Myyrmäen urheilupuistoon rakennettu ja uutuuttaan kiiltävä Energia Areena toimii koripallon lippulaivojen kotiluolana tulevissa EM-karsintaotteluissa. Areenalle mahtuu koripallo-otteluihin 2600 katsojaa.