Naisten haastajamaajoukkue valmiina universiadeihin Kanada-scrimmagen jälkeen

1.7.2019 15:00 Ylihuomenna alkaviin universiadeihin valmistautuvan Suomen naisten haastajamaajoukkue pelasi maanantaiaamuna viimeisen valmistavan scrimmagen Kanadaa vastaan. Universiadijoukkue pelasi aktiivista suomalaista koripalloa, joka on joukkueen ykkösase myös kisoissa.

Helmi Tulonen ja Suomen haastajamaajoukkue aloittaa universiadit Australiaa vastaan keskiviikkona. Kuva: Ville Vuorinen.

Suomen ja Kanadan välisessä scrimmagessa pelattiin tavalliset neljä kymmenen minuutin neljännestä, mutta ottelussa ei pidetty pöytäkirjaa tai tilastoja. Päävalmentaja Pekka Salmisen mukaan scrimmage oli onnistunut.

– Sitä mukaan, kun saimme puolustusta tiivistettyä toiselle puoliajalle, niin aloimme voittamaan kamppailutilanteita ja pääsimme pelaamaan suomalaista koripalloa: aktiivista, aloitteellista, kamppailuhenkistä, vauhdikasta kentän juoksua ja epäitsekästä syöttöpeliä. Ja sitä mukaan hyviä asioita tapahtui, Salminen hymyili.

Lotta-Maj Lahtinen erottui jälleen joukosta erinomaisilla otteillaan, mutta ennen kaikkea Suomi oli joukkue, jossa jokainen pelaajista jakoi palloa eteenpäin hyvästä heittopaikasta erinomaiseen.

Avausottelussa Suomea vastaan hallitseva mestari Australia

Universiadeissa Suomella on kovatasoinen alkulohko, kun Suomen lisäksi D-lohkossa pelaavat Australia, Kanada ja Kiina. Avausottelussa vastaan tuleva Australia juhli kesän 2017 universiadeissa kultamitalia.

Suomella on takanaan kaksi scrimmagea juuri Australiaa ja Kanadaa vastaan.

– Niin huvittavaa kuin se onkin, niin molemmat pelaa aika suomalaista koripalloa. He pistivät palloon painetta, pelaavat syöttölinjoja ylitse ja juoksevat kenttää todella hyvin. Kiinasta ei vielä tässä vaiheessa ole kauheasti tietoa, Salminen kertoo.

Universiadeihin valmistautuessa suomalaiset ovat löytäneet erinomaisesti yhteiset sävelet.

– Meillä on hyvä henki ja olemme nimenomaan joukkue. Kentällä tapahtuu kaikenlaista, mutta nämä mimmit tukee toisiaan. Meiltä löytyy myös erinomaisia heittäjiä, jotka ei ole toistaiseksi vielä osunut hirveän hyvin, mutta tulevat varmasti turnauksen aikana osumaan.

– Vaikka meillä on pari erinomaista korinaluspelaajaa, niin vähän kevyitä me olemme verrattuna muihin joukkueisiin. Tarvitsemme apua varsinkin levypallopelaamisessa myös niiltä, jotka eivät pelaa korin alla.

Universiadit alkavat Suomen osalta keskiviikkona 3.7. kello 14:00 ottelulla Australiaa vastaan.

Suomen naisten haastajamaajoukkue universiadeissa 2019

# Nimi Syntymäaika Seura
7 Elina Koskimies 02.10.1996 free agent
9 Sara Rokkanen 15.05.1996 Toledo (NCAA)
10 Helmi Tulonen 09.12.1998 Celta de Vigo Baloncesto (ESP)
12 Lotta-Maj Lahtinen 02.12.1999 Georgia Tech (NCAA)
13 Roosa Lehtoranta 01.04.1997 Antwerp Giants (BEL)
14 Kaisa Kuisma 02.07.1994 free agent
15 Anniina Äijänen 01.10.1995 Universitario de Ferrol (ESP)
20 Sara Bejedi 18.06.2000 Arizona State (NCAA)
22 Ella Salminen 28.07.1998 Forssan Alku
24 Petra Noponen 09.08.1996 free agent
25 Veera Pirttinen 24.06.1997 Snaefell (ISL)
33 Nina Augustin 17.05.1997 Robert Morris (NCAA)
  • Päävalmentaja Pekka Salminen
  • Valmentaja Miikka Sopanen
  • Valmentaja Emma Malm
  • Fysioterapeutti Anna Lackman
 
1.8.2023 17:22 Susiladies

Naisten universiadijoukkue teki suomalaista korishistoriaa!

Naisten universiadijoukkue kaatoi puolivälierässä Puolan jännittävien vaiheiden jälkeen 80–69 (42–42) ja eteni ensimmäisenä suomalaisjoukkueena historiassa Universiadeissa neljän parhaan joukkoon. Joukkue kohtaa torstaina pelattavassa välierässä Japanin.

30.7.2023 13:44 Susiladies

Naisten universiadijoukkue kesytti Brasilian jätit

Isokokoinen ja fyysinen Brasilia yritti runnoa päänsä Suomen pelaajien pään sisään Chengdun universiadien toisessa alkulohko-ottelussa, mutta suomalaiset pääsivät sanelemaan pelin kulun erinomaisen kaukoheittopelinsä avulla. Suomi kuittasi turnauksen toisen voittonsa, tällä kertaa pistein 63-89 (23-50).

29.7.2023 14:30 Susiladies

Naisten universiadiurakka käyntiin murskavoitolla

Naisten universiadit käynnistyivät Kiinan Chengdussa suomalaistahdissa, kun latautunut ja ärhäkkä Suomi myllytti Romanian nurin löylytyslukemin 102–55 (57–30). Suomi karkasi omille teilleen jo ennen avausjakson loppua ja johti ottelua parhaimmillaan 48 pisteellä.

21.7.2023 14:47 Universiadit

Naisten universiadijoukkue Chengduun on valittu

Kahdestatoista vuosina 1996-2002 syntyneestä naisten haastajamaajoukkueen pelaajasta koostuva universiadijoukkue on valittu. Naisten universiadijoukkueesta löytyy mukava sekoitus kotimaan Korisliigaa, Euroopan ammattilaiskenttiä ja Yhdysvaltojen NCAA-yliopistokoripalloa.

1.12.2021 10:51 Susijengi

Suomelle paikat universiadien koripalloturnaukseen miehissä ja naisissa

Suomalainen koripalloyhteisö vastaanotti ilouutisen, kun kansainvälinen yliopistourheiluliitto FISU ilmoitti myöntäneensä Suomelle paikat niin miesten kuin naistenkin universiadien koripalloturnaukseen. Koronapandemian vuoksi jo kertaalleen vuodella lykätyt universiadit järjestetään Kiinan Chengdussa 26.6.-7.7.2022.

10.7.2019 14:18 Susiladies

Suomen naisten haastajamaajoukkue universiadien yhdeksänneksi häikäisevällä Unkari-voitolla

Suomen naisten haastajamaajoukkue sijoittui tänään Napolin universiadeissa yhdeksänneksi voittamalla Unkarin 44-75 (22-35). Suomi lähti peliin altavastaajana, mutta todisti sisunsa häikäisevän hyvällä susipelaamisella.

8.7.2019 16:50 Susiladies

Naisten haastajamaajoukkue häikäisevän avauksen voimin voittoon Romaniasta universiadeissa

Suomen naisten haastajamaajoukkue pelaa keskiviikkona yhdeksännestä sijasta Napolin universiadeissa, kun Suomi voitti Romanian lopulta selkeästi 50-73 (29-36).

7.7.2019 20:51 Susiladies

Suomen naisten haastajamaajoukkueella jouheva joukkue-esitys Meksikoa vastaan universiadeissa

Suomen naisten haastajamaajoukkue eteni pelaamaan sijoista 9-12 universiadeissa, kun Suomi pelasi erinomaisesti yhteen läpi ottelun ja kellisti Meksikon 77-51 (39-23). Suomi saa vastaansa huomenna Romanian.

5.7.2019 22:50 Universiadit

Naisten haastajamaajoukkueelle ensimmäinen voitto universiadeissa, Suomi juoksi Kanadan ohitse

Napolin universiadeissa naisten haastajamaajoukkue otti nimiinsä ensimmäisen voittonsa, kun Kanada kaatui alkulohkon viimeisessä ottelussa 82-59 (34-37).

4.7.2019 16:42 Universiadit

Naisten haastajamaajoukkue kärsi kehnosta heittopäivästä, Kiina etevämpi universiadeissa

Naisten haastajamaajoukkue pelasi Napolin universiadeissa toisen alkulohkon ottelunsa tänään torstaina. Eilen Australialle hävinnyt Suomi joutui jälleen tyytymään tappioon, kun suomalaiset kivittivät heittonsa ja Kiina jylläsi 75-50 (45-30) -voittoon.

Näytä lisää vastaavia