7.5.2022 00:14 Koripallon Mestarien liiga saa ensimmäisen suomalaisvoittajan sunnuntaina, kun Sasu Salinin Teneriffa sekä Elias Valtosen Manresa selvittivät tiensä finaaliin.
Sasu Salin pääsee jahtaamaan Mestarien liigan voittoa. (Kuva: FIBA)
Mestarien liiga huipentuu Bilbaossa pelattavaan Final Four -lopputurnaukseen ja perjantai-iltana pelattiin välierät. Teneriffa voitti omassa välierässään Hapoel Holonin 78-71 (42-33). Salin kasvatti Mestarien liigan onnistuneiden kolmen pisteen heittojen ennätystä heittäessään kaksi onnistunutta kolkkia ja keräten kuusi pistettä. Lisäksi hän toimi pallorosvona riistäen peräti viidesti ja sai tilastoihinsa myös yhden levypallon. Emir Sulejmanovic ei saanut tehomerkintöjä.
Ottelutilastot
Manresa sen sijaan sai välierässä vastaansa saksalaisen Ludwigsburgin. Tiukan taistelun jälkeen Manresa nappasi finaalipaikan 63-55 (35-35)-voitolla. Valtonen kunnostautui korin alla kuudella levypallolla. Teneriffan ja Manresan finaali on edessä sunnuntaina.
Ottelutilastot
Belgian ja Hollannin yhteisliigan pudotuspeleissä Topias Palmin Limburg United ja Okko Järven Phoenix Bryssel etenivät toiselle kierrokselle.
Limburg United oli jo ensimmäisessä ottelussa käytännössä ratkaissut jatkopaikan voittaen vieraskentällä 14 pisteellä ja sinetöi paikkansa seuraavalla kierroksella 108-84 (49-35)-voitolla. Näin Limburg United oli parempi yhteistuloksella 201-163. Palmi jäi tällä kertaa ilman tehomerkintöjä 1,5 minuutissa. Seuraavalla kierroksella Limburg kohtaa Belgian pudotuspelien puolivälierissä hävinneen joukkueen.
Ottelutilastot
Phoenix Bryssel sen sijaan kävi kovan taistelun jatkopaikasta. Se oli voittanut ensimmäisen osan vieraskentällä seitsemällä pisteellä ja etumatka riitti, vaikka se hävisi toisen pelin 75-80 (37-35). Järvi kasasi tilastorivilleen kuusi pistettä, neljä levypalloa, kolme syöttöä ja kaksi riistoa. Phoenix Bryssel saa toisella kierroksella toisen Belgian puolivälieristä pudonneen joukkueen.
Ottelutilastot
Romanian liigassa Ilari Seppälä oli lähellä tupla-tuplaa 17 pisteellä ja yhdeksällä syötöllä, mutta Pitesti ei onnistunut varmistamaan jatkopaikkaa hävitessään Craiovalle niukasti 82-84 (33-41). Seppälä sai tilastoihinsa myös viisi levypalloa ja kolme riistoa. Ottelupari on nyt tasatilanteessa 1-1.
Ottelutilastot
Saksan ProA:ssa käynnistyivät välierät. Daniel Janssonin ja Hussain Dassoukin valmentama Tigers Tübingen otti ensimmäisen kiinnityksen finaalipaikkaan voitettuaan ilman Aatu Kivimäkeäkin Giants Leverkusenin niukasti 85-83 (49-34). ProA:sta nousuun ovat oikeutettuja finaaliin selvinneet joukkueet, mutta Tigers ei ole jättänyt lisenssihakemusta Bundesliigaan. Näin se ei nouse, vaikka voittaisikin välieräparin.
Ottelutilastot
Susijengi kaatoi hallitsevan EM-kultamitalisti Slovenian kahdesti helmikuussa ja palaa huiman kotiyleisön eteen 30.6., kun se kohtaa tärkeässä MM-karsintaottelussa Ruotsin Espoo Metro Areenalla. Lippukauppa käy kuumana. Hanki liput nyt >>
Mestarien liigan Final Four –lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Malagassa, Espanjassa. Suomalaisista voittoa havittelevat Teneriffan Sasu Salin ja Bonnin päävalmentaja Tuomas Iisalo.
Sasu Salinin edustama Teneriffa ja Tuomas Iisalon valmentama Bonn etenivät Mestarien liigan Final Four -lopputurnaukseen. Romaniassa Topias Palmin ja Shawn Hopkinsin kausi tuli päätökseen.
Mestarien liigan puolivälierät venyivät suomalaisten osalta kolmanteen peliin. Sasu Salinin Teneriffa ei saanut otteluparia katkaistua ja Alexander Madsenin AEK ja Tuomas Iisalon Bonn ottivat tärkeät voitot.
Mestarien liigan puolivälierät saatiin käyntiin ja Sasu Salinin Teneriffa avasi voitolla. Alexander Madsenin AEK ja Tuomas Iisalon Bonn kokivat avausotteluissaan tappiot.
Koripallon Mestarien liigan puolivälierät käynnistyvät tiistaina. Suomalaisista Mestarien liigan pokaalia ovat jahtaamassa Sasu Salin, Alexander Madsen ja Tuomas Iisalo.
Mestarien liigassa saatiin jatkolohkovaihe päätökseen ja kahdeksan parasta joukkuetta ovat selvillä. Suomalaisista pudotuspeleissä nähdään Sasu Salin, Alexander Madsen ja Tuomas Iisalo. Topias Palmi oli taas iskussa Romaniassa heittäen 28 pistettä.
Tuomas Iisalon valmentama Bonn varmisti Mestarien liigan jatkolohkon voiton. Alexander Madsenin AEK sen sijaan varmisti paikan puolivälierissä.
Teneriffa jatkaa Mestarien liigan voiton puolustamista, kun se sinetöi paikan puolivälieriin. Saman tempun teki Tuomas Iisalon valmentama Bonn. He saattavat saada seuraa vielä Alexander Madsenin AEK:sta, joka otti ison voiton.
Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa ja Tuomas Iisalon Bonn ottivat tukevat otteet jatkopaikoista. Edon Maxhunin 28 pisteen iltapuhde ja Topias Palmin 22 pistettä eivät sen sijaan riittäneet voittoihin FIBA Europe Cupissa.
Susijengin pelaajat olivat vahvassa iskussa viikon peleissä Mestarien liigassa, FIBA Europe Cupissa ja kansallisissa sarjoissa. Topias Palmi ja Remu Raitanen rikkoivat 20 pisteen rajapyykin ja muutkin tositoimissa olleet pääsivät kymmenen paremmalle puolelle.
Mestarien liigassa saatiin 16 parhaan joukkueen kesken pelattava jatkolohkovaihe käyntiin ja FIBA Europe Cupissa Edon Maxhuni piti Merlins Crailsheimin kiinni jatkopaikassa, kun taas Craiovan jatkohaaveet menivät Topias Palmin vahvasta pelistä huolimatta.
Alexander Madsenin edustama AEK selvitti tiensä Mestarien liigan 16 parhaan jatkolohkovaiheeseen peitottuaan turkkilaisen Bursan toistamiseen. Ilon aiheisiin kuului myös Ilari Seppälän paluu pelikentille.
Edon Maxhuni aloitti vuotensa väkevästi, kun hän siivitti Merlins Crailsheimin takaisin voittojen tielle Saksan Bundesliigassa. Alexander Madsenin AEK otti tärkeän voiton Mestarien liigassa.
Alexander Madsenin edustama AEK Ateena nousi jatkoon Mestarien liigan lohkovaiheesta. Sasu Salinin Teneriffa sen sijaan varmisti lohkovoiton.
Edon Maxhuni otti Merlins Crailsheimin reppuselkäänsä ja kantoi joukkueen voittoon entistä seuraansa Heroes Den Boschia vastaan FIBA Europe Cupin jatkolohkovaiheen avausottelussa. Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa varmisti lohkovoiton.
Mestarien liigassa Tuomas Iisalon Bonn varmisti lohkovoiton voitettuaan omassa ottelussaan Pinar Karsiyakan ja Alexander Madsenin AEK voitti omassa ottelussaan Reggio Emilian. Samalla AEK piti jatkohaaveensa elossa.
FIBA Europe Cupissa saatiin alkulohkovaiheet päätökseen ja suomalaispelaajista Shawn Hopkinsin, Topias Palmin ja Edon Maxhunin kamppailut jatkuvat jatkopeleissä. Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa on lähellä lohkovoittoa.
Edon Maxhuni pääsi makselemaan Topias Palmille ja Shawn Hopkinsille kalavelkoja, kun Merlins Crailsheim haki tärkeän voiton Craiovasta FIBA Europe Cupissa. Myös Mestarien liigassa nähtiin suomalaisten kohtaaminen.
Suomalaispelaajat ja valmentajat pääsivät juhlimaan voittoja eurokentillä. Susijengin tuore kapteeni Sasu Salin jatkoi kuumaa virettään Mestarien liigassa, Shawn Hopkinsin sekä Topias Palmin Craiova jatkaa puhtaalla pelillä ja Edon Maxhunin Merlins Crailsheim otti tärkeän voiton FIBA Europe Cupissa.
Viikolla pelattiin taas europelejä ja Elias Valtosen Manresa jatkaa puhtaalla pelillä Mestarien liigassa. Shawn Hopkinsin ja Topias Palmin Craiovan tappiotili on koskematon FIBA Europe Cupissa ja Edon Maxhunin Merlins otti tärkeän avausvoiton.