Määrätietoinen Susijengi matkaa Georgiaan EM-kisapaikan perässä

10.2.2021 16:00 EM-karsinnat paikoista syyskuun 2022 EM-kisoihin huipentuvat ensi viikolla Georgian Tbilisissä, minne Susijengi matkaa korkein panoksin. Kahdesta jaossa olevasta EM-kisapaikasta mittelevät samassa karsintalohkossa monivuotinen mitalisuosikki Serbia sekä Susijengin ”päävastus”, Tbilisin karsintakuplan avausottelussa vastaan asettuva Sveitsi.

"Susi-Erkki" Murphy kuuluu helmikuun Tbilisin kuplaan matkustavan Susijengin isoon kalustoon. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Susijengi nousi vuosi sitten EM-karsinnoissa pitkältä takamatkalta 64–69-kirivoittoon Sveitsistä EM-karsintojen toisella kierroksella Fribourgissa ja nappasi tärkeän erävoiton vastustajastaan.

Sveitsi teki kuitenkin karsinnoista kiharaiset mykistämällä Serbian viime sekunnin heitollaan Espoon EM-karsintakuplassa marraskuussa. Koska Susijengi taipui Espoossa Serbialle ja tulevalle EM-kisaisäntä Georgialle, lähtevät Susijengi ja Sveitsi viimeisen EM-kisapaikan isojakoon tilanteessa, jossa kummallakin on vyöllään yksi voitto neljästä ottelusta.

Joukkueiden päätyessä lohko pääteeksi tasatilanteeseen mitataan keskinäinen paremmuus ensiksi keskinäisillä otteluvoitoilla ja sen jälkeen niiden keskinäisen otteluiden korierolla, joka on tällä hetkellä Susijengin hyväksi +5.

- Tällaiset asetelmat ovat urheilun suola. Ihan jokainen pelaaja unelmoi pienestä pitäen suurten panoksien otteluista, Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann muotoilee.

Voitto Sveitsistä Tbilisin kuplan avausottelussa ja Serbian voitto Georgiasta samana päivänä siivittäisivät Susijengin viidensiin perättäisiin EM-kisoihin. Georgia ja Serbia voivat kuitenkin edesottamuksillaan sekoittaa pakkaa ja Sveitsin voitto Susijengistä nostaisi karsinnat päättävän Georgia-ottelun arvoon arvaamattomaan.

- Keskitymme otteluun kerrallaan, tilanteeseen kerrallaan ja päivään kerrallaan. Näillä pelaajilla on kokemusta kovista otteluista ja he ymmärtävät olla miettimättä liian pitkälle, jatkaa Dettmann.

Tbilisin EM-karsintaikkuna pelataan viime marraskuun EM-karsintojen tavoin ”koronakuplassa”. Kisaisäntä Georgian lisäksi kaksi lohkon parasta joukkuetta jatkavat syyskuun 2022 EM-kisoihin. EM-karsintalohkojen jumboksi jääneet joukkueet jatkavat puolestaan tämän vuoden elokuussa pelattaviin kahdentoista joukkueen MM-esikarsintoihin.

Murphy ja Jantunen matkassa mukana, Koposen katse myös Tbilisissä

Päävalmentaja Dettmann on nimennyt EM-karsintojen ehdokasjoukkoon kahdeksantoista nimeä. Ehdokasjoukko koostuu tuttuun tapaan Euroopan ammattilaissarjoissa ja kotoisassa Korisliigassa pelaavista pelaajista. Mukana matkassa ovat tutut nimet Shawn Huffista Sasu Saliniin ja nuorempia runkopelaajia Alexander Madsenista Edon Maxhuniin.

Vastikään sopimuksen italialaisen Pallacanestro Reggianan kanssa solminut Petteri Koponen odottaa pääsyä maajoukkueparketeille kahden vuoden tauon jälkeen oltuaan marraskuun EM-karsintaikkunassa sivussa koronavirusaltistumisen vuoksi. Muista marraskuun kuplasta sivussa olleista, Euroopassa ja Suomessa pelaavista pelaajista Tbilisin kuplaan ovat ehdolla myös Tuukka Kotti, Alex Murphy ja Topias Palmi.

Ilmasilta EM-karsintoihin rakentuu myös Yhdysvalloista ja kaukaa Aasiasta, sillä Japanissa kovaa jälkeä takova Erik Murphy ja toista kauttaan Yhdysvaltain NCAA-liigassa pelaava Mikael Jantunen ovat saapumassa susivahvuuteen.

- Osoittaa Erikiltä ja Mickeltä huikeaa sitoutumista omistautua maajoukkueen käyttöön tällaisessa maailmantilanteessa, Dettmann kiittelee.

Susijengi kohtaa Sveitsin perjantaina 19.2. klo 14.00 Suomen aikaa ja Georgian sunnuntaina 21.2. klo 17.00 Suomen aikaa.

 

Susijengin ehdokkaat, helmikuun 2021 EM-karsintakupla

#

Nimi

Pituus

Syntynyt

Seura

4

Mikko KOIVISTO

194

1987

Salon Vilpas

5

Alex MURPHY

206

1993

CB Granada (ESP)

7

Shawn HUFF

198

1984

Helsinki Seagulls

9

Sasu SALIN

191

1991

Iberostar Tenerife (ESP)

10

Tuukka KOTTI

205

1981

Helsinki Seagulls

11

Petteri KOPONEN

194

1988

Pallacanestro Reggiana (ITA)

12

Matti NUUTINEN

200

1990

Ura Basket, Kaarina

14

Henri KANTONEN

198

1997

Aix-Maurienne (FRA)

18

Mikael JANTUNEN

205

2000

Utah (NCAA)

19

Elias VALTONEN

200

1999

Tigers Tübingen (GER)

20

Alexander MADSEN

208

1995

VEF Riga (LAT)

21

Edon MAXHUNI

186

1998

Pärnu Sadam (EST)

24

Aapeli ALANEN

201

1996

Kataja Basket, Joensuu

31

Jamar WILSON

185

1984

Kataja Basket, Joensuu

33

Erik MURPHY

208

1990

Fukushima Firebonds (JPN)

35

Ilari SEPPÄLÄ

188

1993

Aix-Maurienne (FRA)

41

Topias PALMI

195

1994

Vanoli Cremona (ITA)

42

Daniel DOLENC

205

1993

Swans Gmunden (AUT)

 

  • Päävalmentaja Henrik DETTMANN
  • Valmentaja Lassi TUOVI
  • Valmentaja Mikko LARKAS
  • Valmentaja Hanno MÖTTÖLÄ
  • Valmentaja Jussi HIRVONEN
  • Fysioterapeutti Atso LIESMALA
  • Huoltaja Jussi LAUKKONEN
  • Huoltaja Timo PARVIAINEN
  • Lääkäri Aleksi KALLIONIEMI
  • Joukkueenjohtaja Mika MÄKELÄ
 
2.3.2024 10:19 Susijengi

Susijengi säilytti 20. sijan FIBA:n maailmanrankingissa

Helmikuun EM-karsintaikkunassa yhden voiton ja yhden tappion kerännyt Susijengi on säilyttänyt viime syyskuussa saavuttamansa ennätyssijan FIBA:n miesten maailmanrankingissa. Susijengi jatkaa maailmanrankingin 20. sijalla Euroopan 13. korkeimmalle rankattuna miesten maajoukkueena.

27.2.2024 11:07 Susijengi

Toijala komensi Viron historialliseen voittoon

Viidettä vuottaan Viron miesten maajoukkuetta komentava Jukka Toijala luotsasi joukkueensa kenties sen koripallohistorian makeimpaan voittoon, kun Viro peittosi maanantai-illan EM-karsintaottelussa Tallinnassa Liettuan. Voitto oli Viron koripallon historian ensimmäinen voitto Liettuasta miesten maajoukkuetasolla.

26.2.2024 21:27 Susijengi

Susijengi löysi taisteluilmeensä, nousi 17 pisteen takaa avausvoittoon EM-karsinnoissa

EM-karsintansa kotivoitolla Georgiasta avannut Tanska saapui maanantaina Espoo Metro Areenalle täynnä tulta ja tappuraa, upotti avauspuoliskolla liki kaiken mahdollisen ja karkasi 17 pisteen vierasjohtoon. Susijengi palasi kuitenkin pitkän tauon jälkeen perusasioihin ja säntäsi kollektiivisella esityksellä 5339-päisen kotikatsomon riemuksi 89–85 (42–58) -voittoon.

26.2.2024 11:38 Susijengi

Alexander Madsen: ”Me pelataan parhaimmillamme, kun ollaan ärsyttäviä”

Alexander Madsen, 29, on hyvässä paikassa koripalloilijana. Susijengin ison pään kouvolalaislähtöinen luottomies on saanut räjähtävän startin alkuvuoteen 2024 Espanjan liigassa CB Andorran paidassa. Samaan aikaan Susijengissä Madsenin rooli on vanha tuttu ja hän uskoo, että paras tulos tulee, kun pidetään kiinni perusasioista.

25.2.2024 20:54 Susijengi

Susijengi ja Tanska nimesivät tusinansa maanantain otteluun

Susijengi ja Tanska ovat nimenneet pelaajansa maanantai-illan EM-karsintaotteluun. Susijengin kokoonpanoon nousee Saksan Bundesliigan Tigers Tübingenia edustava Aatu Kivimäki. Ottelu pelataan maanantaina klo 18.30 Espoo Metro Areenalla.

25.2.2024 11:38 Susijengi

Lundbergin Tanska on Susijengille erilainen haaste

Vaikka Tanskaa ei laajalti tunnetakaan koripallomaana, aloitti joukkue EM-karsintaurakkansa kirivoitolla ennakkosuosikki Georgiaa vastaan kotonaan Århusissa. Tanska kävi jo edellisissä EM-karsinnoissa yhden korin päässä EM-kisoista ja hakee nyt Euroliiga-tähtensä Gabriel Lundbergin johdolla ensimmäistä EM-kisapaikkaa 70 vuoteen.

24.2.2024 12:34 Susijengi

Remu Raitanen: ”Varmasti ikimuistoisimpia kokemuksia omalla uralla”

Susijengin tarkkakätinen laituri Remu Raitanen, 26, esiintyi ennakkoluulottomasti ja kellotti tehokkaat peliminuutit myöhään perjantai-iltana, kun Susijengi haastoi MM-hopeamitalisti Serbian sen kotihallissa Belgradissa. Raitasen mukaan Susijengi pystyi Belgradin kuurouttavassa metelissä haastamaan Serbian niin kauan kuin pysyi pelisuunnitelmassaan.

23.2.2024 23:47 Susijengi

Susijengi säikytteli MM-hopeamitalisti Serbiaa, mustat hetket veivät yllätyssaumat

Susijengin aloitusviisikko Elias Valtosen johdolla aiheutti kauhunhetkiä hallitsevalle MM-hopeamitalisti Serbialle sen kotiareenalla Belgradissa perjantai-illan EM-karsinta-avauksessa. Serbian kokoylivoima ja Susijengin pallonmenetykset ja kylmä heittoilta kohosivat lopulta ratkaiseviksi tekijöiksi, kun Serbia ampaisi yhdeksän pisteen takaa 77–61 (36–34) -voittoon.

23.2.2024 10:50 Susijengi

Topias Palmi: ”Vastassa on yksi maailman parhaista joukkuepuolustuksista”

Jos Susijengi haluaa pelata voitosta Serbiaa vastaan myöhään tänä iltana Belgradissa, on sen onnistuttava puolustuspäässä täydellisesti ja käytettävä vapaat heittopaikkansa tuloksellisesti, kun niitä tarjoutuu. Haasteen ottaa innolla vastaan Tampereen Pyrinnön kasvatti Topias Palmi, 29, joka pelaa ammattilaisuransa parasta kautta Karhu Basketissa.

22.2.2024 22:39 Susijengi

Susijengi ja Serbia nimesivät kokoonpanonsa perjantain otteluun

Susijengi ja Serbia ovat valinneet miehistönsä perjantai-iltana Belgradissa pelattavaan EM-karsinta-avaukseen. Susijengistä debyyttinsä arvokisakarsintaottelussa tekevät Luukas Vaara ja Jacob Grandison.

Näytä lisää vastaavia