19.10.2022 09:46 NBA-kausi 2022-23 pyörähti käyntiin viime yönä Yhdysvalloissa kahdella ottelulla. Lauri Markkanen ja Utah Jazz taas aloittavat tuoreen kautensa ensi yönä, kun vastaan tulee Denver Nuggets.

Lauri Markkanen nähdään ensi kaudella Utah Jazzin paidassa NBA:ssa. Kuva: Ville Vuorinen.
Markkasen kuudes kausi NBA:ssa sai syksyn lähestyessä mielenkiintoisen käänteen, kun suomalainen kaupattiin Cleveland Cavaliersista yhdessä Collin Sextonin, Ochai Agbajin ja varausvuorojen kanssa Utah Jazziin vastineeksi kolminkertaiseen All Star -pelaaja Donovan Mitchelliin.
Jo toista kertaa peräkkäin Markkanen aloittaa kautensa uudessa joukkueessa. Jazz on povattu olevan ensi kaudella NBA:n heikoimpia joukkueita, mutta taas Markkasella on mahdollisuus napata iso rooli nuoressa ja kokemattomassa joukkueessa.
Jazz räjäytti koko palettinsa kesän aikana: lähivuosien tehokaksikko Rudy Gobert ja Mitchell molemmat kaupattiin pois Utahista. Nyt edessä on jälleenrakennus. Joukkueessa ei enää ole kuin viisi pelaajaa viime kauden joukkueesta, joka ylsi runkosarjassa viidenneksi, mutta putosi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.
Pelaajapuolen lisäksi myös Jazzin valmentaja vaihtui, kun kahdeksan kautta Jazzia luotsannut Quin Snyder siirtyi sivuun ja paikan otti Will Hardy – NBA:n tämän hetken nuorin valmentaja 1988-syntyneenä.
Kokemusta joukkueessa edustavat Mike Conley, Rudy Gay, Jordan Clarkson ja Kelly Olynyk, mutta sen jälkeenkokoonpano viliseekin nuoria pelaajia. Markkanen, Malik Beasley ja Sexton ovatkin ne pelaajat, joihin suurimmat odotukset kohdistuvat.
Markkanen on jatkanut harjoitusotteluissa siitä, mihin syksyn EM-kisoissa jäi. Noin 25,3 minuutin peliajalla hän takoi 16,5 pistettä, 6,8 levypalloa ja 1,3 syöttöä ottelua kohden neljässä ottelussa.
Markkanen ja Jazz kohtaavat ensi yönä NBA-kauden avausottelussaan Nikola Jokicin johdattaman Denver Nuggetsin. Ottelu on katsottavissa maksullinen Ruutu-palvelun kautta.
NBA:ssa Utah Jazz kohtasi toista iltaa peräkkäin Houston Rocketsin, mutta tällä kertaa Jazz veti pidemmän korren loppunumeroin 133-125. Lauri Markkanen tilastoi Jazzille 29 pistettä ja 8 levypalloa.
NBA:ssa Utah Jazz kykeni katkaisemaan neljään venyneen tappioputkensa, kun Utah kaatoi kotikentällään Sacramento Kingsin 128-119. Lauri Markkanen tilastoi 28 pistettä ja 7 levypalloa.
NBA:ssa Utah Jazzin ilta meni ylitöiksi, kun utahilaiset kaatoivat Chicago Bullsin kahden jatkoajan jälkeen 150-147. Lauri Markkanen oli ilmiömäisessä vireessä 47 pisteellä.
NBA:ssa Utah Jazz hävisi kotikentällään Atlanta Hawksille 122-132. Lauri Markkanen oli erinomaisessa heittovireessä säkittäen 40 pistettä ja noukkien 7 levypalloa.
NBA:ssa Utah Jazz voitti Boston Celticsin 103-105, kun Jusuf Nurkic nosti loppulukemat 0,6 sekuntia ennen loppusummeria. Lauri Markkanen säkitti 20 pistettä ja repi 9 levypalloa.
NBA:ssa Utah Jazz hävisi vieraissa Phoenix Sunsille 118-96. Lauri Markkanen jatkoi alkukauden pistetehtailuaan, kun suomalainen säkitti 33 pistettä.
NBA:ssa Utah Jazzin loppukiri jäi palkinnotta, kun Portland Trail Blazers veti pidemmän korren 134-136. Lauri Markkanen tilastoi 32 pistettä, 5 levypalloa, 2 syöttöä, 3 riistoa ja 3 torjuntaa.
NBA:ssa Lauri Markkanen heitti uransa uudeksi piste-ennätyksekseen 51, kun Utah Jazz voitti Phoenix Sunsin kotikentällään 138-134. Pisteidensä oheen 14 levypalloa kerännyt Markkanen on ensimmäinen Jazz-pelaaja, joka on tehnyt yli 50 pistettä pelissä sitten Karl Malonen.
NBA:ssa Utah Jazz hävisi vieraskentällä Sacramento Kingsille 105-104, kun Domantas Sabonis nosti hyökkäyslevypallon kautta loppulukemat kuusi sekuntia ennen loppusummeria. Lauri Markkanen heitti Jazzille 33 pistettä.
Utah Jazz pelasi avausottelunsa tällä NBA-kaudella voittaen Los Angeles Clippersin kotonaan 129-108. Lauri Markkanen tilastoi 20 pistettä, 6 levypalloa ja 5 syöttöä.