Kultaiset Korit Tampereelle ja Turkuun

30.10.1999 Tampereen Pyrintö on Suomen toiminnallisin koripalloseura. Pelikauden 1998-99 Kultainen Kori -seurakilpailussa Pyrintö kukisti pahimman kilpakumppaninsa Helsingin NMKY:n kahdella toimintapisteellä.

Suomen Koripalloliitto järjestää vuosittain seuroilleen Kultainen Kori -seurakilpailun, jossa mitataan seurojen aktiivisuutta koulutus- ja valmennustoiminnassa, kilpailutoiminnassa, jäsenhankinnan tehokkuudessa, viestinnän tehokkuudessa, kuntoliikuntatoiminnassa sekä Koripalloliiton toiminnassa. Kultainen Kori -palkinto jaetaan kahdessa luokassa; 1) kilpailuluokassa I seuralle, jonka edustusjoukkue on pelannut SM-sarja- tai I divisioonatasoilla sekä 2) kilpailuluokassa II seuralle, jonka edustusjoukkue on pelannut II divisioonassa tai alemmalla sarjatasolla.

Pelikauden 1998-99 Kultainen Kori -palkinnot jaettiin Suomen Koripalloliiton liittokokouksen yhteydessä lauantaina 30.10. Helsingissä. Kultaisen Korin voittoon nousi kilpailuluokassa I Tampereen Pyrintö ja kilpailuluokassa II Turun NMKY. Lisäksi palkittiin erityisellä Kasvu-palkinnolla Lahden NMKY, jolla oli prosentuaalisesti suurin lisenssimäärän kasvu pelikauden aikana. Kasvuprosentiksi lahtelaisseuralle muodostui huikea 48,7 %.

Tampereen Pyrinnön niukan paremmuuden (kaksi pistettä) Helsingin NMKY:n nähden ratkaisi sen suurempi aktiivisuus uusien pelaajien mukaan saamiseksi seuratoimintaan. Kilpailuluokassa II Turun NMKY puolestaan voitti toiseksi tulleen Tampereen NMKY:n 37 pisteen erolla. Ero syntyi seuran tehokkaammasta koripallokoulutoiminnasta ja suuremmasta seuran lisenssimäärästä.

Kultainen Kori -seurakilpailun tulokset

Kilpailuluokka I

1. Tampereen Pyrintö 420 toimintapistettä
2. Helsingin NMKY 418
3. Tapiolan Honka 367
4. Pussihukat 361
5. Lahden NMKY 361
6. Kouvot 343
7. Hyvinkään Ponteva 313
8. Joensuun Kataja 279
9. Turun Riento 225
10. Oulun NMKY 211

Kilpailuokka II

1. Turun NMKY 316
2. Tampereen NMKY 279
3. Loimaan Korikonkarit 251
4. Salon Palloilijat 220
5. Raholan Pyrkivä 208

 
1.7.2015 Pohjoinen alue

Koripallolisenssit pelikaudelle 2015-2016

Koripallokausi 2015-2016 käynnistyy 1.7.2015 ja samalla tulevat myyntiin uuden kauden koripallolisenssit. Seuraavassa pikaohjeet lisenssin lunastamiseen.

27.9.2012 Pohjoinen alue

Koripalloliitto panostaa reiluun peliin alkavalla kaudella

NBA:sta ja Euroliigasta liikkeelle lähteneet reilun pelin säännöt rantautuvat kauden 2012/13 aikana myös suomalaiseen koripalloon kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n linjausten mukaisesti. Uusilla sääntötarkennuksilla halutaan rohkaista pelaajia, valmentajia sekä erotuomareita kitkemään peliin kuulumatonta huonoa käytöstä ottelutapahtumista.

26.6.2003 Pohjoinen alue

Sääntömuutokset voimaan Suomessa 1.8.2003 alkaen

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on muuttanut koripallon pelisääntöjä, jotka Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt ottaa käyttöön 1.8.2003 alkaen. Keskeisimmät sääntömuutokset koskevat 24 sekunnin sääntöä, aikalisiä ja ylösheittoja.

16.5.2000 Pohjoinen alue

Pistelasku muuttuu kaikissa sarjoissa

Suomen Koripalloliiton liittovaltuusto on tehnyt päätöksen, jonka mukaisesti Suomessa pelattavien sarjojen pistelasku muuttuu. Pelikaudesta 2000-2001 alkaen kaikilla sarjatasoilla voitosta saa kaksi pistettä eikä tappiosta enää pisteitä jaeta.

12.5.2000 Pohjoinen alue

Sääntömuutokset voimaan Suomessa 1.7.2000

Suomen Koripalloliiton liittohallitus kokoontui Helsingissä perjantaina 12.5. Kokouksen merkittävin päätös oli se, että pelisääntöihin tulevat muutokset otetaan käyttöön Suomessa jo 1. heinäkuuta alkaen, kun kansainvälisesti säännöt muuttuvat vasta Sydneyn olympialaisten jälkeen (1.10.).

3.12.1999 Pohjoinen alue

FIBA vahvisti sääntömuutoksiaan

Kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n hallitus kokoontui 2.-3. joulukuuta Münchenissä, Saksassa. Kokouksessaan se vahvisti tukun sääntömuutoksia, jotka astuvat voimaan Sydneyn olympialaisten jälkeen eli 1.10.2000 alkaen.

17.5.1999 Pohjoinen alue

FIBA:n seurakilpailuihin muutoksia kaudella 2000-2001

Kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n Euroopan pysyväiskonferenssi kokoontui Maltalla 15.-16. toukokuuta. Kokouksessa olivat paikalla 41 maan koripalloliittojen edustajat Euroopan 50:stä jäsenmaasta.

6.5.1999 Pohjoinen alue

FIBA vapautti pelaajamarkkinat

Kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n hallitus kokoontui 4.-5.5. Barcelonassa. Kokouksessaan se teki tukun tärkeitä päätöksiä, joista merkittävin on pelaajamarkkinoiden vapauttaminen maailmanlaajuisesti koskien kansainvälisiä seurajoukkuekilpailuita. Myös koripallosääntöjä rukattiin uusiksi.

13.9.2010 Pohjoinen alue

Koripallon uudet pelisäännöt, pelikentän muutokset ja niiden voimassaolo

Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) tekemät sääntömuutokset astuivat voimaan Suomessa kaikilla sarjatasoilla 1.7.2010. Kauden kynnyksellä ja otteluiden käynnistyessä on aika kerrata muutokset. Tähän artikkeliin on koottu tuhti paketti, johon koottu niin koosteet kuin yksityiskohtaisemmatkin tiedot.

10.5.2003 Pohjoinen alue

Liittovaltuusto hyväksyi sääntömuutoksia, nuorten ikärajat pysyivät ennallaan

Suomen Koripalloliiton hallituksen lisäksi koolla on ollut kevätkokoukseensa Espooseen kokoontunut liittovaltuusto. Valtuusto käsitteli kokouksessaan Koripalloliiton viime vuoden toiminnan, asetti talouden raamit ensi vuodelle ja hyväksyi liudan sääntömuutoksia.

28.3.2013 Pohjoinen alue

Koripalloliiton sarjoissa keskitettyyn erotuomarimaksujärjestelmään syksyllä 2013

Suomen Koripalloliiton kaikissa virallisissa sarjoissa siirrytään syksystä 2013 alkaen keskitettyyn erotuomarimaksujärjestelmään.

5.5.2012 Pohjoinen alue

Koripalloliitto jatkaa kohti määrän kasvattamista ja laadun parantamista

Hyvinkäällä kokoontunut Suomen Koripalloliiton valtuusto teki tukun päätöksiä, jotka edistävät liiton toimintaa ohjaavaa iskulausetta ”enemmän ja parempia pelaajia”. Valmentajien koulutustasovaatimusten hyväksymisen lisäksi liittovaltuusto teki päätöksen nuorten pelaajien entistä vapaammasta liikkumisesta.

9.8.2011 Pohjoinen alue

Alueiden kilpailutoiminnan ilmoittautuminen on auki - ensimmäiset eräpäivät 15.8.

Kaikkien Koripalloliiton alueiden kilpailutoiminnan aikuisten ja nuorten ilmoittautuminen on avattu joukkueille.

22.5.2010 Pohjoinen alue

Koripallon C-nuorten SM-kilpailu tekee paluun

Suomen Koripalloliitto palauttaa Suomen mestaruuskilpailun 13-14-vuotiaille eli C-nuorille 15 vuoden tauon jälkeen. C-nuorten SM-tittelistä kilpaillaan jo pelikaudella 2010-11. Edellisen kerran kyseisen ikäluokan Suomen mestaruudesta on pelattu vuonna 1996.

8.2.2010 Pohjoinen alue

Kenttäviivat uusiksi 1.7.2010 alkaen

Kansainvälinen koripalloliitto, FIBA, on muuttanut koripallokenttää koskevia sääntöjään. Sääntöuudistuksen myötä useampi kentällä olevien rajamerkintöjen paikka muuttuu. Suomessa uudet kentän viivoja koskevat säännöt tulevat voimaan 1.7.2010 alkaen.

7.4.2004 Pohjoinen alue

Ala-asteen Fun-katukoristapahtumien ilmoittautuminen alkaa

Pantteri Street Basket Fun on ala-asteen oppilaille suunnattu kevään syötävin katukoristapahtuma. Ilmoittautuminen kevään 2004 tapahtumiin on käynnistynyt.

11.10.2018 14:44 Valmentajat

Lasten valmennuksen erityispiirteet koripallossa-koulutus marraskuussa Kisakalliossa

Koulutus on suunnattu lasten valmennuksessa mukana oleville, jo koulutus- ja valmennustaustaa omaaville valmentajille, jotka haluavat syventää osaamistaan nimenomaan lasten valmentamisessa. Koulutus järjestetään Kisakalliossa 10. - 11.11.2018. Ilmoittautuminen koulutukseen päättyy 5.11.

5.9.2018 11:50 Valmentajat

Minivalmennusseminaari Kisakalliossa 21. - 22.9.2018

Koripalloliitto järjestää 21. - 22.9. ensimmäisen Minivalmennusseminaarin Kisakalliossa, Susi Training Centerissä. Seminaarin ensimmäisiksi esiintyjiksi ovat jo aiemmin lupautuneet Maikku Miettinen, Juha Oikarinen, Petri Selkee, Petka Lehtinen ja Tristan Fay. Nyt esiintyjäkaarti on valmistunut, kun sitä täydentävät Martti Iivonen ja Ville Neva.

25.4.2016 Pohjoinen alue

Koripalloliitto hakee seura- ja kilpailutoiminnan johtajaa sekä Korisliigan kehitys- ja myyntijohtajaa (päivitetty 25.4.)

Suomalainen koripallo on ollut viime vuodet valtavassa nosteessa. Suomi on noussut maailman rankinglistalla viidessä vuodessa 51 sijaa. Lisenssipelaajien määrä on kasvanut edellisestä vuodesta noin 11 prosenttia. Toiminta on muuttunut kaikilla tasoilla ammattimaisemmaksi. Suomen Koripalloliiton budjetti on kuluvan kauden aikana noin 7 milj. € ja EM –kisavuonna 2017 sen arvioidaan olevan noin 11 milj. €.

16.3.2016 11:02 Pohjoinen alue

Tule vapaaehtoiseksi tekemään koripallon suurta kansainvälistä tapahtumaa – 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016 Helsingissä

20-vuotiaiden miesten koripallon EM-kisat pelataan Helsingissä, Helsingin jäähallissa ja Pasilan urheilutalolla 16.-24.7.2016. Kisaorganisaatio etsii n. 200 vapaaehtoista erilaisiin ottelu- ja tapahtumatoteutuksen tehtäviin. Hakuaikaa on 8.4. saakka.

Näytä lisää vastaavia