Kotiyleisö herätti Susijengin, Suomi päätti karsinnat kuudenteen voittoon

11.9.2012 EM-karsintojen tiistai-illan päätösottelu Suomen ja Sveitsin välillä oli kotijoukkueelle kuuluisa ”vaikea päätöspeli”. Selkeänä altavastaajana peliin lähtenyt Sveitsi hallitsi paikoin kenttätapahtumia kolmannella jaksolla, kunnes kotiyleisönsä herättämä Susijengi kokosi viimeiset energiansa ja rynnisti Petteri Koposen ja Hanno Möttölän johdolla väkisin kuudenteen karsintavoittoonsa pistein 84–77 (41–40).

Petteri Koponen rutisti 16 pistettä päätösjaksolla Sveitsiä vastaan.

Susijengi-kippari Hanno Möttölä antoi joukkueelleen "Puola-voittoa vaille puhtaat paperit".

Gerald Lee junior toi Suomen peliin mukaan vaikean avausjakson jälkeen.

Vasta 19-vuotias Stefan Petkovic johti Sveitsin peliä maltilla ja taidolla.

Susijengi ulvoi tiensä Slovenian vuoden 2013 EM-kisoihin. Kuvat: Francois Perthuis, Kai Kilappa & Tytti Nuoramo.

Otteluiden edellisessä keskinäisessä kohtaamisessa Sveitsi kaatui kotonaan Suomelle 29 pisteen marginaalilla, mutta viikko sitten Belgian yllättäneet sveitsiläiset raatoivat Helsingin Jäähallin sudenpesässä uskomattomalla tahtotasolla. Vielä runsaat kuusi minuuttia ennen ottelun loppua vieraat johtivat lukemin 62–64.

 

Susijengi sai kuitenkin nykäistyä vielä ylimääräisen vaihteen pelinsä viimeisillä minuuteilla. Kimmo Muurisen (0/4) ja Sasu Salinin (8/6/5 syöttöä) jallitettua Sveitsin avainpelaajille Jonathan Dubasille (14/13) ja Stefan Petkovicille (14/5/4 syöttöä) ratkaisevat virheet vapautti Hanno Möttölä (12/3) kotiyleisön kolmosellaan, joka vei Suomen 65–64-johtoon.

 

Kotiyleisö sai lopulta aihetta juhlaan, kun Suomi hakeutui Petteri Koposen (24/4) johdolla viime minuuteilla ärhäkästi kohti koria ja jätti pienistä voittomarginaaleista huolimatta sveitsiläisille hyvin vähän jossiteltavaa.

 

– Kaikki kunnia Sveitsille. Annoimme heille ehkä alussa liikaa vapaata heittotilaa, ja he pääsivät omaan rytmiinsä. Neljännellä jaksolla saimme vihdoin oman juttumme toimimaan, vaikka kolmannelle jaksolle asti oli vaikeaa, mietti viimeisellä jaksolla 16 pistettä takonut Koponen.

 

– En tiedä, tuliko vähän hyvänolontunnetta, kun kisapaikka varmistui. Voi olla, että meiltä ehkä laski intensiteetti parin napsun verran.

 

Toijala kiitteli kotiyleisöä

 

Sveitsi järjestikin Jäähallin illassa 4431-päiselle kotiyleisölle shokkialun, kun kuuden minuutin pelin jälkeen taululla komeilivat 1-9-lukemat. Susijengi onnistui ensimmäisessä pelikorissaan vasta runsaan seitsemän minuutin pelin jälkeen.

 

Avausjakson lopussa Möttölä ja Roope Ahonen (5/0) toivat kahdeksaan pallonmenetykseen sortuneen Suomen 11 pisteen takaa-ajoasemasta, ja toisella jaksolla Suomi tasoitti ottelun Gerald Lee juniorin (16/7/2 blokkia) kokeneilla korinalusliikkeillä.

 

Susijengi näytti toisella jaksolla ajoittain karkaavan, mutta kolmannella jaksolla Sveitsi pussitti Dusan Mladjanin (23/5) johdolla järisyttävän kovia koreja kotijoukkueen blokkiin ojentuneiden käsien edestä samalla, kun Suomea pitivät pelissä lähinnä Shawn Huffin (14/5) onnistumiset.

 

– Sveitsi osoitti, että heidän viime viikon voittonsa Belgiasta ei ollut mikään onnenkantamoinen, Susijengin apuvalmentaja Jukka Toijala mietti.

 

– Meiltä kesti todella kauan saada se puuttuva viisiprosenttinen puolustus- ja hyökkäyspeliimme. Voimme vain kiittää kotiyleisöämme, joka omalta osaltaan oli sytyttämässä liekkiä, jatkoi Toijala.

 

Sveitsin leirissä tappio harmitti. Päävalmentaja Sebastian Roduit kehui lehdistötilaisuudessa pelaajiensa antaneen kaikkensa.

 

– Tulimme tänne voittamaan, mutta olemme nuori joukkue ja lopussa kokemattomuutemme saattoi maksaa pelin meille. Suomi on toisena pienenä koripallomaana meille hyvä esimerkki työstä, mitä pitää tehdä menestyäkseen Euroopassa, summasi Roduit.

 

Möttölä: ”Kuusi voittoa on todella hyvä suoritus”

 

Suomi voitti kahdeksasta pelaamastaan EM-karsintaottelusta kuusi. Lohkon ykkössijalle päätyi saman verran voittoja hakenut Puola, mutta tulevissa EM-karsintojen lohkojaoissa Suomi tulee olemaan Puolan edellä paremman kaikkien otteluiden yhteenlasketun korisuhteen johdosta, kun arvontakoreja määritellään.

 

– Näiden karsintojen päätteeksi on pakko pitää suhteellisuudentaju mukana: kuusi voittoa ja kaksi tappiota on suomalaiselta palloilujoukkueelta EM-karsinnoissa todella hyvä suoritus. Pitää olla tyytyväinen, Susijengin kippari Hanno Möttölä ynnäili.

 

– Belgialle pitää nostaa hattua siitä, että viime lauantain kohtaamisessamme he ottivat vahvuutemme pois ensimmäisestä minuutista alkaen. Puola-voitto jäi harmittamaan, se olisi ollut makea viedä kotiyleisön edessä. Jos yksi voitto olisi tullut enemmän, voisin jakaa kapteenina puhtaat paperit joukkueelle, Möttölä hymyili.

 

Möttölä osoitti kunnioitusta myös Sveitsin suuntaan: nuoren joukkueen taistelu Jäähallin siirtoparketilla oli kokeneen konkarin mukaan jälleen yksi osoitus eurooppalaisen koripallon tasosta.

 

– Jos Sveitsi olisi saanut kaikki loukkaantuneet ja poissa olleet pelaajat jalkeille, tässä lohkossa olisi ollut neljä todella kovaa joukkuetta kolmen sijaan. Ja kun karsintojen muita tuloksia katsoo, voi sanoa, että Euroopassa pelataan todella kovaa korista.

 

Katseet kohti Sloveniaa

 

Susijengin pelaajat suuntaavat kuluvalla viikolla kukin omiin seurajoukkueisiinsa. Paikka Slovenian ensi kesän EM-kisoissa on takataskussa, ja yhteinen usko joukkueen suorituskykyyn on vahva.

 

– Toivotaan, että kaikki jätkät saavat hyvän kauden alle seurajoukkueissaan ja että jokainen pysyy terveenä. Tavoite olisi parantaa Sloveniassa Liettuan kisojen yhdeksännestä sijasta, uhkui Möttölä.

 

– Kuusi voittoa kahdeksasta matsista oli ihan odotuksien mukainen lopputulos. Meille jäi näyttöhaluja ja parannettavaakin. Kun onnistumme, pelaamme todella hyvin ja voimme haastaa kaikkein isoimpiakin maita, mietti Shawn Huff karsintaurakan tauottua.

 

Slovenian EM-kisojen alkulohkot arvotaan 18. marraskuuta. Kisat pelataan 4.-22. syyskuuta 2013.

 

 

Suomi – Sveitsi 84–77 (13–19, 41–40, 55–59), miesten maaottelu, EM-karsintaa, Helsinki 11.9.2012

 

Suomi: Petteri Koponen 24/4, Gerald Lee jr 16/7/2 blokkia, Shawn Huff 14/5, Hanno Möttölä 12/3, Sasu Salin 8/6/5 syöttöä, Roope Ahonen 5/0, Tuukka Kotti 3/1/3 syöttöä, Ville Kaunisto 2/3, Kimmo Muurinen 0/4, Matti Nuutinen 0/3, Antto Nikkarinen 0/2, Antti Nikkilä.

Sveitsi:
Dusan Mladjan 23/5, Jonathan Dubas 14/13, Stefan Petkovic 14/5/4 syöttöä.

 

Katsojia: 4431.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

14.8.2013 Maaottelu

16-vuotiaat pojat nousivat sillasta neljän parhaan joukkoon – voittoputki jo kuuden ottelun mittainen

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen voittoputki B-divisioonan EM-kisoissa Bosniassa kasvoi keskiviikkona kuuden voiton mittaan. Päävalmentaja Jyri Lohikosken sisukkaat sissit nousivat sillasta ja masensivat Englannin pistein 70–60 (30–31). Voitto merkitsi Suomelle myös paikkaa B-divisioonan neljän parhaan joukossa.

9.9.2012 Maaottelu

EM-kisapaikkansa varmistanut Suomi taipui Belgiassa

Ensi vuoden EM-lopputurnaukseen paikkansa jo varmistanut Susijengi kärsi kirvelevän 68-71 (38-44) –tappion katastrofia vältelleelle, pakkovoiton edessä olleelle Belgialle. Antwerpenissä kärsitystä tappiosta huolimatta Suomella on mahdollisuus pedata itselleen tiistaina Helsingin Jäähallissa Sveitsiä vastaan pelattavassa karsintojen päätösottelussa karsintalohkon paras sijoitus EM-kisalohkoarvontoja varten.

27.8.2012 Maaottelu

Tappioton Susijengi söi Sveitsin välipalaksi

Sveitsi pystyi pyristelemään Suomen Susijengin kyydissä maanantain EM-karsintaottelussa vain puolentoista jakson ajan. Suomi karkasi Hanno Möttölän tahdittamana pikavauhtia 20 pisteen taukojohtoon ja tyylitteli Freiburgissa vastaansanomattomat 60–89 (29–49)-loppulukemat. Karsintojen puolivälissä Suomi johtaa lohkoaan haettuaan neljä voittoa yhtä monesta ottelusta.

24.8.2012 Maaottelu

Suomi nuiji Belgian kanveesiin kärkiottelussa, Dettmannin juhlapelissä

Päävalmentaja Henrik Dettmannin 200. ottelu Suomen miesten maajoukkueen peräsimessä oli kuin unelma. ”Susijengi” pääsi kolmannen jakson alussa EM-karsintavieraansa Belgian pään sisään puolustuksellaan ja alkoi takoa isolla lekalla eroa taululle kolmen pisteen heitoillaan. Ottelun lopussa Helsingin Jäähallin yleisöä osoitti seisaaltaan suosiota, kun Suomi otti jättiharppauksen kohti Slovenian EM-kisoja 97–60 (37–32)-voitollaan.

22.8.2012 00:21 Maaottelu

Susijengi raatoi kahden pisteen voiton Puolasta EM-karsintojen vierasavauksessaan

Suomen Susijengi haki jälleen maailmanluokan vastustajan päänahan, ja tärkeimmässä mahdollisessa paikassa: NBA-jätti Marcin Gortatin johtama Puola nöyrtyi Suomelle kotonaan Koszalinissa myöhään tiistaina 79–81 (40–42). Läpi ottelun puolustustaan tiivistäneestä Suomesta kunnostautuivat huikeita otteitaan jatkanut Petteri Koponen sekä viime minuuttien ratkaisukoreista vastanneet Shawn Huff, Mikko Koivisto ja Gerald Lee jr.

30.5.2012 Pohjoinen alue

Peräti 29 kotimaaottelun kesä käynnistyy perjantaina 1.6.

Suomen koripallomaajoukkueet pelaavat kesän aikana peräti 29 maaottelua kotimaassa. Suomalaisyleisöllä on mahdollisuus nähdä ”Susijengit” saalistamassa Helsingissä, Vantaalla ja Tampereella. Kotimaaotteluiden kesän käynnistää Suomen naisten maajoukkue kohtaamalla huippumaa Liettuan Pasilassa 1.6. ja 2.6.

25.8.2011 Maaottelu

Koponen ja Rannikko heittivät Suomen karsintaykköseksi

Suomen koripallomaajoukkue jatkoi voittoputkeaan kukistamalla EM-karsintojen päätöspelissään Coimbrassa kotijoukkue Portugalin tuloksella 78-86 (45-30). Syvältä itsensä voittajaksi kaivanut Suomi vei EM-karsinnan nimiinsä puhtaalla pelillä. Viikon kuluttua Liettuassa käynnistyvässä EM-lopputurnauksessa Suomi pelaa karsintavoiton myötä ns. Balkanin lohkossa Alytuksessa yhdessä Bosnia-Hertsegovinan, Kreikan, Kroatian, Makedonian ja Montenegron kanssa.

21.8.2011 Maaottelu

Suomi läksytti Unkaria läksiäisissään

Suomen koripallomaajoukkue halusi järjestää runsaslukuisen kotiyleisönsä edessä voitokkaat läksiäiset ja järjesti myös sellaiset. Susipaidat kyykyttivät EM-kisamahdollisuutensa menettänyttä Unkaria loppuluvuin 87-65 (44-39). Helsingin Jäähalliin pakkautunut 6278-päinen yleisö lähetti Suomen kohti viimeistä EM-karsintaottelua (Portugalissa 24.8.) ja EM-kisoja seisaallaan hurraten.

15.8.2011 Maaottelu

Suomelle toinen EM-karsintavoitto, Portugali nurin Jäähallissa

Suomen koripallomaajoukkue on kutkuttavan lähellä ensimmäistä EM-kisapaikkaansa 16 vuoteen. Suomi nitisti EM-karsintojen kotiavauksessaan Helsingin Jäähallissa reilun 6100 katsojan edessä Portugalin 68-56 (31-22). Suomelle riittää EM-kisapaikan lunastamiseen käytännössä voitto jäljellä olevasta kotiottelusta Unkaria vastaan, joka pelataan ensi sunnuntaina Jäähallissa.

Näytä lisää vastaavia