Itävallassa alkavat pudotuspelit – Mirolybovin ja Koskisen Swans Gmunden puolustaa mestaruutta

24.4.2022 12:21 Itävallan liigassa pudotuspelit käynnistyvät suomalaisten osalta sunnuntaina. Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen valmentama hallitseva mestari Swans Gmunden kohtaa Flyers Welsin ja Aapeli Alasen St. Pölten Grazin.

Aapeli Alanen on ollut hurjassa vireessä keväällä. (Kuva: Ville Vuorinen)

St. Pöltenin runkosarja sekä ylempi loppusarja oli aaltoileva. Kauteen mahtui pitkiä tappioputkia, mutta myös voittoputkia. Lopulta St. Pölten sijoittui runkosarjan ylemmässä loppusarjassa viidenneksi.

Alasella on kevättä rinnassa, kun kauden tärkeimmät ottelut alkavat. Joukkueen lähtökohdat eivät ole kuitenkaan parhaat mahdolliset, sillä joukkueen yli on vyörynyt korona-aalto.

- Pudotuspelit ovat aina kivoja. Kelit lämpiävät, kevät tulee ja panokset kasvavat. Ainoa huolenaihe vain on, että yli puolet joukkueestamme oli koronassa, Alanen valottaa.

Myös Alanen joutui viruksen kouriin, joka on osaltaan vaikuttanut hänen valmistautumiseensa.

- Minä olin ensimmäinen joka testattiin ja olin positiivinen. Viime viikon keskiviikon pelin jälkeen oli sellainen fiilis, että minulla saattaisi olla se ja tulos oli positiivinen. Torstaista eteenpäin olin sitten karanteenissa, mutta nyt oloni on jo parempi.

- Jos sitä on luultu, että korona olisi poistunut johonkin, niin ei se kyllä ole. Muistakaa ihmiset pitää maalaisjärki mukana, muistuttaa Alanen.

Ennen sairastumistaan Alanen oli hurjassa vireessä. Ylemmän loppusarjan neljässä viimeisessä pelissä Alanen paukutti pisteitä 30,7 pisteen keskiarvolla.

- Kevät on mennyt hyvin ja se näkyy myös henkilökohtaisissa tilastoissa. Aika hyvin on heitto pudonnut ja pisteitä kertynyt. Toivottavasti saan hyvän rytmin taas päälle eikä korona haittaa liikaa ja saisi samanlaisen fiiliksen. Sitä tarvitaan, mikäli haluamme mennä jatkoon.

Vastaansa St. Pölten saa neljänneksi sijoittuneen Grazin. Runkosarjassa joukkueet kohtasivat neljästi ja Graz vei voiton kolmasti. Ottelut olivat kuitenkin pääosin hyvin tasaisia ja marginaalit pienet. Grazia kannattelevat amerikkalaispelaajat Randy Haynes, joka oli liigan pistetykki 19,5 pisteen keskiarvolla sekä Lesley Varner, joka nakutti pisteitä 18,4 pisteen tahtia.

- Heillä on kaksi sarjan top5 korintekijää ja he tekevät melkein puolet joukkueen pisteistä. Heidän pysäyttäminen on päätehtävämme, ja jos siinä onnistumme, niin silloin näyttää hyvältä meidän kannaltamme. Graz on vähän kahden äijän show ja meidän on tehtävä heidän pelaamisensa mahdollisimman vaikeaksi, Alanen arvioi tulevaa otteluparia.

Swans Gmunden haastajana pudotuspeleihin

Swans pelasi suurimman osan runkosarjasta Koskisen toimiessa virkaatekevänä päävalmentajana Mirolybovin käydessä läpi syöpähoitoja ja osallistuen joukkueen toimintaan vointinsa mukaan. Nyt Mirolybov on pystynyt olemaan joukkueen lähes täysipainoisesti.

- Olen ollut nyt kuukauden joukkueen mukana, ja se on ollut henkisesti erittäin tärkeää minulle. Se, että on saanut olla joukkueen kanssa, on auttanut minua paljon, Mirolybov kertoo.

Aleksi Koskinen ja Anton Mirolybov valmentavat Swans Gmundenia. (Kuva: Pictorial / B. Kohlmeier)

Swans lähtee pudotuspeleihin hallitsevana mestarina, mutta samalla haastajan asemassa. Runkosarjan voittaja Wien panosti täksi kaudeksi isosti ja on selvä suosikki lähdettäessä kauden loppuhuipentumaan. Mirolybov heittääkin mestaruuspaineita mieluummin pääkaupungin suuntaan.

- Niillä pelaajilla, jotka ovat olleet mukana tämän kolmen vuoden aikana, niin heillä on iso luottamus siihen miten me olemme tehneet asioita tänä aikana. Meillä ei ole sellaisia mestaruuspaineita, sillä Wien on kasannut isolla rahalla joukkueen. Seurana meiltä kuitenkin odotetaan menestystä.

Mirolybov piti lähtökohtiin nähden runkosarjan kakkospaikkaa hyvänä saavutuksena suojateiltaan.

- Sanotaan näin, että se oli meiltä maksimisuoritus. Sijoittumalla toiseksi vältimme Wienin ennen finaalia, jos sinne saakka selviämme. Meillä oli myös tavoitteena voittaa Wien ainakin kerran tämän kauden ja pari viikkoa sitten onnistuimme siinä. Nyt meillä on se usko tuoreessa muistissa, että meillä on mahdollisuudet voittaa heidät.

Mirolybov jakaa vuolaasti kiitosta apumiehelleen Koskiselle sekä koko joukkueelle runkosarjan edesottamuksista.

- Kun ottaa kaikki olosuhteet huomioon mitä olemme käyneet läpi kauden aikana, niin olen suunnattoman ylpeä joukkueesta, Aleksista ja pelaajista. Pelaajat pystyivät suorittamaan, vaikka meillä ei ollut yhdessä vaiheessa kahteen viikkoon valmentajaa, kun minä olin hoidoissa ja Aleksi oli sairaana. Täytyy antaa heille helvetin iso rispekti. Kaikki huomioon ottaen sarja meni jopa hieman yläkanttiin.

Flyers Wels jäi runkosarjan jälkeen alempaan jatkosarjaan, joten aivan tuoretta tarttumapintaa tulevaan vastustajaan ei ole. Mirolybovin mukaan sillä ei ole merkitystä.

- Ei sillä ole väliä, sillä tämä on Itävallan isoin derby ja nämä ovat täällä todella isoja pelejä. Nyt kaikki rajoitukset on poistettu ja tuvat ovat tapissa. Peleissä tulee olemaan tunnetta ja henkinen tila tulee olemaan tärkeässä roolissa. Lähtökohdat ovat sikäli mielenkiintoiset, että toisella on vain voitettavaa ja toisella hävittävää, arvioi Mirolybov.  

Itävallan pudotuspelit pelataan parasta viidestä –järjestelmällä.

 
16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

18.11.2023 13:17 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunin riski kannatti – ”Joskus kannattaa luottaa vaistoihin”

Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.

3.10.2023 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen uskoo Paris Basketballin mahdollisuuksiin EuroCupissa

EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.

23.9.2023 11:29 Suomalaiset ulkomailla

Susijengissä vanhin, seurajoukkueessa nuoriso-osastoa – Sasu Salinin kausi käyntiin tutuissa maisemissa

Sasu Salinilla, 32, lähtee käyntiin jo kahdeksas täysi kausi Espanjan pääsarjassa ACB:ssä. Teneriffa lähtee hakemaan jälleen menestystä niin kotimaan kuin Euroopan kentillä.

5.7.2023 10:34 Susijengi

Lassi Tuovi kesäliigapestistä Utahiin: ”Tämä on meille valtavan hieno mahdollisuus”

Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi on urakoinut viikon päivät NBA-joukkue Utah Jazzin kesäliigajoukkueen valmennusjohdossa vierailevan valmentajan ominaisuudessa. Utahilaismedialle esitelty Tuovi keskusteli lehdistötilaisuudessaan muun muassa koripallon kehityksestä Suomessa, Lauri Markkasesta sekä Susijengin ja Utah Jazzin yhteistyöstä.

30.6.2023 15:58 Susijengi

Pettymyksistä huolimatta Sasu Salinin kauteen mahtui paljon hyvää

Sasu Salin, 32, pelasi jälleen vahvan kauden espanjalaisjoukkue Teneriffan riveissä. Vaikka kauteen mahtui kirveleviä tappiota, niin kokonaisanti oli plusmerkkinen.

22.6.2023 15:56 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen kaudessa paljon hyvää – ”Itseluottamus kasvoi etenkin hyökkäyspäässä”

Mikael Jantunen, 23, pelasi ensimmäisen kautensa kovatasoisessa Italian liigassa Trevison joukkueessa. Jantunen pääsi kovaan testiin ja läpäisi sen komeasti.

16.6.2023 13:28 Suomalaiset ulkomailla

Shawn Hopkinsilla uran paras kausi takana – ”Sai paljon irti”

Shawn Hopkins, 28, pelasi menneen kauden romanialaisen Craiovan joukkueessa. Kausi antoi Hopkinsin mukaan hyvät eväät jatkoa ajatellen.

12.6.2023 11:10 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtosen kauteen mahtui käänteitä – ”Paljon tuli oppia erilaisista tilanteista”

Elias Valtonen sai paljon kokemusta reppuun tällä kaudella, kun hän aloitti kautensa Espanjan ACB-liigassa Manresassa, mutta päätti sen Saksan Bundesliigassa Rostock Seawolvesissa. Kausi oli Valtoselle kokonaisuudessaan kasvattava.

Näytä lisää vastaavia