Ilari Seppälä: ”Suurin kehitys on tullut mentaalipuolella”

23.8.2022 09:37 Nuorena miehenä Ilari Seppälä, 29, seurasi silmä tarkkana Teemu Rannikon, Jamar Wilsonin ja Petteri Koposen edesottamuksia Susijengin pelinrakentajina. Tällä vuosikymmenellä Lapuan Korikobrien kasvatista on varttunut joukkueelle kokenut ykköspaikan luottomies, joka on maaottelunäyttämöillä onnistunut upottamaan ison heiton toisensa jälkeen.

Ilari Seppälä nauttii kasvaneesta vastuusta Susijengissä. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi.

Miesten maajoukkuetasolla Seppälä debytoi kypsässä 24 vuoden iässä, kun Susijengi kohtasi marraskuussa 2017 silloisten MM-karsintojen kotiavauksessa Helsingin Jäähallissa Tshekin.

Seppälä pelasi ensimmäisen runsaan kahden maajoukkuevuotensa aikana satunnaisia minuutteja, kunnes kohosi valmennusjohdon vakiorotaatioon vuosien 2020–21 EM-karsinnoissa. Viimeksi pelaamassaan yhdeksässä EM- ja MM-karsintaottelussa Seppälä on urakoinut ykkös- ja kakkospelinrakentajan paikoilla 14,8 peliminuuttia ottelua kohden.

- Teemua, Jammua ja Petteriä olen itse seurannut nuorempana ja totta kai oma tavoitteeni on ollut päästä joskus siihen samaan rooliin. Varmasti suuri merkitys roolin kasvamisessa on siinä, että olen aina ollut käytettävissä ja säästynyt sairastumisilta ja loukkaantumisilta, Seppälä arvioi peliminuuttiensa kasvua.

Paitsi että Seppälä on kyennyt tekemään takuuvarmaa perustyötä pelinrakentajana, on hän osoittanut kykynsä viime hetkien pisteidentekijänä.

Helmikuun 2020 elintärkeässä EM-karsintavoitossa Sveitsissä Seppälä upotti isäntäjoukkueen voittohaaveet katkaisseen viime hetken korin, tämän vuoden helmikuussa hän nakutti 13 pistettä vierasvoitossa hallitsevasta Euroopan mestarista Sloveniasta ja heinäkuun alussa hänen rohkea kolmosensa käynnisti Susijengin viime minuuttien loppukirin Kroatiaa vastaan.

- Ensin on tietysti täytynyt ansaita luottamus valmentajalta, että on ratkaisuhetkillä kentällä. Ja silloin, kun on paikka, niin lauotaan. On niitä loppuhetkien heittoja mennyt useampi ohikin, mutta kieltämättä muutama sisään mennyt on osunut ihan kivaan kohtaan, Seppälä naurahtaa.

Neljän pointin paletti

Ilari Seppälä siirtyi kotikonnuiltaan Lapualta Kouvolaan ja Kouvoihin kaudeksi 2009–10 ja debytoi kotoisessa Korisliigassa 17 vuoden iässä. Korisliigassa vietetyn vuosikymmenen aikana Seppälästä kehittyi yksi kotimaan pääsarjan profiilipelaajista, joka juhli Suomen mestaruutta niin Kouvoissa (2016) kuin Kataja Basketissakin (2017) ja onnistui kehittymään pelaajana vuosi vuodelta.

Kesällä 2019 Seppälä ehti jo solmia sopimuksen Helsinki Seagullsin kanssa, mutta siirtyikin Ranskan kakkosliigan Aix-Maurienneen. Erinomainen debyyttikausi Euroopassa vei miehen mennessään ja nyt takana on kaksi kautta Ranskassa, yksi Romanian pääsarjan Pitestissä ja taskussa tuore sopimus Ranskan kakkosliigan ennakkosuosikkeihin lukeutuvan Saint-Chamondin kanssa.

- Suurin kehitys on varmasti tullut mentaalipuolella. Ulkomaalaisvahvistuksena paineet ja odotukset ovat suuremmat. Kun vaaditaan enemmän, niin kyllähän se kehittää, Seppälä arvioi omaa kehitysloikkaansa viimeisen kolmen vuoden aikana.

Susijengin kannalta voidaan myös todeta, että Seppälän harppaus on tapahtunut oikeaan aikaan.

Jamar Wilson löi maajoukkuetasolla tossut naulaan helmikuun voittoisien Slovenia-otteluiden jälkeen, kun taas viimeistä susikesäänsä pelaava Petteri Koponen on siirtynyt suurimmaksi osaksi pelinrakentajan tontilta kakkospaikalle. Niinpä Susijengin pelinrakennusvastuu pyörii Seppälän, korintekovoimaisen Edon Maxhunin, nuoren lupauksen Miro Littlen ja loukkaantumisesta toipuneen Henri Kantosen harteilla.

- Kaikilla meistä on hieman eri vahvuudet. Se antaa mahdollisuuden erilaisten viisikoiden rakentamiseen ja pelin sisäiseen reagointiin sen mukaan, mitä milloinkin tarvitaan, Seppälä arvioi Susijengin vuoden 2022 pelinrakentajapalettia.

- Jokainen meistä pystyy myös pelaamaan samaan aikaan toisensa kanssa, mikä mahdollistaa kahden pelinrakentajan viisikon käytön. Ja tietysti treeneihin tilanne tuo terveen kilpailuasetelman.

Arvokisaunelma lähellä

Tätä kirjoittaessa Susijengin edellisistä kansainvälisistä arvokisoista on ehtinyt kulua puoli vuosikymmentä. Elo-syyskuussa 2017 Seppälä vasta odotti susidebyyttiään, mutta jo tuolloin ”Lapuan pehtoorin” tähtäimessä oli edustaa Suomea arvokisoissa jonain päivänä.

Seppälän unelma on käsinkosketeltavissa, kun Susijengi ottaa suunnakseen Prahan EM-kisaparketit runsaan viikon päästä ja pelaa tällä viikolla tärkeitä otteluita paikasta syyskuun 2023 MM-kisoissa Filippiineillä, Indonesiassa ja Japanissa.

- Hieno loppukesä edessä! Kaikissa tulevissa peleissä on isot panokset ja tietysti kaikki fokus on tällä hetkellä tulevissa MM-karsintaotteluissa, ensimmäisenä Israelissa, Seppälä viittaa Tampereella torstaina pelattavaan MM-jatkokarsinta-avaukseen.

- Liikaa ei saa asioiden edelle mennä, mutta totta kai aikuisten arvokisat ovat olleet pitkään yksi unelmista. MM-kisapaikan saavuttaminen olisi äärimmäisen kova suoritus, mutta se on vielä monen mutkan takana.

Niinpä Seppälä suhtautuu susikesän 2022 antiin kuten muutkin pelaajat: hetki kerrallaan, päivä kerrallaan, joka hetkestä nauttien.

Ja mitä hetkestä nauttimiseen tulee, tyytyväisyys suorastaan hohkasi Seppälän kasvoilta, kun hän ruokki Jyväskylässä pelatun Ukraina-maaottelun toisella neljänneksellä Lauri Markkasta tyylipuhtaalla alley oop -syötöllä donkkiin.

- Se oli ihan treeneissä harjoiteltu kuvio, joka sovittiin edeltäneellä aikalisällä. Sasulta (Salin) täydellinen skriini, Lauri vauhdissa korille ja pääsi vapaasti hyppäämään. Siinä oikeastaan riitti, että heitti pallon vähän sinnepäin. Kyllä Lauri kiitti, että hyvään kohtaan syöttö sattui osumaan, Seppälä nauraa.

Susijengi ja Israel kohtaavat MM-jatkokarsintojen avausottelussa Tampereen Nokia Arenalla torstaina 25.8. klo 18.30 alkaen. Lipunmyynti käynnissä täällä.

Henkilöt

 
18.11.2023 13:17 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunin riski kannatti – ”Joskus kannattaa luottaa vaistoihin”

Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.

3.10.2023 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen uskoo Paris Basketballin mahdollisuuksiin EuroCupissa

EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.

23.9.2023 11:29 Suomalaiset ulkomailla

Susijengissä vanhin, seurajoukkueessa nuoriso-osastoa – Sasu Salinin kausi käyntiin tutuissa maisemissa

Sasu Salinilla, 32, lähtee käyntiin jo kahdeksas täysi kausi Espanjan pääsarjassa ACB:ssä. Teneriffa lähtee hakemaan jälleen menestystä niin kotimaan kuin Euroopan kentillä.

30.8.2023 09:13 Susijengi

Kapteeni Salin: ”Meillä on aseita voittaa pelejä tässä turnauksessa”

Susijengin pitkäaikainen luottopelaaja Sasu Salin, 32, on päätynyt vastuulliseen asemaan joukkueen kapteenin ominaisuudessa sen ensimmäisenä MM-kisakesänä yhdeksään vuoteen. Vaikean MM-alkulohkon jälkeen kapteeni uskoo, että Susijengillä on kaikki aseet kääntää kurssinsa ja päättää turnauksen alemman jatkosarjan ottelut voitokseen.

28.8.2023 14:05 Susijengi

Elias Valtonen 50. maaottelussaan: ”Kokemusta tulee vain pelaamalla”

Vuosituhannen taitteessa syntyneistä Susijengin pelaajista Mikael Jantunen saavutti 50 maaottelun rajapyykin sunnuntaina Japania vastaan. Saksa-ottelussa vuorossa on Elias Valtonen, 24, joka Jantusen tavoin on nuoresta iästään huolimatta paaluttanut paikkansa Susijengin avainmiehistöön jo varhain.

27.8.2023 07:00 Susijengi

Mikael Jantunen 50. maaottelussaan: ”Nimenomaan nämä pelit kasvattavat”

Susijengin avainkalustoon pidemmän aikaa kuulunut Mikael Jantunen, 23, sai perjantaina ensituntumaa MM-kisojen tasosta ottelussa olympiapronssimitalisti Australiaa vastaan. Uransa 50. miesten maaottelun sunnuntaina pelaava Jantunen muistuttaa, mikä merkitys otteluilla maailman kovimpia maita vastaan on kehityksen kannalta.

26.8.2023 07:41 Susijengi

Susijengin valmentaja Sean Sheldon: ”Tämä on ollut uskomaton kokemus”

Susijengin valmennusjohtoon heinäkuussa liittynyt Utah Jazzin apuvalmentaja Sean Sheldon, 30, kertoi Utah Jazzin Roundball Roundup -podcastin tuoreimmassa jaksosta kesästään valmentajana Suomessa. Sheldon kuvailee Susijengin kanssa viettämäänsä aikaa uskomattomaksi kokemukseksi.

24.8.2023 16:04 Susijengi

Lauri Markkanen MM-avauksesta: ”Pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan”

Elämänsä ensimmäisiin MM-kisoihin valmistautuva Susijengin syömähammas Lauri Markkanen, 26, oli MM-avauksen aattona tyyni, leppoisa ja määrätietoinen. Australia tarjoaa perjantaina Susijengille maailmanluokan haasteen, mutta Markkanen luottaa omaan joukkueeseensa ja sen hyvään, tuttuun perustekemiseen.

23.8.2023 08:15 Susijengi

Edon Maxhuni: ”On meistä itsestä kiinni, miten pärjätään tässä turnauksessa”

Pelinrakentajansa Edon Maxhunin, 25, mukaan Susijengi haki vuoden takaisissa Prahan ja Berliinin EM-kisoissa ”positiivista kiukkua” joukkueeseen kohdistuneista epäilyistä ja päättikin kisansa parhaaseen tulokseen yli 50 vuoteen. Sama näyttämisen halu toimii Susijengin johtotähtenä myös perjantaina käynnistyvissä Aasian MM-kisoissa.

19.8.2023 14:05 Susijengi

Päävalmentaja Lassi Tuovi MM-kisojen kynnyksellä: ”Mennään ja nautitaan!”

Kauan odotettu hetki on viimein käsillä ja Susijengi valmis nousemaan MM-kisakoneeseen pitkälle lennolle kohti Aasian MM-kisoja. Päävalmentaja Lassi Tuovin mukaan viime viikot antoivat lupaavia signaaleja Susijengin iskukyvystä ja joukkue lähtee Okinawalle nöyränä, mutta itsevarmana.

Näytä lisää vastaavia