EM-pronssimitalisti Saksa isännöi Susijengiä lohkojohtajien kohtaamisessa

10.11.2022 10:21 Susijengin perättäisten MM-karsintavoittojen määrä on kasvanut jo seitsemään. MM-karsintaurakka jatkuu perjantai-iltana Bambergissa, jossa vastaan saapuu kahden kuukauden takaisissa EM-kisoissa pronssia vienyt Saksa suomalais-kanadalaisen valmentajansa Gordon Herbertin johdolla. Panoksena matsissa on myös lohkon kärkipaikka.

David Kramerin Saksa pelaa huolella ja rynnii levypalloihin. Kuva: FIBA Europe.

Viime kesänä Saksalla oli koossa nimivahvin ryhmittymänsä vuosiin, kun joukkue jyräsi niin MM-karsinnoissa kuin EM-kisoissakin voitosta voittoon NBA:ssa ansioituneen troikkansa Dennis Schröderin, Franz Wagnerin ja Daniel Theisin johdolla.

Päävalmentaja Gordon Herbertin koolle kutsuma MM-karsintaryhmä ei ole samalla tavalla tähtirikas kuin Berliinin EM-pronssimitalijoukkue, ja viime hetken loukkaantumiset ja sairastumisetkin ovat vaatineet veronsa. Susijengin valmennusjohtoon kuuluva Hanno Möttölä kuitenkin varoittaa aliarvioimasta Saksaa.

- Saksan materiaali on laaja ja laadukas. Tämän ikkunan pelaajat ovat kaikki isossa roolissa Bundesliigassa, ja se näkyy heidän suorituksissaan, Möttölä muistuttaa.

- Saksa pelaa kontrolloitua, kollektiivista koripalloa, missä työnteon merkitys ja arvostus ovat suurta. Se näkyy erinomaisena puolen kentän puolustuksena ja hyvänä hyökkäyksen toteutuksena. Lisäksi Saksa on aina fyysinen joukkue, joka pelaa palloa korin alle riippumatta kentällä olevista pelaajista ja tulee vahvasti hyökkäyslevypalloihin. He ovat karsintojen paras levypallojoukkue – myös hyökkäyspäässä.

Möttölä arvioi perjantai-illan voiton avaimeksi Susijengin kannalta huolellisuuden. Vierasjoukkue tietää täsmälleen, mitä Saksa aikoo Bambergissa toteuttaa.

- Puolustuksellisesti meidän täytyy olla aggressiivisia ja yrittää rikkoa heidän pelinavauksiaan. Totta kai pallonpaine on aina puolustuksemme avainasia. Kontaktia on tiedossa, ja meidän täytyy ne taistelut voittaa, Möttölä listaa.

- Hyökkäyksessä haluamme pitää vauhtia kuten aina ja liikuttaa palloa kuten aina. Meidän täytyy saada Saksan isot pois korin alta aktiivisella hyökkäämisellä ja pallonliikuttamisella, jotta he eivät voi tukkia kolmen sekunnin aluetta.

Coach Möttölän tärpit – seuraa heitä
 

  • Christian Sengfelder (200 cm/27 v): ”Edusti Saksaa kesän EM-pronssimitalijoukkueessa. Erinomainen korinalusviimeistelijä, jolta löytyy myös yli 40% kolmen pisteen heitto. Hakee loistavasti asemaa korin alla ja hänelle tullaan varmasti pelaamaan palloa sisään.”
  • David Kramer (190/25): ”Nopea ja urheilullinen heittäjä. Varmasti yksi joukkueen parhaita luomaan oman heittonsa. Hyvän kolmen pisteen heiton lisäksi löytyy kyky ajaa kovaa korille.”
  • Justus Hollatz (191/21): ”Oletettavasti Saksan aloittava takamies huomenna. Pelaa kovalla energialla, jota toi Saksan EM-kisajoukkueeseenkin. Peliä pyörittävä, enemmän syöttöä kuin omaa ratkaisua hakeva takamies, joka mieluummin ajaa kuin heittää.”

Saksa ja Susijengi kohtaavat MM-karsintaottelussa Saksan Bambergin Brose Arenalla perjantaina 11.11. klo 20.00 alkaen Suomen aikaa. Ottelu esitetään suorana Jim-kanavalla ja Ruutu+ -palvelussa.

Saksan maajoukkue marraskuun MM-karsintaikkunassa

#

Nimi

Pituus

Syntynyt

Seura

6

Robin CHRISTEN

200

1991

Ratiopharm Ulm (GER)

7

Maximilian DI LEO

181

1993

EWE Baskets Oldenburg (GER)

13

Bastian DORETH

182

1989

Bayreuth (GER)

18

Jonas WOHLFARTH-BOTTERMANN

208

1990

Hamburg Towers (GER)

19

Lukas WANK

199

1997

Frankfurt Skyliners (GER)

21

Justus HOLLATZ

191

2001

Breogán (ESP)

33

Gavin SCHILLING

206

1995

CSP Limoges (FRA)

43

Christian SENGFELDER

200

1995

Brose Baskets Bamberg (GER)

44

David KRÄMER

190

1997

Braunschweig (GER)

 

Lukas MEISNER

203

1995

Hamburg Towers (GER)

 

Joshua OBIESIE

198

2000

Frankfurt Skyliners (GER)

 

Jacob PATRICK

197

2003

Ludwigsburg (GER)

  • Päävalmentaja Gordon HERBERT
  • Valmentaja Klaus PERWAS
  • Valmentaja Alan IBRAHIMAGIC
  • Valmentaja Daniel HERBERT
 
28.2.2023 13:07 Susijengi

Kroatian kaatajaiset ja mestari-Slovenian tuplavoitto – näin Susijengi selvitti tiensä Aasian MM-kisoihin

Susijengi selvitti eilen päättyneissä MM-karsinnoissa tiensä Aasian MM-kisoihin ensimmäisenä joukkueena Euroopasta. MM-kisapaikka irtosi seitsemän ottelun mittaisella voittoputkella vuoden 2022 helmikuun ja elokuun välisenä aikana. Elä uudelleen Susijengin matka karsintojen haastavilta alkumetreiltä Aasian kisaparketeille!

27.2.2023 21:25 Susijengi

Susijengi lohkokakkoseksi MM-karsinnoissa, maagisesti heittänyt Saksa lohkovoittoon

Susijengi antoi ensimmäisen iskun, puolusti antaumuksella ja toteutti pelisuunnitelmaansa rohkeasti, mutta Saksa näytti, miksi on hallitseva EM-pronssimitalisti. Loppuunmyyty Espoo Metro Areena sai nähdä trillerimäisen MM-karsintahuipennuksen, jonka voittajaksi selvisi kolmosensa käsittämättömällä 62,5% tarkkuudella upottanut Saksa.

27.2.2023 08:26 Susijengi

Saksassa tulosta tekevä Tuomas Iisalo: ”Illan ottelun avain on puolustuspelaaminen”

Jo pitkään Saksassa viihtynyt ja viime keväänä Bundesliigan vuoden valmentajaksi valittu Tuomas Iisalo, 40, odottaa maanantain MM-karsintahuipennusta kiinnostuneena. Iisalon sydän sykkii Susijengille, mutta hän toivoo myös oman joukkueensa Bonnin Leon Kratzerille onnistumisia ja on tiiviisti yhteydessä kummankin joukkueen valmentajiin.

26.2.2023 19:18 Susijengi

Susijengi ja Saksa julkistivat kokoonpanot MM-karsintahuipennukseen, Kaukiainen debytoi

Susijengi ja Saksa ovat vahvistaneet kahdentoista hengen miehistönsä maanantai-iltana Espoo Metro Areenalla pelattavaan MM-karsintojen huipennukseen, joka ratkaisee samalla karsintalohkon ykkössijan. Erinomaista kautta Karhu Basketissa pelaava Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 24, nousee ensimmäistä kertaa uransa aikana Susijengin tusinaan.

26.2.2023 09:48 Susijengi

Susijengin MM-karsinnat huipentuvat maanantain Saksa-otteluun – voitolla lohkovoittoon

Vuosien 2021–23 MM-karsinnat huipentuvat maanantaina Espoo Metro Areenalla, kun viime syksyn EM-kisat pronssiin päättänyt isokokoinen ja organisoitunut Saksa saapuu Susijengin vieraaksi. Panoksena ottelussa on ei enempää eikä vähempää kuin karsintalohkon voitto.

25.2.2023 09:17 Susijengi

Ilari Seppälä: ”Tavoite on hoitaa homma maanantaina”

Susijengin leveästä kokoonpanosta löytyi perjantai-iltapäivänä Tel Avivissa monta tärkeää onnistujaa jatkoaikavoitossa. Israel-jatkoaikavoitossa suurimmat otsikot kuittasi kuitenkin takamiesveteraani Ilari Seppälä, 29, joka on kunnostautunut loppuhetkien ratkaisukoreissa aiemminkin.

24.2.2023 17:40 Susijengi

Ilari Seppälä jatkoajan kultaranne, Susijengi jatkoaikavoittoon Tel Avivissa

Vapautuneesti pelannut Israel otti aloitteen omiin käsiinsä helmikuun MM-karsintaikkunan avausottelussa ja oli tyrmätä suomalaisvieraansa jo lähtötelineisiin. Susijengi löysi kuitenkin intensiteettinsä puolustuspäässä ja jahtasi pelin jatkoajalle, jossa ”Lapuan pehtoori” Ilari Seppälä petasi perättäisillä onnistumisillaan vieraille 95–97 (46–35, 83–83) -trillerivoiton.

24.2.2023 08:52 Susijengi

Max Besselink: ”Tää matka on vasta alussa”

Helsingin NMKY:ssa koripallo-oppinsa saanut ja viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Max Besselink, 20, pelaa tänään perjantaina ensimmäisen arvokisakarsintaottelunsa Susijengin paidassa. Jo pitkään lupauksia herättäneen Besselinkin kokoonpanopaikan taustalla on nousujohteinen tulokaskausi Saksan Bundesliigan BC Göttingenissä.

23.2.2023 17:33 Susijengi

Susijengi ja Israel nimesivät tusinansa perjantain maaotteluun

Susijengi ja Israel ovat vahvistaneet kaksitoistapäiset miehistönsä perjantai-iltapäivän MM-karsintaotteluun. Israel isännöi Susijengiä Tel Avivin Drive In Arenalla perjantaina klo 14.30. Ottelu televisioidaan suorana Nelosella ja Ruudussa.

23.2.2023 10:11 Susijengi

Uudistunut Israel luottaa vanhaan ja hyväksi havaittuun

Israelin maajoukkueen kokoonpanossa on käynyt puhuri sitten marraskuun MM-karsintaikkunan, jolloin joukkue karsiutui ensi syyskesän MM-kisoista. Kaksi viisikollista pelaajia ovat sivussa ja päävalmentaja vaihtunut, mutta tästä huolimatta valmentaja Mikko Larkas odottaa Israelin saapuvan perjantain iltapäiväpeliin omilla vahvuuksillaan.

Näytä lisää vastaavia