Susijengi kellisti olympiaisäntä Japanin Dettmannin juhlaottelussa

11.7.2021 09:52 Susijengi päätti Okinawan turnauksen hymyyn hakemalla Suomen miesten maajoukkueen historian kautta aikain ensimmäisen voiton Japanista loppupistein 71–76 (30–34). Aihetta juhlaan oli kaksin verroin, sillä ottelu oli myös Henrik Dettmannin 300. maaottelu Suomen miesten maajoukkueen peräsimessä.

Remu Raitasen hyökkäyslevypallot ja onnistumiset olivat Susijengin voiton avaimia Japania vastaan. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Japani juoksi Okinawan Naha Arenalla kentälle 4000-päisen kotiyleisön osoittaessa suosiotaan ja ottelun alku olikin aavistuksen tahmea Susijengille, jolla oli vaikeuksia saada heittoaan kulkemaan. Japani upotti kuudesta ensimmäisestä kolmen pisteen heittoyrityksestään neljä ja ampaisi parhaimmillaan 20–13-johtoon.

Alkuhämmennyksestä selvittyään Susijengi oli kuitenkin isäntä kentällä. Susipuolustus himmensi Japanin kunnioitettavan ison miehistön ja sähisevät heittäjät samalla, kun hyökkäyksessä miehet ja pallo liikkuivat epäitsekkäästi mieheltä miehelle paloitellen paikkapuolustuksen, johon Japani yhtenään turvautui.

Kolmannen jakson puolenvälin jälkeen Susijengi oli mennä menojaan, kun Jacob Grandison eliminoi NBA-mies Yuta Watanaben puolustuksellaan ja Edon Maxhuni pääsi irti niin syöttäjän kuin viimeistelijänkin ominaisuudessa. Päätösjakson alussa parrasvaloihin nousi lyhyessä ajassa seitsemän pistettä nakutellut Olivier Nkamhoua, joka osoitti maailmanluokan atleettisuuttaan lyömällä Watanaben naamaan yleisöä kohahduttaneen donkin nopeasta hyökkäyksestä ja viemällä joukkueensa parhaimmillaan 55–68-johtoon.

Tuleva olympiaisäntä osoitti kuitenkin taistelutahtoaan pelin viimeisillä minuuteilla, kun 206-senttinen ja 110-kiloinen sentteriveteraani Gavin Edwards alkoi upottaa vastustamattomasti koreja lähietäisyydeltä ja Japani sai pitkästä aikaa kolmen pisteen heittopelinsä rullaamaan. Grandison ja Maxhuni upottivat kuitenkin viimeisellä pariminuuttisella kaikki kuusi vapaaheittoaan sisään ja Susijengi sai hyvästellä Naha Arenan viiden pisteen voitto matkassaan.

Onnistujien paljous ja paikkapuolustuksen viipalointi

- Oli hienoa päästä pelaamaan pitkästä aikaa kunnon yleisön edessä. Päästiin peliin ihan hyvin mukaan heti alussa. Puolustus oli tänään avain voittoon, vaikka heitot eivät osuneetkaan ja vastaavasti Japanilla kolmoset tippuivat hyvin. Kentällä oli kaksi joukkuetta, jotka halusivat pitää kovaa tempoa yllä ja välillä peli menikin päästä päähän kiitettävää vauhtia, Susijengin apuvalmentaja Hanno Möttölä tiivisti.

Japani turvautui ottelussa pitkälti paikkapuolustukseen, jota Susijengi on viime vuosina kohdannut harvakseltaan. Susien sormet eivät kuitenkaan menneet suuhun, vaan Japanin paikka murtui fiksulla yhteispelaamisella.

- Saimme luotua hyviä korintekopaikkoja ja kun vielä hyödynsimme paikkapuolustuksen heikoimman lenkin eli hyökkäyslevypallot todella hyvin, oli yllätys, että Japani pysyi paikassa läpi koko pelin aina omien koriensa jälkeen, jatkoi Möttölä.

Turnauksen edellisten otteluiden tapaan Susijengi löysi jälleen onnistujia laajalta rintamalta. Edon Maxhuni (13/3/4 syöttöä) kohosi joukkueen pistekärjeksi kahden hiljaisemman ottelun jälkeen, kun taas Olivier Nkamhoua (11/5/4 syöttöä) antoi myrskyvaroituksen donkkeineen kaikkineen tauon jälkeen.

Yuta Watanaben tauon jälkeen pysäyttänyt Jacob Grandison (8/6/6 syöttöä) pelasi parhaan pelinsä susipaidassa ja Remu Raitanen (9/5) oli elementissään paikkaa vastaan hakemalla neljä hyökkäyslevypalloa ja hyödyntämällä vapaat heittopaikat.

Susijengi haki siis turnauksestaan kaksi voittoa kolmesta pelaamastaan ottelusta.

- Todella arvokas kokemus tälle joukkueelle ja näille nuorille pelaajille. Olosuhteet ovat olleet mainiot. Kolme hyvää kansainvälistä peliä ja kruununa voitto kahden viikon päästä olympialaisissa pelaavasta Japanista, jolta puuttui vain kaksi pelaajaa, on kova suoritus nuorelta jengiltä, Möttölä hymyili.

Dettmann uusille sataluvuille, kesä huipentuu kotiturnaukseen

Voitto tulevasta olympiaisännästä merkitsi samalla Susijengin kautta aikain ensimmäistä voittoa Japanista. Edelliset kohtaamiset vuosina 1964 ja 1986 päättyivät Japanin niukkoihiin voittoihin.

Päävalmentaja Henrik Dettmann nousi puolestaan ottelussa mykistävälle rajapyykille valmentamalla 300. ottelunsa miesten maajoukkueen peräsimessä. Dettmann on valmentanut miesten maajoukkuetta ensiksi vuosina 1992–97 ja sittemmin vuodesta 2004 lähtien.

Dettmannin valmentamasta 300 maaottelusta 148 on päättynyt Susijengin voittoon ja hänen 22 vuoteensa päävalmennusvastuussa sisältyy viidet EM-kisat (1995, 2011, 2013, 2015, 2017) ja yhdet MM-kisat (2014).

Susijengi huipentaa kesänsä 3.-5. elokuuta Helsingin Mäkelänrinteen Urhea-hallissa pelattavaan kotiturnaukseen, jossa vastaan asettuvat Tanska ja Viro.

Japani – Susijengi 71–76 (20–19, 30–34, 53–57), miesten maaottelu, Naha (Okinawa, Japani) 11.7.2021

Susijengi: Edon Maxhuni 13/3/4 syöttöä, Olivier Nkamhoua 11/5/4 syöttöä, Mikael Jantunen 9/5, Remu Raitanen 9/5, Ville Tahvanainen 9/3, Jacob Grandison 8/6/6 syöttöä, Okko Järvi 5/2, Henri Kantonen 5/0, Elias Valtonen 4/4, Daniel Dolenc 3/2, Shawn Hopkins 0/0, Lassi Nikkarinen 0/0.

Japani: Yuta Watanabe 17/3, Gavin Edwards 15/11/4 syöttöä, Makoto Hiejima 13/2/3 syöttöä, Kosuke Kanamaru 13/2, Daiki Tanaka 8/3/3/5 syöttöä.

 
26.2.2024 21:27 Susijengi

Susijengi löysi taisteluilmeensä, nousi 17 pisteen takaa avausvoittoon EM-karsinnoissa

EM-karsintansa kotivoitolla Georgiasta avannut Tanska saapui maanantaina Espoo Metro Areenalle täynnä tulta ja tappuraa, upotti avauspuoliskolla liki kaiken mahdollisen ja karkasi 17 pisteen vierasjohtoon. Susijengi palasi kuitenkin pitkän tauon jälkeen perusasioihin ja säntäsi kollektiivisella esityksellä 5339-päisen kotikatsomon riemuksi 89–85 (42–58) -voittoon.

23.2.2024 23:47 Susijengi

Susijengi säikytteli MM-hopeamitalisti Serbiaa, mustat hetket veivät yllätyssaumat

Susijengin aloitusviisikko Elias Valtosen johdolla aiheutti kauhunhetkiä hallitsevalle MM-hopeamitalisti Serbialle sen kotiareenalla Belgradissa perjantai-illan EM-karsinta-avauksessa. Serbian kokoylivoima ja Susijengin pallonmenetykset ja kylmä heittoilta kohosivat lopulta ratkaiseviksi tekijöiksi, kun Serbia ampaisi yhdeksän pisteen takaa 77–61 (36–34) -voittoon.

1.9.2023 09:29 Susijengi

Olympiakävijä Venezuela Susijengin koetinkivenä MM-huipennuksessa

Susijengin MM-kisat huipentuvat lauantaina aamupäivällä Suomen aikaa otteluun Venezuelaa vastaan. Vaikka Venezuela onkin edennyt Okinawalla tappiosta toiseen, Susijengin valmentaja Hanno Möttölä korostaa, että vastustajan kokemus niin olympiakisa- kuin MM-näyttämöiltäkin on kovaa valuuttaa.

31.8.2023 13:46 Susijengi

Fanien energisoima Susijengi juoksi Kap Verdeltä jalat alta

Susijengin fanit kunnostautuivat jälleen kerran kuudennen pelaajan ominaisuudessa, kun Suomi haki MM-kisojen avausvoittonsa nujertamalla Kap Verden 77-100 (39-54). Susifanit löivät voiton alkutahdit tiistai-illan fanitapaamisella ja antoivat Susijengille virtaa läpi intensiivisen 40-minuuttisen.

29.8.2023 13:23 Susijengi

Saksa rankaisi Susijengin virheistä MM-alkulohkon päätöspelissä

Susijengi sai kokea Saksa-ottelussa perjantain Australia-pelin toisinnon. Susijengin toteuttaminen ja pelikuri riittivät viidentoista minuutin ajan, kunnes tappioton Saksa alkoi rankaista suomalaisvirheistä isolla kädellä ja purki susipuolustuksen kirurgintarkasti Dennis Schröderin johdolla. Saksa takoi tauluun 101–75 (47-39) -voittolukemat.

27.8.2023 19:05 Susijengi

Japani hurmosvoittoon Susijengistä päätösjakson heittomyllyllä

Susijengi johti Japania kahdeksallatoista pisteellä sunnuntain MM-kisaottelun kolmannen jakson lopussa ja pystyi jo maistamaan MM-avausvoittonsa. Keisei Tominaga herätti kuitenkin kotijoukkueen onnistumisillaan ja viitoitti tien villiin päätösjaksoon, jonka aikana Japani latoi kuin liukuhihnalta heittoa susisukkaan ja karkasi 98–88 (36-46) -voittoon.

25.8.2023 14:24 Susijengi

Australia näytti mestarin elkeitä MM-avauksessa

Suomalaisyleisö rokkasi, Australian pelaajat kiukuttelivat ja Susijengin johto kasvoi parhaimmillaan kahdeksaan pisteeseen perjantain MM-avausottelussa. Sen jälkeen olympiapronssimitalisti Australia oppi virheistään, valjasti odotetut aseensa käyttöön ja karkasi 72–98 (40–45) -voittoon.

16.8.2023 21:40 Susijengi

Susijengi sai Latvialta kyytiä MM-kenraalissaan

Lauri Markkasta lepuuttanut Susijengi löi tukevat alkutahdit MM-kenraalissaan Latviaa vastaan Riiassa, mutta siihen joukkueen ilonaiheet jäivätkin. Latvia alkoi viritellä karkumatkaa jo ottelun toisella jaksolla ja ampaisi Susijengiltä karkuun kolmannella jaksolla Dairis ja Davis Bertansin ratkaisuilla. Loppulukemat merkittiin Latvialle 94–57 (39–32).

14.8.2023 22:03 Susijengi

Liettua revanssivoittoon sisukkaasta Susijengistä

Susijengi oli jo lähellä vainuta toisen perättäisen voittonsa Liettuaa vastaan maanantai-iltana Klaipedan hallin hiidenpadassa. Päätösjakson keskivaiheen musta pariminuuttinen takasi kuitenkin Liettualle 84-80 (45-43)-kotivoiton erinomaisella ilmeellä pelanneesta ja joka pallosta taistelleesta Susijengistä.

9.8.2023 21:40 Susijengi

Sisulla, ei tyylipisteillä: Susijengi karisti sinnikkään Viron kannoiltaan

Susijengin hyökkäyspelissä oli keskiviikkoiltana enimmän osan ottelusta käsijarru päällä, mutta tauolla rutkasti parantunut joukkuepuolustus ja leveästä rotaatiosta pelin loppuhetkillä löytyneet ratkaisijat takasivat Susijengille 86–80 (46–50) -voiton Virosta 5945-päisen kotikatsomon edessä.

Näytä lisää vastaavia