14.9.2023 11:06 Valtioneuvosto on asettanut valtion liikuntaneuvoston 14.9. käynnistyvälle nelivuotiskaudelle. Koripallotaustaisia on mukana kolme: Koripalloliiton valmennuksen johtaja Henrik Dettmann, Susijengin entinen kapteeni Shawn Huff sekä kansanedustaja, entinen Susijengin pelaaja Ville Kaunisto.
Henrik Dettmann ja Shawn Huff ovat varajäseniä uudessa liikuntaneuvostossa. Kuva: Ville Vuorinen
Valtion liikuntaneuvosto on opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelin, joka arvioi valtionhallinnon toimenpiteiden vaikutuksia liikunnan alueella, tekee aloitteita ja esityksiä liikunnan kehittämiseksi sekä antaa lausuntoja liikuntamäärärahojen käytöstä. Valtioneuvosto asettaa liikuntaneuvoston eduskunnan toimikaudeksi.
Neuvoston tehtävänä on muun muassa arvioida valtionhallinnon toimenpiteiden vaikutuksia liikunnan alueella, tehdä aloitteita ja esityksiä liikunnan kehittämiseksi sekä antaa lausuntoja toimialansa liikuntamäärärahojen käytöstä.
Neuvoston puheenjohtajistossa on kansanedustaja Timo Heinonen (pj), Ritva Elomaa ja Mika Poutala.
Tampereen Kansiareenan lehterit täyttyvät koripallon EM-kotikisoihin. Susijengin isännöimiin kisoihin on myyty jo yli 50 000 lippua, vaikka kisojen alkuun on yli neljä kuukautta aikaa.
Mikael Jantunen säästi myöhään tiistai-iltana tärkeimmät onnistumisensa viime minuuteille, kun Paris Basketball peittosi Euroliigan ensimmäisessä Play-In-ottelussa vieraskentällä Real Madridin 73–81 (36–46). Pariisilaiset kohtaavat Euroliigan puolivälierissä turkkilaisen Fenerbahcen ja Jantusesta tulee ensimmäinen suomalainen Euroliigan pudotuspeleissä 20 vuoteen.
Lauri Markkanen asteli tiistain vastaisena yönä toimittajien tentattavaksi NBA-runkosarjakauden 2024-25 päättymisen merkeissä. Utah Jazz jäi päättyneellä kaudella kauas pudotuspeleistä, mutta yhdysvaltalaistoimittajille puhunut Markkanen käänsi jo katseensa Susijengin EM-kisakesään.
Topias Palmi oli hyvässä iskussa Italian Serie A2:ssa sivuten kauden piste-ennätystään. Remu Raitasen sekä Ilari Seppälän kaudet tulivat päätökseen ja Aatu Kivimäen mestaruusjahti jatkuu
Severi Kaukiaisen edustama tallinnalainen BC Kalev/Cramo pöllytti latvialaista BK Ogrea 92–69 (58–35) Viron-Latvian liigan pronssiottelussa perjantai-iltana. Kausi huipentuu seuraavaksi Viron ja Latvian kansallisten liigojen pudotuspeleihin.
Mikael Jantunen nautiskeli 15 pistettä ja kaapi kuusi levypalloa, kun Paris Basketball päätti historiansa ensimmäisen Euroliigan runkosarjakauden 72-63 (46-31)-kotivoittoon liigajumbo ALBA Berlinistä kotikentällään. Paris Basketball on varmistanut paikkansa Play-In-otteluissa ja sillä on vielä hiuksenhieno sauma selvitä suoraan pudotuspeleihin kuudennelta sijalta.
Koriksen EM-kotikisoihin voi tulla kauempaakin ja päästä vielä kotiin Suomen pelien jälkeen. VR on lisännyt myyntiin ylimääräisiä vuoroja, jotka lähtevät Tampereelta Helsinkiä kohti klo 23:59 kunakin pelipäivänä.
Jukka Toijala vastasi myöntävästi Lassi Tuovin kutsuun liittyä hänen apuvalmentajakseen Japanin B-leaguessa pelaavaan Yokohama B-Corsairsiin. Toijala on nauttinut täysin siemauksin uudesta haasteesta ja kulttuurista.
Toisen kautensa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa päättänyt Susijengin takakentän nuori kulmakivi Miro Little, 193 cm ja 20 vuotta, vaihtaa joukkuetta. Päättyneellä NCAA-kaudella Utahin yliopistoa edustanut Tampereen Pyrinnön kasvatti edustaa tulevalla kaudella Big West -konferenssia pelaavaa UC Santa Barbaraa.
Susijengin vastustajat koriksen EM-kotikisoihin on arvottu ja kauan odotetut otteluparit tiedossa. Tampereella pelattavien kotikisojen päivälippujen myynti on käynnistynyt perjantaina 4.4. klo 10:00.