16-vuotiaiden tyttöjen EM-kisaurakka käyntiin perjantaina

10.8.2023 16:08 16-vuotiaat tytöt aloittavat oman A-divisioonan EM-kisaurakkansa Izmirissä Turkissa perjantaina. Suomen alkulohko on ennakkoon tasainen.

Nicole Ogun ja Suomi aloittavat EM-kisat perjantaina. Kuva: Ville Vuorinen

 Kisat pelataan 11.8.-19.8.2023. Avauspelissä perjantaina vastaan asettuu Latvia.

- Haluaisin uskoa, että tiivis puolustuspelaaminen ja halu pelata joukkueena ovat meidän vahvuutemme. Meidän joukkueemme laajuus on melko iso. Meidän joukkueessamme ei ole yksittäisiä tähtiä, mutta toisaalta hyvänä päivänä kuka tahansa meidän joukkueestamme voi olla tähti, päävalmentaja Jussi Räikkä sanoi.

Sudenpennut pelaavat A-lohkossa. Avauspelin jälkeen joukkue kohtaa lauantaina Tshekin ja alkulohkon päätöspelissä sunnuntaina Portugalin.

- Ennakkoon hyvin tasainen lohko. Tshekki on maista ehkä hankalin, mutta myös Portugali ja Latvia ovat hyviä joukkueita. Jos onnistumme toteuttamaan niitä asioita, joita olemme harjoitelleet, meillä on hyvät mahdollisuudet kaikkia vastaan. Yhtään siimaa ei voi vastustajille antaa.

Alkulohkojen jälkeen on edessä välipäivä, jonka jälkeen pelataan Round of 16. Siinä selviää, pelaavatko Sudenpennut sijoista 1-8 vai 9-16. Vastustaja tulee B-lohkosta.

- Onhan meillä unelma, joka on syntynyt siitä, miten olemme pelanneet kansainvälisiä pelejä. Meidän täytyy alkulohkon aikana pysyä terveenä ja saada peli mahdollisimman hyvälle tasolle, jotta olemme parhaimmillamme neljännessä pelissä. Neljäs peli sitten näyttää, lähdetäänkö tavoittelemaan unelmaa. B-lohkon ennakkoon vahvin joukkue on Ranska, jonka kohtasimme. Osoitimme siinä pelissä että, voimme pärjätä kenelle vaan.

16-vuotiaat tytöt voittivat näytöstyyliin Pohjoismaiden mestaruuden. Sen jälkeen valmistavissa maaotteluissa joukkue voitti Belgian kertaalleen ja hävisi kerran. Liettuan kanssa Suomi pelasi tasan. Viimeisimpänä joukkue pelasi valmistavassa turnauksessa Espanjassa, jossa joukkue kohtasi Espanjan U17 ja U16 maajoukkueet sekä Ranskan. Otteet olivat lupauksia antavia.

Lisätietoa

Kisasivusto

FIBA:n Youtube-kanava, josta ottelut ovat katsottavissa suorina lähetyksinä

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue, EM-kisat, Turkki

#

Sukunimi

Etunimi

Seura

3

Mace

Erika

EBT

4

Lehto

Heli

Tapiolan Honka

5

Talonen

Tiia

Feeniks Basket

7

Laine

Lilli

Tapiolan Honka

8

Riihelä

Iida

BC Nokia

9

Luukkanen

Ada

HNMKY / HBA

11

Pihamaa

Nicole

Tapiolan Honka

12

Gardziella

Anna

ToPo / HBA

13

Haveri

Eevi

HNMKY / HBA

14

Ogun

Nicole

EBT

15

Loukola

Silja

EBT

22

Seppä

Eevi

BC Nokia

Päävalmentaja Jussi Räikkä

Valmentaja Susanna Strömberg

Valmentaja Ray Ailus

Valmentaja Juha-Pekka Männistö

Valmentaja Juha Oikarinen

Fysioterapeutti Jasmi Latvala

Henkilöt

 
19.8.2023 21:45 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi pisteellä Italialle EM-pronssiottelussa

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui neljänneksi Turkissa pidettävissä EM-kisoissa. Tiukan kamppailun jälkeen Italia oli pisteellä parempi ja pokkasi pronssimitalit itselleen 58-59 (23-31). Sudenpennut lunasti paikan vuoden 2024 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoihin.

18.8.2023 22:08 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaille tytöille tappio Espanjaa vastaan EM-välierässä – huomenna mahdollisuus historialliseen pronssimitaliin

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi Turkissa pidettävien EM-kisojen välierissä Espanjalle 49-85 (33-33). Sudenpennuilla on huomenna edessä pronssiottelu, jossa vastaan tulee joko Ranska tai Italia. Sudenpennuilla on mahdollisuus voittaa Suomen koripallohistorian ensimmäinen mitali EM-tasolla.

16.8.2023 22:40 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sensaatiomaisesti EM-kisojen mitalipeleihin!

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue eteni Turkissa pidettävien EM-kisojen mitalipeleihin, kun Sudenpennut voitti jännitysnäytelmän päätteeksi Kroatian puolivälierissä 79-78 (43-35). Suomen nuorisokoripallomaajoukkue on täten ensimmäistä kertaa nykymuotoisissa EM-kisoissa neljän parhaan joukossa. Sijoitus tarkoittaa myös Suomelle paikkaa 17-vuotiaiden MM-kisoihin kesälle 2024.

15.8.2023 22:07 Sudenpennut

Kahdeksan parhaan joukkoon! Suomen 16-vuotiaat tytöt kaatoivat EM-emäntä Turkin 23 pisteellä

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkoi voittokulkuaan Turkissa pidettävissä A-divisioonan EM-kisoissa. Sudenpennut marssi kahdeksan parhaan joukkoon, puolivälieriin, kaatamalla emäntämaa Turkin 83-60 (39-33). Suomi on kyseisessä ikäluokassa ollut edellisen kerran kahdeksan parhaan joukossa 36 vuotta sitten.

13.8.2023 20:17 Sudenpennut

16-vuotiaat tytöt lohkovoittoon puhtaalla pelillä

16-vuotiaat tytöt jatkoivat vahvoja otteitaan EM-kisojen alkulohkossa. Portugali oli täysi vastaantulija Sudenpentujen käsittelyssä. Voitto kirjattiin suomalaisille 80-56 (49-24). 16-vuotiaat pojat päättivät oman turnauksensa. Päätöspelissä Latvia oli parempi 73-63 (24-30).

12.8.2023 18:12 Sudenpennut

16-vuotiaat tytöt jatkavat puhtaalla pelillä

Suomen 16-vuotiaat tytöt ovat aloittaneet EM-kisat loistavasti. Saldona on kaksi voittoa kahdesta pelistä. Tänään joukkueen jalkoihin jäi Tshekki 62-54 (29-27).

11.8.2023 21:13 Sudenpennut

16-vuotiaat tytöt aloittivat EM-kisat hienolla voitolla

Sudenpennut aloittivat EM-kisansa vahvasti. Avausottelussa joukkue kaatoi Latvian selvästi 70-48 (35-21).

7.8.2023 23:50 Sudenpennut

16-vuotiaat pojat hävisivät Espanjalle

Suomen 16-vuotiaat pojat jatkoivat pelejään ikäluokan A-divisioonan EM-kisoissa. Espanja jatkoi puhtaalla pelillä, kun se kaatoi Suomen 97-52 (54-25). 16-vuotiaat tytöt puolestaan pelasivat viimeisen valmistavan ottelun ennen perjantaina alkavia EM-kisoja. Siinä Espanjan U16-tytöt olivat parempia 66-49 (36-25).

6.8.2023 22:21 Sudenpennut

20-vuotiaille naisille yhdeksäs sija EM-kisoissa

Suomen 20-vuotiaat naiset päättivät EM-kisansa voittoon, kun joukkue kaatoi Unkarin 71-68 (37-26). Voiton ansiosta Sudenpennut sijoittuivat yhdeksänneksi. 16-vuotiaat tytöt jatkoivat valmistautumistaan EM-kisoihin. Joukkue kaatui Ranskalle saappaat jalassa 67-58 (35-39).

6.8.2023 00:01 Sudenpennut

20-vuotiaat naiset juoksivat Montenegrolta jalat alta

Suomen 20-vuotiaat naiset jatkoivat pelejään ikäluokan A-divisioonan EM-kisoissa. Sudenpennut nappasivat toisen peräkkäisen voiton, kun joukkue kaatoi Montenegron 65-48 (29-16). 16-vuotiaat tytöt kohtasivat harjoitusottelussa Espanjan U17-maajoukkueen. Espanja oli ottelussa vahvempi 81-52 (45-52).

14.2.2023 14:36 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2023 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.

27.8.2022 20:50 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue säilytti A-divisioonapaikkansa EM-kisoissa – Saksa kaatui puolustamalla

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui 13. A-divisioonan EM-kisoissa, kun Sudenpennut puolusti Saksan kumoon kisojen viimeisessä ottelussaan 40-51 (22-32). Suomen sijoitus tarkoittaa, että Sudenpennut säilytti paikkansa A-divisioonassa.

26.8.2022 23:20 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voittoon Tanskasta – Sudenpennut taistelee huomenna A-divisioonasta säilymisestä

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti A-divisioonan EM-kisoissa Tanskan 47-64 (23-27) ja pelaa täten huomenna 13-14 Saksaa vastaan. Ottelun voittaja säilyttää paikkansa A-divisioonassa myös ensi kesänä.

24.8.2022 21:17 Sudenpennut

Latvia hyvin niukasti Suomea parempi 16-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa – Sudenpennut jatkaa taistelua A-divisioonapaikan säilyttämisestä

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi niukan 61-64 (29-34) -tappion Latvialle A-divisioonan EM-kisojen kolmanneksi viimeisessä ottelussa. Tappio tarkoittaa, että Suomi pelaa sijoista 13-16. Kolme kisojen viimeiseksi sijoittunutta putoavat ensi kesäksi B-divisioonaan.

23.8.2022 22:19 Sudenpennut

Espanja jatkoi voittokulkuaan Suomen kustannuksella 16-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa

16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa suurinumeroisesti jokaisen ottelunsa voittanut Espanja oli selkeästi Suomea parempi 90-49 (41-28). Espanja jatkoi täten kahdeksan parhaan joukkoon, Sudenpennut taas pelaa sijoista 9-16.

21.8.2022 22:20 Sudenpennut

Unkari liikaa Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueelle EM-kisoissa

16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisojen alkulohkon viimeisessä ottelussa Suomi joutui toteamaan Unkarin paremmakseen loppunumeroin 37-64 (21-39). Suomella on huomenna välipäivä, jonka jälkeen edessä on Round of 16.

19.8.2022 22:57 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen kiri Italiaa vastaan jäi vajaaksi EM-kisojen avausottelussa

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi tappion A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan, kun Italia kykeni pitämään ensimmäisellä puoliajalla kerätyn johtoasemansa loppusummeriin asti. Suomi hävisi Portugalin Matosinhosissa pelatussa ottelussa niukasti 50-56 (19-31).

18.8.2022 10:52 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisat käynnistyvät Portugalissa perjantaina

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloittaa A-divisioonan EM-kisansa perjantain myöhäisottelussa Italiaa vastaan. Portugalin Matosinhosissa järjestettävissä EM-kisoissa Sudenpentujen kanssa samassa alkulohkossa ovat Italian lisäksi Kroatia ja Unkari.

16.2.2022 08:28 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2022 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tiistaina 15.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2022. Suomen kaikki tyttömaajoukkueet pelaavat A-divisioonan EM-kisoissa, pojat taas B-divisioonassa.

30.8.2019 21:42 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaille tytöille kymmenes sija EM-kisoissa

16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa Suomi taipui viimeisessä ottelussaan Saksalle 42-63 (18-35). Tappion vuoksi Suomi sijoittui turnauksessa kymmenenneksi.

Näytä lisää vastaavia