U16-maajoukkueet kesyttivät Norjan

1.7.2022 18:21 Alle 16-vuotiaiden maajoukkueet ottivat turnauksen toiset voittonsa. Päivän aikaisemmassa ottelussa poikien joukkue nappasi voiton 69-61. Tytöt puolestaan hoitivat oman ottelunsa 53-42. Molemmat joukkueet ovat hyvin mitalitaistelussa mukana.

Elmeri Abbey johti Suomen voittoon Norjasta. Kuva: Ville Vuorinen

Pojat takaisin voittojen tielle

U16-vuotiaiden poikien PM-kisoissa kotijoukkueena pelannut Suomi sai vastaansa Norjan. Molemmilla joukkueilla oli aikaisemmista otteluista allaan yksi voitto ja tappio. Sudenpentujen kone lämpeni hitaasti, mutta varsinkin toisen jakson alussa joukkueelta nähtiin melkoista näytöstä. Vahva puolustuspeli johti helppoihin ratkaisuihin hyökkäyspäässä. Puoliajalla kotijoukkue johti peliä Kalle Kuhallammen (9/5) johdolla 33-29. Peli jatkui tasaisena myös toisella puolikkaalla, mutta Sudenpennut olivat lopussa terävämpiä ja voittivat ottelun 69-61.

- Voitot eivät tule helpolla. Pääsimme tänään jo paremmille heittopaikoille, mutta heittoprosentit jäivät alhaisiksi. Pystyimme pakottamaan vastustajat tänään pallonmenetyksiin, jonka lisäksi olimme vahvoja hyökkäyslevypalloissa, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski kertasi ottelua.

Olavi Suutela (19/18/4 riistoa) oli jälleen lähes pitelemätön ja kantoi joukkuettaan vaikeina hetkinä. Jelani Towa pelasi ennakkoluulottomasti ja tuotti vieraille paljon päänvaivaa. Hänelle merkittiin 11 pistettä, seitsemän levypalloa ja neljä riistoa. Oscar Hellebust pussitti vieraille 20 pistettä.

- Suutela oli tänään todella vahva varsinkin hyökkäyslevypalloissa ja niitä hänelle kertyi 12. Towa pelasi tänään turnauksen parhaan pelinsä. Lisäsimme hänen vastuutaan pelinjohdosta tälle päivälle ja hän onnistui erinomaisesti. Pelaten turnauksen parhaan pelinsä, Lohikoski sanoi.

Ottelutilasto

Tytöt pudottivat Norjan kyydistä

Tyttöjen puolella Suomi sai vastaansa kaksi aikaisempaa otteluaan hävinneen Norjan. Tasaisella avauspuolikkaalla puolustuspelaaminen nousi isoon rooliin. Suomi oli hieman parempi ja johti puoliajalla 19-18. Kolmannella jaksolla kotijoukkue karkasi kahdeksan pisteen karkumatkalle Tiia Talosen hyökkäyspään onnistumisien siivittämänä. Päätöjaksolla Sudenpennut kestivät Norjan rynnistyksen ja nappasivat ansaitusti turnauksen toisen voittonsa 53-42 .

- Olimme tänään koko ottelun ajan niskan päällä, mutta Norja taisteli sitkeästi ja heidän passiivisuutensa teki pelistä meille haastavan. Toisella puoliajalla pystyimme kontrolloimaan tempoa. Saatiin enemmän pallon hallintoja ja sitä kautta Norja tipahti kyydistä, Suomen päävalmentaja Ilkka Palviainen kertasi.

Suomen joukkueesta löytyi rutkasti onnistujia. Emma Ristola pelasi turnauksen parhaan ottelunsa ja keräsi tilastoihinsa 18 pistettä ja kuusi levypalloa. Ariana Hussen osui kolme kertaa kolmen pisteen viivan takaa pussittaen yhdeksän pistettä. Norjan tehot olivat pitkälti Anna-Linnea Hovig-Wikströmin harteilla.

- Ristola oli tänään hyökkäyspäässä loistava. Nina Rokolampi puolestaan onnistui avauspelin tapaan hienosti molemmissa päissä, Palviainen sanoi.

Ottelutilasto

 
4.7.2023 17:56 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Kisakallion PM-kisojen päätöspäivänä – tytöille kultaa, pojille hopeaa

16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisat päättyivät tänään Kisakalliossa, kun Suomi peittosi Viron kahdesti päätöspäivänä. Suomen tytöt juhlivat kultaa voittamattomina, pojat taas saivat hopeamitalit kaulaansa.

3.7.2023 23:12 Nuorten PM-kilpailut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti jo Pohjoismaiden mestaruuden Kisakalliossa – pojille jatkoaikavoitto Ruotsista

Kisakallion 16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa oli suomalaisittain hieno päivä, kun tyttöjen maajoukkue varmisti jo päivää ennen kisojen loppua mestaruuden voittamalla Ruotsin. Pojat taas voittivat jatkoaikajännärin jälkeen Ruotsin.

1.7.2023 21:54 Nuorten PM-kilpailut

Kisakallion 16-vuotiaiden PM-kisoissa tytöt jatkavat voittamattomina – pojille kirvelevä tappio Tanskaa vastaan

Kisakallion Susi Training Centerissä pelattavissa 16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Sudenpennut jatkoivat voitot Tanskan kanssa. Suomen tytöt jatkavat voittamattomina, pojat kärsivät ensimmäisen tappionsa.

30.6.2023 23:31 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpennut nitisti Islannin kahdesti ja jatkaa voittamattomana Kisakallion 16-vuotiaiden PM-kisoissa

Kisakallion Susi Training Centerissä pelattavissa 16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Sudenpennut jatkaa voittamattomana, kun sekä tyttöjen että poikien maajoukkueet voittivat Islannin.

29.6.2023 21:17 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpennut avasi Kisakallion 16-vuotiaiden PM-kisat kahdella rökälevoitolla Norjasta

Kisakallion Susi Training Centerissä järjestettävät 16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisat jyrähtivät käyntiin tänään Sudenpentujen kaataessa kahdesti Norjan selvin loppulukemin. Pojat voittivat oman pelinsä 45 pisteellä; tytöt taas peräti 83:lla.

28.6.2023 10:54 Nuorten PM-kilpailut

16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisat alkavat Kisakalliossa torstaina

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet kestittävät Pohjoismaiden mestaruuskisoja Kisakallion Susi Training Centerissä 29.6.-4.7. Lohjalle saapuu Suomen lisäksi pelaamaan Norja, Islanti, Tanska, Ruotsi ja Viro.

3.7.2022 20:06 Sudenpennut

16-vuotiaille tytöille mestaruus – pojat nappasivat hopeamitalit

Suomi menestyi myös 16-vuotiaiden PM-kisoissa. Tytöt varmistivat mestaruuden, kun he voittivat Islannin 74-54. Pojat olivat hopealla ja voittivat päätöspelissä Islannin 93-83.

3.7.2022 19:44 Sudenpennut

U18-pojat Pohjoismaiden mestareiksi – tytöille hopeaa

Alle 18 vuotiaiden PM-kisoista Suomeen tuli kultaa sekä hopeaa. Pojat kukistivat päätöspelissään Islannin 100-62 ja painelivat mestaruuteen puhtaalla pelillä. Tytöt varmistivat kakkossijan Islantia vastaan 68-58.

2.7.2022 17:21 Sudenpennut

16-vuotiaat tytöt kärkipaikalla – pojat ratkaisevat mitalin värin huomenna

16-vuotiaiden maajoukkueiden pelit jatkuivat Viroa vastaan. Molemmat joukkueet onnistuivat kaatamaan etelänaapurin. Tytöt hoitivat oman ottelunsa 73-55. Pojat karkasivat Virolta heti kättelyssä ja ottivat murskavoiton 93-61.

30.6.2022 18:29 Sudenpennut

16-vuotiaiden maajoukkueille tappiot tiukkojen vaiheiden jälkeen

PM-kisoissa Suomen 16-vuotiaat pojat taistelivat hienosti Ruotsia vastaan, mutta joutuivat lopulta poistumaan tappio niskassaan, kun länsinaapuri oli parempi 67-63. Tytöt hallitsivat omaa otteluaan pitkään, mutta lopulta Ruotsi nousi voittoon 56-55.

Näytä lisää vastaavia