17.11.2018 21:20 Naisten maajoukkue Susiladies pelasi EM-karsintojen viimeisen kotiottelunsa Sloveniaa vastaan Töölön Kisahallissa Helsingissä. Joukkueen kantavana voimana toimi vasta 18-vuotias pelintekijä Sara Bejedi, joka pussitti upeat 19 pistettä ja johti peliä vanhan ammattilaisen elkein.
Sara Bejedi osoitti jälleen olevansa valmis kansainvälisille parketeille. Kuva: Ville Vuorinen.
Slovenia varmisti pääsynsä EM-kishoihin voitettuaan Suomen vieraissa lukemin 68-88. Suomen maajoukkueen 18-vuotias pelintekijä Sara Bejedi oli ottelussa erinomaisella pelipäällä, ja onnistumisia kertyi niin hyökkäyksessä, kuin puolustuksessa.
– Oli hienoa pelata kotiyleisön edessä, harmittaa tietysti, ettemme pystyneet voittamaan. Taidollisesti meillä olisi edellytykset voittaa mikä tahansa joukkue, mutta valitettavasti emme pystyneet toteuttamaan pelillisiä tukipilareitamme tänään, Sara Bejedi harmitteli kotiyleisön edessä hävityn ottelun jälkeen.
Tappiosta huolimatta naisten maajoukkue esitti kentällä viitteitä ryhtiliikkeestä, sekä selvästi eteenpäin menneestä pelistä. Bejedi löysi joukkueensa tekemisestä niin hyviä, kuin parannettaviakin asioita.
– Pelasimme aggressiivisesti puolustuksessa, mikä oli positiivinen asia. Kuitenkin jos haluaa voittaa niin pitää pelata hyvin koko 40 minuuttia. Meillä oli tänään niin hyvä jaksoja, kuin huonojakin.
Bejedi oli oivalla pelivireellä kentän molemmissa päissä, eikä pelintekijän vikkelien jalkojen kyydissä tahtonut pysyä kukaan. Myös Bejedi itse oli tyytyväinen päivän otteisiinsa, vaikka kertookin nälän vain kasvavan syödessä.
– Tuntuu hyvältä saada onnistumisia, kun on treenannut niin kovaa. Koko ajan nälkä kasvaa syödessä, haluan kehittyä ja saada koko ajan parempia suorituksia. Haluan myös näyttää esimerkilläni nuorille sen, ettei pituus ole ratkaiseva tekijä kansainvälisillä parketeilla. Pitää uskaltaa unelmoida ja treenata kovaa, jolloin kaikki on mahdollista.
Bejedi kertoo olevansa tyytyväinen maajoukkueelta saamansa oppiin, sekä leireillä vietettyyn aikaan vanhempien pelaajien seurassa.
– On hyvä oppia vanhemmilta pelaajilta koko ajan, ei pelkästään pelillisesti vaan myös henkisesti. Nämä kokemukset maajoukkueen mukana ehdottomasti auttavat tulevaisuudessa matkalla yliopiston parketeille. Minulla ei ole mitään menetettävää, pelkästään kehitettävää.
Bejedillä on selvät sävelet lähitulevaisuudelle, mikäli kutsu viimeiseen karsintaotteluun Romaniaa vastaan tulee.
– Toivon, että saataisiin toteutettua joukkueena kaikki se mitä halutaan. Tavoitteenamme on myös tietysti tavoitella voittoa. Henkilökohtaisesti haluan antaa sataprosenttisen panokseni ja saada lisää onnistumisia, jos pääsen pelaamaan.
Suomi–Slovenia-ottelun tilastot
Töölön Kisahallissa käydyssä kamppailussa Slovenia lunasti itselleen paikan 2019 EM-kisoihin päihittämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Häviöstä huolimatta naisten maajoukkue esitti parketilla monia valon pilkahduksia, ja yksi heistä oli hallia sytyttänyt taistelija Saara Wahlgren.
Italian Serie A:ssa seuratasolla pelaava Helmi Tulonen, 24, on palannut Susiladiesin EM-karsintakokoonpanoon muutaman vuoden tauon jälkeen. Torstaisen Ukraina-vierasottelun kynnyksellä Tulonen kertoo, että joukkueen valmistautumisen pääpaino on ollut Ukrainan tähtipelaaja Alina Iagupovan pysäyttämisessä.
Linda-Lotta Lehtoranta, 31, on Susiladiesin kokenein pelaaja, joka on kasvanut vuosien varrella hiljaisesta ensikertalaisesta parketin kapellimestariksi. Lehtoranta kuvailee Susiladiesin torstain EM-karsintavastustaja Ranskaa kookkaaksi ja urheilulliseksi joukkueeksi.
Susiladiesin tarkka-ampuja Elina Koskimies on mielissään, että EM-karsintojen sunnuntaisen Ukraina-ottelun lipunmyynti käy kuumana. Basket.fi-haastattelussa Koskimies käy lävitse fiiliksiä EM-karsintaikkunasta, jossa joukkue pääsee vihdoin pelaamaan kotiyleisönsä eteen.
Awak Kuierin odottaessa WNBA:n varaustilaisuutta on syytä palata 20 vuoden taakse, jolloin Taru Tuukkanen huudettiin naisten taalaliigaan ensimmäisenä suomalaisvarauksena koskaan. Vaikka Tuukkanen oli osoittanut Xavier Musketeersissa olevansa yksi NCAA-liigan parhaita pelaajia, WNBA-varaus tuli hänelle itselleenkin yllätyksenä.
Lähes vuosikymmen sitten Susiladies-debyyttinsä tehnyt kotkalaisen koripallokoulun kasvatti Linda-Lotta Lehtoranta, 29, on omaksunut lennosta maajoukkueen kokeneimman pelaajan roolin niin pelikentällä kuin sen ulkopuolellakin. Marraskuun Portugali-voitto oli Lehtorannan mukaan selkäranka, jonka varaan nuori joukkue rakentaa helmikuun karsintahuipennuksen.
Susiladiesin Anniina Äijänen, 25, on yksi niistä Suomen runkopelaajista, joille Portugalissa järjestettävä EM-karsintakupla on toinen laatuaan. Haastattelussa Äijänen käy lävitse edellistä EM-karsintakuplaa ja antaa katsauksena viikon otteluihin Belgiaa ja Ukrainaa vastaan.
Susiladies on matkustanut Portugaliin tähtäimessään ensimmäinen voitto vuosien 2020–21 EM-karsinnoissa. Aikuisten maaotteludebyyttiään kärkkyvä Tapiolan Hongan nuori komeetta Henna Sandvik, 17, uskoo vahvistavansa Susiladiesin pelitapaa omilla luontaisilla vahvuuksillaan.
Susiladiesin torstain vastustajana EM-karsinnoissa on Ukraina, jonka tähtipelaaja on 28-vuotias Euroliigan hallitseva MVP, Alina Iagupova. Päävalmentaja Pekka Salminen ja takakentän taituri Lotta-Maj Lahtinen nostavat yhdeksi pelin ratkaisevaksi tekijäksi Iagupovan pysäyttämisen.
Päävalmentaja Pekka Salmisen mukaan maajoukkuekesän 2020 versio Susiladiesista on urheilullinen, liikkuva ja aktiivinen. Malliesimerkki näistä kolmesta ominaisuudesta on rautoja hipova 21-vuotias Magdalene Agyei.
Ella Salminen, 21, ei ole välttämättä säväyttänyt sinua junnupelaajana, mutta aikuispelaajana kyllä. Salminen on noussut pyöreän nollan junnumaajoukkuekokemuksella Susiladies-rinkiläiseksi, jonka tulevaisuudessa kiiltää ulkomaankentät.
Susiladiesilla on uusi kapteeni. Ruotsin Damliganin kovimpien korinalusjyrien joukkoon viimeisen muutaman vuoden aikana kohonnut A3 Umeåta edustava Salon Vilppaan kasvatti Sofia Pelander, 27, kantaa Susiladiesin kapteeninnauhaa alkavan viikon EM-karsintoihin. Susiladiesin 190-senttinen kapteeni kuvailee karsintaurakkaa valmistautuvaa joukkuettaan yllätyskypsäksi, periksiantamattomaksi ja nälkäiseksi.
Veera Pirttinen, 21, pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla ammattilaisena, kun hän teki kesällä sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan ChemCats Chemnitzin kanssa. Vaikka joukkueen alkukausi on ollut vaikea, on Pirttinen aloittanut ammattilaisuransa hienosti.
Suomen naisten maajoukkueen valmentaja Jussi Räikkä näkee, että nuori joukkue on mennyt marraskuusta paljon eteenpäin, mutta kaipaa parketille vielä lisää pelirohkeutta.
Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.
Kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n Time Out –koulutusohjelma tarjoaa peliuransa päättymistä lähestyville eurooppalaisille huippupelaajille mahdollisuuden opiskella urheilujohtamista kansainvälisessä ympäristössä.
Susiladiesin EM-karsintojen ottelupäivät ovat nyt tiedossa. Susiladiesin Karsinnat vuoden 2025 EM-kisoihin käynnistyvät torstaina 9.11. Bulgaria-vierasottelulla ja jatkuvat sunnuntaina isänpäivänä 12.11. kotikentällä, kun vieraaksi saapuu EM-välieräjoukkue Unkari.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään karsintalohkot vuoden 2025 EM-kisoihin Sveitsissä. Suomen lohkoon arvottiin kesällä EM-kisoja emännöinyt Slovenia, EM-välieriin asti edennyt Unkari sekä muutostilassa oleva Bulgaria.
Naisten vuoden 2025 EM-kisojen karsintalohkot arvotaan tiistaina 19.9. FIBA:n toimesta Sveitsissä. Tshekissä, Saksassa, Kreikassa ja Italiassa pidettävien EM-kisojen karsintaan Suomi lähtee seitsemännestä korista.
Marianne Kalin, 26, pääsi juhlimaan sarjanousua, kun Universitario de Ferrol teki ranskalaisen visiitin Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle LF Challengeen ja nousi ensi kaudeksi LF Endesaan. Kausi oli Kalinille onnistunut myös henkilökohtaisesti.