3.7.2022 10:38 Vuosien 2021–23 MM-karsintojen ensimmäinen vaihe huipentuu Susijengin osalta tänään sunnuntaina Rijekassa, jossa kotijoukkue Kroatia taistelee selkä seinää vasten paikastaan MM-jatkokarsinnoissa. Susijengin kokeneeseen jaostoon lukeutuva Sasu Salin, 31, uskoo omiinsa ja kertoo olevansa enemmän kuin vakuuttunut joukkueensa otteista karsintojen aikana.
"Vanha pappa" Sasu Salin nauttii pelaamisesta nuorten susikollien kanssa. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi.
Karsintalohkon jumbo Kroatia lähti keskikesän MM-karsintaikkunaan kovin panoksin kiinnittämällä vahvuuteensa kaikki eturivin pelaajansa NBA:sta ja Euroliigasta. Vahvistukset olivat kuitenkin laiha lohtu, kun Slovenia antoi Luka Doncicin ja Goran Dragicin johdolla tukkapöllyä Kroatialle kotonaan Ljubljanassa.
Jo 114 miesten maaottelun kokemuksen perusteella Sasu Salin tietää melko lailla tarkkaan, mitä Kroatialta sopii sunnuntaina odottaa.
- Sen perusteella, mitä tallenteelta katsottiin, niin starojen mukaantulon myötä Kroatian joukkuepeli oli aika hakusessa vielä Sloveniaa vastaan. Ei ehkä ihan kaverit tehneet niin kuin valmentaja halusi, vaan mentiin sillä, että kovat yksilöt hoitaa, Sasu pohtii.
- Tietenkin kun matkassa on kavereita kuten Bogdanovic, Hezonja, Zubac ja Zisic, on ilmiselvää, että yksilötaitoa löytyy hirveästi ja sen kanssa meidän on oltava varpaillamme. Ehkä toinen puoli on sitten se, että jos Kroatialla ei heitto putoa tai pallot pompi omalle kohdalle, heidän pelaajillaan on myös taipumusta kiukutteluun ja turhautumiseen. Sitä me tietenkin omalta osaltamme lähdemme hakemaan.
Viimeinen parivuotinen on tuonut mukanaan myös siirtymän, jossa joukkueen ikijunnuna pidetystä Salinista on kuin vaivihkaa tullut osa Susijengin pappakööriä. Muutoksen nopeus on yllättänyt ”Malmin roskisdyykkarin” itsensäkin.
- Hullua ajatella, että niistä kavereista, joiden kanssa aloitin pelaamisen Susijengissä 2010, on mukana enää Shawn (Huff) ja Petsku (Koponen), ja heilläkin on viimeinen susikesä käynnissä. Se kertoo siitä, miten vuodet vierii.
Vuosien vieriminen on asettanut myös Salinin uuteen rooliin. Vielä vuosien 2017–19 MM-karsintarupeamassa Salin sai antaa pitkälti pelitaitojensa puhua puolestaan Huffin ja muiden kokeneempien pelaajien hoitaessa kenttädiplomatiaa. Kuluvissa karsinnoissa on ollut kuitenkin ilmiselvää, että Sasu on alituiseen opastamassa nuorempia pelaajia kokeneen kehäketun syvällä rintaäänellä.
- On tämä siitä outo tilanne, että vuosien aikana olen kaverustunut vanhempien pelaajien kanssa, ja kun miestä on yksi kerrallaan jäänyt sivuun, on täytynyt itsekin hypätä siihen kiertokulkuun ja omaksua uusia rooleja, Sasu miettii.
- Toisaalta musta tuntuu siltä, että ”vanhan ukon” rooli tulee mulle ihan luonnostaan. Musta on kiva samalla tavalla tsempata ja ohjeistaa vaikka Ollia (Nkamhoua) tai Miroa (Little) aivan kuten vaikka Hanno (Möttölä) ja Teemu (Rannikko) ohjeistivat minua kymmenen vuotta sitten. Siinä pistetään omalla tavallaan hyvä kiertämään.
Susijengin uuden sukupolven pelivalmiudesta ja ennakkoluulottomuudesta on MM-karsintojen aikana kirjoitettu jo kaikki mahdolliset ylisanat. Salin viskoo kuitenkin yhä runsaampia kauhallisia kiukaalle.
- Näiden nuorten kundien kanssa on vaan niin käsittämättömän helppo pelata. He taitavat modernin koriksen ja mikäs mun siinä mukana heitellessä, kun nuoret pojat pakittaa ja tekee koreja ja pallo tulee omiin käsiin kuin automaattisesti.
Seuraavat koripallon MM-kisat pelataan syyskuussa 2023 Filippiineillä, Indonesiassa ja Japanissa.
Edellisen kerran Susijengi kävi lähellä MM-unelmaa vuosien 2017–19 MM-karsintojen viimeisessä ottelussa Venäjän Permissä. Tuon ottelun Venäjä käänsi viimeisellä kuusiminuuttisella voitokseen oltuaan pitkään takaa-ajoasemassa.
- Ne oli melkoinen rupeama ne karsinnat. Sieltä taidettiin olla sekä minä että Petsku ekasta neljästä matsista poissa, kun pelattiin Euroliigaa. Aikamoisella taistelulla kammettiin itsemme viimeiseen peliin, joka oli täysin mahdollista hoitaa, mutta ei ollut vielä meidän aikamme silloin.
On vielä aivan liian aikaista puhua ensi vuoden MM-kisoista, mutta ennusmerkit näyttävät lupaavilta. Oman alkulohkonsa voiton Susijengi jo varmisti kotivoitolla Ruotsista ja jos kaikki menee nappiin, karsintojen alkuvaihe olisi mahdollista päättää Kroatiassa viidenteen perättäiseen voittoon.
- Sunnuntain peli ei onneksi ole pakkovoitto, mutta jos asetelmia katsotaan, niin kahdeksalla voitolla ollaan melko varmasti MM-kisoissa ja seitsemälläkin useampi joukkue pääsi viimeksi sisälle. Olisihan se aika makeaa jatkokarsintojen kannalta napata voitto numero viisi mukaan Rijekasta, Sasu hymyilee.
- Tosi kova työ on Kroatia heidän kotikentällään kaataa, etenkin kun kaikki parhaat pelaajat on heillä mukana, mutta meillä on hyvät lähtökohdat ja tervettä itseluottamusta. Pallo on pyöreä.
Kroatia ja Susijengi kohtaavat sunnuntai-iltana 3.7. klo 21.00 Suomen aikaa. Ottelu televisioidaan suorana Nelosella ja Ruutu-palvelussa.
Jo pitkään Saksassa viihtynyt ja viime keväänä Bundesliigan vuoden valmentajaksi valittu Tuomas Iisalo, 40, odottaa maanantain MM-karsintahuipennusta kiinnostuneena. Iisalon sydän sykkii Susijengille, mutta hän toivoo myös oman joukkueensa Bonnin Leon Kratzerille onnistumisia ja on tiiviisti yhteydessä kummankin joukkueen valmentajiin.
Susijengin leveästä kokoonpanosta löytyi perjantai-iltapäivänä Tel Avivissa monta tärkeää onnistujaa jatkoaikavoitossa. Israel-jatkoaikavoitossa suurimmat otsikot kuittasi kuitenkin takamiesveteraani Ilari Seppälä, 29, joka on kunnostautunut loppuhetkien ratkaisukoreissa aiemminkin.
Helsingin NMKY:ssa koripallo-oppinsa saanut ja viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Max Besselink, 20, pelaa tänään perjantaina ensimmäisen arvokisakarsintaottelunsa Susijengin paidassa. Jo pitkään lupauksia herättäneen Besselinkin kokoonpanopaikan taustalla on nousujohteinen tulokaskausi Saksan Bundesliigan BC Göttingenissä.
Mikael Jantunen sai koripalloammattilaisuralleen lentävän lähdön voittamalla Belgian mestaruuden sekä Belgian ja Alankomaiden yhteisliigan parhaan kuudennen pelaajan palkinnon Filou Oostendessa. Kuluvalla kaudella Jantunen, 22, on jatkanut tasaista kehityskäyräänsä Italian Serie A:ssa Basket Trevison paidassa.
Yksi seurajoukkuekauden 2022-23 suurimpia suomalaismenestyjiä on ollut esikoiskauttaan Saksan Bundesliigassa pelaava Susijengin aloittava pelinrakentaja Edon Maxhuni, 24. Aiemmin ammattilaisurallaan mm. Virossa ja Hollannissa pelannut Maxhuni teki itsestään nimen viime vuoden EM-kisoissa ja on jatkanut Crailsheimissa siitä, mihin Prahassa ja Berliinissä jäi.
Yhdeksi Susijengin kantavista voimista kuluvalla vuosikymmenellä kasvanut Elias Valtonen, 23, nauttii koripallosta. Euran Veivin kasvatti siirtyi joulukuussa espanjalaisesta Manresasta Saksan Bundesliigan nousijajoukkue Rostock Seawolvesin riveihin, jonka paidassa Euran Veivin kasvatti on vähitellen löytänyt peli-ilonsa.
Susijengin riemukkaimpiin onnistujiin maanantai-iltana lukeutunut Daniel Dolenc, 29, teki läsnäolonsa tiettäväksi Viroa vastaan niin hyökkäys- kuin puolustuskorinkin alla. Runsaat kaksi vuotta sitten susidebyyttinsä tehnyt 205-senttinen korinalusrouhija kertoo ottavansa jokaisen maajoukkuekutsun tilaisuudeksi kantaa yhteiseen kekoon ja kehittyä pelaajana.
Sasu Salinin aikakausi Susijengin kapteenina käynnistyi perjantai-iltana maaotteluidenkin osalta, kun EM-pronssimitalisti Saksa peittosi suomalaisvieraana Bambergissa. Tuore kapteeni on nyt selvinnyt tulikasteestaan ja kuvailee ensimmäistä kapteeniviikkoaan pehmeäksi laskuksi luottamustoimeen.
Susijengiin jo seitsemän vuoden ajan kuulunut ja Romanian liigan Craiovassa hurjaa jälkeä tekevä Shawn Hopkins, 27, pelaa uransa parasta koripalloa ja on esiintynyt Susijengin harjoituksissa ennennäkemättömällä itseluottamuksella. BC Nokian kasvatti vetää perjantai-iltana Suomi-paidan ylleen ensimmäisessä arvokisakarsintaottelussaan koskaan.
Kouvolan Poikien kasvatti Alexander Madsen, 27, on 50. aikuisten maaottelunsa kynnyksellä. Ensimmäiset aikuisten arvokisansa Prahan ja Berliinin EM-kisoissa pelannut Susijengin sisäpuolustuksen lukko siirtyy uudelle kymmenluvulle oivallisessa tilanteessa – hänellä on selkeä käsitys pelillisestä identiteetistään ja runsaasti nälkää.
Korisliigan johtotähtiin vuosia kuulunut Henri Kantonen, 25, lähti edelliseen Susijengi-kesään toipilaana, mutta päätti kesänsä Prahan ja Berliinin EM-kisaryhmän arvokkaana rotaationpalasena. Kantonen on vaalinut ainutlaatuisen EM-kisakokemuksen opetuksia viime kuukaudet ja on valmis jatkamaan Susijengissä siitä, mihin syyskuussa jäi.
Japanin korkeimmalla sarjatasolla pelaava Alex Murphy, 29, on maajoukkueurallaan uuden haasteen edessä. Susijengin ”vanhaan kaartiin” kuin varkain varttunut Alex seurasi vaikuttuneena joukkueen historiallista kesää 2022 ja on nyt valmis tuomaan kaiken osaamisensa jengin käyttöön matkalla karsintojen kautta tulevaan MM-kisakesään.
Jukka Toijalan pian neljättä vuotta valmentama Viron maajoukkue sai lentävän lähdön MM-karsintoihin voittamalla ensimmäisestä kolmesta pelistään kaksi. Vaikka sittemmin joukkue on taipunut neljässä perättäisessä karsintaottelussa, on joukkue Toijalan mukaan strategian mukaisessa aikataulussaan ja enemmän kuin valmis kohtaamiseensa Susijengiä vastaan.
Susijengin satakuntalaisvahvistus Elias Valtonen, 23, otti torstai-iltana paikkansa kirkkaissa parrasvaloissa, kun Susijengi jatkoi MM-karsintojen voittoputkeaan peittoamalla Israelin Tampereen Nokia Arenalla 11 554 katsojan edessä. Israelia 17 pisteellä kurittaneen Valtosen mukaan Susijengissä heittopaikat tulevat kyllä, kun jaksaa olla aktiivinen ja aggressiivinen.
Kesän 2022 jälkeen kääntyy Susijengin historiassa uusi lehti, kun joukkueen pitkäaikaiset runkopelaajat Shawn Huff ja Petteri Koponen lyövät tossut naulaan. Kaksikko pelaa torstaina uransa viimeisen kotimaaottelunsa, mutta on yhtä mieltä siitä, että muistojen aika tulee myöhemmin – nyt keskitytään peliin.
Erinomaisen kauden Latvian mestarin VEF Riikan paidassa pelannut Kouvolan Poikien kasvatti Alexander Madsen, 27, on viimeisen muutaman vuoden ajan loistanut Susijengin sisäpuolustuksen lukkona. Torstai-iltana Espoo Metro Areenalla Madsen, 208 cm, sai vierelleen 213-senttisen Lauri Markkasen ottelussa, joka antoi osviittaa Susijengin lähitulevaisuudesta.
Vuosikymmenten taivaltaan Susijengin päävalmentajana päättävä Henrik Dettmann, 63, antoi leveän hymyn nousta kasvoilleen maanantai-iltana Koperissa hallitsevan Euroopan mestarin Slovenian kaaduttua toisen perättäisen kerran. Jo vuosia Dettmann on puhunut Susijengin valoisasta tulevaisuudesta, ja nyt tehdyn työn sato alkaa näkyä myös muille.
Susijengi on saanut ensimmäistä kertaa vuoteen koripalloilevat Murphyn veljekset Erikin, 31, ja Alexin, 28, vahvuuteensa. Vahvaa kautta Fukushima Firebondsissa pelaava kaksikko lensi sunnuntaina Japanista Helsinkiin ja uhkuu itsevarmuutta ennen tuplakohtaamista Euroopan koripalloeliittiin lukeutuvaa Sloveniaa vastaan.
Korisliigan ehdoton kotimainen tehokärki tällä kaudella on ollut Remu Raitanen. 206-senttinen ja 24-vuotias ToPo-kasvatti palasi vuosi sitten Suomeen San Franciscon yliopistovuosien jälkeen ja on tällä kaudella siivittänyt KTP-Basketin mitalijahtiin. Ulkomaiden ammattilaiskentille tähtäävä Raitanen kärkkyy myös paikkaa MM-karsintajoukkueessa.
Teini-ikäisiä pelaajia nousee Susijengin rinkiin viime aikojen otannan perusteella joka toinen vuosi, mutta alle täysi-ikäisiä pelaajia kerran parissa vuosikymmenessä. Viime vuodet HBA-Märskyä edustanut Tampereen Pyrinnön kasvatti Miro Little, 193 cm, on ensimmäinen 17-vuotias maajoukkuerinkiin kutsuttu pelaaja yli 25 vuoteen.