Salin uskoo voittomahdollisuuksiin Mestarien liigassa – Madsen ja Tuovi pettyivät

6.2.2020 14:31 Mestarien liigan lohkovaihe saatiin päätökseen keskiviikkona. Sasu Salinin Teneriffa eteni lohkostaan jatkoon ja jatkaa taistelua kilpailun voitosta. Alexander Madsenin VEF Riian ja Lassi Tuovin SIG Strasbourgin urakka päättyi sen sijaan lohkovaiheeseen.

Sasu Salin jatkaa taistelua Mestarien liigan voitosta. (Kuva: Ville Vuorinen)

Teneriffa voitti 11 peliä ja hävisi kolme ollen lohkossaan toinen. Kokonaisuudessaan Salin oli suhteellisen tyytyväinen joukkueen edesottamuksiin lohkovaiheessa.

- Meni ihan hyvin, vaikka sinne tuli joukkoon muutama harmittava tappio. Muuten lohkovaihe oli meiltä ihan jees, Salin analysoi.

Vaikka Teneriffa varmisti jatkopaikkansa hyvissä ajoin, niin Salinin mukaan helppoja pelejä ei lohkovaiheessa ollut.

- Mukaan mahtui kovia pelejä. Jotkut pelit olivat ennakkoon mukamas helppoja pelejä, mutta kyllä niissäkin sai tehdä täyden päivätyön.

Salin on aiemmin urallaan pelannut Euroliigaa ja EuroCupia, mutta tänä vuonna hän pääsi ensimmäistä kertaa maistamaan Mestarien liigan vauhtia.

- Europelit ovat aina hauskoja. Mestarien liigassa on hyvä taso ja maailmaan mahtuu paljon hyviä korispelaajia.

Viime kaudella Teneriffa selviytyi Mestarien liigassa finaaliin, mutta hävisi Virtus Bolognalle. Salin uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin myös tänä vuonna.

- Olemme varmasti yksi kilpailun parhaista joukkueista. Voimme yltää vähintään samaan kuin viime vuoden joukkue, ensimmäistä kauttaan Teneriffassa pelaava Salin kertoo.

Sasu Salinin tilastot Mestarien liigassa

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.


Mestarien liigasta hyvää oppia Madsenille

Madsen pelasi ensimmäistä kertaa urallaan europelejä, mutta VEF Riian kohtaloksi tuli jäädä lohkon viimeiseksi sen voitettua vain yhden pelin. Voittosaldo oli ehkä turhan karua luettavaa, sillä etenkin ensimmäisellä kierroksella Riika koki useita niukkoja tappioita.

Madsenia ovat vaivanneet pienoiset loukkaantumiset läpi kauden, mutta kokonaisuudessaan Madsen piti Mestarien liigaa hyvänä oppina.

- Tämä oli hieno kokemus ja vähän näki missä mennään ja missä on parannettavaa. Olisin pystynyt pelaamaan paljon paremmin, muttei se paljon auttanut, että olin aika paljon puolikuntoisena.

Alexander Madsen sai ensituntumansa Mestarien liigaan. (Kuva: Ville Vuorinen)

Joukkueen edesottamukset jättivät Madsenille hieman hampaankoloon.

- Tämä oli hyvä haaste, mutta meillä oli kyllä isommat odotukset. Pelasimme ensimmäisen kierroksen ihan hyvin, muttemme pystyneet päättämään pelejä. Mestarien liigasta pitää ottaa opiksi ja löytää sama tempo millä pelasimme Mestarien liigassa myös Viron ja Latvian yhteisliigaan. Meidän pitää myös oppia virheistämme.

Madsen on joutunut jättämään pari edellispeliä väliin loukkaantumisen takia, mutta mistään vakavammasta ei ole kyse.

- Kun sain nilkan kuntoon, niin polvi kipeytyi ottelun alkulämmittelyssä. Nyt sitä yritetään kuntouttaa kuntoon ja maajoukkueikkunaan mennessä pitäisi olla taas kunnossa. Toivottavasti saisin pari peliä alle ennen maaotteluita, mutta päivä kerrallaan mennään, Madsen valottaa tilannettaan.

Alexander Madsenin tilastot Mestarien liigassa

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.


Tuovi yrittää kääntää Strasbourgin kurssia

SIG Strasbourg lähti Mestarien liigaan kovin tavoittein ja oli yksi lohkon ennakolta kovimmista joukkueista. Strasbourg aloittikin Mestarien liigan hyvin ja taisteli kärkisijoista, kunnes kurssi kääntyi joulukuussa ja se hävisi kuusi viimeistä lohkovaiheen otteluaan. Strasbourgin saldo oli lopulta neljä voittoa ja 10 tappiota. Tuovi myöntää Mestarien liigan olleen joukkueelle iso pettymys.

- Siihen vaikutti pari asiaa. Yksi oli se, että meillä oli erittäin hyvä lohko. Se oli kollektiivisesti kovatasoisin lohko mikä meillä on ollut Mestarien liigassa, ja siinä pelattiin hyvää koripalloa. Lohkossa oli hyviä joukkueita, jotka pelasivat erilaisilla tyyleillä. Toinen oli se, että tämä oli meiltä iso epäonnistuminen. Meidän piti tavoitella jatkopaikkaa ja olla yksi lohkon suosikeista. Selkeä epäonnistuminen, Tuovi kertoo.

- Hävisimme liikaa pelejä häntäpään joukkueille, jotka olivat meitä ennalta heikompia, Tuovi jatkaa.

Lassi Tuovi myönsi Mestarien liigan olleen Strasbourgille pettymys. (Kuva: Vesa Koivunen)

Strasbourgilla on menossa vaikea ajanjakso, joka lopulta kulminoitui siihen, että pitkään ja menestyksekkäästi joukkuetta valmentanut Vincent Collet sai lähteä ja Tuovi nostettiin uudeksi päävalmentajaksi. Tuovi on ottanut uuden haasteen mielellään vastaan, vaikka myöntää astuneensa isoihin saappaisiin vaikealla hetkellä.

- Tämä on tuntunut hyvältä ja samalla tämä on mahtava mahdollisuus. Tällaiset tilaisuudet ovat harvinaisia ja Collet on yksi maailman parhaista valmentajista. Meillä on menossa tällä hetkellä kriisitilanne. Päiviin mahtuu aika paljon sisältöä, mutta samalla nautin tilanteesta. Vielä tämä on kuitenkin kriisihallintaa.

Tuovi ei ole vielä lähetyt ajamaan sisään suurempia pelillisiä linjoja, vaan on pyrkinyt saamaan pelaajien henkisen puolen oikeille kantimille.

- Olen yrittänyt tuoda takaisin pelaajien itseluottamusta ja peli-iloa. Pelaajien pitää saada luottamus itseensä ja joukkuekavereihin takaisin.

Vaikka Tuovi on ehtinyt olla päävalmentajana vasta vähän aikaa, niin positiivisia merkkejä on jo ilmassa. Voitot ovat vielä karttaneet joukkuetta, mutta viitteitä paremmasta on.

- Voimme olla ylpeitä siitä millä ilmeellä ja miten olemme pelanneet viime peleissä. Nyt meillä on aikaa keskittyä sarjaan ja yrittää saada kelkka kääntymään. Tässä on keväällä Ranskan liigan lisäksi myös Leaders Cup sekä Ranskan Cupin pelit edessä, Tuovi luotaa katseet jo eteenpäin kohti loppukauden koitoksia.

 
12.5.2023 09:26 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigan Final Four viikonloppuna – Sasu Salin ja Tuomas Iisalo taistelemassa mestaruudesta

Mestarien liigan Final Four –lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Malagassa, Espanjassa. Suomalaisista voittoa havittelevat Teneriffan Sasu Salin ja Bonnin päävalmentaja Tuomas Iisalo.

4.4.2023 09:29 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigassa alkavat puolivälierät - Salin, Madsen ja Tuomas Iisalo jahtaavat pokaalia

Koripallon Mestarien liigan puolivälierät käynnistyvät tiistaina. Suomalaisista Mestarien liigan pokaalia ovat jahtaamassa Sasu Salin, Alexander Madsen ja Tuomas Iisalo.

4.10.2022 10:48 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigan lohkovaiheessa vahva suomalaisedustus

Mestarien liigan lohkovaiheen ottelut käynnistyivät maanantaina ja suomalaisten osalta pelit starttaavat tiistaina. Tänä vuonna Mestarien liigassa nähdään yhteensä kolme suomalaispelaajaa ja kaksi päävalmentajaa.

5.5.2022 17:48 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen jahtaavat Mestarien liigan voittoa

Mestarien liiga huipentuu viikonloppuna Bilbaossa pelattavaan Final Four -lopputurnaukseen. Susijengin pelaajista pokaalia havittelevat Sasu Salin ja Elias Valtonen.

25.1.2022 14:37 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen pelaa loistokautta Espanjassa – ”Meillä on älyttömän hyvin rakennettu joukkue”

Ensimmäistä kauttaan Espanjassa pelaava Elias Valtonen, 22, on ottanut nopeasti paikkansa Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

30.5.2021 21:31 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen sai ehjän kauden - "Kehitystä tapahtui”

Alexander Madsen pääsi juhlimaan uransa toista Latvian mestaruutta, kun VEF Riika jyräsi mestariksi. Henkilökohtaisella tasolla Madsen välttyi pahimmilta loukkaantumisilta ja ainoa takaisku kauden aikana oli sairastuminen koronavirukseen.

5.5.2021 19:27 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigan lopputurnaus alkaa – suomalaisten kohtaaminen heti puolivälierässä

Mestarien liigan tämän kauden huipentava Final Eight –lopputurnaus pelataan loppuviikon aikana Venäjällä Nizhni Novgorodissa. Suomalaisista mukana nähdään Sasu Salinin ja Emir Sulejmanovicin edustama Teneriffa sekä Lassi Tuovin valmentama Strasbourg.

20.11.2020 18:40 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin isolla itseluottamuksella EM-karsintakuplaan – ”Koko ajan olen parantanut”

Susijengin EM-karsinnat jatkuvat 28.11.-30.11. Espoossa pelattavassa EM-karsintakuplassa, jossa Suomi kohtaa Georgian ja Serbian. Sasu Salin saapuu Suomeen täynnä intoa ja itseluottamusta.

20.10.2020 10:17 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigan lohkovaihe käynnistyy tiistaina – suomalaiset kovin tavoittein mukana

Mestarien liigassa lohkovaihe saadaan käyntiin tiistaina ja kolmessa joukkueessa nähdään suomalaisedustusta.

26.11.2019 15:24 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen selättänyt loukkaantumiset ja jahtaa nyt tuplamestaruutta

Alexander Madsen, 24, siirtyi täksi kaudeksi latvialaisen VEF Riian riveihin vaikean Gran Canariassa vietetyn vuoden jälkeen. Viime kaudella vaivanneet loukkaantumiset ovat jääneet nyt taakse ja monipuolinen Madsen on taas pääsemässä huippukuntoon.

15.10.2019 07:58 Suomalaiset ulkomailla

Salin, Tuovi ja Madsen aloittavat Mestarien liigan lohkovaiheen tiistaina

Vaikka hallitsevan Korisliigan mestari Karhu Basketin haaveet Mestarien liigan lohkovaiheesta kariutuivat dramaattisesti viimeisellä sekunnilla, niin Mestarien liigassa nähdään tällä kaudella suomalaisväriä. Sasu Salin on Teneriffan kanssa samassa lohkossa Alexander Madsenin VEF Riian kanssa ja Lassi Tuovin valmentama SIG Strasbourg on niin ikään mukana.

21.9.2018 14:15 Susijengi

Lassi Tuovin ja Jamar Wilsonin kaudet käynnistyvät viikonloppuna

Ranskassa ja Liettuassa pyörähtävät kaudet käyntiin viikonlopun aikana ja samalla Lassi Tuovin sekä Jamar Wilsonin joukkueet pääsevät tositoimiin. Tuovi palasi kesällä tuttuun osoitteeseen tehtyään valmentajasopimuksen SIG Strasbourgin kanssa ja Wilsonia odottavat uudet haasteet Liettuassa Lietkabelisin riveissä.

7.12.2023 09:05 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen loisti Mestarien liigassa - Sasu Salin rikkoi upean rajapyykin

Alexander Madsenin vahva peli piti VEF Riian jatkohaaveet elossa Mestarien liigassa ja Sasu Salin vei oman ennätyksensä uudelle sataluvulle.

23.11.2023 09:34 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen siivitti joukkueensa tärkeään voittoon

Alexander Madsen oli isossa roolissa, kun VEF Riika merkkautti avausvoittonsa Mestarien liigan lohkovaiheessa ja piti jatkohaaveensa elossa. Sasu Salin ja Perttu Blomgren olivat myös vahvassa vedossa.

18.11.2023 13:17 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunin riski kannatti – ”Joskus kannattaa luottaa vaistoihin”

Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.

9.11.2023 09:44 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin vei Mestarien liigan Susijengikohtaamisen

Mestarien liigassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin toivotti Alexander Madsenin tervetulleeksi Teneriffan aurinkosaarelle. Salin pääsi ottelun jälkeen paukuttelemaan henkseleitään voiton kunniaksi.

19.10.2023 00:08 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin sytytti sukan tuleen Mestarien liigassa

Sasu Salinin ranne oli tulikuumana Mestarien liigan avauksessa, kun hän pommitti peräti kahdeksan kolmen pisteen heittoa sisään hurjalla prosentilla. Severi Kaukiainen oli Patrioti Levicen ykkösnimi FIBA Europe Cupissa ja Mikael Jantunen esiintyi vahvasti EuroCupissa.

3.10.2023 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen uskoo Paris Basketballin mahdollisuuksiin EuroCupissa

EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.

23.9.2023 11:29 Suomalaiset ulkomailla

Susijengissä vanhin, seurajoukkueessa nuoriso-osastoa – Sasu Salinin kausi käyntiin tutuissa maisemissa

Sasu Salinilla, 32, lähtee käyntiin jo kahdeksas täysi kausi Espanjan pääsarjassa ACB:ssä. Teneriffa lähtee hakemaan jälleen menestystä niin kotimaan kuin Euroopan kentillä.

5.7.2023 10:34 Susijengi

Lassi Tuovi kesäliigapestistä Utahiin: ”Tämä on meille valtavan hieno mahdollisuus”

Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi on urakoinut viikon päivät NBA-joukkue Utah Jazzin kesäliigajoukkueen valmennusjohdossa vierailevan valmentajan ominaisuudessa. Utahilaismedialle esitelty Tuovi keskusteli lehdistötilaisuudessaan muun muassa koripallon kehityksestä Suomessa, Lauri Markkasesta sekä Susijengin ja Utah Jazzin yhteistyöstä.

Näytä lisää vastaavia