Puolivälieräennakko 2/2: PeKa ja Kouvottaret ottavat yhteen – pääkaupunkiseudun paikallissarjassa kohtaavat Honka ja ToPo.

23.3.2023 10:18 PeKa ja Kouvottaret aloittavat oman sarjansa torstaina. Hongan sekä ToPo:n vuoro on perjantaina. Välieräpaikkaan vaaditaan kaksi voittoa.

ToPo ja PeKa tavoittelevat paikkaa mitalipeleissä. Kuva: Ville Vuorinen / Naisten Korisliiga

Viime kaudella finaaleissa kohdanneet paikallisvastustajat Peli-Karhut ja Kouvottaret kohtaavat tällä kertaa jo puolivälierävaiheessa.

- Pudotuspelit tulevat tällä kaudella olemaan todella tasaiset jo senkin takia yleisöä tullaan toivottavasti näkemään puolivälierävaiheessa hyvin hallilla. Lyhyen välimatkan takia yleisöä on vieläkin enemmän, Peli-Karhujen päävalmentaja Mika Haakana sanoo.

Peli-Karhut saavutti runkosarjan ykköstilan. Se ei kuitenkaan tullut helpolla ja voitto varmistui vasta päätöskierroksella.

Joukkueet ovat kohdanneet kauden aikana kahdesti. Molemmilla kerroilla Peli-Karhut on poistunut voittajana. Molemmat joukkueet ovat kuitenkin muuttuneet kohtaamisien jälkeen.

- Haastava sarja edessä. Kouvottaret toteuttaa omaa pelisuunnitelmaa hienosti. Omassa tekemissä on onnistuttava hyvin, jotta etenemme jatkoon.

PeKa on kärsinyt loukkaantumisista kauden aikana ja ovat joutuneet pelaamaan pienellä rosterilla. Täksi kaudeksi joukkueeseen siirtynyt Roosa Kosonen on ollut vahva. Myös Roosa Lehtoranta ja Lotta Vehka-aho ovat pelanneet hienosti. Rashida Timbilla, Natalie Kleemann-Day ja Donica Cosby muodostavat vaarallisen trion.

Pelin temmon kontrollointi on isossa osassa välieräpaikkaa ratkaistaessa.

- Kapean kokoonpanon takia on tärkeää, että pystymme kontrolloimaan pelin tempoa. Ei voida pelata yltiöagressiivisesti 40 minuuttia joka ilta. Omia juttuja pitää pystyä toteuttamaan korkealla tasolla, Haakana päättää.

Myös Kouvolassa odotetaan pudotuspelien alkua kovasti.

- PeKa sytyttää aina. Viime vuonna finaaleissa oli hyvä tunnelma molemmilla paikkakunnilla. Toivottavasti lyhyt välimatka saa vierasfanit liikkeelle, Kouvottarien päävalmentaja Joonas Frimodig pohtii.

Kouvottarien päävalmentaja odottaa sarjasta fyysistä vääntöä, jossa mikään ei tule ilmaiseksi.

- PeKa on hyvin organisoitu joukkue, joka toteuttaa puolen kentän hyökkäystään kovalla temmolla. Joukkueesta löytyy hyviä heittäjiä ja taitavia korintekijöitä, joten meidän puolustus joutuu venymään äärimmilleen jotta voitot kairataan, Frimodig sanoo.

Kouvolalaisjoukkue vahvistui aivan siirtotakarajan kynnyksellä, kun Jaimoni Welch-Coleman saapui joukkueeseen kolmanneksi amerikkalaiseksi. Tierra Hodges ja Alexandria McDonald ovat kuuluneet joukkueen kantaviin voimiin. Kotimaisista pelaajista Essia Hurme, Roosa Frimodig ja Heta Äijänen ovat kirjauttaneet isoja minuutteja.

Oman tekemisen taso on oltava korkealla sarjassa.

- Puolustuspäähän on löydyttävä fyysisyys ja intensiteetti, jotta saadaan PeKan hyökkäystä horjutettua. Omassa hyökkäyksessä toteutus ja pallon liike ovat avaimia voittoihin, Frimodig päättää.

Sarja alkaa torstaina 23.3. Kotkassa. Toinen ottelu on edessä lauantaina 25.3. Kouvolassa. Tarvittaessa pelataan vielä tiistaina 28.3.

Honka ja ToPo iskevät yhteen

Tapiolan Honka nappasi lopulta kolmannen sijan tasaisessa ylemmässä jatkosarjassa. Puolivälierissä vastaan asettuu paikallisvastustaja ToPo.

- Lyhyet välimatkat helpottavat palautumista ja mahdollistavat laadukkaan harjoittelun myös välipäivinä, Hongan päävalmentaja Niko Nyholm sanoo.

Honka on ollut niskan päällä joukkueiden kauden aiemmissa kohtaamisissa. Se on vienyt niistä molemmat. Pudotuspelisarjasta Nyholm odottaa energistä, jossa kamppaillaan kovaa loppuun saakka.

- Mielestäni ToPo sopii matchupeiltaan meille aika hyvin. Joukkue on kuitenkin hyvin valmennettu ryhmä, jossa on kokenut runko vahvistettuna kahdella kovalla vahvistuksella.

Madelynn Utti ja Cierra Walker ovat täyttäneet roolinsa hienosti ja olleet joukkueen kantavia voimia läpi kauden. Elsa Lemmilä on ottanut seuraavat kehitysaskeleensa urallaan. Hongan runko koostuu pitkälti omista kasvateista.

- Meidän täytyy luottaa omaan konseptiimme 100 % koko sarjan ajan. Joukkueena toimiminen molemmissa päissä on tärkeää, Nyholm sanoo.

ToPo vei nimiinsä Suomen Cupin tammikuussa. Joukkue joutui kuitenkin pettymään, kun se jäi alempaan jatkosarjaan. Siinä joukkue oli paras ja nappasi kuudennen sijan.

Myös ToPo:n päävalmentaja on samoilla linjoilla lyhyiden pelimatkojen vaikutuksesta.

- Toivottavasti saadaan kiihkeä ja yleisöön menevä ottelusarja, kun on pääkaupunkiseudun sisäinen puolivälieräsarja kyseessä, ToPo:n päävalmentaja Niko Kuusi sanoo.

Honka on aiheuttanut ToPo:lle haasteita aiemmissa kohtaamisissa.

- Hongalla on paljon heittovoimaa kaarella. Joukkueesta löytyy myös kaksi monipuolista isoa pelaajaa Utti ja Lemmilä.

ToPo vahvistui vielä kauden loppuvaiheessa, kun Iggy Allen liittyi joukkueeseen. Ilmar’I Thomas on ollut yksi sarjan parhaita pelaajia läpi kauden. Joukkueella on vahva kotimainen runko. Magdalene Agyei ja Meri Kanerva ovat loistaneet.

- Sarjan ratkaisun kannalta isossa roolissa on irtopallopelaaminen ja temmon kontrollointi. On tärkeää, että meidän oma toteutus pysyy laadukkaana läpi sarjan.

Sarjan avausottelu on edessä perjantaina 23.3. Toinen ottelu pelataan Helsingissä maanantaina 27.3. Tarvittaessa pelataan vielä 29.3.

 
11.4.2025 20:15 Naisten Korisliiga

PeKa ja ToPo taistelevat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan toinenkin välieräsarja ratkesi suoraan kolmessa ottelussa. PeKa kaatoi kolmannessa ottelussa EBT:n selvästi 96-70 ja eteni finaaleihin.

10.4.2025 21:01 Naisten Korisliiga

ToPo:n finaaliputkelle jatkoa

Naisten Korisliigassa ensimmäinen finaalijoukkue on selvillä. Mestaruutta puolustava ToPo selvitti tiensä finaalin otteluvoitoin 3-0. Kolmas ottelu päättyi Helsingissä emäntien voittoon 70-53.

8.4.2025 20:25 Naisten Korisliiga

ToPo ja PeKa voiton päässä finaaleista

Naisten Korisliigassa pelattiin välierien toiset ottelut. ToPo ja PeKa siirtyivät ottelusarjoissa 2-0 johtoon.

7.4.2025 12:45 Naisten Korisliiga

EBT:n Erika Mace naisten Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2024–2025 Naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun valinta on Espoo Basket Teamin Erika Mace.

6.4.2025 21:05 Naisten Korisliiga

Tyson-Thomas johdatti ToPo:n voittoon

Naisten Korisliigan toinen välieräsarja käynnistyi Helsingissä. ToPo siirtyi ottelusarjassa johtoon, kun se vei ottelun 93-86.

5.4.2025 19:02 Naisten Korisliiga

PeKa selvisi EBT:n kiristä ja siirtyi välierissä johtoon

Naisten Korisliigan ensimmäinen välieräsarja käynnistyi Peli-Karhujen voitolla. Kotkalaisjoukkue puolusti kotikenttää onnistuneesti 81-77.

4.4.2025 18:15 Naisten Korisliiga

Naisten välieräennakko: EBT lähtee haastamaan Peli-Karhuja - ToPo hakee finaaliputkelleen jatkoa Honkaa vastaan

Naisten Korisliigan välierät pyörähtävät käyntiin lauantaina 5.4. Peli-Karhujen ja Espoo Basket Teamin kohtaamisella. Torpan Pojat ja Tapiolan Honka aloittavat oman sarjansa sunnutaina 6.4. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

2.4.2025 20:20 Naisten Korisliiga

EBT taisteli tiensä välieriin pitkän kaavan jälkeen

Naisten Korisliigan neljäs välieräjoukkue on selvillä, kun EBT kaatoi Kouvottaret vieraskentällä jatkoajan jälkeen 78-74. Aiemmin välieräpaikkansa olivat varmistaneet PeKa, Honka ja ToPo.

31.3.2025 20:25 Naisten Korisliiga

ToPo leimasi lippunsa välieriin - EBT siirsi ratkaisun viidenteen peliin

Naisten Korisliigassa kolme välieräjoukkuetta on selvillä, kun jo aiemmin paikkansa varmistaneet PeKa ja Honka saivat seuraa ToPo:sta. EBT ja Kouvottaret ratkaisevat viimeisen paikan kohtalon keskiviikkona.

30.3.2025 15:42 Naisten Korisliiga

Honka eteni välieriin

Naisten Korisliigassa toinen välieräjoukkue on selvillä, kun Honka kaatoi Pyrinnön kolmannen kerran.

Näytä lisää vastaavia