Puolivälieräennakko 1/2: Pyrintö saa vastaansa otteitaan parantaneen ToPon - Honka haastaa runkosarjan ykkösen

17.3.2026 12:26 Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät keskiviikkona. Peli-Karhut ja Pyrintö aloittavat urakkansa kotikentällään. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

Tampeen Pyrintö saa vastaansa kevättä kohti parantaneen Torpan Pojat

Pyrintö pelasi vahvan runkosarjan ja sijoittui hienosti toiseksi. Joukkue taisteli loppuun asti myös runkosarjan voitosta. Joukkueen runkopelaajiin kuuluvan Ebba Pekosen mukaan Tampereella odotetaan pudotuspelejä innolla.

– Joukkueessa on hyvä ja innostunut fiilis. Näitä pelejä on odotettu koko kausi!

Pyrinnön riveistä löytyy muun muassa sarjan levypallotilaston voittanut Stephanie McBride. Annika Aarrejoki puolestaan on voittanut tällä kaudella kahdesti kuukauden pelaaja -palkinnon. Joukkueen runkopelaajiin ovat kuuluneet myös Saana Kujala, Janiya Foskey ja Pekonen.

Tamperelaisten puolustuspeli on ollut vahvaa läpi kauden. Pyrintöä vastaan tehtiin runkosarjassa toiseksi vähiten pisteitä. Puolivälieräsarjassa joukkue pyrkii keskittymään perusasioihin.

– Meidän pitää onnistua erityisesti levypalloissa ja pitää pallosta hyvää huolta, Pekonen sanoo.

Pyrintö on voittanut kaikki kolme joukkueiden keskinäistä kohtaamista tällä kaudella. Nyt vastaan asettuu kuitenkin vahvistunut vastustaja, joten luvassa on varmasti viihdyttäviä otteluita.

– ToPo on vahvistunut viime kohtaamisesta muutamalla pelaajalla, joten tulossa on varmasti kova ja tasainen kamppailu välieräpaikasta, Pekonen pohtii.

Kahdella viime kaudella finaaleissa nähdyn ToPon alkukausi oli haastava. Joukkue on kuitenkin esiintynyt viime aikoina vahvasti, vaikka lähtökohdat pudotuspeleihin ovatkin erilaiset kuin parina aiempana keväänä.

– Tunnelma joukkueessa on tällä hetkellä positiivinen. Liityin joukkueeseen kauden loppupuolella, ja sen jälkeen olemme pystyneet rakentamaan yhdessä hyvää momentumia. Joukkue on osoittanut paljon sitkeyttä vaikean kauden aikana, ja tärkeät voitot runkosarjan lopussa antoivat meille lisää itseluottamusta pudotuspeleihin, joukkueeseen viimeisimpänä liittynyt Carmen Tyson-Thomas kertoo.

ToPon kokoonpano on vahvistunut kevään aikana, kun joukkueeseen on liittynyt parilta edelliseltä kaudelta tuttuja vastuunkantajia. Tyson-Thomasin lisäksi Magdalene Agyei teki paluun helsinkiläisjoukkueen paitaan. Joukkue haluaa jatkaa kehittymistään kevään aikana.

– Meille tärkeintä on pysyä kurinalaisina ja jatkaa sen yhteispelin kehittämistä, jota olemme rakentaneet viime viikkojen aikana. Jos puolustamme hyvin, hallitsemme levypallot ja pelaamme yhdessä koko 40 minuuttia, annamme itsellemme mahdollisuuden kilpailla voitosta jokaisessa ottelussa, Tyson-Thomas sanoo.

Vaikka ToPon alkukausi jätti toivomisen varaa, on joukkueen vire parantunut juuri oikeaan aikaan. Nykyisellä kokoonpanolla se ei ole vielä kohdannut Pyrintöä tällä kaudella. ToPossa tiedostetaan kuitenkin vastustajan vahvuudet.

– Odotamme todella kilpailullista sarjaa. Pyrintö on vahva joukkue, ja siellä on myös tuttuja pelaajia, joiden kanssa olen pelannut aiempina vuosina. Pudotuspeleissä jokainen pallonhallinta on tärkeä, joten odotamme fyysistä ja tasokasta sarjaa.

Peli-Karhut ja Tapiolan Honka kohtaavat avauskierroksella

Kotkan Peli-Karhut voitti runkosarjan ja saa puolivälierissä vastaansa viimeisen pudotuspelipaikan napanneen Hongan. Kotkassa on totuttu menestymään, mutta joukkueessa on tänä vuonna paljon pelaajia, jotka metsästävät ensimmäistä Suomen mestaruuttaan. Yksi heistä on Cayro-Lyza Toomingas.

– Meillä on hyvä meininki joukkueessa pudotuspelien alla. Viimeisestä runkosarjaottelusta saatiin tärkeä voitto ja samalla nappasimme runkosarjan kärkipaikan takaisin. Fiilis on tosi hyvä. Joukkue on täynnä nälkäisiä pelaajia, jotka haluavat voittaa kultaa. Se näkyy myös harjoittelussa. Kaikki ovat valmiita antamaan itsestään 100 prosenttia. Nämä ovat juuri niitä hetkiä, joita olemme odottaneet koko kauden.

Peli-Karhut lukeutui runkosarjassa sarjan parhaimmistoon sekä tehdyissä että päästetyissä pisteissä, joten ykkössija ei tullut yllätyksenä. Kotkalaiset haluavat olla valmiina heti otteluiden alusta lähtien.

– Meidän täytyy saada koko joukkue heti pelin alusta mukaan. Jokaisen täytyy olla uhka, jotta saamme oikeat paikat kentällä auki ja pääsemme pelaamaan meidän korista. Puolustuksessa pitää olla terävänä ja pystyä laittamaan painetta. Kovuus täytyy olla läsnä heti pallon noustua ilmaan, Toomingas kertoo.

Kotkalaisten kokoonpanossa on tapahtunut muutoksia kauden aikana. Viime aikoina joukkue on joutunut tulemaan toimeen ilman Lotta Vehka-Ahoa. Kesken kauden joukkueeseen liittyivät Elina Arike ja Sara Dickey. He tuovat lisää leveyttä hallitsevan mestarin kokoonpanoon, jossa pelaavat myös muun muassa Lauren Heard, Toomingas ja Delanie Crawford.

Keskinäiset kohtaamiset ovat tällä kaudella menneet Peli-Karhujen nimiin, mutta pudotuspeleissä helppoja pelejä ei ole luvassa. Intensiteetti nousee usein entisestään.

– Sanoisin, että kovaa kamppailua tullaan näkemään heti. Kausi on ollut niin tasainen, että yksikään joukkue ei pääse helpolla. Jännittäviä ja vauhdikkaita hetkiä nähdään varmasti kentällä.

Honka nappasi lopulta viimeisen pudotuspelipaikan neljän pisteen turvin. Nyt edessä on kovin mahdollinen haaste, kun vastaan asettuu runkosarjan voittaja. Espoossa uskotaan kuitenkin omiin mahdollisuuksiin.

– Joukkueella on hyvä ja odottavainen fiilis ennen pudotuspelejä. Meillä on kova usko siihen, että pystymme haastamaan sarjakärjen puolivälierissä, Hongan runkopelaajiin kuuluva Emma Ristola sanoo.

Espoolaisten kausi ei ole ollut helppo. Joukkueessa on nähty myös muutoksia kauden aikana. Mm. Ristola, Emma Lampén ja Tess Barnes lukeutuvat espoolaisten avainpelaajiin. Muutenkin kotimaisten pelaajien rooli on kasvanut, kun Honka on pelannut loppukauden yhdellä ulkomaalaispelaajalla. He pyrkivät pitämään kovaa vauhtia yllä.

- Puolivälierissä meidän täytyy pystyä pitämään tempo korkealla, kamppailla joka tilanteessa ja luottaa omaan pelitapaan, Ristola kertaa joukkueen avainasioita.

Vaikka keskinäiset kohtaamiset ovatkin menneet Peli-Karhuille, osoitti Honka viimeisessä kohtaamisessa, että se pystyy haastamaan kenet vaan. Espoolaiset eivät lähde peruuttelemaan.

- Viimeisin kohtaaminen Peli-Karhuja vastaan päättyi pisteen tappioon, mistä jäi paljon vielä hampaankoloon, joten odotettavissa on kovaa kamppailua välieräpaikasta.

 
14.3.2026 20:32 Naisten Korisliiga

PeKa nappasi runkosarjan voiton – Pyrintö toinen, ViVe kolmas

Naisten Korisliigan runkosarja paketoitiin lauantaina. Illan voittajia olivat PeKa, BC Nokia, ToPo ja HBA-Märsky.

11.3.2026 20:20 Naisten Korisliiga

Pyrinnölle tärkeä voitto – runkosarjan voitto ratkeaa lauantaina

Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan toiseksi viimeinen pelipäivä. Illan neljässä ottelussa voittajiksi ylsivät Pyrintö, ToPo, BC Nokia ja HBA Märsky.

7.3.2026 20:37 Naisten Korisliiga

Vimpelille kotivoitto ja kärkipaikka - EBT:lle revanssi ToPosta

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kaksi ottelua. Voittajiksi ylsivät ViVe ja EBT.

6.3.2026 20:45 Naisten Korisliiga

Pyrintö pysyi mukana runkosarjan voittokamppailussa - BC Nokialle vieraspisteet Espoosta

Naisten Korisliigassa pelattiin perjantaina kaksi ottelua. Voitot kirjattiin Pyrinnölle ja BC Nokialle.

4.3.2026 09:35 Naisten Korisliiga

Annika Aarrejoki on jälleen naisten Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun parhaaksi on valittu Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki. Hän sai samaisen kunnian myös marraskuussa.

28.2.2026 20:51 Naisten Korisliiga

ViVe kolmanteen peräkkäiseen voittoon

Lauantaina Naisten Korisliiga jatkui yhdellä ottelulla. Siinä Vimpelin Veto haki vierasvoiton Nokialta 74-68.

27.2.2026 22:23 Naisten Korisliiga

HBA peittosi kotonaan Peli-Karhut Luukkasen johdolla – Honka jatkoi Kouvottarien ahdinkoa

Naisten Korisliiga jatkui perjantaina kahdella ottelulla. Illan voittajia olivat HBA-Märsky ja Honka.

25.2.2026 22:23 Naisten Korisliiga

ToPo:lle sarjapisteet EBT:n kustannuksella

Naisten Korisliigan keskiviikon ainoassa ottelussa ToPo paransi asemiaan kaatamalla kotikentällään EBT:n. Ottelu päättyi 72–66.

21.2.2026 20:15 Naisten Korisliiga

BC Nokia yllätti PeKa:n Kotkassa – muut kärkijoukkueet pitivät pintansa

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Illan voittajia olivat BC Nokia, Pyrintö, ViVe ja EBT.

15.2.2026 18:19 Naisten Korisliiga

Puckett heitti hirmupisteet Vedon voitossa

Naisten Korisliigassa pelattiin sunnuntaina yksi ottelu, jossa Honka sai vieraakseen Vimpelin Vedon. Vierasjoukkue meni ottelussa menojaan ja vei sarjapisteet mukanaan. Ottelu päättyi 94–74.

Näytä lisää vastaavia