27.11.2023 12:11 Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on maanantain kokouksessaan myöntänyt kesän 2024 olympiakarsintojen isännyydet Kreikalle, Latvialle, Puerto Ricolle ja Espanjalle. Karsinnat pelataan 2.-7.7.2024 neljänä kuuden joukkueen turnauksena. Jokaisen turnauksen voittajajoukkue leimaa lippunsa Pariisin olympialaisiin.

MM-vitonen Latvia on yksi neljästä olympiakarsintaturnauksen isännästä. Kuva: FIBA
Kreikka on valinnut olympiakarsintojensa isäntäkaupungiksi Pireuksen satamakaupungin ja Espanja perinteisen koripallokaupungin Valencian maan itäosassa. Latvia ja Puerto Rico vievät puolestaan karsintansa pääkaupunkeihinsa Riiaan (Latvia) ja San Juaniin (Puerto Rico).
Olympiakarsintojen arvonnat järjestetään tänään maanantai-iltana Sveitsin Miesissä. Viime kesän Aasian MM-kisoissa 21. sijoittunut Susijengi lähtee arvontoihin kolmannesta arvontakorista. Koska kisaisäntä Puerto Rico on sijoitettu Susijengin kanssa samaan arvontakoriin, tulee Susijengi pelaamaan heinäkuun karsintansa joko Pireuksessa, Valenciassa tai Riiassa.
Olympiakarsintojen lohkoarvonnat striimataan suorana tänään maanantai-iltana klo 20.00 alkaen Suomen aikaa FIBA:n YouTube-kanavalla.
Susijengi pääsee kuudennen kerran peräkkäin täyden kotiyleisön eteen, kun joukkue kohtaa seuraavaksi Belgian MM-karsinnassa Espoo Metro Areenalla 1. maaliskuuta.
Susijengin seuraavan MM-karsintaottelun ennakkomyynti 6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajille rikkoi kaikki aiemmat ennätykset. Ennakkomyynnissä myytiin yli 5800 lippua.
Susijengin ja Belgian maaliskuun 1. päivä pelattavan ottelun ennakkomyynti käynnistyi tiistaina 6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajille. Tänään päättyvässä ennakkomyynnissä lippuja on myyty jo yli 5400.
Susijengin EM-mitalipelijoukkueeseen viime kesänä kuulunut ja marraskuussa Karhu Basketia Korisliigassa edustanut helsinkiläislähtöinen Wartti Basketin kasvatti Andre Gustavson, 196 cm ja 26 vuotta, on solminut loppukauden kattavan sopimuksen Belgian suurseuran Filou Oostenden kanssa.
Susijengin kapteeninnauhaa jo neljättä vuotta kantava helsinkiläisen MaSu-Basketin kasvatti Sasu Salin, 34, jatkoi vääjäämätöntä nousuaan historiankirjoihin marraskuun MM-karsintaikkunan aikana.
NBA:ssa Utah Jazz kohtasi toista iltaa peräkkäin Houston Rocketsin, mutta tällä kertaa Jazz veti pidemmän korren loppunumeroin 133-125. Lauri Markkanen tilastoi Jazzille 29 pistettä ja 8 levypalloa.
Susijengi tarjoili 6683-päiselle Espoo Metro Areenalle taas kerran klassikon. Olympiahopeamitalisti Ranska hallitsi MM-karsintaottelun jälkipuoliskoa rutiinilla, mutta Susijengi vei viimeisen viisiminuuttisen näytöstyyliin 18-6 yllätysnimien Perttu Blomgrenin ja Mustapha Amzilin tarjotessa petolaumaan lisäkynsiä ja -hampaita.
Susijengi sai perjantaisessa MM-karsinta-avauksessaan muistutuksen nöyryyden merkityksestä, kun parhaimmillaan 26 pisteen karkumatkalla käynyt Unkari haki yllätysvoiton suomalaisvieraistaan. Susijengin avainmiehistöön kuuluva Edon Maxhuni kertoo joukkueen oppineen läksynsä ja saapuvansa maanantaina kentälle aivan uudella ilmeellä.
Susijengi ja Ranska ovat vahvistaneet miehistönsä maanantaina Espoossa pelattavaan MM-karsintaotteluun. Susijengi lähtee Ranskaa vastaan samalla kokoonpanolla kuin perjantaina Unkaria vastaan, kun taas Ranska on tehnyt tusinaansa tilaa Euroliiga-miehille Matthew Strazelille ja Bodian Massalle.
Susijengin vieraaksi loppuunmyydylle Espoo Metro Areenalle saapuu maanantai-iltana hallitseva olympiahopeamitalisti Ranska, joka aloitti MM-karsintaurakkansa vakuuttavalla voitolla Belgiasta. Fyysiseksi ja kollektiiviseksi luonnehdittu Ranska vahvistuu maanantaiksi vielä kahdella Euroliiga-tason runkopelaajalla, Matthew Strazelilla ja Bodian Massalla.