Nuorten PM-kilpailut elokuulle, Suomi hakee 16-vuotiaiden tyttöjen MM-karsintaa Helsinkiin

1.6.2021 08:34 Tulevana kesänä ei järjestetä nuorten EM-kilpailuja normaaliin tapaan. Sudenpentujen päätapahtumiksi nousee elokuussa Kisakalliossa pelattavat PM-kilpailut, joiden lisäksi Suomi hakee 16-vuotiaiden tyttöjen MM-karsintaa järjestettäväkseen.

Kansainvälisen Koripalloliitto FIBA:n päätöksen mukaisesti tulevana kesänä ei ole edellytyksiä järjestää nuorten EM-kisoja normaaleissa 16 joukkueen formaateissa. Korvaavina tapahtumina järjestetään European Challengers -turnauksia, joihin voi osallistua maksimissaan kuusi maata.

Koronakurimuksen takia mitaleista, divisioonanousuista tai -laskuista ei pelata tänäkään vuonna.

Alle 16-vuotiaiden A-divisioonajoukkueiden osalta European Challengers -turnaukset toimivat kuitenkin MM-karsintana kesän 2022 17-vuotiaiden MM-kisoihin. Suomi on päättänyt hakea järjestettäväkseen 16-vuotiaiden MM-karsintaa Helsinkiin, kesällä valmistuvaan Urhea-halliin.

Muiden nuorten ikäluokkamaajoukkueiden osalta Suomen Koripalloliitto on päättänyt keskittyä PM-kisoihin sekä maaotteluihin lähialueilla.

– Meillä on Pohjoismaiden kesken loistavasti organisoitu PM-kisajärjestelmä ja upeat puitteet Kisakalliossa, jossa pystymme järjestämään nuorille kansainvälisiä otteluita, Koripalloliiton toimitusjohtaja Ari Tammivaara sanoo.

Suomen Koripalloliitto etsii parhaillaan nuorten maajoukkueille lisämaaotteluita.

– Pyrimme järjestämään nuorisomaajoukkueille sellaisia kilpailuja, joilla on urheilullista arvoa. Vallitsevassa tilanteessa Pohjoismaiden mestaruudesta pelaaminen on tarkoituksenmukaisin kilpailumuoto. Olemme iloisia, että saamme Suomeen lähiympäristön parhaat joukkueet ja pystymme pitämään PM-kisojen traditiosta kiinni, Koripalloliiton päävalmentaja Henrik Dettmann aloittaa.

– Näiden ikäluokkien pelaajilla on iso harjoitusvaje, ja vielä isompi kilpailuvaje. Tällöin toiminnot pitää suhteuttaa vallitsevaan tilanteeseen, jotta pysyy oikea suhde harjoittelun ja kilpailemisen välillä.

Nuorten maajoukkuekesän päätapahtumat:

  • 31.7.–4.8. PM U16 @ Susi Training Center, Kisakallio
  • 9.–14.8. MM-karsinta WU16 (haettu järjestettäväksi)
  • 16.–20.8. PM U18 @ Susi Training Center, Kisakallio
 
4.7.2023 17:56 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Kisakallion PM-kisojen päätöspäivänä – tytöille kultaa, pojille hopeaa

16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisat päättyivät tänään Kisakalliossa, kun Suomi peittosi Viron kahdesti päätöspäivänä. Suomen tytöt juhlivat kultaa voittamattomina, pojat taas saivat hopeamitalit kaulaansa.

3.7.2023 23:12 Nuorten PM-kilpailut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti jo Pohjoismaiden mestaruuden Kisakalliossa – pojille jatkoaikavoitto Ruotsista

Kisakallion 16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa oli suomalaisittain hieno päivä, kun tyttöjen maajoukkue varmisti jo päivää ennen kisojen loppua mestaruuden voittamalla Ruotsin. Pojat taas voittivat jatkoaikajännärin jälkeen Ruotsin.

1.7.2023 21:54 Nuorten PM-kilpailut

Kisakallion 16-vuotiaiden PM-kisoissa tytöt jatkavat voittamattomina – pojille kirvelevä tappio Tanskaa vastaan

Kisakallion Susi Training Centerissä pelattavissa 16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Sudenpennut jatkoivat voitot Tanskan kanssa. Suomen tytöt jatkavat voittamattomina, pojat kärsivät ensimmäisen tappionsa.

30.6.2023 23:31 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpennut nitisti Islannin kahdesti ja jatkaa voittamattomana Kisakallion 16-vuotiaiden PM-kisoissa

Kisakallion Susi Training Centerissä pelattavissa 16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Sudenpennut jatkaa voittamattomana, kun sekä tyttöjen että poikien maajoukkueet voittivat Islannin.

29.6.2023 21:17 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpennut avasi Kisakallion 16-vuotiaiden PM-kisat kahdella rökälevoitolla Norjasta

Kisakallion Susi Training Centerissä järjestettävät 16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisat jyrähtivät käyntiin tänään Sudenpentujen kaataessa kahdesti Norjan selvin loppulukemin. Pojat voittivat oman pelinsä 45 pisteellä; tytöt taas peräti 83:lla.

28.6.2023 10:54 Nuorten PM-kilpailut

16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisat alkavat Kisakalliossa torstaina

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet kestittävät Pohjoismaiden mestaruuskisoja Kisakallion Susi Training Centerissä 29.6.-4.7. Lohjalle saapuu Suomen lisäksi pelaamaan Norja, Islanti, Tanska, Ruotsi ja Viro.

3.7.2022 20:06 Sudenpennut

16-vuotiaille tytöille mestaruus – pojat nappasivat hopeamitalit

Suomi menestyi myös 16-vuotiaiden PM-kisoissa. Tytöt varmistivat mestaruuden, kun he voittivat Islannin 74-54. Pojat olivat hopealla ja voittivat päätöspelissä Islannin 93-83.

3.7.2022 19:44 Sudenpennut

U18-pojat Pohjoismaiden mestareiksi – tytöille hopeaa

Alle 18 vuotiaiden PM-kisoista Suomeen tuli kultaa sekä hopeaa. Pojat kukistivat päätöspelissään Islannin 100-62 ja painelivat mestaruuteen puhtaalla pelillä. Tytöt varmistivat kakkossijan Islantia vastaan 68-58.

2.7.2022 17:21 Sudenpennut

16-vuotiaat tytöt kärkipaikalla – pojat ratkaisevat mitalin värin huomenna

16-vuotiaiden maajoukkueiden pelit jatkuivat Viroa vastaan. Molemmat joukkueet onnistuivat kaatamaan etelänaapurin. Tytöt hoitivat oman ottelunsa 73-55. Pojat karkasivat Virolta heti kättelyssä ja ottivat murskavoiton 93-61.

1.7.2022 18:21 Sudenpennut

U16-maajoukkueet kesyttivät Norjan

Alle 16-vuotiaiden maajoukkueet ottivat turnauksen toiset voittonsa. Päivän aikaisemmassa ottelussa poikien joukkue nappasi voiton 69-61. Tytöt puolestaan hoitivat oman ottelunsa 53-42. Molemmat joukkueet ovat hyvin mitalitaistelussa mukana.

Näytä lisää vastaavia