Ninni Salmi kärkkyy Susiladies-debyyttiään: ”Kaikki perustuu päämäärätietoiseen harjoitteluun”

13.6.2022 10:40 Forssan Alussa loistokauden pelanneen Ninni Salmen päämäärätietoisen harjoittelun palkinto häämöttää Susiladiesin keskiviikkona ja torstaina pelattavissa Portugali-vierasotteluissa. Salmella on mahdollisuus tehdä ensiesiintymisensä naisten maajoukkueen paidassa 25-vuotiaana.

Ninni Salmi hakee debyyttiään naisten maajoukkueessa, kun Susiladies kohtaa Portugalin. Kuva: Ville Vuorinen.

Kauhajoen Karhussa ensiaskeleensa koripalloilijana ottanut Salmi on jo ennestään ottanut pieniä askeleita kohti naisten maajoukkuetta. Nuorten maaotteluita löytyy 58 kappaletta ja hän oli myös universiadijoukkueen ringissä vuonna 2019 – pääsemättä kuitenkaan lopulliseen kisajoukkueeseen.

– Kyllä se kutsu aika hienolta tuntui. Olen tehnyt töitä sen eteen, että pääsisin rinkiin mukaan, joten kyllä se palkinnolta tuntui, Salmi kertoo.

Päättynyt kausi oli Salmen lopullinen läpimurto Korisliigan suomalaispelaajien eliittiin. Pisteissä (11,7 per ottelu) hän oli suomalaisista kymmenenneksi paras, levypalloissa (8,7) ja syötöissä (3,7) viides ja torjunnoissa (1,6) toinen koko sarjassa. Tilastollisesti hyppy on ollut merkittävä.

Salmi vietti neljä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, minkä jälkeen hän ryhtyi ammattilaiskoripalloilijaksi kesällä 2020. Hän aloitti Ruotsissa, Wetterbygdenissä, josta hän siirtyi tammikuun 2021 loppupuolella Forssan Alkuun.

– Kaikki pohjautuu siihen, että jenkeistä palattuani alkoi päämäärätietoinen harjoittelu, jossa olen itse ammattilaisena vastuussa. Nyt on pystynyt treenaamaan yksilöllisesti kesäisin asioita, mitä on pitänyt kehittää. Se on kantanut hedelmää ja luonut perustan.

Salmi onkin hyvä esimerkki pelaajasta, joka on harjoitellut sinnikkäästi ja tavoitteellisesti 25-vuotiaaksi asti. Palaset ovat loksahtaneet kohdalleen vuosien varrella.

– Tuntuu, että nuorilla pelaajilla on hirveä kiire. Ajatellaan, jos mennään jenkkiyliopistoon niin siinä 19-22-vuotiaana pitäisi tapahtua hirveästi. Voi tapahtuakin, mutta haluaisin näyttää omalla esimerkilläni, että yli 25-vuotiaana voi edelleen kehittyä, Salmi aloittaa.

– Eikä kokemuksen merkitystä voi väheksyä. Kun katsoo korista – muitakin kuin oman sarjan pelejä – niin näkee vaikkapa, kuinka paljon blokkaaminen on apupuolustamisen haistelua. Näitä asioita oppii vain katsomalla ja harjoittelemalla korista. Kaikesta huolimatta tuntuu, että paras on vielä edessä.

Ensiesiintyminen häämöttää Viana do Castelossa

Susiladiesin kesän ensimmäiset ottelut pelataan keskiviikkona 15. ja torstaina 16. kesäkuuta Viana do Castelossa Portugalia vastaan. Joukkue kokoontui ensimmäistä kertaa yhteen Urhea-halliin, Helsinkiin maanantaina 6.6.

– Ihan jees on tämä viikko mennyt. Suurin osa joukkueesta on tuttuja pelaajia, joiden kanssa tai vastaan olen pelannut tai molempia. Tuttua jengiä, tuttuja valmentajia, kiva tulla porukkaan mukaan, Salmi aloittaa.

– Ei ole siis ollut mikään shokki. Totta kai maajoukkueessa on erilainen pelitapa kuin seurajoukkueessa, niin siihen pitää totutella. Ihan hyvä fiilis kokonaisuutena.

Salmen kohdalla Portugali-ottelut voivat tarkoittaa sitä, että hän tekee ensiesiintymisensä naisten maajoukkueen paidassa, missä on oma hohtonsa.

– Kun on vähän vanhempi ja on otteluita junnumaajoukkueista ja eri maista, niin ei odota matsia ihan löysät housuissa, Salmi nauraa.

– Hyvällä jännityksellä sinne. Tämähän on kaikkein suurin klisee, mutta menemme oman pelin kautta, ei vastustajan. Tässä on nyt viikko tahkottu, niin kiva nähdä, miltä meidän pelaaminen näyttää toista maajoukkuetta vastaan.

Susiladies aloittaa kesän 2022 maaottelut vieraspeleillä Portugalia vastaan keskiviikkona ja torstaina Viana do Castelossa. Maajoukkuekesä huipentuu heinäkuun lopussa Helsingissä pelattaviin kotiotteluihin Viroa ja Latviaa vastaan sekä elokuun alussa Tampereella pelattaviin kotiotteluihin Islantia ja Ruotsia vastaan.

Henkilöt

 
6.11.2023 20:50 Susiladies

Susiladies-debyyttiään kärkkyvä Teresa Seppälä: ”Universiadit oli porras tähän”

Tampereen Pyrinnön kasvatti, nykyään Sienan yliopistossa Yhdysvaltojen NCAA:ta pelaava Teresa Seppälä, 21, oli voittamassa kesällä historiallisen pronssimitalin naisten universiadeista. Nyt Yhdysvalloista Suomeen EM-karsintaikkunaan matkustanut Seppälä kärkkyy ensimmäistä otteluaan naisten maajoukkueessa.

29.9.2023 20:00 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulonen valmiina toiseen kauteensa Italian Serie A1:ssä – ”Tiedän nyt mitä tässä liigassa pelaaminen vaatii”

Helmi Tulonen pelasi ensimmäisen kautensa Italian Serie A1:ssä Le Mura Luccan riveissä, mutta täksi vuodeksi seuraksi vaihtui Sanga Milano. Tulonen uskoo pystyvänsä tällä kaudella entistä parempaan.

14.6.2023 14:05 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalinilla positiivinen vuosi Ferrolissa – ”Kausi oli onnistunut”

Marianne Kalin, 26, pääsi juhlimaan sarjanousua, kun Universitario de Ferrol teki ranskalaisen visiitin Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle LF Challengeen ja nousi ensi kaudeksi LF Endesaan. Kausi oli Kalinille onnistunut myös henkilökohtaisesti.

5.6.2023 15:14 Suomalaiset ulkomailla

Veera Pirttisellä positiivinen kausi Espanjassa – ”Jäi paljon reppuun tulevaa ajatellen”

Veera Pirttinen, 26, pelasi menneen kauden Espanjan liigassa, LF Endesassa, Bembibren joukkueessa. Pirttiselle jäi kaudesta positiivinen tunne niin henkilökohtaisesti kuin joukkueen osalta.

31.5.2023 11:27 Suomalaiset ulkomailla

Annika Holopainen nautti Espanjassa – ”Yksi parhaista kokemuksista ulkomailla”

Annika Holopainen, 29, pelasi ensimmäisen kautensa Espanjassa. Aiemmin urallaan Saksassa, Puolassa, Islannissa ja Ranskassa pelannut Holopainen nautti ajastaan Espanjassa, vaikka pelikentällä oli välillä haastavaa.

29.5.2023 18:51 Suomalaiset ulkomailla

Kausi jätti Helmi Tuloselle paljon kysymysmerkkejä – ”Jäin kaipaamaan vastauksia”

Helmi Tulosella, 24, oli monivaiheinen kausi Italian Serie A1:n Le Mura Luccassa. Tuloselle jäi kauden jälkeen hieman hämmentyneet tunnelmat.

24.5.2023 12:06 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijänen palaa Ferrolin joukkueeseen – ”Seura haluaa panostaa tulevaan kauteen”

Viime kaudella Espanjan liigan Bembibressä pelannut Anniina Äijänen, 27, vaihtaa seuraa. Äijänen palaa tuttuun ympäristöön, kun hän on tehnyt sopimuksen sarjanousija Universitario Ferrolin kanssa.

18.5.2023 15:37 Suomalaiset ulkomailla

Anissa Poundsilla vahva kausi Saksassa – ”Voi olla ihan tyytyväinen”

Anissa Pounds pelasi toisen kautensa Saksan Bundesliigan Angels Nördlingenissa ja oli tyytyväinen kauteen, vaikka joukkueen tavoite jäi saavuttamatta. Pounds oli jälleen joukkueensa ehdottomia avainpelaajia.

23.3.2023 10:20 Suomalaiset ulkomailla

Ruotsin SBL Damissa pudotuspelit käynnistyvät suomalaiskohtaamisella

Ruotsin liigan puolivälierissä nähdään suomalaisittain mielenkiintoinen ottelupari, kun Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins kohtaa Lotta Vesiluoman Alvikin.

18.3.2023 08:36 Suomalaiset ulkomailla

Linda-Lotta Lehtoranta jahtaa kahta pokaalia – ”Hyvillä mielin kohti kevään ratkaisupelejä”

Saksassa alkavat kauden ratkaisuhetket, kun viikonloppuna pelataan cupin lopputurnaus ja ensi viikolla alkavat pudotuspelit. Linda-Lotta Lehtorannan Keltern kuuluu kummassakin voittajasuosikkeihin.

8.2.2023 14:03 Susiladies

Susiladiesin Helmi Tulonen: ”Pääpaino valmistautumisessa on ollut Iagupovassa”

Italian Serie A:ssa seuratasolla pelaava Helmi Tulonen, 24, on palannut Susiladiesin EM-karsintakokoonpanoon muutaman vuoden tauon jälkeen. Torstaisen Ukraina-vierasottelun kynnyksellä Tulonen kertoo, että joukkueen valmistautumisen pääpaino on ollut Ukrainan tähtipelaaja Alina Iagupovan pysäyttämisessä.

30.1.2023 18:08 Susiladies

Sofia Pelander into piukkana Susiladiesin mukaan - "Olen ihan superinnoissani"

Tshekin liigassa KP Brnon riveissä pelaava Sofia Pelander odottaa jo helmikuisia EM-karsintaotteluita. Liittyminen Susiladiesin matkaan katkaisee hieman haastavaa seurajoukkuekautta.

2.1.2023 14:05 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin vaihtoi kamppailun sarjapaikasta nousutaisteluun

Kaksi edelliskautta Espanjan Liga Femeninan Bembibressä pelannut Marianne Kalin vaihtoi täksi kaudeksi sarjaporrasta alemmas LF Challengen ennakkosuosikkeihin lukeutuvaan Universitario de Ferroliin. Kauden ensimmäinen puolisko on sujunut sekä joukkueelta että Kalinilta positiivisesti.

23.11.2022 18:17 Susiladies

Linda-Lotta Lehtoranta Ranska-ottelun kynnyksellä: ”Edessä on varmasti kova peli”

Linda-Lotta Lehtoranta, 31, on Susiladiesin kokenein pelaaja, joka on kasvanut vuosien varrella hiljaisesta ensikertalaisesta parketin kapellimestariksi. Lehtoranta kuvailee Susiladiesin torstain EM-karsintavastustaja Ranskaa kookkaaksi ja urheilulliseksi joukkueeksi.

19.11.2022 13:46 Suomalaiset ulkomailla

Hyvän alkukauden Espanjassa pelannut Veera Pirttinen innolla Susiladiesin mukaan

Veera Pirttinen otti uuden suunnan uralleen tänä kesänä, kun hän siirtyi Espanjan pääsarjassa pelaavan Bembibren joukkueeseen. Pirttisen kausi on alkanut hyvin niin henkilökohtaisesti kuin joukkueenakin.

29.10.2022 13:30 Suomalaiset ulkomailla

Suuri vastuu yllättänyt Annika Holopaisen – ”Annoin harjoituksissa kaikkeni”

Uransa aikana Saksassa, Puolassa, Ranskassa ja Islannissa ammattilaisena pelannut Annika Holopainen lisäsi yhden uuden maan ja sarjan kokoelmaansa, kun hän teki kesällä sopimuksen espanjalaisen Araskin kansa. Holopainen on ottanut heti ison roolin joukkueessa.

14.10.2022 12:39 Suomalaiset ulkomailla

Anissa Pounds ja Elina Koskimies nälkäisinä kauteen

Saksan Bundesliigassa kausi starttaa perjantaina ja mukana on tällä kaudella kolme suomalaispeluria. Anissa Pounds ja Elina Koskimies aloittavat toisen kautensa Angels Nördlingenin riveissä ja Venla Varis siirtyi kesän aikana Marburgin joukkueeseen.

27.9.2022 11:27 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulosen tavoite Serie A1:stä täyttyi – ”Olen odottanut kautta jo kauan”

Helmi Tulonen kuului viime kaudella Italian Serie A2:n parhaimpiin pelaajiin. Erinomaiset esitykset noteerattiin myös kovatasoisessa Serie A1:ssä, kun Tulonen sai täksi kaudeksi sopimuksen sarjan kärkijoukkueisiin lukeutuvasta Basket Le Mura Luccassa.

26.7.2022 09:00 Susiladies

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen: ”Susiladies kamppailee ja vetää aina sata prosenttia”

Tänä kesänä ensimmäisen ammattilaissopimuksensa allekirjoittanut Lotta-Maj Lahtinen, 22, ja Susiladies nähdään kotimaan parketilla peräti neljä kertaa seuraavan kahden viikon aikana. Ensimmäiset ottelut nähdään tänä viikonloppuna Urhea-hallissa, Helsingissä.

14.6.2022 13:34 Susiladies

Sara Bejedi pukee jälleen ylleen Susiladies-paidan: ”Mun uran juuret tulee Suomen maajoukkuekoripallosta”

Susiladiesin Portugalia vastaan pelattavissa vierasotteluissa tullaan näkemään Sara Bejedin, 21, paluu Suomen paitaan. Edelliskerrasta, kun Bejedi on edustanut Suomea, on ehtinyt kulua jo liki kolme vuotta.

Näytä lisää vastaavia