Neljän kärjelle voittoja

2.12.2023 19:57 Naisten Korisliigassa pelattiin neljä ottelua. Illan voittajia olivat Pyrintö, ToPo, PeKa ja Honka.

Saana Kujala onnistui Pyrinnön voitossa. Kuva: Ville Vuorinen / Naisten Korisliiga

Pyrintö kiri EBT:n ohi

Tampereen Pyrintö otti voiton kahden tappiollisen ottelun jälkeen, kun EBT kaatui Tampereella 87-81 (42-51).

Vierasjoukkue aloitti ottelun vahvasti. EBT upotti ensimmäisellä puoliajalla heittoja kovalla prosentilla ja aiheutti Pyrinnölle päänvaivaa puolustuksessa varsinkin avausjaksolla. Vieraat johtivat puoliajalla ansaitusti yhdeksällä pisteellä.

Puoliajalla kotijoukkue oli löytänyt keinoja, joilla hidastaa espoolaisten hyökkäystä. Päätösjaksolle lähdettäessä vieraiden johto oli kutistunut pisteeseen.

EBT oli voitossa kiinni aina viimeiselle minuutille asti. Silloin kotijoukkueen Ellen Järvinen astui isoon rooliin. Hän upotti kovan kolmen pisteen heiton ja viimeisteli loppulukemat vielä vapaaheittoviivalta.

- EBT:tä vastaan on aina kiva pelata, koska he ovat aika samantyyppinen joukkue kuin me. Se aiheuttaa omanlaisiaan haasteita, ja meillä olikin todella huono alku tänään. Parannettiin kuitenkin pikkuhiljaa ja saatiin puolustus kuntoon, josta seurasi meille hyviä korintekopaikkoja, Saana Kujala kertasi ottelua.

Kujala 23/7 sivusi ottelussa piste-ennätystään. Samaan pistemäärään ylsi myös Kayla Shaw. Nicole Ogun teki vieraille 25 pistettä ja keräsi kahdeksan levypalloa.

Ottelutilasto

ToPo kaatoi FoA:n toistamiseen

ToPo ja FoA ottivat toisen kerran yhteen tällä viikolla. ToPo nappasi voitot molemmista kohtaamisista. Tällä kertaa se haki vieraspisteet 96-69 (57-31).

Ensimmäinen jakso pelattiin tasaisissa merkeissä. ToPo kuitenkin karkasi vielä ennen puoliaikaa. Se vei toisen jakson murskaavasti 34-8 ja pääsi turvallisessa johdossa tauolle.

Tämän jälkeen FoA sai pelinsä paremmin uomiinsa. Se ei kuitenkaan pystynyt kuromaan vieraiden johtoa kiinni ja ToPo jatkoi voittoputkeaan.

- Yritimme parantaa intensiteettiä keskiviikosta ja onnistuimme siinä. Puolustimme hyvin koko kentällä koko pelin ajan ja se hidasti Forssan pallon ylöstuomista. FoA pelasi tänäänkin hyvin, Taru Tuukkanen sanoi.

Ilmar’I Thomas heitti 27 pistettä ja keräsi kuusi levypalloa. Meri Kanerva sai kasaan 18 pistettä ja seitsemän koriin johtanutta syöttöä. Jayda Jansen teki emännille 19 pistettä.

Ottelutilasto

Hood avitti PeKa:n voittoon

Kotkan Peli-Karhut otti viikon toisen voittonsa. Joukkue kaatoi kotikentällään Vimpelin 89-61 (53-33).

PeKa sai otteluun vahvan alun. Joukkueelle kertyi onnistumisia sekä hyökkäys että puolustuspäässä ja avausjakso merkittiin emännille 32-12. Toinen jakso oli tasaisempi ja puoliajalla kotijohto oli 20 pistettä.

Kolmannella jaksolla kotkalaisten johto kasvoi. Suurimmillaan johto kävi 30 pisteessä eikä ViVe:stä ollut uhkaamaan sarjakolmosen voittoa.

Da’Nasia Hood väänsi vahvasti korin alla. Hänelle kertyi 30 pistettä ja 15 levypalloa. Veera Pirttinen pussitti 18 pistettä. Kaikki pisteet tulivat kolmen pisteen heitoilla. Lasha Petree 23/9 urakoi täydet minuutit ja oli vieraiden ykkönen.

Ottelutilasto

Walker hurjana Hongan voitossa

Tapiolan Honka otti kolmannen voittonsa putkeen. Se haki päivän pelissä vieraspisteet Kouvolasta 86-72 (45-40).

Ensimmäisellä puoliajalla kumpikaan joukkue ei onnistunut tekemään isoja eroja. Puoliajalle mentiin vieraiden neljän pisteen johdossa.

Kolmannella jaksolla vierasjohto kasvoi kaksinumeroiseksi. Jakson aikana erityisesti Cierra Walker tuotti emännille vaikeuksia ja säkitti 15 pistettä. Kun Kouvottaret ei enää päätösjaksolla onnistunut kuromaan johtoa kiinni, pääsi Honka kotimatkalle sarjapisteiden kanssa.

Walkerin tilastoihin merkittiin 36 pistettä, 11 levypalloa ja seitsemän koriin johtanutta syöttöä. Petra Noponen tarjosi tulitukea 21 pisteellä. Re’Shawna Stone 19/11 teki emännille tupla-tuplan.

Ottelutilasto

 
23.2.2024 10:00 Naisten Korisliiga

Tammikuun kuukauden pelaaja Saana Kujala: ’’Olen erittäin ylpeä siitä, miten olemme joukkueena pelanneet’’

Saana Kujala valittiin tammikuussa kuukauden pelaajaksi. Kujalan johdolla Pyrintö nappasi kuukauden aikana kolme voittoa.

17.2.2024 19:44 Naisten Korisliiga

Kouvottaret voittoon Thomasin pistehurjastelusta huolimatta – ToPolle kauden ensimmäinen tappio

Naisten Korisliigassa pisteitä keräsivät Kouvottaret, FoA, Pyrintö ja EBT.

16.2.2024 20:10 Naisten Korisliiga

ToPo kauden kolmanteen voittoon HBA:sta

ToPo vei kauden kolmannen Helsingin derbyn nimiinsä. Joukkue jatkaa sarjassa puhtaalla pelillä, kun se nappasi vieraspisteet 86-66.

10.2.2024 20:50 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja Honka voittoihin paikallisvastustajista – ToPo jatkoi vahvaa menoaan

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Voitot kirjattiin Kouvottarille, Hongalle, ToPolle ja Forssan Alulle.

7.2.2024 13:33 Naisten Korisliiga

Tampereen Pyrinnön Saana Kujala naisten Korisliigan tammikuun kuukauden pelaaja

Upean tammikuun pelanneen Pyrinnön Saana Kujala on valittu naisten Korisliigan tammikuun kuukauden parhaaksi pelaajaksi.

3.2.2024 18:20 Naisten Korisliiga

Kouvottaret yllätti Hongan – ViVe heitti PeKa:n kumoon

Naisten Korisliiga jatkui lauantaina neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat Kouvottaret, ViVe, ToPo sekä Pyrintö.

27.1.2024 19:45 Naisten Korisliiga

ToPo:n voittokululle jatkoa – huippuvireinen Saana Kujala johdatti Pyrinnön voittoon

Naisten Korisliigassa pelattiin kolme ottelua. Päivän voittajia olivat ToPo, ViVe ja Pyrintö.

26.1.2024 20:08 Naisten Korisliiga

Hongalle vieraspisteet Helsingistä

Naisten Korisliigan illan ainoassa ottelussa Tapiolan Honka voitti vieraskentällä HBA-Märskyn 59-56.

24.1.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigassa kotivoittoja

Naisten Korisliiga jatkui neljällä ottelulla. Illan kierroksella nähtiin kotivoittoja, kun Honka, ViVe, Kouvottaret ja ToPo nappasivat sarjapisteitä.

21.1.2024 20:45 Suomen Cup

ToPo naisten Motonet Suomen Cupin mestari

ToPo vei nimiinsä naisten Motonet Suomen Cupin toisen kerran peräkkäin. Finaalissa kaatui PeKa selvin lukemin 106-77.

Näytä lisää vastaavia