28.9.2021 12:11 Susijengin nuoreen kaartiin lukeutuva 202-senttinen Helsingin NMKY:n kasvatti ja toisen polven koripalloilija Max Besselink, 19, liittyy alkavaksi Korisliiga-kaudeksi BC Nokian riveihin. Viime kaudella Korisliigassa debytoinut Besselink viihtyi alkusyksyn Yhdysvalloissa Santa Claran yliopiston vahvuudessa, mutta palaa nyt Suomeen aloittamaan ammattilaisuraansa.
Susilupaus Max Besselink on BC Nokian uusi vahvistus. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.
BC Nokian päävalmentaja Greg Gibson ei peittele tyytyväisyyttään saadessaan korkealla kansainvälisen tason potentiaalilla varustetun Besselinkin joukkueeseensa.
- Maxilla on mieletön potentiaali. Näen hänet pelaamassa korkealla tasolla Euroopassa tai pidemmällä. Olemme onnellisia, että pääsemme auttamaan häntä kehityksessä. Hän tuo joukkueeseemme paljon energiaa ja olen todella innoissani, että saamme hänet joukkueeseen, Gibson kommentoi BC Nokian tiedotteessa.
Besselink matkusti kesällä Yhdysvaltoihin Santa Claran yliopistoon aloittamaan uraansa NCAA-liigassa, mutta tulikin syksyn edetessä toisiin ajatuksiin.
- Max päätti keskittyä kokonaan koripalloon. Hän nautti yliopistossa koripallosta, muttei koulusta. College ei ole jokaista varten, Gibson jatkaa.
Besselink on BC Nokian riveissä tuttujen ympäröimänä, sillä myös hänen isoveljensä Michael Besselink pelaa joukkueessa.
Korisliiga-tasolla Besselink debytoi jo viime kaudella, jolloin hän esiintyi edukseen Helsinki Seagullsin paidassa. Seitsemässätoista ottelussa Besselinkin keskiarvoiksi kirjautettiin 6,8 pistettä, 3,9 levypalloa ja 1,1 syöttöä ottelua kohden. Kevätkaudeksi Besselink siirtyi Seagullsista Divari A:han ja Helsingin NMKY:yyn, jossa hänelle merkittiin 21,8 pisteen, 9,7 levypallon, 2,1 syötön, 1,1 riiston ja 1,1 blokin kausikeskiarvot.
Susijengin miehistöön Besselink nimettiin ensimmäisen kerran marraskuussa 2020. Tähän asti hän on vetänyt Suomi-paidan ylleen yhdessä miesten maaottelussa ja viidessä nuorten maaottelussa.
Heti MM-kisojen jälkeen sopimuksen Karhu Basketin kanssa solminut Henri Kantonen, 26, käyttää sopimuksessaan olleen ulkomaanpykälän. 198-senttinen ToPo Junioreiden kasvatti ja Susijengin kaksinkertainen arvokisakävijä liittyy yksivuotisella sopimuksella Liettuan liiganousija M Basket Mazeikiaihin Daniel Dolencin joukkuetoveriksi.
Kahdesti Susijengiä EM-kisoissa (2013, 2015) edustanut Salon Vilppaan kasvatti Roope Ahonen, 33, on ilmoittanut lopettavansa koripallouransa. 187-senttisen Ahosen ansioluetteloon kuuluvat mm. Espanjan kakkosliigan ja Espanjan kakkoscupin mestaruudet, kahdeksan kautta Korisliigaa ja kahdeksan kautta ammattilaisena ulkomailla.
Susijengin MM-kisajoukkueeseen kuulunut ToPo Juniorien kasvatti Henri Kantonen, 198 cm ja 26 vuotta, jatkaa uraansa Karhu Basketissa. Viime kaudella Karhun Korisliigan hopealle ja FIBA Europe Cupin neljän parhaan joukkoon johdattaneen Kantosen ja Karhun sopimuksessa on ulkomaanpykälä, joka on voimassa tammikuuhun asti.
Korisliigan viime vuosien kestomenestyjä ja viime keväänä FIBA Europe Cupin neljän parhaan joukkoon edennyt Karhu Basket on jatkanut aktiivisena siirtomarkkinoilla. Tuoreimpana kiinnityksenään kauhajokiset hankkivat riveihinsä viime kauden Romaniassa pelanneen 195-senttisen ja 28-vuotiaan Susijengi-laituri Shawn Hopkinsin.
Erinomaisen kevään Romaniassa pelannut Tampereen Pyrinnön kasvatti ja Susijengin vakiokasvo Topias Palmi, 28, on allekirjoittanut yksivuotisen sopimuksen Korisliigaan ja FIBA Mestareiden Liigan karsintaan valmistautuvan Karhu Basketin kanssa. Lisäksi Karhu Basket on allekirjoittanut kaksivuotisen pelaajasopimuksen 203-senttisen Chris Brandonin kanssa.
Karhu Basketissa erinomaista jälkeä niin Korisliigassa kuin FIBA Europe Cupissakin tehnyt Susijengi-takamies ja Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 25, käyttää ulkomaanoptionsa ja siirtyy ensi kaudeksi Slovakian mestarin Patrioti Levicen takalinjoille.
Korisliigan viime vuosien kestomenestyjä Salon Vilpas kaappasi korinsa alle kärkipään suomalaisjärkäleen. Susijengi Rising Stars -kokoonpanossa erinomaisia otteita esittänyt 207-senttinen ja 22-vuotias Lahti Basketball -kasvatti Luukas Vaara siirtyy salolaisjoukkueeseen 1+1-vuotisella sopimuksella.
Vaikka Joel Mäntynen, 21, onkin tehnyt itsestään nimeä ennen kaikkea pisteidentekijänä, hän yllätti jopa itsensä kohotessaan viime kaudella Korisliigan parhaiden pistemiesten kategoriaan. Puhjettuaan kukkaan pääsarjatasolla Mäntynen hakee nyt uralleen seuraavaa nostetta. Susijengi Rising Stars -leiritys palvelee tässä kokonaisuudessa useampaa tarkoitusta.
Eemi Luukkonen, 200 cm ja 20 vuotta, kasvoi vuosi sitten kesällä ikäluokkamaajoukkueensa keulakasvoksi ja nosti vajaamiehisen ryhmänsä altavastaajan asemasta B-divisioonan mitalipeleihin. Nyt Lahti Basketballin juniorimyllyn kasvatti nauttii ensimmäisestä kesästään aikuisten maajoukkueympyröissä ja tähtää seuraavalle kehitysaskeleelleen.
Perttu Blomgren, 21, sai seurajoukkuekaudesta 2022–23 sen, mitä tavoittelikin: runsaasti peliminuutteja ja mahdollisuuden jatkaa nousuaan Korisliigan kärkipelaajien joukkoon. Nyt edessä on Blomgrenin uran toinen susikesä ja jo ensimmäisessä ottelussa Latviaa vastaan hän osoitti, miksi häntä pidetään kansainvälisen tason pelaajalupauksena.
Perinteikkään kotkalaisseuran KTP:n kasvatti Vili Nyman, 25, kuului oman ikäluokkansa juniorimaajoukkueen ehdottomiin kärkinimiin. Määrätietoinen harjoittelu auttoi Nymania tekemään läpimurtonsa Korisliigan kotimaiseen eliittiin 2022-23-kaudella ja nyt mies on palannut puolen vuosikymmenen jälkeen Suomi-paitaan Susijengi Rising Stars -leirityksessä.
KTP:n juniorimyllyn kasvatti Thomas Tumba, 22, on tunnettu koripallopiireissä yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista koripalloilijoista. Joensuussa vietetty ensimmäinen ammattilaiskausi toi mukanaan Suomen cupin mestaruuden, SM-pronssia ja Korisliigan vuoden tulokkaan palkinnon. Susikesä 2023 on ”Masille” taas mahdollisuus ottaa yksi kehitysloikka.
ToPo Junioreiden kasvatti Lassi Nikkarinen, 26, sai kunnian tuoda Pantteri-patsaan Helsinkiin neljännesvuosisadan tauon jälkeen, kun Helsinki Seagulls peittosi Karhu Basketin Korisliigan finaaleissa. Tuoreen Suomen mestarin aloittava pelinrakentaja ja Korisliigan kotimaisen kaartin kärkinimi tähyää nyt seuraavaa kehityspaikkaa urallaan Susijengi-kesän merkeissä.
Hallitseva Korisliigan mestari Helsinki Seagulls on solminut kahden vuoden mittaisen jatkosopimuksen (2023–25) pelintekijänsä, ToPo Junioreiden kasvatin Lassi Nikkarisen kanssa. Seagullsin mestaruuden takuumiehiin kuulunut 26-vuotias Nikkarinen on edustanut helsinkiläisjoukkuetta kahden kauden ajan.
FIBA Europe Cupin karsintaturnaukset pelataan viikolla ja suomalaisedustusta on Joensuun Kataja Basketin sekä Shawn Hopkinsin ja Topias Palmin muodossa. Katajan urakka päättyi, mutta Susijengi-kaksikon jatkuu.
Viimeiset viisi vuotta Puolan, Ranskan, Liettuan, Kroatian ja Islannin sarjoissa viihtynyt Susijengin laituriveteraani Carl Lindbom, 30, palaa kotimaan kentille. 206-senttinen Lindbom on solminut tulevan kauden kattavan sopimuksen kasvattajaseuransa Tapiolan Hongan edustusjoukkueen kanssa.
Susijengin sähikäinen, kesästä 2015 asti Suomea maajoukkuetasolla edustanut Bronxin kasvatti Jamar ”Jammu” Wilson, 38, on ilmoittanut lyövänsä tossut naulaan. Wilson edusti Susijengiä viimeisen kerran helmikuun voitokkaassa MM-karsintaikkunassa ja pelasi seurajoukkuekaudella 2021-22 Kataja Basketin ja ranskalaisen Boulazacin paidassa.
Korisliigan vuoden tulokkaaksi keväällä äänestetty Susijengin nuori sentteri ja Namika Lahti Juniorien kasvatti Hannes Pöllä, 24, jatkaa Kouvolassa. 211-senttinen ja 123-kiloinen Pöllä takoi Kouvoille viime kaudella 10,4 pistettä ja 6,8 levypalloa ottelua kohden.
Vuosi sitten Susijengissä debytoinut ja viime vuodet yliopistokoripalloa Yhdysvalloissa pelannut helsinkiläisen Warriorsin kasvatti Mubashar Ali, 25, debytoi syksyllä Korisliigassa. 213-senttinen Ali on solminut yksivuotisen sopimuksen perinteikkään kotkalaisjoukkueen KTP-Basketin kanssa.
Korisliigan kevään 2021 arvokkaimmaksi pelaajaksi (MVP) palkittu Tapiolan Hongan kasvatti Okko Järvi, 26, palaa Suomeen. Susijengi-debyyttinsä viime kesänä tehnyt ja päättyneellä kaudella belgialaista Phoenix Brusselsia edustanut 193-senttinen Järvi on solminut kaksivuotisen sopimuksen Helsinki Seagullsin kanssa.