13.7.2023 13:41 Tulokaskautensa Korisliigassa kaudella 2022-23 kasvattajaseurassaan Tapiolan Hongassa pelannut Matias Rissanen, 20, siirtyy tulevaksi kaudeksi Central Connecticutin yliopistoon, joka pelaa NCAA:n ykköstasolla.
Tapiolan Hongan kasvatti Matias Rissanen suuntaa yliopistokentille. Kuva: Ville Vuorinen.
Honka oli aiemmin tiedottanut jatkosopimuksesta Rissasen kanssa, mutta hänelle aukesikin paikka NCAA:ssa. Central Connecticut State University pelaa Northeast-konferenssissa ja yliopisto on viimeksi edennyt valtakunnalliseen lopputurnaukseen asti vuonna 2007.
- Prosessi eteni oikeastaan tosi nopeasti sen jälkeen kun koulusta otettiin yhteyttä ja nyt kaikki on selvää. CCSU:n päävalmentaja tunsi entuudestaan viime kaudella meidän liigajoukkueessa pelanneen Jahlil Trippin, joka oli myös suositellut minua sinne. Siitäkin oli varmasti apua eli kiitosta siihen suuntaan. Olen lähdössä kohti uutta avoimin ja odottavaisin fiiliksin, Rissanen kommentoi seuran tiedotteessa.
Rissanen pelasi viime kaudella 19 ottelua Korisliigassa 1,5 pisteen ja 0,7 levypallon keskiarvoilla. Rissasen kauteen kuului ensimmäisten Korisliiga-kokemusten lisäksi Hongan ja Leppävaaran Pyrinnön yhteistyöjoukkueessa I divisioona B:ssä. Divarissa Rissanen pelasi keskimäärin 25,5 minuuttia ottelua kohden 11,4 pisteen, 4,9 levypallon 2,2 syötön keskiarvolla.
Rissanen on urallaan pelannut kuusi ottelua Suomen nuorisomaajoukkueissa.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Ariken ja Saga Ukkosen edustama Texas Tech nappasi kaksi voittoa viikonloppuna Las Vegasissa ja jatkaa täten voittamattomana seitsemän ottelun jälkeen.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Touko Tainamo jatkoi häkellyttäviä otteitaan, kun Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti säkitti jo toistamiseen tällä kaudella 31 pistettä.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Sara Bejedi ja Florida State voittivat viimeisen viikon aikana kaksi ottelua. Jokaisen neljästä pelistään voittanut Florida State on valtakunnallisesti rankattu sijalle 13.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutui Touko Tainamo, joka keräsi 23 pisteen ja 11 levypallon tupla-tuplan, kun Denver nousi 18 pisteen takaa voittoon.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA käynnistyi viime viikolla. Suomalaisonnistujiin lukeutui Kati Ollilainen, joka aloitti tulokaskautensa yliopistokentillä säkittämällä 14 pistettä Wyomingin voitossa.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA käynnistyi viime viikolla. Olivier Nkamhoua aloitti kauden erinomaisesti Michiganin paidassa, kuten myös Touko Tainamo, joka latoi avauspelissään hurjan 31 pistettä ja 18 levypalloa Denverille.
Keväällä naisten Korisliigan vuoden kehittyneimmäksi pelaajaksi, parhaillaan Susiladiesin kanssa EM-karsintoja pelaava Meri Kanerva, 19, on sitoutunut Xavierin yliopistoon. Torpan Poikia tällä hetkellä edustava Kanerva siirtyy suomalaisittain tuttuun yliopistoon syksyllä 2024.
Yhdysvaltojen naisten koripallon yliopistosarja, NCAA, on käynnistynyt alkuviikosta. Basket.fi tulee seuraamaan viikkotasolla 13 suomalaispelaajan edesottamuksia NCAA:n ykköstasolla.
Yhdysvaltojen miesten koripallon yliopistosarja, NCAA, käynnistyy maanantaina 6.11. Basket.fi tulee seuraamaan viikkotasolla 14 suomalaispelaajan edesottamuksia NCAA:n ykköstasolla.
Suomalaisten koripallon suurlupaus, Tapiolan Hongan kasvatti, Elsa Lemmilä, 18, on valinnut yliopistonsa. 197-senttinen Lemmilä siirtyy syksyllä 2024 Ohio Staten yliopistoon.
Neljä kautta Tennesseetä Yhdysvaltain NCAA-liigassa edustanut Helsingin NMKY:n kasvatti ja Susijengin nuori runkopelaaja Olivier Nkamhoua, 203 cm ja 23 vuotta, vaihtaa joukkuetta viimeiseksi yliopistokaudekseen. Nkamhoua on valinnut uudeksi osoitteekseen Michiganin, joka kuuluu Tennesseen tavoin NCAA:n huippujoukkueisiin.
Kasvattajaseurassaan Tapiolan Hongassa viime kaudella Korisliigaa pelannut Aamos Laavainen, 19, siirtyy ensi kaudella yliopistokentille, kun 204-senttinen Laavainen on sitoutunut NCAA:n kakkostasolla pelaavaan Fresno Pacificiin.
Tapiolan Hongan kasvatti Erik Muhonen, 18, on sitoutunut pelaamaan ensi kaudella NCAA:n kakkosdivisioonassa pelaavaan Fresno Pacificiin. Yliopistoon on jo aikaisemmin sitoutunut toinen Honka-kasvatti Alvar Peltoniemi, 22.
HoNsU Juniorit -kasvatti Eemeli Yalaho, 18, on sitoutunut pelaamaan ensi kaudella NCAA:n ykkösdivisioonaa Texas Techissä.
Peli-Karhut-kasvatti Latifa Amzil, 23, on vaihtanut yliopistoaan Yhdysvalloissa. Aiemmin Chipola Collegea junior college -tasolla edustanut Amzil on sitoutunut Detroit Mercyn yliopistoon, joka pelaa NCAA:n ykkösdivisioonassa.
C-USA-konferenssin vuoden puolustuspelaajaksi valittu Elina Arike, 23, vaihtaa yliopistoaan Yhdysvalloissa. Edelliset kolme kautta UTEP:ssa pelannut Hyvinkään Pontevan kasvatti suuntaa seuraavaksi Texas Techiin.
Suomi-koriksen suurlupaus, päättyneellä kaudella naisten Korisliigaa HBA-Märskyssä pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Elina Aarnisalo, 17, on valinnut yliopistonsa. 177-senttinen Aarnisalo liittyy syksyllä 2024 UCLA:n yliopiston riveihin.
Viime viikonloppuna 19-vuotiaiden poikien Suomen mestaruutta Omnia Basketball Akatemian riveissä juhlineet Morris Ugusuk ja Okku Federiko ovat sitoutuneet South Carolinan yliopistoon.
Viime vuodet Dayton Flyersia Yhdysvaltain NCAA-liigassa edustanut Kotkan Työväen Palloilijoiden kasvatti Mustapha Amzil, 21, vaihtaa joukkuetta. Susijengin tulevaisuuden nimiin lukeutuva 208-senttinen Amzil siirtyy tulevaksi kaudeksi New Mexicon riveihin.
Women’s National Invitation Tournamentissa (WNIT) Saga Ukkosen edustama Texas Tech putosi leikistä ulos perjantain ja lauantain välisenä yönä, kun Arkansas vei voiton 66-71 (28-28).