11.8.2022 10:59 Kouvottaret on solminut yksivuotisen sopimuksen yhdysvaltalaisen Makeda Nicholaksen kanssa. Uusina kasvoina riveihin liittyy Claudia Kärnä sekä Essia Hurme. Viime kauden joukkueesta Pinja Leppänen jatkaa Kouvottarissa.
185-senttiselle Delawaren yliopiston kasvatille tuleva kausi tulee olemaan kolmas ammattilaiskentillä. Nicholaksen ammattilaisura käynnistyi Ranskan NF1-liigassa U.S Colomiers Basketin riveissä, josta hän siirtyi huhtikuussa Turkin TKBL liigaan viimeistellen neljässä ottelussa 17 pistettä ja 12 levypalloa ottelua kohden. Viime kaudella hän pelasi Romanian pääsarjassa CS Universitatea Cluj Napocan riveissä. 20 ottelussa tehoiksi muodostui 13,4 pistettä, 8,3 levypalloa, 2,1 syöttöä sekä 1,8 torjuntaa ollen sarjan torjuntatilaston ykkönen.
- Makedan urheilullisuus, kyky juosta kenttää, sekä loistava korivahtityöskentely oli juuri niitä asioita mitä hain isolta pelaajalta. Makeda on vahva viimeistelijä korin alla ja pallonskriinitilanteissa hyvä rollaamaan kohti koria. Hän pystyy skoraamaan 1 vs. 1 selkä kohti koria sekä laittamaan palloa lattiaan. Hän pystyy myös hienosti löytämään kaarelta vapaat pelaajat sekä tiputtamaan palloa leikkauksiin. Puolustuspäässä hän on erinomainen korinsuojelija ja pystyy tarvittaessa vaihtamaan pallonskriini tilanteissa, Kouvottarien päävalmentaja Joonas Frimodig kommentoi seuran tiedotteessa.
Claudia Kärnälle, 24, tuleva kausi on neljäs Naisten Korisliigassa. 172-senttinen Lappeenrannan Catzin kasvatti kellotti viime kaudella Catzin paidassa peliaikaa reilut 12 minuuttia ja tehoiksi muodostui 2,5 pistettä ja 1,1 levypalloa ottelua kohden. Kolmen pisteen heitot upposivat 33,3% tarkkuudella. Urallaan Kärnä on edustanut myös neljä kautta Joensuun Katajaa Naisten I-divisioonassa, jossa parhaalla kaudellaan 2018-19 syntyi 12,8 pistettä ja 3,2 levypalloa ottelua kohden.
Marraskuussa 18 vuotta täyttävä Hurme pelasi viime kaudella Naisten I-divisioonaa Helmi Capitalsin riveissä ollen joukkueensa paras korintekijä 15,1 pisteen keskiarvolla. Syöttöjä 173-senttinen takamies jakeli 4,5 per peli ja levypalloja tarttui näppeihin 6,4 ottelua kohden. Kolmen pisteen heitot upposi mukavalla 34,3% tarkkuudella. Lisäksi hän oli joukkueensa kantavia voimia, kun Helmi Capitals voitti viime kaudella Suomen mestaruuden U19-ikäluokassa.
174-senttiiänen Leppänen aloittaa kolmannen kauden Kouvottarien riveissä. Viime kaudella syntyi 4 ottelussa 2,8 pistettä, sekä 2 levypalloa ottelua kohden. Suurempaa vastuuta tuli Kouvojen U19-joukkuessa I-divisioonassa, jossa syntyi tehot 16 pistettä, 10,1 levypalloa ja 3,9 syöttöä ottelua kohden. Kolmen pisteen heitot upposivat 30,7% tarkkuudella.
Monipuolinen laitapelaaja Roosa Kosonen liittyi syksyllä Kotkan Peli-Karhujen menestysjoukkueeseen uutena mutta jätti välittömästi jälkensä.
Seagullsin mestarivalmentaja Jussi Laakso on Korisliigan vuoden valmentaja. Naisten Korisliigassa valinta osui Peli-Karhut mestaruuteen luotsanneeseen Mika Haakanaan.
Korihaiden Trey Niemi ja ToPon Meri Kanerva äänestettiin korisliigojen vuoden kehittyneimmiksi pelaajaksi. Seagullsin Jeffrey Carroll ja ToPon IImar’I Thomas puolestaan parhaat ulkomaalaispelaajat.
Vilppaan Perttu Blomgren ja Peli-Karhujen Lotta Vehka-aho äänestettiin liigojen puolustuspelaajaksi. Parhaiksi kuudensiksi pelaajaksi puolestaan Kauhajoen Severi Kaukiainen ja ToPon Saana Kujala.
Korisliigojen kapteenit ja päävalmentajat ovat äänestäneet vuosittaiset valinnat sarjojen vuoden parhaiksi. EBT:n Nicole Ogun ja Kataja Basketin Thomas Tumba äänestettiin Vuoden tulokkaiksi.
Kouvottaret on solminut jatkosopimukset viime kauden runkopelaajiin kuuluneiden Johanna Rädyn, Yasmine Blomfeltin sekä Roosa Frimodigin kanssa. Uutena kasvona Taret-paidassa nähdään Sofie Erlund, joka siirtyy Kouvolaan Helsingin Namikasta.
Päättyneellä kaudella naisten SM-hopeaa ja Suomen Cupin voittanut Torpan Pojat on pestannut uudeksi päävalmentajaksi espanjalaisen Sandra Prieton.
Peli-Karhut nappasi seurahistorian kahdeksannen mestaruuden. Se vei kolmannen ottelun 85-83 ja koko finaalisarjan otteluvoitoin 3-0.
Torpan Poikien IImar’I Thomasin 44 pistettä on naisten Korisliigan pudotuspelien kaikkien aikojen ennätys. Thomas nousi jaetulle ykkössijalle yhdessä Jurgite Kausaiten kanssa.
PeKa nappasi toisen voiton naisten finaalisarjassa. Joukkue haki vierasvoiton kahden jatkoajan jälkeen 103-93 ja on voiton päässä mestaruudesta.
Vimpelin Veto päätti kautensa pronssijuhliin, kun joukkue kukisti pronssiottelussa Forssan Alun jännittävien vaiheiden jälkeen 80-76. Mitali oli ViVe:n seurahistorian ensimmäinen.
Kotkan Peli-Karhut aloitti finaalisarjan väkevästi. Joukkue nappasi johdon itselleen, kun se voitti kotikentällään 80-71.
Naisten Korisliigakausi huipentuu lauantaina alkavaan finaalisarjaan. Vastakkain ovat viidettä peräkkäistä mestaruuttaan tavoitteleva PeKa sekä ensimmäistä mestaruuttaan havitteleva ToPo.
Taistelu naisten Suomen mestaruudesta käynnistyy lauantaina 15.4. klo 17.00 Kotkassa. Mestariksi vaaditaan kolme voittoa. Ruutu lähettää kaikki naisten finaaliottelut monikameratuotantona ja selostettuna kanavillaan.
ToPo nappasi seurahistoriansa ensimmäisen finaalipaikan Naisten Korisliigassa. Joukkue voitti neljännessä ottelussa vieraskentällä ViVe:n 84-77 ja eteni finaaleihin otteluvoitoin 3-1.
PeKa eteni jälleen finaaleihin ja tavoittelee viidettä peräkkäistä mestaruutta. Se haki päivän ottelussa vierasvoiton 95-67 ja vei välieräsarjan 3-1.
Torpan Pojat otti toisen voiton välierissä, kun se kaatoi ViVe:n 78-66. Helsinkiläiset johtavat välieräsarjaa 2-1.
Kotkan Peli-Karhut oli toipunut tappiosta ja esiintyi vakuuttavasti kotiyleisönsä edessä. Se ei antanut FoA:lle mahdollisuutta ryöstöön, vaan voitti selvästi 95-61. Samalla se siirtyi ottelusarjassa 2-1 johtoon.
Vimpelin Vedon ja ToPo:n välieräsarjassa pelattiin toinen ottelu. Vimpeli oli vahvempi kotonaan 88-81 ja tasoitti ottelusarjan tilanteeseen 1-1.
Välieräsarja jatkui Forssassa. Kotijoukkue tuli otteluun sisuuntuneena ja otti tärkeän voiton 84-73. Sarja on tilanteessa 1-1.