9.4.2020 07:21 Suomalainen liikunta ja urheilu sai tänään hartaasti odotetun taloudellisen tukipaketin valtiolta. Lisätalousarviossa esitetään koronaviruspandemian vuoksi vaikeuksiin ajautuneelle seura- ja järjestökentälle sekä liikunnan koulutuskeskuksille noin 20 miljoonan euron tukea.
Olympiakomitean toimitusjohtaja Mikko Salonen on tyytyväinen, että liikunta ja urheilu huomioitiin lisätalousarviossa.
- Liikunnan kriisipaketti on lähtökohdiltaan oikea. Sen rakentaminen oli hallitukselta ja erityisesti urheiluministeri Hanna Kososelta vastuullinen teko tässä vaikeassa tilanteessa. Nyt on varmistettava, että tuki saadaan nopeasti kentälle erityisesti seurojen elinvoimaisuuden turvaamiseksi, Salonen painottaa.
Tuelle on todellinen tarve. Olympiakomitean maaliskuun lopulla tekemän kyselyn mukaan koronaviruspandemian aiheuttamat taloudelliset menetykset ovat vähintään 81 miljoonaa euroa. Kriisi uhkaa erityisesti seuratoimintaa, jonka menetykset ovat yli 40 miljoonaa euroa. Kyselyn perusteella seuroissa käydään todellista selviytymistaistelua. Pahin uhkakuva on, että kokonaisten seurojen toimintaa lakkautetaan.
Koripalloliiton toimitusjohtaja Ari Tammivaara on tyytyväinen, että urheilukentän yhteiseen huutoon on vastattu ja kiittelee koripalloseuroja niiden toiminnasta poikkeustilassa.
- Yhteensä 57 koripalloseuraa osallistui vajaan vuorokauden aikaikkunassa koronan aiheuttamien taloudellisten menetysten selvittämiseen. Tämän selvitystyön tuloksena on nyt syntynyt liikunnan kriisipaketti. Iso kiitos kaikille koripalloseuroille, jotka ovat osallistuneet tähän mennessä suomalaisen liikunnan ja urheilun pelastustalkoisiin. Olen myös ylpeä koko seurakentästämme, joka on jakanut omia ”best practises” -käytäntöjään täysin vapaasti kaikkien yhteiseen käyttöön. Jatketaan samalla tavalla – yhdessä, kommentoi Tammivaara.
Salonen katsoo, etteivät valtion toimet yksinään riitä toimialan viemiseen kriisin yli.
- Julkisen tuen lisäksi tarvitaan myös sitä innovatiivisuutta ja sitkeyttä, jota seurat ja muut liikunnan ja urheilun toimijat ovat jo osoittaneet. Seuroissa järjestetään muun muassa etätreenejä ja omatoimiseen harjoitteluun valmennetaan sosiaalisessa mediassa. Myös kuntien tulisi rakentaa liikunnalle hätäapupaketteja. Ne voivat muodostua esimerkiksi palkkatuesta, tilavuokrakuluista pidättäytymisistä ja kohdennetuista seuratuista, Salonen sanoo.
Lisätalousarviossa esitetyn tukipaketin jalkautumisesta suomalaiseen liikuntakenttään tiedotetaan myöhemmin.
Koripalloseurojen kannatuskampanjat >
Valtioneuvoston tiedote lisätalousarviosta >
Aluehallintovirastot ovat tehneet tai ovat tekemässä päätöksiä koskien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämistä koronapandemian aikana. Tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia ei tarvitse noudattaa.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut liikunta- ja urheiluseurojen haettavaksi avustuksen, jolla turvataan lasten ja nuorten harraste-, kilpa- ja huippu-urheilutoimintaa koronaepidemian aikana.
Suomen Koripalloliitto tavoittelee kilpailemisen jatkamista nuorten alueellisten sarjojen ja valtakunnallisten 16-19-vuotiaiden sarjojen osalta kevään aikana, mikäli yleinen tilanne sen mahdollistaa ja haluaa samalla myös kiittää seuroja turvallisen harjoitteluympäristön mahdollistamisesta. Suomen Koripalloliiton liittohallitus on kuitenkin päättänyt, ettei 15-vuotiaiden SM-sarjana toimivaa Robert Petersen Cupia pelata keväällä, koska suurimmassa osassa Suomea ei päästäisi pelaamaan runkosarjaa vielä huhtikuussakaan. Muut nuorten valtakunnalliset sarjat pyritään vielä pelaamaan loppuun.
Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt vallitsevasta Suomen koronavirusepidemiasta johtuen pysäyttää Koripalloliiton sarjatoiminnan aikuisten alueellisten harrastesarjojen, seniorisarjojen ja Special Olympics -sarjojen osalta kokonaan.
Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt Nuorten pääsarjaryhmän esityksestä, että 14-vuotiaiden SM-sarjaa ja sen otteluita ei enää tänä keväänä pelata. Lisäksi liittohallitus päätti, että 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupissa ei pelata lopputurnauksia vaan pyritään pelaamaan kevään sarjan ottelut (Luokitteluvaihe II) sekä Final Four -turnaus. Koripalloliiton kilpailujaos on päättänyt, että Läntisen alueen nuorten aluefinaaleja ei pelata.
Kilpailujaos on tehnyt 23.2.2021 päätöksen, jonka mukaan niiden sairaanhoitopiirien alueilla, joilla harjoittelun ja pelaamisen estävät rajoitukset ovat voimassa, nuorten valtakunnallisten sarjojen joukkueet eivät pelaa koti- tai vierasotteluita 31.3.2021 asti.
Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu on mahdollistettava koronaviruksesta huolimatta. Koripalloliitto lähestyi tiistaina muiden allekirjoittaneiden lajiliittojen ja Suomen Olympiakomitean kanssa tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikkoa avoimella kirjeellä.
Useat sairaanhoitopiirit ovat suositelleet sisäliikuntatilojen sulkemisen jatkamista 10.1.2021 asti. Rajoitukset ja suositukset aiheuttavat joitain muutoksia kevään sarjaohjelmiin nuorten valtakunnallisten sarjojen sekä kaikkien alueiden sarjojen osalta.
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä tiedotti 27.11.2020, että pääkaupunkiseudun nuorten harrastetoiminta keskeytetään. Olympiakomitea ja lajiliitot ovat sopineet yhdessä, että koronaviruksen leviämisalueilla kaikki sarja- ja harjoittelutoiminta aikuisten harrastetoiminnassa keskeytetään. Lasten ja nuorten harjoittelu sisätiloissa keskeytetään Uudellamaalla sekä jatkossa muiden leviämisvaiheen alueiden kaupunkien mahdollisesti tekemien linjausten mukaisesti.
Joukkuelajien yhteisenä tavoitteena on taata jatko turvalliselle harrastamiselle ja sarjatoiminnalle, mutta siihen tarvitaan koko urheiluyhteisön yhteistyötä.
Suomen Koripalloliitto on yhdessä pääsarjaseurojen sekä asiantuntijoiden kanssa valmistellut yhteisen toimintaohjeen, jonka avulla halutaan tehdä ottelutapahtumasta mahdollisimman turvallinen niin pelissä mukana oleville kuin katsojillekin.
Suomen Koripalloliitto on päättänyt tarkentaa ohjeistusta kasvomaskin käytöstä ottelutapahtumissa koronapandemian aikana.
Koripalloliiton tavoitteena on järjestää kilpailutoiminta mahdollisimman normaalisti koronapandemiasta huolimatta. Nuorten valtakunnallisten sarjojen ja alueiden sarjojen pelit käynnistyvät syyskuun puolessa välissä.
Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueet käynnistävät harjoituskautensa 1. kesäkuuta Helsingissä perinteisen Open Gymin merkeissä. Harjoittelu tapahtuu viranomaisten viidenkymmenen hengen kokoontumisrajoiteohjeistuksen puitteissa.
Suomen koripallonuorten maajoukkueohjelmaa on päivitetty kesälle 2020. Kesän harjoitteluryhmät ovat muuttuneet totutusta U15-U20-ikäluokkamaajoukkueista.
Suomen Koripalloliiton hallitus on päättänyt kaikkien tulevan pelikauden sarjamaksujen jaksottamisesta helpottaakseen seurojen tilannetta koronapandemian keskellä.
Seuratoiminnan tueksi on mahdollista hakea erilaisia avustuksia ja hanketukia. Koripalloliitto on julkaissut seurojen tueksi dokumentin, jossa avataan eri vaihtoehtoja avustuksen ja tukien saamiselle.
Koripalloliiton uusi viikoittainen keskusteluohjelma tuo keskiviikkoisin suomalaisen koripallon huippuvieraat sinun ruudullesi. Studio 6 on katsottavissa suorana lähetyksenä YouTubessa sekä Elisa Viihteessä. Ensimmäisen vieras on keskiviikkona 8.4. Shawn Huff.
Susijengi-tähtien Sasu Salinin ja Carl Lindbomin Pirkka-yhteistyönä toteutettu Suden jäljillä -treenipaketti on nyt vapaasti käytettävissä kaikille kädenojennuksena karenssiolosuhteiden kanssa painivalle korisperheelle.
Koripalloseurat ympäri Suomen ovat koronavirusepidemian aikaan alkaneet jakamaan vinkkivideoita omatoimiseen harjoitteluun. Suomen Koripalloliitto kerää päivittäin omalle sivustolleen uusia mielenkiintoisia harjoitteita, joita voi tehdä kotioloissa.