Joonas Iisalolle kaksivuotinen jatkosopimus Heidelbergiin

28.9.2023 12:42 Toista kauttaan Saksan Bundesliigan MLP Academics Heidelbergiä valmentava loviisalaislähtöinen Joonas Iisalo, 37, on allekirjoittanut kaksivuotisen jatkosopimuksen seuran kanssa. Sopimus pitää Iisalon Heidelbergin penkin päässä kevääseen 2026 asti.

Kuva: Jörn Wolter

- Olen siinä pisteessä urallani, että tahdon nähdä, kuinka kauas voimme päästä täällä. Sen lisäksi Heidelbergistä on jo yhdessä vuodessa tullut kuin toinen koti minulle ja perheelleni. Se näytteli valtavaa roolia päätöksessäni jäädä seuraan, Iisalo kommentoi seuran tiedotteessa.

- Joonas on erinomainen koripalloammattilainen, joka yhtyy tavoitteisiimme ja suuntaamme. Jatkamalla hänen sopimustaan lähetämme vahvan signaalin joukkueelle, faneille, tukijoille ja seuraajillemme, toteaa seuran taustaportaaseen kuuluva Matthias Lautenschläger.

Loviisalaisen Hokin kasvatteihin lukeutuva Iisalo valmensi Heidelbergiä ensimmäisen kerran pelikaudella 2022-23, jolloin joukkue ylsi Bundesliigan runkosarjan 12. sijalle voitettuaan 34 ottelusta viisitoista. Iisalo saapui Suomesta Saksaan ensimmäisen kerran syksyllä 2019 ja toimi ensimmäiset kolme kauttaan isoveljensä Tuomaksen apuvalmentajana ensin Crailsheim Merlinsissä (2019-21) ja sitten Telekom Basket Bonnissa (2021-22).

Ennen siirtymistään Saksaan Iisalo valmensi Korisliigassa Salon Vilpasta vuosina 2016-19 ja luotsasi joukkueen kahteen Korisliigan hopeaan sekä yhteen Suomen cupin mestaruuteen. Iisalo valittiin Korisliigan vuoden valmentajaksi vuonna 2017. Ennen Salon vuosiaan Iisalo toimi Bisons Loimaan apuvalmentajana sekä KaU Koriksen ja Forssan Koripoikien päävalmentajana miesten divarissa.

Iisalolla on takanaan 19 ottelua Korisliigaa Kouvojen paidassa kaudella 2002-03. Lisäksi Iisalo on pelannut seitsemän juniorimaaottelua 3,4 pisteen keskiarvolla.

Henkilöt

 
5.5.2025 15:08 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijänen johdatti Trevison tärkeään voittoon

Anniina Äijänen oli Trevison johtohahmo, kun joukkue aloitti Italian Serie A2:n lohkovälierät voitolla. Awak Kuier puolestaan taistelee Serie A1:ssä mestaruudesta finaalissa.

5.5.2025 15:02 Suomalaiset ulkomailla

Olivier Nkamhouan Chemnitz tarrasi kiinni pudotuspelipaikkaan

Olivier Nkamhouan Niners Chemnitz otti kaksi tärkeää jatkoaikavoittoa viime viikolla tarraten pudotuspelipaikkaan. Sasu Salin aloitti pudotuspelit vahvasti Romaniassa ja Perttu Blomgren jatkoi tehokkaita otteitaan Latvian liigan pudotuspeleissä.

5.5.2025 08:49 NCAA

Morris Ugusuk vaihtaa West Virginiaan

Etelä-Carolinassa pelannut takamieslupaus Morris Ugusuk siirtyy seuraavaksi West Virginian Universityn riveihin.

2.5.2025 23:25 Pääjuttu

Tuomas Iisalolle jatkosopimus – Grizzlies luottaa suomalaiseen

Tuomas Iisalo on palkattu NBA-seura Memphis Grizzliesin päävalmentajaksi monivuotisella sopimuksella. Kyseessä on jälleen kerraan suomalaisen koripallon ja valmennusosaamisen merkkipaalu.

2.5.2025 11:12 Valmentajat

Gordon Herbert siirtyy Kanadan päävalmentajaksi

Saksan MM-kultaan luotsannut ja Suomessa pitkän uran tehnyt Gordon Herbert on nimetty Kanadan miesten koripallomaajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi.

30.4.2025 10:35 NCAA

Eemeli Yalaho Washington State Universityyn

Eemeli Yalaho siirtyy ensi kaudeksi Washington State Universityyn, joka pelaa Yhdysvaltain yliopistosarja NCAA:n Pac-12-konferenssissa. Yalaho siirtyy WSU:hun Texas Techistä, jossa hän pelasi kaksi kautta.

30.4.2025 08:39 Susijengi

Jantusen Paris Basketballin Euroliiga-kausi päättyi jatkoaikatappioon

Mikael Jantusen Paris Basketball haastoi ennakkosuosikki Fenerbahcen tasaiseen kamppailuun Euroliigan puolivälierien kolmannessa osaottelussa tiistaina, mutta Tarik Biberovicin heittopelin siivittämä Fenerbahce karkasi jatkoajalla 88–98 (40–46, 80–80) -voittoon ja lunasti paikan Euroliigan Final Fourista. Paris Basketballin kausi jatkuu Ranskan liigassa.

29.4.2025 09:14 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtisella ehjä kausi isossa roolissa – ”Kehityin kauden aikana”

Lotta-Maj Lahtisella oli monivaiheinen kausi, joka alkoi Belgiassa ja päättyi Espanjassa. Kokonaisuudessaan Lahtinen näkee ottaneensa pelaajana taas askeleita eteenpäin.

28.4.2025 10:40 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen piti Granadan sarjapaikkahaaveet elossa

Elias Valtonen oli siivittämässä Granadaa elintärkeään voittoon Espanjan liigassa. Perttu Blomgren oli puolestaan isossa roolissa johdattamassa Ventspilsiä Latvian välieriin ja Romaniassa saatiin runkosarja pakettiin.

27.4.2025 21:42 Susijengi

Aatu Kivimäelle jatkosopimus Patrioti Leviceen

Patrioti Levicen Slovakian liigan välieriin johdattanut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 27 vuotta, on allekirjoittanut tulevaa 2025-26-pelikautta koskevan jatkosopimuksen slovakialaisseuran kanssa. Kivimäki on mitalipeleihin huipentuvan kauden aikana edustanut Leviceä Slovakian liigassa ja FIBA Europe Cupissa.

Näytä lisää vastaavia