Jacob Grandison optiovuodeksi Duken yliopistoon

12.6.2022 10:34 Viimeiset kaksi kautta vahvaa jälkeä Yhdysvaltain NCAA-liigan Illinoisissa tehnyt ja Susijengissä viime kesänä debytoinut Jacob Grandison, 24, lunastaa ”koronaoptiovuotensa” ja siirtyy tulevaksi kaudeksi Duken yliopistoon.

Jacob Grandison valitsi Duken yliopiston koronaoptiokaudeksi 2022-23. Kuva: Japan Basketball Federation.

Grandison, 198 cm, ilmoitti toukokuun lopussa vetäytyvänsä NBA:n kesän 2022 varaustilaisuudesta ja siirtyvänsä NCAA:n pelaajasiirtoportaaliin käyttääkseen hyväkseen pandemia-aikana yliopistokoripalloa pelanneille pelaajille varatun ylimääräisen pelivuoden option.

Grandisonin uusi joukkue on NCAA:n tarunhohtoisimpiin seuroihin lukeutuva Duke, joka on voittanut historiansa aikana Yhdysvaltain yliopistomestaruuden viisi kertaa ja oman konferenssinsa ACC:n lopputurnauksen huimat 28 kertaa. Grandisonia ennen Dukea on suomalaispelaajista edustanut Alex Murphy (2012-14).

Jacob Grandison aloitti NCAA-uransa Holy Crossin yliopistossa vuosina 2017-19 ja jatkoi Illinoisiin vuosiksi 2020-22. Päättyneellä kaudella Grandison urakoi Illinoisille 9,6 pistettä, 3,8 levypalloa ja 2,3 syöttöä ottelua kohden erinomaisin heittoprosentein (2p 52,2%, 3p 41,0%, 1p 82,4%). Illinois voitti kauden päätteeksi Big Ten -konferenssin mestaruuden.

Susijengissä Grandison debytoi kesällä 2021 Okinawan turnauksessa. Grandison viimeisteli kolmessa ottelussaan sinivalkopaidassa 6,0 pistettä, 4,7 levypalloa ja 3,3 syöttöä ottelua kohden.

Henkilöt

 
22.4.2022 12:11 Susijengi

Fede Federiko Pittsburghin yliopistoon

Jo aiemmin West Virginian yliopistoon sitoutunut Rekolan Urheilijoiden kasvatti Fede Federiko, 20, siirtyykin tulevaksi kaudeksi Pittsburghin yliopistoon. Viime kesänä Susijengissä debytoinut 211-senttinen Federiko pelasi viime kaudella junior college -tasolla ja vaihtaa nyt kirjansa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:han.

18.1.2022 10:51 Susijengi

Illinoisin susitähti Jacob Grandison: ”Odotan ekaa tilaisuutta pelata susifanien edessä”

Susijengi esitteli viime kesänä lauman uutena tulokkaana 198-senttisen ja 23-vuotiaan suomalaistaustaisen yhdysvaltalaislaiturin Jacob Grandisonin. Seniorikauttaan NCAA-liigassa pelaava Grandison on noussut viime kuukausina valokeilaan yliopistosarjan parhaimmistoon kuuluvan Illinoisin joukkueen paidassa.

20.4.2021 08:11 Susijengi

Mikael Jantunen lähtee ammattilaisuralle

Viimeiset kaksi kautta Utahin yliopistoa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa edustanut Mikael Jantunen, 20, palaa Atlantin takaa Eurooppaan. Wartti Basketissa ja Panttereissa juniorivuotensa pelanneen 205-senttisen Jantusen tähtäimessä on ammattilaissopimus Euroopassa.

18.3.2020 08:54 NCAA

Valtonen jättää Arizona Staten, Murphy vaihtaa koulua

Susijengiä myöten kannuksiaan kerännyt Elias Valtonen, 20, jättää Arizona Staten ja on palaamassa Suomeen pohtimaan koripallouransa seuraavaa askelta. Tomas Murphy, 21, taas vaihtaa yliopistoa Yhdysvalloissa.

9.9.2019 13:48 Susijengi

Hannes Pöllä jatkaa NCAA-uraansa UT-Martinissa

Viimeiset kaksi kautta Oklahoma Soonersia Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa edustanut Namika Lahti Juniorien kasvatti Hannes Pöllä, 21, siirtyy University of Tennessee-Martiniin. 212-senttinen Pöllä edusti päättyneenä kesänä Suomea miesten universiadeissa Napolissa sekä pelasi neljä ottelua Susijengissä.

21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

18.3.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin juhli tärkeää voittoa suomalaiskohtaamisessa

Espanjassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin matkasi Teneriffasta Alexander Madsenin vieraaksi Andorraan. Remu Raitasen Caceres otti myös tärkeän voiton Espanjassa.

15.3.2024 08:24 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball EuroCupin välieriin

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball eteni EuroCupin välieriin. Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa varmisti puolivälieräpaikan.

11.3.2024 07:44 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen siivitti Granadan tärkeään voittoon

Elias Valtosen mainiot esitykset Granadan paidassa saivat jatkoa, kun hän pääsi juhlimaan ensimmäistä voittoaan uuden seuransa riveissä.

Näytä lisää vastaavia