2.6.2021 08:34 KTP-Basket ja Susijengin nuorempaan osastoon kuuluva Remu Raitanen solmivat 1+1-mallisen sopimuksen. 206-senttinen Raitanen esiintyi viime kesänä ensimmäistä kertaa Susijengin paidassa.
Remu Raitanen iski Susijengi-debyytissä 15 pistettä Viroa vastaan kesällä 2020. Kuva: Ville Vuorinen/Susijengi
Viime kaudella Raitanen, 23, viimeisteli 11,4 pistettä ja 6 levypalloa ottelua kohden Korisliigassa Kobrille. Alkukauden loukkaantumisen jälkeen Raitanen pääsi loppukautta kohti hyvään vauhtiin.
– Ensin soitti Mäkelän Roope ja kertoi, minkälaista pakettia KTP:ssa ollaan rakentamassa ja mikä siinä on minun roolini. Konsepti miellytti, ja kun Lindströmin Jyrki jatkoi keskustelua, oli sopimus melko pian selvä. Tuli sellainen arvostettu olo, että minut tosiaankin halutaan jengiin, kertoo Raitanen KTP:n tiedotteessa.
Raitanen kertoo KTP:n tiedotteessa, että tulevaisuudet haaveet ovat ulkomaan kentillä.
– Se ei ole kuitenkaan ihan lähiajan haave. Sopimukseni KTP:n kanssa on niin hyvä, että aika kova houkutin saa tulla ennen kuin lähden jatkamaan matkaa. Jos kaikki palaset loksahtavat kohdalleen lopuissakin pelaajaneuvotteluissa, saamme kasaan hyvän joukkueen, ja Kotka tarjoaa minullekin hyvän näyttömahdollisuuden, Raitanen avaa.
KTP:n päävalmentaja Roope Mäkelä on tyytyväinen tuoreeseen pelaajasopimukseen.
– Remu on monipuolinen ja moderni pelaaja ja kova tekemään töitä. Ennen Raitasen sopimusta olimme vielä aika pieni joukkue, mutta nyt hän tuo mittaa koko jengiin.
Raitanen kuuluu parhaillaan Susijengin Open Gym -leiritykseen.
Raitanen saavutti ToPon 1997-syntyneiden juniorijoukkueissa kolme eri ikäluokkien SM-hopeaa ja edusti HBA-Märskyä miesten divarissa kausina 2014–16 ennen siirtymistään San Franciscon yliopistoon.
Raitanen pelasi San Franciscon yliopistossa täydet neljä kautta (2016–2020) ja viimeisteli seniorikaudellaan 5,1 pistettä ja 3,3 levypalloa ottelua kohden (2p heitot 54,5%, 3p 38,0%, 1p 86,1%).
Raitasen ensimmäinen ammattilaiskausi oli 2020–21, kun hän edusti Korisliigassa pelaavaa Kobrat Lapuaa. Hän tilastoi keskiarvoikseen debyyttikaudellaan 11,4 pistettä ja 6 levypalloa ottelua kohden.
Juniorimaajoukkueurallaan Raitanen pelasi 47 maaottelua, mukaan lukien 20-vuotiaiden miesten EM-kisat Helsingissä 2016. Raitanen edusti kesällä 2019 miesten haastajamaajoukkuetta Napolin universiadeissa 7,5 pisteen ja 4,4 levypallon ottelukohtaisin keskiarvoin. Susijengissä Raitanen debytoi kesän 2020 Viro-maaotteluissa, missä hänen 15 pisteen debyyttiottelunsa kuuluu miesten maaotteluhistorian kaikkien aikojen parhaisiin.
>> Korisliigan siirtokesä 2021
Heti MM-kisojen jälkeen sopimuksen Karhu Basketin kanssa solminut Henri Kantonen, 26, käyttää sopimuksessaan olleen ulkomaanpykälän. 198-senttinen ToPo Junioreiden kasvatti ja Susijengin kaksinkertainen arvokisakävijä liittyy yksivuotisella sopimuksella Liettuan liiganousija M Basket Mazeikiaihin Daniel Dolencin joukkuetoveriksi.
Kahdesti Susijengiä EM-kisoissa (2013, 2015) edustanut Salon Vilppaan kasvatti Roope Ahonen, 33, on ilmoittanut lopettavansa koripallouransa. 187-senttisen Ahosen ansioluetteloon kuuluvat mm. Espanjan kakkosliigan ja Espanjan kakkoscupin mestaruudet, kahdeksan kautta Korisliigaa ja kahdeksan kautta ammattilaisena ulkomailla.
Susijengin MM-kisajoukkueeseen kuulunut ToPo Juniorien kasvatti Henri Kantonen, 198 cm ja 26 vuotta, jatkaa uraansa Karhu Basketissa. Viime kaudella Karhun Korisliigan hopealle ja FIBA Europe Cupin neljän parhaan joukkoon johdattaneen Kantosen ja Karhun sopimuksessa on ulkomaanpykälä, joka on voimassa tammikuuhun asti.
Korisliigan viime vuosien kestomenestyjä ja viime keväänä FIBA Europe Cupin neljän parhaan joukkoon edennyt Karhu Basket on jatkanut aktiivisena siirtomarkkinoilla. Tuoreimpana kiinnityksenään kauhajokiset hankkivat riveihinsä viime kauden Romaniassa pelanneen 195-senttisen ja 28-vuotiaan Susijengi-laituri Shawn Hopkinsin.
Erinomaisen kevään Romaniassa pelannut Tampereen Pyrinnön kasvatti ja Susijengin vakiokasvo Topias Palmi, 28, on allekirjoittanut yksivuotisen sopimuksen Korisliigaan ja FIBA Mestareiden Liigan karsintaan valmistautuvan Karhu Basketin kanssa. Lisäksi Karhu Basket on allekirjoittanut kaksivuotisen pelaajasopimuksen 203-senttisen Chris Brandonin kanssa.
Karhu Basketissa erinomaista jälkeä niin Korisliigassa kuin FIBA Europe Cupissakin tehnyt Susijengi-takamies ja Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 25, käyttää ulkomaanoptionsa ja siirtyy ensi kaudeksi Slovakian mestarin Patrioti Levicen takalinjoille.
Korisliigan viime vuosien kestomenestyjä Salon Vilpas kaappasi korinsa alle kärkipään suomalaisjärkäleen. Susijengi Rising Stars -kokoonpanossa erinomaisia otteita esittänyt 207-senttinen ja 22-vuotias Lahti Basketball -kasvatti Luukas Vaara siirtyy salolaisjoukkueeseen 1+1-vuotisella sopimuksella.
Vaikka Joel Mäntynen, 21, onkin tehnyt itsestään nimeä ennen kaikkea pisteidentekijänä, hän yllätti jopa itsensä kohotessaan viime kaudella Korisliigan parhaiden pistemiesten kategoriaan. Puhjettuaan kukkaan pääsarjatasolla Mäntynen hakee nyt uralleen seuraavaa nostetta. Susijengi Rising Stars -leiritys palvelee tässä kokonaisuudessa useampaa tarkoitusta.
Eemi Luukkonen, 200 cm ja 20 vuotta, kasvoi vuosi sitten kesällä ikäluokkamaajoukkueensa keulakasvoksi ja nosti vajaamiehisen ryhmänsä altavastaajan asemasta B-divisioonan mitalipeleihin. Nyt Lahti Basketballin juniorimyllyn kasvatti nauttii ensimmäisestä kesästään aikuisten maajoukkueympyröissä ja tähtää seuraavalle kehitysaskeleelleen.
Perttu Blomgren, 21, sai seurajoukkuekaudesta 2022–23 sen, mitä tavoittelikin: runsaasti peliminuutteja ja mahdollisuuden jatkaa nousuaan Korisliigan kärkipelaajien joukkoon. Nyt edessä on Blomgrenin uran toinen susikesä ja jo ensimmäisessä ottelussa Latviaa vastaan hän osoitti, miksi häntä pidetään kansainvälisen tason pelaajalupauksena.
Perinteikkään kotkalaisseuran KTP:n kasvatti Vili Nyman, 25, kuului oman ikäluokkansa juniorimaajoukkueen ehdottomiin kärkinimiin. Määrätietoinen harjoittelu auttoi Nymania tekemään läpimurtonsa Korisliigan kotimaiseen eliittiin 2022-23-kaudella ja nyt mies on palannut puolen vuosikymmenen jälkeen Suomi-paitaan Susijengi Rising Stars -leirityksessä.
KTP:n juniorimyllyn kasvatti Thomas Tumba, 22, on tunnettu koripallopiireissä yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista koripalloilijoista. Joensuussa vietetty ensimmäinen ammattilaiskausi toi mukanaan Suomen cupin mestaruuden, SM-pronssia ja Korisliigan vuoden tulokkaan palkinnon. Susikesä 2023 on ”Masille” taas mahdollisuus ottaa yksi kehitysloikka.
ToPo Junioreiden kasvatti Lassi Nikkarinen, 26, sai kunnian tuoda Pantteri-patsaan Helsinkiin neljännesvuosisadan tauon jälkeen, kun Helsinki Seagulls peittosi Karhu Basketin Korisliigan finaaleissa. Tuoreen Suomen mestarin aloittava pelinrakentaja ja Korisliigan kotimaisen kaartin kärkinimi tähyää nyt seuraavaa kehityspaikkaa urallaan Susijengi-kesän merkeissä.
Hallitseva Korisliigan mestari Helsinki Seagulls on solminut kahden vuoden mittaisen jatkosopimuksen (2023–25) pelintekijänsä, ToPo Junioreiden kasvatin Lassi Nikkarisen kanssa. Seagullsin mestaruuden takuumiehiin kuulunut 26-vuotias Nikkarinen on edustanut helsinkiläisjoukkuetta kahden kauden ajan.
FIBA Europe Cupin karsintaturnaukset pelataan viikolla ja suomalaisedustusta on Joensuun Kataja Basketin sekä Shawn Hopkinsin ja Topias Palmin muodossa. Katajan urakka päättyi, mutta Susijengi-kaksikon jatkuu.
Viimeiset viisi vuotta Puolan, Ranskan, Liettuan, Kroatian ja Islannin sarjoissa viihtynyt Susijengin laituriveteraani Carl Lindbom, 30, palaa kotimaan kentille. 206-senttinen Lindbom on solminut tulevan kauden kattavan sopimuksen kasvattajaseuransa Tapiolan Hongan edustusjoukkueen kanssa.
Susijengin sähikäinen, kesästä 2015 asti Suomea maajoukkuetasolla edustanut Bronxin kasvatti Jamar ”Jammu” Wilson, 38, on ilmoittanut lyövänsä tossut naulaan. Wilson edusti Susijengiä viimeisen kerran helmikuun voitokkaassa MM-karsintaikkunassa ja pelasi seurajoukkuekaudella 2021-22 Kataja Basketin ja ranskalaisen Boulazacin paidassa.
Korisliigan vuoden tulokkaaksi keväällä äänestetty Susijengin nuori sentteri ja Namika Lahti Juniorien kasvatti Hannes Pöllä, 24, jatkaa Kouvolassa. 211-senttinen ja 123-kiloinen Pöllä takoi Kouvoille viime kaudella 10,4 pistettä ja 6,8 levypalloa ottelua kohden.
Vuosi sitten Susijengissä debytoinut ja viime vuodet yliopistokoripalloa Yhdysvalloissa pelannut helsinkiläisen Warriorsin kasvatti Mubashar Ali, 25, debytoi syksyllä Korisliigassa. 213-senttinen Ali on solminut yksivuotisen sopimuksen perinteikkään kotkalaisjoukkueen KTP-Basketin kanssa.
Korisliigan kevään 2021 arvokkaimmaksi pelaajaksi (MVP) palkittu Tapiolan Hongan kasvatti Okko Järvi, 26, palaa Suomeen. Susijengi-debyyttinsä viime kesänä tehnyt ja päättyneellä kaudella belgialaista Phoenix Brusselsia edustanut 193-senttinen Järvi on solminut kaksivuotisen sopimuksen Helsinki Seagullsin kanssa.