HBA ja BC Nokia kotivoittoihin

20.12.2024 20:19 Naisten Korisliigassa nähtiin perjantaina kaksi ottelua. Molemmat ottelut päättyivät kotijoukkueiden voittoihin.

Ellen Järvinen onnistui FoA:aa vastaan. Kuva: Joonas Caven

HBA voitolla joulutauolle

HBA-Märsky palasi kotikentällään voittajaksi, kun EBT jäi helsinkiläisten jalkoihin 78-63.

Vieraat ottivat kuitenkin johdon ensimmäisellä jaksolla, jonka aikana he onnistuivat erityisesti puolustuksessa. Jakso kirjattiin EBT:lle 16-8.

Pelin kuva muuttui toisella kympillä, kun HBA sai hyökkäyspelinsä toimimaan. Emännät onnistuivat myös puolustuksessa ja johtoasema siirtyi heille. Puoliajalla HBA oli yhdeksän pistettä edellä.

Kotijoukkueen johto kesti läpi toisen puoliajan ja heille kirjattiin kauden kolmas voitto. Molemmilla joukkueilla on edessä joulutauko. EBT lähtee sille kuudennelta sijalta. HBA on puolestaan yhdeksäntenä.

Ottelun pistekuningatar oli Märskyn Ada Luukkanen 18 pisteellä. Myös Peppi Lohko esiintyi edukseen ja kirjautti tupla-tuplan 13 pisteellä ja kymmenellä levypallolla. Venla Määttänen pussitti vieraille 11 pistettä.

Ottelutilasto

BC Nokia vakuuttavaan voittoon

BC Nokia kirjautti kotivoiton, kun se emännöi sarjassa jumboksi juuttunutta Forssan Alkua. Voitto kirjattiin heille 94-64.

Kotijoukkue otti Alulta luulot pois jo avausjaksolla, jota emännät dominoivat 33-10. Vaikka Nokian heittopeli hieman rauhoittui toisella kymmenminuuttisella, kasvoi heidän johtonsa. Puoliajalla ero oli 30 pistettä.

FoA ei toisella puoliajalla pystynyt ihmeeseen ja voitto jäi Nokialle. Heille se oli kauden kolmas. Nokia lähtee joulutauolle kahdeksannelta sijalta.

Ellen Järvinen 24/10/6 koriin johtanutta syöttöä pelasi vahvasti. Tuulia Timo pussitti 15 pistettä ja onnistui neljä kertaa kolmen pisteen viivan takaa. Jada Lewis teki vieraille 15 pistettä.

Ottelutilasto


 

 
23.3.2025 17:16 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan helmikuun pelaaja Re’Shawna Stone on ottanut isoja kehitysaskeleita Suomessa

Naisten Korisliigan helmikuun kuukauden pelaaja on ottanut isoja kehitysaskeleita Kouvottarien riveissä. Tälläkin kaudella otteet ovat parantuneet kauden edetessä ja seuraavaksi Stone johdattaa joukkueen puolivälieräsarjaan EBT:tä vastaan.

22.3.2025 20:38 Naisten Korisliiga

PeKa vei nimiinsä kärkiottelun - sijoitukset eivät muuttuneet päätöskierroksella

Naisten Korisliigan jatkosarjat saatiin päätökseen lauantaina. Illan voittajia olivat PeKa, Honka, EBT sekä BC Nokia.

19.3.2025 20:30 Naisten Korisliiga

Pudotuspelijoukkueet selvillä ennen päätöskierrosta

Naisten Korisliiga jatkui kahdella alemman jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat pudotuspelipaikkansa varmistanut BC Nokia ja alempaa jatkosarjaa hallitseva EBT. Viimeinen kierros ennen pudotuspelejä pelataan lauantaina.

18.3.2025 21:52 Naisten Korisliiga

ToPo varmisti ylemmän jatkosarjan voiton - PeKa vei derbyn nimiinsä

Naisten Korisliiga jatkui kahdella ottelulla. Ylemmässä jatkosarjassa voittoihin ylsivät ToPo ja Peli-Karhut.

15.3.2025 19:45 Naisten Korisliiga

Kouvottarille sarjapisteet Helsingistä - myös molemmat espoolaisjoukkueet voittoihin

Naisten Korisliiga jatkui kolmella ottelulla. Päivän voittajia olivat Kouvottaret, Honka ja EBT.

15.3.2025 10:59 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ottelu Vimpelin Veto–Forssan Alku on peruttu

Forssan Alku on lauantaina 15.3. aamulla anonut ottelusiirtoa saman päivän naisten Korisliigan otteluun Vimpelin Veto–Forssan Alku. Kilpailujaos ei myöntänyt ottelusiirtoa, minkä jälkeen Forssan Alku ilmoitti luovuttavansa ottelun.

12.3.2025 15:41 Naisten Korisliiga

Re'Shawna Stone Naisten Korisliigan helmikuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2024–2025 Naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun valinta on Kouvottarien Re'Shawna Stone.

8.3.2025 19:35 Naisten Korisliiga

Yli tuhatpäinen yleisö todisti ToPo:n voittoa Espoossa - alemmassa jatkosarjassa kärki menee menojaan

Naistenpäivää juhlistettiin Naisten Korisliigassa neljällä ottelulla. Ylemmässä jatkosarjassa voittoihin ylsivät PeKa ja ToPo. Alemman jatkosarjan puolella voitot kirjattiin EBT:lle ja HBA:lle.

7.3.2025 10:02 Koripalloliitto tiedottaa

Maila- ja pallopelien manifesti: Tytötkin pelaa – tehdään yhdessä tilaa pelikentille!

Tytötkin haluavat juosta, pelata ja kamppailla. Harhauttaa ja ohittaa. Kaatua ja tehdä comebackin – voittaa. Maailma on täynnä piileviä asenteita, jotka vaikuttavat siihen, kuka astelee pelikentälle ja kenestä kasvaa itsevarma yksilö. On aika tehdä pelikentille tilaa tytöille!

2.3.2025 18:21 Naisten Korisliiga

Päävalmentajaa vaihtanut Pyrintö kaatui Kouvolassa

Naisten Korisliigassa pelattiin sunnuntaina yksi ottelu. Ylemmässä jatkosarjassa Kouvottaret paransi aseminaan, kun Pyrintö kaatui jännittävien vaiheiden jälkeen 83-79.

Näytä lisää vastaavia