Forssan Alun Venla Varis Grand Canyonin yliopistoon

6.6.2018 08:36 Forssan Alussa viime kaudella Naisten Korisliigaa pelannut Venla Varis, 20, siirtyy Yhdysvaltojen yliopistokentille Grand Canyonin yliopistoon.

Venla Varis siirtyy rapakon taakse NCAA-kentille. Kuva: Ville Vuorinen

Korson Kunnon kasvatti veisteli FoA:lle päättyneellä kaudella keskimäärin 2,8 pistettä ja 1,1 levypalloa ottelua kohden pelaten reilut 16 minuuttia ottelua kohden. Tätä ennen 180-senttiseltä laiturilta löytyi pääsarjakokemusta HBA-Märskystä edelliskaudelta.

– Venla teki rohkean liikkeen jättämällä viimeisen vuoden HBA:ssa väliin ja siirtyi Alkuun. Forssassa saatu valmennus ja tuki oli todella laadukasta ja täytyy sanoa, että voimme olla kaikki ylpeitä siitä laadusta, joka seuroissamme on joka päivä läsnä. ”Vexille” onnittelut ja tietysti myös kasvattajaseuralle, HBA-Märskyn päävalmentaja Pekka Salminen kommentoi.

Varis on voittanut urallaan mm. 19-vuotiaiden tyttöjen SM-kultaa Helmi Basketissa kaudella 2016/17. Suomen paidan nuorten maajoukkueissa Varis on pukenut ylleen kolmetoista kertaa.

– Onhan se jännittävää siirtyä yliopistokentille. Alkuun epäilin, että uskallanko edes lähteä, mutta uskon, että tämä päätös kannatti. Hienoa saada uusia kokemuksia ja päästä kehittymään koripalloilijana, Varis kertoo.

Grand Canyon on Phoenixissa sijaitseva yliopisto, joka on NCAA:n ykköstasolla suhteellisen nuori. Kakkostasolla yliopisto nautti menestyksestä 2010-luvun alkupuolella, mikä poiki nousun ykkösdivisioonaan kaudeksi 2013/14.

– Grand Canyon oli monesta ehdokkaasta se kaikkein innokkain ja vakuutuin heidän valmennuksensa puheista. Salminen vielä vahvisti, että heidän valmentajansa vaikuttaa osaavalta.

”Antelopesin” päävalmentajana toimii entinen WNBA:n mestari (2005) ja kertaalleen tähdistöotteluun (2009) valittu Nicole Powell.

Henkilöt

 
13.11.2025 11:56 Naisten Korisliiga

Nicole Ogun on sitoutunut Utah Staten yliopistoon

Utah Staten yliopisto ilmoitti kiinnittäneensä Nicole Ogunin, 18, joukkueensa vahvuuteen. Kasvattajaseuraansa Espoo Basket Teamia tällä kaudella edustava siirtyy Utah Staten yliopistoon syksyllä 2026.

19.11.2018 10:09 Naisten Korisliiga

Lotta Vehka-aho NCAA-parketeille Florida Atlanticiin

Vimpelin Vedon kasvatti Lotta Vehka-aho, 17, siirtyy vuoden päästä Atlantin taakse NCAA:n yliopistoparketeille Florida Atlantic Universityyn. Vehka-aho pelaa kuluvalla kaudella Naisten Korisliigaan HBA:ssa.

25.4.2026 10:05 Susijengi

Viljami Vartiainen seniorikaudeksi UC Santa Barbaraan

Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ta Weber Staten riveissä pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Viljami Vartiainen, 198 cm ja 22 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen UC Santa Barbaran riveihin Miro Littlen joukkuekaveriksi.

24.4.2026 13:19 Susijengi

Eemeli Yalaho North Carolina Staten riveihin

Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain NCAA-liigassa pelannut jyväskyläläislähtöinen HoNsUn kasvatti Eemeli Yalaho, 203 cm ja 21 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen North Carolina Staten riveihin.

24.4.2026 09:29 Suomalaiset ulkomailla

Okku Federiko Northwesternin yliopistoon

Lupauksia herättäneen debyyttikauden Draken yliopiston paidassa pelannut Okku Federiko vaihtaa joukkuetta Yhdysvaltain NCAA-liigassa. 207-senttinen ja 21-vuotias Federiko edustaa tulevalla kaudella illinoisilaista Northwesterniä, joka on edennyt 2020-luvulla kahdesti NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen.

21.4.2026 10:41 Susijengi

Samu Adler Butlerin yliopistoon, Olavi Suutela vaihtaa joukkuetta NCAA:ssa

Viimeisen kahden kauden ajan Korisliiga-kentillä vakuuttavaa jälkeä tehnyt Tapiolan Hongan kasvatti Samu Adler, 198 cm ja 18 vuotta, on valinnut yliopistojoukkueekseen Big East -konferenssissa pelaavan Butlerin. Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokastiin Adlerin tavoin viime vuosina kuulunut Olavi Suutela siirtyy puolestaan Oregon Statesta UC San Diegon yliopistoon.

13.4.2026 09:28 NCAA

Elina Aarnisalo nähdään ensi kaudella jälleen UCLA:n paidassa

Päättyneellä NCAA-kaudella North Carolinassa pelannut Elina Aarnisalo, 20, palaa ensi kaudeksi UCLA:n riveihin, jossa hän aloitti yliopistouransa.

28.3.2026 09:33 NCAA

Elina Aarnisalon kausi päättyi Sweet 16 -vaiheeseen – hallitseva mestari UConn liikaa North Carolinalle

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa Elina Aarnisalon edustama North Carolina putosi leikistä ulos, kun UConn oli parempi 42-63 (20-28).

24.3.2026 08:20 NCAA

Elsa Lemmilä ja Ohio State putosivat March Madnessistä

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:n lopputurnauksessa Elsa Lemmilä ja Ohio State hävisivät Notre Damelle 83-73 (43-35). Lemmilä heitti 9 pistettä ja keräsi 10 levypalloa.

23.3.2026 09:17 NCAA

Elina Aarnisalo ja North Carolina etenivät Sweet Sixteen -vaiheeseen – Elsa Lemmilä ja Ohio State vielä leikissä mukana

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja North Carolina pääsivät 16 parhaan joukkoon. Elsa Lemmilä ja Ohio State kamppailevat samasta saavutuksesta tänään. Albina Syla ja Rhode Island taas putosivat leikistä ensimmäisellä kierroksella.

Näytä lisää vastaavia