Avenir Basketin Minna Sten: ”Pitkillä pelaajilla kehitys voi tulla myöhään”

24.2.2017 Ensimmäistä ammattilaiskauttaan ulkomailla pelaava Minna Sten, 29, on löytänyt kokeneella iällä paikkansa ja roolinsa Ranskan kakkossarjan LF2:n Avenir Basketista. Vaikka tällä hetkellä Sten elää koripalloilijan unelmaa, niin tie Turun Riennon nuoresta ja kömpelöstä sentteristä Naarassusien vakiokasvoksi ja Euroopassa ammatikseen pelaavaksi koripalloilijaksi on vaatinut töitä ja kärsivällisyyttä.


Koripalloa seuraaville Stenin suvun tarina koripalloparketeilla on varmasti tuttu: isä Tapio Sten on yksi Suomi-koriksen legendoja, Juha Sten on tullut tutuksi periksiantamattomana pallorosvona Susijengiä myöten ja Tiina Sten on yksi maamme meritoituneimpia naiskoripalloilijoita. Sisarussarjan nuorimpana on Minna Sten, jonka koripalloura ei ole aina ollut itsestäänselvyys.
 

– Vanhemmat on koittanut saada minut ja Tiinan ihan kaikkiin muihin harrastuksiin aina satubaleteista pianonsoittoon. Kyllä sitä tuli muitakin urheilulajeja koitettua, mutta ne eivät iskeneet. Koriskaan ei iskenyt ihan nuorena, Sten kertoo.
 

– Sairastelin paljon nuorempana, peruskunto oli huono ja harrastelin korista pari kertaa viikossa. Ensimmäinen tavoitteellinen kesä oli vuosi ennen lukiota, kun aloin ajatella, että hakisiko urheilulukioon. Tiina pelasi jo siinä vaiheessa Turun Riennon edustuksessa ja treenasin yhden kesän heidän kanssaan.
 

– Kun olin lukioikäinen, niin Riento oli harjoitusturnauksessa, jossa oli ollut ongelmia puolustuslevypallojen kanssa. Päävalmentaja Ray Ailus oli pelien jälkeen todennut, että maanantain treeneissä täytyy olla yksi, joka saa edes yhden levypallon. Itselle kutsu tuli ihan puskista ja pääsin vielä aika paljon pelaamaankin. Olin nykyistä 10 senttiä lyhyempi ja en osannut juosta, 190-senttinen Sten hymyilee.
 

Kutsu Naisten Korisliigaan tuli sattuman kautta, mutta Sten vastasi: tulokaskaudellaan 2003/2004 Sten pelasi keskimäärin vajaat 22 minuuttia tehtaillen 5,0 pistettä, 4,9 levypalloa ja 0,8 torjuntaa ottelua kohden.
 

– ”Reiska” (Ailus) osasi käyttää minua. Tehtävänä oli puolustaa vastustajan parhaimpia isoja pelaajia. Siinä pääsi pelaamaan Heli Roukanojaa ja Laaksosen siskoksia (Jenni ja Niina) vastaan. Puolustuksessa olin hyvä luonnostaan jo aika nuorena. Siitä tuli ensimmäisen kerran mieleen, että tämä koripallo voi olla hyvä juttu.

NCAA:n kautta takaisin Naisten Korisliigaan...

Kahden Riennossa ja yhden Forssan Alussa vietetyn kauden jälkeen Sten lähti kokeilemaan siipiään rapakon taakse Yhdysvaltojen yliopistosarjaan NCAA:han. Kahden Long Island-Brooklynissä vietetyn kauden jälkeen edessä oli paluumatka kotimaahan.
 

– Siinä kokemuksessa oli paljon hyvää, mutta myös paljon huonoa. En ollut ihan loppuun asti miettinyt, että minkälaista se tulee olemaan. Jos olisin ollut viisi tai kuusi vuotta vanhempi, niin olisin selvinnyt. Olin nuorempana niin epävarma, että jos tuli yksikin epäonnistuminen, niin game over.
 

– Jälkeenpäin olen myös todella tyytyväinen, että se jäi kesken. Jos olisin ollut pidempään, niin en välttämättä enää pelaisi korista.
 

Paluu Suomeen tarkoitti samalla paluuta Naisten Korisliigaan. Ensimmäiseksi osoitteeksi osoittautui Catz Lappeenrantaan, jossa Sten voitti toistaiseksi ainoan SM-kultansa. Catzissä Sten viihtyi kaksi kautta, jonka jälkeen hän siirtyi kaudeksi tuttuun Forssan Alkuun ja siitä eteenpäin HoNsUun, kunnes tie vei takaisin Alkuun. Jyväskylän HoNsU-ajoista Sten painottaa, että silloisen HoNsUn päävalmentaja Tuomas Ojan kanssa vietetyt lukuisat harjoitustunnit kantoivat hedelmää.
 

– Aiemmin olen ollut oikeastaan pelkkä puolustuspelaaja, mutta HoNsUssa joukkue rakennettiin ympärilleni ja oli pakko ottaa enemmän vastuuta. Tuomaksen kanssa vietettiin aika monta tuntia punttisalilla vahvistamassa jalkoja. Silloin pistin paljon duunia sisään.
 

– Sinä aikana tuli hyökkäyspäähän enemmän varmuutta ja jalkoihin kertyneen voiman kautta pystyi postamaan. Heittäminen on taas tuntunut aina luontevalta. Jenkeissä tuli heitettyä jokaisen treenin jälkeen 400 heittoa palautuskoneen avulla. Siitä on kertynyt niin vahva pohja, että se on auttanut tulevilla vuosilla.

… ja lopulta Eurooppaan ammattilaiseksi

Naisten Korisliigassa kertyneestä menestyksestä huolimatta Sten ei missään vaiheessa pelannut ammatikseen, vaan opiskeli tai teki töitä pelaamisen ohella. Kahden FoA-vuoden ja alati parantuneiden maajoukkueotteiden myötä Sten ansaitsi sopimuksen kuluvalle kaudelle Saksan Bundesliigassa pelaavan BG 89 Hurricanesiin. Kahden kuukauden jälkeen ammattilaisurheilijan raju arki tuli selväksi, kun Hurricanesin johto oli yhteydessä Stenin agenttiin mahdollisesta joukkueen vaihdosta.
 

– Menin Saksaan tosi innoissani. Valmentaja oli valinnut minut ensimmäisenä, kun kokosi joukkuetta, mutta aika nopeasti huomasi, että joukkueessa ei ole välttämättä kaikkein fiksuin pelitapa ja muuta sähläystä. Itse en pelannut kauhean hyvin myöskään. Valmentaja oli tyytyväinen puolustuspeliin, mutta manageri ja muut totesivat, että tilastot eivät ole tarpeeksi hyvät ja minun täytyy lähteä.
 

Uusi pelipaikka löytyi kuitenkin vajaassa viikossa. Ranskalainen Avenir Basket oli etsinyt sentteriä kauden ensimmäisessä ottelussaan loukkaantuneelle sentterilleen jo tovin. Avenir etsi isoa pelaajaa, joka on eurooppalainen, hyvä puolustuspelaaja ja osaa heittää. Ikään kuin Avenir Basket olisi odottanut, että juuri Sten vapautuu markkinoille.
 

– Täällä asiat on todella hyvin. Rooli on sopiva minulle ja saan puolustaa vähän isompia möhkäleitä. Seuraavan ottelun iltapuhde on 196 senttiä ja 120 kiloa, Sten naureskelee.
 

– Hyökkäyspäässä pääsen pelaamaan high postissa ja heittämään pick and popeista. Minulla kävi mielettömän hyvä tuuri, että päädyin tähän joukkueeseen ja tähän organisaatioon.
 

Avenir pitää tällä hetkellä Ranskan LF2:n kärkisijaa 16 voitolla ja kahdella tappiolla. Kovatasoisessa Ranskan kakkossarjassa Sten on pelannut keksimäärin reilut 21 minuuttia, heittänyt 7,5 pistettä, kahminut 3,0 levypalloa ja torjunut 1,6 kertaa ottelua kohden.

Töitä ja kärsivällisyyttä

Koripalloilijana Sten on myöhään kehittynyt. Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueessa Sten ei pelannut peliäkään, 18-vuotiaissa vain 18, mutta turkulainen mursi lopulta tiensä sinivalkoisiin 20-vuotiaiden naisten maajoukkueen kautta – aina Naarassusiin saakka. Ammattilaisurakin urkesi vasta 29-vuotiaana.
 

– Naisten maajoukkueessakin olen vasta nyt sellaisessa roolissa, että sillä on jotain merkitystä, 75 naisten maaottelua pelannut Sten huomauttaa.
 

Sanotaan, että pitkät pelaajat ovat parhaimmillaan vasta 30-vuotiaana. Stenin kohdalla se näyttää olevan täyttä faktaa. Nuorille tulevaisuudenlupauksille Sten vinkkaakin kahta teesiä: töitä ja kärsivällisyyttä.
 

– Sillä, jos ei valita ensimmäisiin maajoukkueisiin tai All Star -leireille, ei ole mitään väliä. Varsinkin pitkillä pelaajilla kehitys tulee myöhään, kun kroppaan on vaikea tottua. Jossain vaiheessa ne ensimmäiset onnistumiset tulee, kun vain jaksaa tehdä työtä. Se ei riitä, että on joukkuetreeneissä. Erityisesti kesällä pitää tehdä duunia, jos haluaa oikeasti kehittyä.

Lisätietoja: Minna Sten
 
24.3.2018 Haastattelu

Lauri Markkanen: ”Olen vähitellen tottunut tähän rytmiin”

Lauri Markkasen ensimmäinen kausi NBA:n Chicago Bullsissa on kääntynyt loppusuoralleen. Tulokaskausi on ollut vasta 20 vuotta täyttävälle Markkaselle ikimuistoinen, mutta jyväskyläläisen HoNsUn kasvatin tavoitteena on pitkä ammattilaisura maailman parhaassa koripalloliigassa ja tulokaskausi on siinä vain ensimmäinen luku.

8.2.2018 10:30 EM-karsinnat

Susiladiesin Taru Tuukkanen: ”Voitto Romaniasta on ainoa tavoite”

Yksi kaikkien aikojen suomalaiskoripalloilijoista Taru Tuukkanen, 40, palasi kuunvaihteessa takaisin Suomen kotikamaralle kahden Espanjassa vietetyn kuukauden jälkeen. Hyvinkään Pontevan tähtipelaaja valmistautuu kohtaamaan Susiladiesin paidassa lauantaina 10. helmikuuta Töölön Kisahallissa Romanian EM-karsintaottelussa, jonka ainoana tavoitteena on Tuukkasen mukaan voitto.

26.11.2017 19:00 Haastattelu

50 maaottelun Roope Ahonen: ”Pelaajana pitää olla valmis, kun tilaisuus tarjoutuu”

Salon Vilppaan kasvatti Roope Ahonen, 27, siirtyi osaksi Susijengin kokenutta kaartia perjantai-iltana, kun Suomi aloitti MM-karsintansa päihittämällä Bulgarian vieraskentällä Botevgradissa. Uransa 50. A-maaottelun pelannut Ahonen on toipunut viime kesän alaraajavammastaan ja uskoo pystyvänsä suureen rooliin tiellä kohti Kiinan MM-kisoja.

16.10.2017 Haastattelu

Dettmann: ”Euroliigan ahneus uhkaa koripallon tulevaisuutta”

Koripallon MM-karsintojen kolkutellessa ovella jatkuu FIBA Euroopan ja Euroliigan välinen aikataulukiista, joka koskee marras- ja helmikuun MM-karsintaikkunoita. Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann harmittelee pattitilannetta, jossa pelaajat ovat joutuneet pelinappuloiksi valtataistelussa lajiliiton ja maanosan suurseurojen välillä.

25.8.2017 14:45 Haastattelu

Henrik Dettmann: Neljännesvuosisadan maajoukkuevalmentajauran virstanpylväitä

Luotsattuaan Helsingin NMKY:n kolmeen Suomen mestaruuteen valmensi Henrik Dettmann Suomen miesten koripallomaajoukkueen ensimmäiseen otteluunsa toukokuussa 1992. Viimeksi kuluneen 25 vuoden aikana Dettmann on valmentanut maajoukkuetasolla Suomea ja Saksaa, luotsannut joukkueensa arvokisoihin yhdeksästi sekä uudistanut molempien koripallomaiden työympäristön juurta jaksain.

4.8.2017 09:00 Haastattelu

Matti Nuutinen 50. maaottelun aattona: ”Nälkä on kasvanut syödessä”

Kaarinalaisen Ura Basketin kasvatti Matti Nuutinen, 27, debytoi miesten maajoukkueessa kesällä 2012 arkkityyppisenä duunaripelaajana. Viisi vuotta myöhemmin, 50. maaottelunsa kynnyksellä, Nuutinen on kaksinkertainen arvokisakävijä, monivuotinen koripalloammattilainen ja elintärkeä osa maajoukkuetta niin puolustajana kuin energiapelaajanakin.

29.7.2017 11:50 Haastattelu

Susijengin Fiifi Aidoo: ”Mä rakastan näitä kaikkia jätkiä”

Susijengin EM-kisakesä 2017 pyörähtää maaotteluiden osalta käyntiin tänään lauantaina, kun lauma saalistaa Tampereen Hakametsän parketilla Latviaa vastaan. Vuosi sitten niin ikään Tampereella miesten maaotteludebyyttinsä tehnyt Fiifi Aidoo, 21, on yksi Susijengin nuoren kaartin pelaajista, joka kärkkyy entistä suurempaa vastuuta sinivalkopaidassa.

19.7.2017 16:48 Haastattelu

Alex Murphy: ”Tämä on jännittävää aikaa suomalaiselle koripallolle”

Susijengi kerääntyi maanantaina Helsingissä yhteen aloittaakseen viimeistelevän valmistautumisjaksonsa ensimmäisiin Helsingissä pelattaviin koripallon EM-kisoihin viiteenkymmeneen vuoteen. Tehokkaan seniorikauden USA:n yliopistoliiga NCAA:n Northeasternissa päättänyt Alex Murphy, 24, odottaa nyt tilaisuuttaan esitellä taitojaan sinivalkopaidassa.

6.7.2017 12:15 Haastattelu

Kesäliigaan valmistautuva Lauri Markkanen: ”Chicago on ottanut minut hyvin vastaan”

Lauri Markkasen, 20, lapsuuden ja nuoruuden unelma toteutui keskiviikkona, kun hän allekirjoitti tulokassopimuksen NBA:n kaikkien aikojen seuroihin lukeutuvan Chicago Bullsin kanssa. 213-senttinen jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti kehuu viihtyneensä uudessa kotikaupungissaan erinomaisesti ja sanoo vastaanoton olleen lämmin.

5.4.2017 Haastattelu

Espanjan pudotuspelit aloittava Vilma Kesänen: ”Ferrol on herännyt naiskorikseen”

Naarassusien pelintekijä Vilma Kesänen, 28, ja Universitario de Ferrolin pudotuspeliurakka Espanjan pääsarjassa Liga Femeninassa alkaa tänään keskiviikkoiltana, kun Ferrol saa vastaansa isokokoisen Gipuzkoa UPV:n. Seurahistoriansa parasta kautta pelaava Ferrol on saanut hullaannutettua kotikaupunkinsa loistavilla otteillaan.

Näytä lisää vastaavia