Zack Bryant Bundesligasta Lahti Basketballin takakentälle

30.11.2021 15:12 Lahti Basketball saa uuden takamiehen Bundesligasta.

Lahti Basketball kertoo tiedotteessaan solmineensa loppukauden sopimuksen Zack Bryantin, 25, kanssa. Sopimus sisältää kahden viikon koeajan.

188-senttinen Bryant siirtyy Lahteen Saksan Bundesliigasta, jossa on edustanut tällä kaudella BG Goettingeniä. Ensimmäisen kauden ammattilainen pelasi yliopistokorista Georgia Southernin riveissä, jossa viime kaudella tilastokeskiarvoiksi kertyi 13,6 pistettä, 2,6 levypalloa ja 2,6 koriin johtavaa syöttöä.

– Zack on kiehtova pelaaja ja vahvistaa identiteettiämme. Hän on erinomainen puolustaja, loistava avoimella kentällä ja pystyy monipuolisesti luomaan oman heittonsa. Hänellä on hyvä kaukoheitto ja puolimatkan hyppyheitto, mutta ennen kaikkea hän on taitava hyökkäämään kohti koria. Hän pelaa korkealla raudan päällä, mikä lisää uuden ulottuvuuden peliimme. Valinnassa painoivat paljon hänen saamansa kehut Saksasta. Halusimme joukkueeseen positiivisen persoonan, joka pystyy kommunikoimaan puolustuksessamme, kommentoi Lahden päävalmentaja Pieti Poikola.

Bryant pelaa jo perjantaina Lapualla, jos pelilupa saapuu ajoissa.

Asiat

 
23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

21.3.2024 15:00 Korisliiga

Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukielto

Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Kataja Basketin Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukiellon.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

19.3.2024 09:32 Korisliiga

Alterique Gilbert loppukaudeksi Seagullsin vahvuuteen

Korisliigan ylemmän jatkosarjan ykkösenä viihtyvä Helsinki Seagulls on solminut loppukauden kattavan sopimuksen 26-vuotiaan takapelaajan kanssa.

18.3.2024 10:17 Korisliiga

Salon Vilppaalle 1000 pääsarjaottelua täyteen

Korisliigassa parhaillaan kotiedusta pudotuspeleihin taisteleva Vilpas tarvitsi rajapyykkiin 24 pelikautta.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

Näytä lisää vastaavia