Verottajan tulkintamuutos aiheuttanut Korisliigassa vaikeasti ratkaistavan tilanteen

27.11.2014 Suomen Koripalloliitto ja Korisliiga-erotuomarit etsivät parhaillaan ratkaisumallia tilanteeseen, johon on päädytty verottajan kiristyneen tulkinnan myötä. Uuden verotulkinnan johdosta suuri osa Korisliigan erotuomareista on ilmoittautunut esteellisiksi oman asuinpaikkakuntansa ulkopuolella pelattaviin liigaotteluihin. Koripalloliitto pyrkii löytämään ratkaisun Korisliiga-kauden jatkumiselle suunnitellun otteluohjelman mukaisesti.

Taustaa

Verolain mukaan yleishyödylliseltä yhdistykseltä, johon ei ole työsuhteessa, voi nostaa kalenterivuoden aikana verottomasti korkeintaan 2.000 euron edestä kilometrikorvausta ja 20 päivärahaa. Vuoden 2013 verotuksessa verottaja tulkitsi lakia ensi kertaa koripalloerotuomareiden kohdalla kirjaimellisesti, joka aiheutti erotuomareille jälkiveroja.

Erotuomarit ottivat syyskuussa yhteyttä Koripalloliittoon pyytäen ratkaisua matkakorvausten ja päivärahojen säilyttämisestä verottomana. Koripalloliitto on osallistunut keskusteluihin erilaisista ratkaisuvaihtoehdoista, muun muassa erotuomareiden pääsystä työsuhteeseen, huomioiden olemassa olevat sopimukset, joissa osapuolena ovat välillisesti myös seurat.

Korisliiga-erotuomarit ovat ilmoittaneet suurelta osin olevansa esteellisiä joulukuun liigaotteluihin, mikäli nykytilanteeseen ei saada muutosta. Korisliiga-ohjelmassa on joulukuulla 29 ottelua.

Koripalloliiton kommentit

- Asia on monisyinen. Ymmärrämme erotuomareiden, verottajan tulkinnan johdosta muuttuneen, tilanteen. Erotuomarikustannukset otteluista ovat kuitenkin seuroille kohdistuvia kustannuksia ja niistä on olemassa olevia sopimuksia. Toisaalta verolain tulkinnat – myös tiukentuneet sellaiset – eivät ole vain muuttuneita olosuhteita, vaan noudatettavia säädöksiä, kommentoi Koripalloliiton toiminnanjohtaja Vesa Walldén.

- Suomen Koripalloliitto on juuri investoinut merkittävästi erotuomarimaksujen läpinäkyvyyteen ja siihen, että palkkiot ja korvaukset tulee hoidettua yhteiskunnan edellyttämällä tavalla. Tilasimme ja kehitimme erotuomarimaksuille tietojärjestelmän ja otimme sen käyttöön alkaneella kaudella kaikissa Koripalloliiton sarjoissa, Walldén selvittää.

- Koripalloliiton toiminnassa noudatetaan jatkossakin lakeja ja säädöksiä. Se ei poista sitä, että verottajan muuttunut tulkinta pistää niin erotuomareita kuin seurojakin hyvin eriarvoisiin asemiin maantieteellisen sijaintinsa mukaan vaikeuttaen näin valtakunnallisen kilpailutoiminnan järjestämistä. Jos erotuomarit saavat aikaan ennakkopäätöksen verottajalta muunlaisista ratkaisuista kuin nykytulkinnat, otamme ne ilomielin vastaan. Sillä välin meillä on erittäin haastava tehtävä yrittää muokata erotuomareiden kanssa pelikausiksi 2013-16 sovittua palkkio- ja palkkasopimusta tavalla, jossa sekä erotuomarit että seurat pysyvät tyytyväisinä ja tärkein asia eli Korisliigan pelaaminen suunnitelmien mukaisesti toteutuu, päättää Walldén.

Suomen Koripalloliitto tiedottaa prosessin etenemisestä ja sen mahdollisista vaikutuksista ennen Korisliigan joulukuun otteluita.

Henkilöt

 
9.5.2015 Pohjoinen alue

Koripalloliiton kilpailusääntöihin merkittäviä muutoksia

Lauantaina Suomen Koripalloliiton valmennuskeskuksessa Kisakalliossa kokoontunut liittovaltuusto hyväksyi kilpailu- ja kurinpitosäännöt pelikaudelle 2015-16. Sääntöihin tuli merkittäviä muutoksia, jotka koskivat viime aikoina koripallopiirejä puhuttaneita kilpailusääntöjen rangaistuspykäliä koskien edustuskelvottoman pelaajan peluuttamista sekä pelaamisoikeuden laajentamista rinnakkaislisenssillä.

9.10.2009 11:55 Liittoa koskeva tiedote

Korisliiga ja miesten maajoukkue viiden vuoden sopimuksella URHOtv:lle

Kotimaisen joukkueurheilun TV-markkinoille voimakkaasti panostava URHOtv ja Suomen Koripalloliitto ovat solmineet viiden vuoden mittaisen mediaoikeussopimuksen. Jääkiekon SM-liigan ja jalkapallon Veikkausliigan oikeudet jo aiemmin hankkineelle URHOtv:lle siirtyy tuoreen sopimuksen myötä niin Korisliigan kuin miesten koripallomaajoukkueenkin mediaoikeudet.

Et ole yksin -palvelu vähentämään ja ehkäisemään epäasiallista käytöstä ja häirintää

Koripalloliitto on mukana Et ole yksin -palvelussa, joka tarjoaa puhelimessa ja chatissa tukea, apua ja neuvontaa urheilua harrastaville nuorille, aikuisille, vanhemmille ja huoltajille. Väestöliiton ja urheilujärjestöjen yhteishankkeella pyritään takaamaan, että jokainen voi harrastaa urheilua turvassa.

Kymmenelle joukkueelle liigalisenssit miesten ja naisten Korisliigoihin

Suomen Koripalloliiton liittohallitus on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikkoja pelikaudelle 2016/17. Liittohallituksen päätöksien ja sarjalisenssiyksikön esitysten mukaisesti Korisliiga ja Naisten Korisliiga pelataan ensi kaudella kymmenen joukkueen sarjoina. Samalla vahvistettiin Korisliigojen pelitavat kaudella 2016/17.

10.6.2016 Pohjoinen alue

Vartiainen kehittämään seura- ja kilpailutoimintaa, Pelkonen Korisliigaa

Suomen Koripalloliiton organisaatioon on tehty kaksi nimitystä. Seura- ja kilpailutoiminnan johtajaksi on nimitetty Susanna Vartiainen. Leviltä Koripalloliittoon siirtyvä Janne Pelkonen on puolestaan nimitetty Korisliigan myynnistä ja markkinoinnista vastaavaksi johtajaksi.

25.1.2016 23:59 Pohjoinen alue

Koripallo uuteen lisenssiennätykseen

Suomalainen koripalloperhe on kasvanut lisenssimäärillä mitattuna isommaksi kuin koskaan aiemmin. Pelikaudella 2015-16 on lunastettu tähän mennessä 17 110 koripallolisenssiä, jonka myötä lähes 20 vuotta vanha ennätys siirtyi historiaan.

KORI-lehti Ilta-Sanomien välissä perjantaina 2.10.

Perjantaina 2.9. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan viikonloppuna käynnistyvään Korisliiga-kauteen, jonka kunniaksi lehdessä on kymmenen pelaajan haastattelukokonaisuus.

15.6.2015 Pohjoinen alue

Koripalloliitto myönsi sarjalisenssit pääsarjoihin, vahvisti pelitavat

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt sarjapaikkoja pelikaudelle 2015-16. Maanantai-iltana Helsingissä kokoontunut liittohallitus sekä Koripalloliiton sarjalisenssiyksikkö myönsivät kymmenen sarjalisenssiä Korisliigaan, kahdeksan miesten Divisioona A:han, peräti 14 Divisioona B:hen ja yhdeksän sarjalisenssiä Naisten Korisliigaan sekä kymmenen naisten I divisioonaan. Samalla liittohallitus vahvisti pelikauden 2015-16 sarjaformaatit.

16.4.2015 11:00 Liittoa koskeva tiedote

Katajan valitus hylättiin, Korisliigan pudotuspelit käyntiin lauantaina

Suomen Koripalloliiton hallitus on käsitellyt Kataja Basketin valituksen sääntö- ja kurinpitoyksikön 14.4.2015 tekemästä päätöksestä koskien KTP-Basketin pelaajan edustuskelvottomuutta ja otteluiden lopputuloksia. Liittohallitus hylkäsi Katajan valituksen. Päätöksen myötä Korisliigan pudotuspelit käynnistyvät lauantaina 18.4. otteluparein KTP-Basket – Helsinki Seagulls, Kataja Basket – Namika Lahti, Kauhajoen Karhu – Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa – Kouvot.

Koripallon pääsarjojen pelitavat päätetty vuoteen 2018 saakka – kansainvälistyminen ja pelaajakehitys keskiössä

Suomen Koripalloliiton hallitus on kokouksessaan päättänyt aikuisten pääsarjojen pelitavat seuraavalle kolmelle pelikaudelle. Samalla liittohallitus aikaisti mm. Korisliigaan suunnitteilla olevia muutoksia. Korisliiga täydennetään 12-joukkueiseksi jo pelikaudelle 2015-16 ja runkosarjaotteluiden määrä pudotetaan 34:een. Päätöksillä halutaan tukea kansainvälisiin sarjoihin osallistuvia joukkueita sekä pelaajakehitystä korjaamalla harjoittelun ja pelaamisen suhdetta.

Näytä lisää vastaavia