Tammivaara Karhun peräsimessä myös kaudella 2013-14

4.2.2013 Päävalmentaja Ari Tammivaara nähdään myös ensi kaudella Kauhajoen Karhun Korisliiga-joukkueen ruorissa. Osapuolet ovat päättäneet käyttää aiemmin sovitun optiovuoden. Tammivaaran luotsaama Karhu on parhaillaan Korisliigassa tukevasti sarjataulukon viidennellä sijalla ja matkalla kolmansiin peräkkäisiin pudotuspeleihin.

Kauhajoen Karhu jatkaa Ari Tammivaaran komennossa. Kuva: Tytti Nuoramo.

Karhu on ollut tyytyväinen Tammivaaran panokseen lajin kehittymisessä paikkakunnalla ja Kauhajoen alueella.

- Olemme olleet tyytyväisiä siihen kehitykseen, jota tähän asti on saatu aikaan, kertoo Vesa Ojala Karhun taustaorganisaatiosta.

- Tavoitteena on, että kehitys jatkuu koko seuran osalta. Edustusjoukkuetta viedään kohti Korisliigan kärkeä (ammattilaisuus, valmennus ja harjoitusolosuhteet) sekä jatketaan koulukoriksen laajentamista. Myös junioripuolta kehitetään yhteistyössä juniorijaoston kanssa. Yksi selkeä tavoite on lisätä myös maakunnallista yhteistyötä, linjaa Tammivaara tulevaa.

- Pääsemme myös keskustelemaan pelaajiemme kanssa jatkosta ja näin rakentamaan tulevaa joukkuetta, Tammivaara jatkaa.

Suomen miesten maajoukkueen päävalmentajanakin toiminut Ari Tammivaara otti päävalmentajan roolin Kauhajoella joulukuussa 2010. Karhu on selviytynyt Tammivaaran johdolla pudotuspeleihin kahtena vuonna peräkkäin. Kuluvalla kaudella joukkue on voittanut 27 ottelustaan 17 ollen tukevasti sarjan viidennellä sijalla ja kiinni pudotuspelipaikassa.

Henkilöt

 
28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

Ehdota nimeä hankkeelle – Koripalloliitto pyrkii parantamaan ottelutapahtumien ilmapiiriä

Koripalloliitto käynnistää valtakunnallisen hankkeen, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä ja tuottaa seuroille työkaluja epäasiallisen käytöksen kitkemiseen.

KORI-lehti Ilta-Sanomien välissä perjantaina 2.10.

Perjantaina 2.9. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan viikonloppuna käynnistyvään Korisliiga-kauteen, jonka kunniaksi lehdessä on kymmenen pelaajan haastattelukokonaisuus.

17.4.2015 Pohjoinen alue

Huhtikuun KORI-lehti luettavissa netissä

Torstaina 16.4. Ilta-Sanomien välissä ilmestynyt KORI-lehti on luettavissa ja ladattavissa PDF-tiedostona Basket.fi-palvelussa, tämän artikkelin lopussa olevan linkin välityksellä. Lehden teemana on lauantaina 18.4. käynnistyvät Korisliigan pudotuspelit ja katsaukset Pantteri-jahtiin osallistuviin joukkueisiin.

Susijengin luottoluotsi Pekka Salmisesta naisten päävalmentaja

Vuodesta 2001 Suomen miesten koripallomaajoukkueen eli Susijengin nousua rakentamassa ollut Pekka Salminen, 51, on nimitetty naisten päävalmentajaksi. Paraikaa joensuulaista Kataja Basketia Korisliigassa valmentava Salminen aloittaa laaja-alaisessa ja päätoimisessa tehtävässään Koripalloliitossa 1.6.

Ville Tuominen Tanskasta Kataja Basketin toiminnanjohtajaksi

Joensuulainen Kataja Basket saa koripallopiireistä tutun nimen vahvistamaan organisaatiotaan. Parhaillaan toista peräkkäiskautta Tanskan pääsarjassa pelaavaa Bakken Bearsia valmentava Ville Tuominen, 32, aloittaa kesäkuussa työt seuran toiminnanjohtajana. Halu kehittyä uudenlaisissa tehtävissä saa Tuomisen palaamaan Suomeen.

17.4.2013 Valmentajat

Pentti Salmen paita nousee Helsingin Urheilutalon kattoon

Valmentaja-, erotuomari- ja toimittajalegenda Pentti Salmi saa keskiviikkona seuraltaan Helsingin Kisa-Tovereilta (HKT) merkittävän tunnustuksen, kun Salmen valmentajapaita nostetaan Helsingin Urheilutalon kattoon seuran jäädyttämien pelipaitojen viereen.

27.9.2012 Pohjoinen alue

Koripalloliitto panostaa reiluun peliin alkavalla kaudella

NBA:sta ja Euroliigasta liikkeelle lähteneet reilun pelin säännöt rantautuvat kauden 2012/13 aikana myös suomalaiseen koripalloon kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n linjausten mukaisesti. Uusilla sääntötarkennuksilla halutaan rohkaista pelaajia, valmentajia sekä erotuomareita kitkemään peliin kuulumatonta huonoa käytöstä ottelutapahtumista.

5.5.2012 Pohjoinen alue

Koripalloon valmentajien sarjakohtaiset koulutustasovaatimukset

Suomen Koripalloliitto ottaa valtakunnallisissa sarjoissaan käyttöön valmentajien sarjakohtaiset koulutustasovaatimukset. Päätöksen myötä valmentajalta edellytetään kullakin sarjatasolla tietyn koulutustason suorittamista, jonka lisäksi saavutettua koulutustasoa pidetään täydennyskoulutuksella. Vaatimustason nosto koskee niin aikuisten kuin nuortenkin sarjoja.

13.4.2012 15:17 Liittoa koskeva tiedote

Korisliiga-historian kaikki pelikaudet tietoineen, pelaajien uratilastot julkaistu

Basket.fi-nettipalvelu jatkaa historian kirjoittamista – kirjaimellisesti. Korisliiga-kauden huipentuessa Suomen Koripalloliitto on julkaissut miesten pääsarjahistorian kaikkien pelikausien tiedot tuloksineen ja tilastoineen. Samalla on julkaistu pääsarjassa kautta aikain esiintyneiden pelaajien uratilastot.

Näytä lisää vastaavia