Savolainen ja Vilpas jatkosopimukseen

15.3.2023 11:40 Salon Vilpas ja päävalmentaja Jussi Savolainen ovat sopineet vuoden jatkosopimuksesta. 36-vuotias Savolainen aloitti Vilppaan päävalmentajana viime kesänä ja hän luotsasi ensimmäisellä kaudellaan Vilppaan pudotuspeleihin.

Kuva: Ville Vuorinen

Jatkosarjaa on jäljellä kahden ottelun verran ja Vilpas taistelee parhaillaan pudotuspelien kotiedusta.

- Ensimmäinen kausi Korisliigan päävalmentajana on ollut opettavaista aikaa Jussille monella tapaa ja mielestämme hän on ansainnut omalla ja staffin työllä itselleen jatkosopimuksen. Jokaiselle valmentajalle tulee kauden aikana ylä- ja alamäkiä, jotka antavat työkaluja siihen valmentajan omaan työkalupakkiin. Jussi on saanut tästä kaudesta hyvää oppia ja on varmasti ensi kaudella entistä valmiimpi päävalmentajan vaativaan pestiin, toteaa Vilppaan toiminnanjohtaja Sami Toiviainen seuran tiedotteessa.

Vilppaan kausi alkoi hyvän harjoituskauden jälkeen vaisusti ja lokakuun saldo oli vain kaksi voittoa ja viisi tappiota. Otteet paranivat marraskuussa (4/1) ja myös joulukuu (4/2) sujui voittopuolisesti. Paikka ylemmässä jatkosarjassa varmistui kaksi kierrosta ennen päätöstä ja tällä hetkellä Vilpas taistelee sijalla kolme (15/15), kun jatkosarjaa on jäljellä kaksi ottelua.

- Hienoa, että saatiin sovittua jatkosta jo nyt. Oma tavoitteeni kauteen lähdettäessä oli, että kykenen auttamaan sekä kehittämään joukkuetta ja tekemään koviakin päätöksiä. Kausi on ollut vuoristoratamainen, muuttujia on ollut paljon ja virheitäkin on tullut tehtyä, mutta tämä kaikki on opettanut erittäin paljon ja näyttänyt miten eri asioiden kanssa on parasta toimia. Vielä on ratkaisupelit jäljellä ja tulemme antamaan kaikkemme, jotta menemme mahdollisimman pitkälle. Vilppaan organisaatiossa on hyvä toimia valmentajana ja Salohallissa on aina hyvä tunnelma fanien toimesta. Kiitos siitä seuralle sekä kannattajille. Seuraavaan kauteen on varmasti helpompaa lähteä, kun on yksi kausi Korisliigan päävalmentajana takana. Töitä tehdään jo ensi kauttakin ajatellen, mutta pääfokus on luonnollisesti tässä kaudessa ja sen lopettamisessa vahvasti, Savolainen kommentoi.

Asiat

 
15.4.2024 12:50 Korisliiga

Korisliigan välierien otteluohjelma vahvistettu

Korisliigan välierät käynnistyvät torstaina 18. huhtikuuta Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välisellä ottelusarjalla. BC Nokia ja Kataja Basket aloittava päivää myöhemmin.

14.4.2024 19:31 Korisliiga

Kataja repi tiukan taisteluvoiton itselleen – Korisliigan välieräparit selvillä

Neljäs ja viimeinen joukkue, joka lunasti lipun miesten Korisliigan välieriin, on Kataja Basket.

13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

12.4.2024 20:43 Korisliiga

Nokia eteni välieriin – Kataja pisteellä niskan päälle

BC Nokia selvisi kevään toisena joukkueen puolivälieristä jatkoon. Kataja Basket otti edun haltuun omassa sarjassaan.

11.4.2024 22:14 Korisliiga

Vilpas laittoi kapulan Kauhajoen rattaisiin – Seagulls eteni välieriin puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa yksi neljästä puolivälieräsarjasta saapui päätökseensä.

10.4.2024 10:25 Korisliiga

Ilmari Toikkanen ja Tampereen Pyrintö jatkosopimukseen

Kesken viime kauden Pyrintöön liittynyt 207-senttinen Ilmari Toikkanen ja Pyrintö ovat solmineet 1+1-mallisen sopimuksen.

9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

6.4.2024 21:22 Korisliiga

BC Nokia repi avausvoiton tuplajatkoaikatrilleristä

Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta viimeinen käynnistyi, ja avausvoiton otti kotietua nauttiva Nokia.

5.4.2024 21:03 Pääjuttu

Korisliigan playoffit käyntiin: Kauhajoki mitätöi Vilppaan kotiedun ja Korihait avasi rytinällä

Miesten Korisliigassa pelattiin ensimmäiset puolivälieräottelut. Seagulls ja Korihait voittivat kotona, Kauhajoki yllätti vieraskentällä.

Näytä lisää vastaavia