26.4.2022 09:11 Kaksi edelliskautta Lahti Basketballia luotsannut Pieti Poikola on solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen lahtelaisseuran kanssa.

Kolmesti vuoden valmentajaksi valittu Poikola on juhlinut Suomen mestaruutta päävalmentajana kolmesti. Kuva: Ville Vuorinen
Poikolan ensimmäinen sopimus oli malliltaan 2+2, joten nyt astuu voimaan sopimuksen optiovuodet. Päättyneellä kaudella joukkue sijoittui runkosarjassa kahdeksanneksi. Pudotuspeleissä Kauhajoki kaatoi lahtelaisjoukkueen suoraan kolmessa ottelussa.
- Kaksi kautta Lahdessa on ollut hienoa aikaa. Seura on huolehtinut erinomaisesti olosuhteista ja mahdollistanut laadukkaan harjoittelun. On ollut ilo seurata nuorten urheilijoiden kasvua hyvän päivittäisen tekemisen kautta. Olen nauttinut ajastani Lahdessa. Vastaan on tullut paljon haasteita. Se kuuluu urheiluun. Olennaista on se, miten vaikeuksiin reagoi. Varsinkin viime kaudella tein paljon virheitä ja jälkikäteen tekisin monta asiaa toisin. Menneeseen en pysty vaikuttamaan, mutta tehdyistä virheistä voi oppia ja toisaalta pitää vahvistaa sitä, mikä on tehty hyvin. Jotta pääsisimme seuraavalle tasolle, minun on pystyttävä uudistumaan. Se on positiivinen haaste ja lisää poltetta tulevaan. Seuraavat kaksi vuotta matkani jatkuu tähän osoitteeseen. Odotan todella innolla tulevaa meidän hienon ryhmän kanssa, Poikola sanoo seuran tiedotteessa.
Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.Pieti Poikola on Lahti Basketballin päävalmentaja seuraavat kaksi kautta.
— Lahti Basketball (@lahtibasketball) April 25, 2022
Lahti Basketball käytti Poikolan sopimuksessa olleen kahden vuoden option.
Lue koko uutinen https://t.co/B3VgUQ4r5w
Tämä KITOM video on toteutettu yhteistyössä @LahdenKaupunki kanssa. pic.twitter.com/eVJ3E304tS
- Olemme tyytyväisiä Pietin jatkoon. Viime kausi oli vaikea ja kävimme asiat perinpohjaisesti läpi kauden päätyttyä. Nyt katse on tulevassa ja tulemme varmasti olemaan valmiita ensi kaudella, seuran toiminnanjohtaja Roope Suonio avaa.
Pieti Poikola aloitti valmennusuransa Tampereen Pyrinnön naisten joukkueessa vuonna 1998. Mittavalla urallaan Poikola on muun muassa johtanut Pyrinnön miehet Korisliiga-mestaruuteen kolmesti ja työskennellyt ulkomailla sekä islantilaisen UMF Tindastóllin että Tanskan maajoukkueen valmentajana. Lisäksi hänet on valittu kolme kertaa vuoden valmentajaksi Korisliigassa.
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Viime kauden Pällijeff pelasi AC Oulu Basketin riveissä ja oli joukkueineen taistelemassa I divisioona A:n finaaleissa noususta Korisliigaan. Oulun lisäksi Pällijeff on pelannut HBA:n ja JBA:n paidassa. Sopimus on malliltaan 1+1-vuotinen.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.
Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.