31.3.2006 Koripalloliiton sääntö- ja kurinpitoyksikkö käsitteli Namika Lahden jättämän vastalauseen 29.3. pelatun Korisliigan toisen puolivälieräottelun Kouvot-Namika Lahti pisteenlaskuvirheestä. Vastalause koski kolmannella jaksolla tapahtunutta Namika Lahden Michael Kueblerin kahden pisteen korin virheellistä merkintään vastustaja Kouvojen pelaajalle.
Yksikkö totesi käytössään olevien selvitysten perusteella, että ottelun kolmannella jaksolla on tapahtunut vastalauseessa esitetty virhe, jolloin Namika Lahden kahden pisteen kori on merkitty virheellisesti Kouvoille ottelun pöytäkirjaan.
Kilpailusääntöjen VIII luvun 2 §:n 7 momentin mukaan vastalause voi johtaa myönteiseen ratkaisuun vain, jos väitetty sääntöjen vastainen tapahtuma on olennaisesti vaikuttanut ottelun lopputulokseen.
Yksikkö päätti hylätä vastalauseen, koska tapahtunut virhe ei ole oleellisesti vaikuttanut ottelun lopputulokseen.
Kouvot voitti ottelun ja lopputulos 103-89 jää voimaan. Puolivälieräsarja jatkuu tänään 31.3. Lahden Urheilutalolla ottelusarjan ollessa tasan 1-1.
Lauantaina Kisakalliossa kokoontunut liittovaltuusto hyväksyi kilpailu- ja kurinpitosäännöt kaudelle 2017-18. Yksi merkittävimmistä muutoksista on ns. home grown -säännöstön käyttöönotto, jolla pyritään tukemaan pitkäjänteistä pelaajien kehitystä.
NBA:sta ja Euroliigasta liikkeelle lähteneet reilun pelin säännöt rantautuvat kauden 2012/13 aikana myös suomalaiseen koripalloon kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n linjausten mukaisesti. Uusilla sääntötarkennuksilla halutaan rohkaista pelaajia, valmentajia sekä erotuomareita kitkemään peliin kuulumatonta huonoa käytöstä ottelutapahtumista.
Kansainvälinen koripalloliitto, FIBA, on muuttanut koripallokenttää koskevia sääntöjään. Sääntöuudistuksen myötä useampi kentällä olevien rajamerkintöjen paikka muuttuu. Suomessa uudet kentän viivoja koskevat säännöt tulevat voimaan 1.7.2010 alkaen.
Suomen Koripalloliiton hallitus on pystyttänyt työryhmän valmistelemaan tukun pelikaudesta 2007-08 voimaantulevia uudistuksia kilpailusääntöihin, sarjamääräyksiin ja ohjeistuksiin, joilla mm. estettäisiin pääsarjajoukkueiden suuri pelaajavaihtuvuus sekä varmistettaisiin nuorten suomalaispelaajien entistäkin joustavampi siirtyminen sarjatasolta toiselle.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on muuttanut koripallon pelisääntöjä, jotka Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt ottaa käyttöön 1.8.2003 alkaen. Keskeisimmät sääntömuutokset koskevat 24 sekunnin sääntöä, aikalisiä ja ylösheittoja.
Miesten Korisliigassa nähtiin sekä vierasjoukkueiden järjestämiä yllätyksiä että korkeasti sijoittuneiden joukkueiden ammattimaista tyyneyttä kotiparketilla. Huomiota tilastoillaan herättivät muiden muassa Kauhajoen Topias Palmi ja Kouvojen Joel Mäntynen.
Kouvoissa mestaruutta vuonna 2016 juhlinut Thomas Gipson III tekee paluun joukkueeseen.
Vastikään Joonas Lehtorannalla vahvistunut Kobrat pelasi kotiottelunsa poikkeuksellisesti PowerParkin Palace Areenalla mutta hävisi sen Kataja Basketille.
Voitosta voittoon marraskuussa marssineen Helsinki Seagullsin Mar’Qualen Grant on valittu kuukauden parhaaksi pelaajaksi.
Otteluvoittoja miesten Korisliigassa juhlivat tänään sarjataulukon kärkikolmikko Korihait, Helsinki Seagulls ja BC Nokia.
Miesten Korisliigassa Salon Vilpas ja Kouvot saivat kumpikin vierasvoiton.
Naisten ja miesten Suomen cupin Final Four -joukkueet ja tammikuussa Urhea-hallissa pelattavien välierien aikataulut ovat nyt vahvistettu.
Miesten Korisliiga-illan voitot merkittiin Tampereen Pyrinnölle, Kouvoille ja Kataja Basketille, joka ansaitsi samalla paikan miesten Suomen Cupissa.
Miesten Korisliigassa otteluvoittoja keräsivät Helsinki Seagulls, BC Nokia ja Salon Vilpas.
Miesten Korisliigassa nähtiin kaksi kotivoittoa, kun Korihait ja Kataja Basket puolustivat onnistuneesti kotikenttiään.
Miesten Korisliigan otteluvoitot merkittiin Kobrille ja Helsinki Seagullsille.
Miesten Korisliigassa Salon Vilpas taivutti Lahti Basketballin niukalla piste-erolla.
Suomalaisjoukkueiden tie FIBA Europe Cupissa päättyi keskiviikkona lohkovaiheeseen. Kataja Basket kaatoi slovakialaisen Levicen päätösottelussa. Kauhajoki puolestaan taipui kotikentällään kyproslaiselle AEK Petrolinalle.
Suomen Cupin huipennukseen selviytyy molempien sarjojen rankingin neljä parasta joukkuetta. Final Four -turnaus järjestetään 19.–21. tammikuuta Urhea-hallissa, Helsingissä.
Korisliiga jatkui neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat Seagulls, BC Nokia, Kobrat ja Korihait.