17.6.2025 13:35 Suomen Koripalloliitto kutsuu koripalloseurat ja koulut mukaan yhteisiin korintekotalkoisiin. Tavoitteena on heittää yhdessä miljoona koria elo-syyskuussa Tampereella järjestettävien miesten koripallon EM-kisojen hengessä.
Syksyllä Tampereella pelattavat miesten EM-kisat tarjoilevat suurelle suomalaisyleisölle mahdollisuuden päästä näkemään läheltä maailmanluokan koripallo-otteluita ja nauttimaan kansainvälisestä urheilujuhlasta. Samalla kisat ovat suomalaisille koripalloseuroille iso mahdollisuus lisätä koripallon nostetta ja harrastajamäärää omalla paikkakunnalla.
– Miljoona koria -haaste on loistava tapa virittäytyä EM-kisojen tunnelmaan ja tuoda koripalloa näkyväksi kouluissa ja paikallisyhteisöissä. Se tarjoaa seuroille konkreettisen mahdollisuuden kasvattaa lajin kiinnostusta omalla alueellaan – ja ennen kaikkea siinä yhdistyvät liikunnan ilo ja yhteistyön voima. Kun koulu ja seura tekevät yhdessä, syntyy liikettä ja innostusta, sanoo Koripalloliiton seura- ja kilpailutoiminnan johtaja Susanna Strömberg.
Haaste käynnistyy kisoja edeltävällä viikolla 18. elokuuta ja suoritusaikaa on neljä viikkoa. Tavoite on, että koululaiset heittävät välitunneilla ja vapaa-ajalla yhteensä miljoona koria. Opettajat voivat ilmoittaa luokkansa mukaan elokuussa julkaistavalla kampanjasivulla.
Miljoona koria! -haaste tarjoaa koripalloseuroille valmiin konseptin, joka auttaa lisäämään sekä yhteistyötä seurojen ja koulujen välillä että harrastajamäärää. Seurat voivat valita, millä laajuudella ne ovat haasteessa mukana.
Koripalloseurat saavat käyttöönsä valmiita Miljoona koria! -materiaaleja ja ideoita haasteen hyödyntämiseen paikallisen koripalloinnostuksen levittämiseen. Valittavana on kolme tasoa sen mukaan, kuinka paljon seura haluaa panostaa esimerkiksi kouluyhteistyöhön tai jäsenhankintaan.
Miia Lindström, YMCA Tampere, miia.lindstrom@ymca.fi
Satu Halla, Lahti Basketball Juniorit, satu.halla@lbj.fi
Tytötkin haluavat juosta, pelata ja kamppailla. Harhauttaa ja ohittaa. Kaatua ja tehdä comebackin – voittaa. Maailma on täynnä piileviä asenteita, jotka vaikuttavat siihen, kuka astelee pelikentälle ja kenestä kasvaa itsevarma yksilö. On aika tehdä pelikentille tilaa tytöille!
Palautteen avulla kehitetään suomalaista koripalloa entistä paremmaksi kokemukseksi eri sidosryhmille.
Suomalaisessa koripallossa on jälleen tehty uusi lisenssiennätys. Tällä kaudella lajissa on nähty harrastajia lajin ennätysmäärä, kun lisenssimäärässä ylitettiin aiempi, viime vuonna tehty lisenssiennätys.
Koripalloliiton liittokokous käsitteli lauantaina liiton edellistä tilikautta. Koripalloliitto sai historiansa 13. kunniajäsenen, kun Pentti Hilke valittiin kunniajäseneksi mittavasta ja monimuotoisesta päivätyöstään koripallon parissa.
Koripalloliitto on toteuttanut oman digitaalisen ottelupöytäkirjan, joka korvaa jatkossa paperiset pöytäkirjat. Nettiselaimessa toimiva eSCO on kaikkien Koripalloliiton jäsenseurojen käytössä veloituksetta. Kaikki sarjat siirtyvät digitaaliseen pöytäkirjaan ensi kauden aikana.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.
Koripalloliitto viestii laajasti suomalaisen kilpa- ja harrastekoripallon tapahtumista, ihmisistä ja ilmiöistä.
Vielä tämän viikon ajan seurat voivat ehdottaa puheenjohtajaa ja jäseniä liittohallitukseen. Valinnat tehdään toukokuussa kevätliittokokouksessa, johon osallistuminen on seuroille paras tapa vaikuttaa liiton toimintaan.
Erityisesti junioripeleissä katsojilla on suuri merkitys nuorten pelaajien pelikokemukselle, itsetunnolle ja jopa urheiluharrastuksen jatkumiselle. Entiset huippupelaajat ja nykyiset korisvanhemmat muistuttavat, kuinka tärkeää on luoda kannustava ja kunnioittava ilmapiiri kentän laidalle ja osoittaa arvostusta niin vastustajaa, erotuomareita kuin toimitsijoita kohtaan.
Ensiapujoukkueen tavoitteena on, että noin 50 000 juniorijoukkuelaista on saanut ensiapukoulutuksen vuoden 2028 loppuun mennessä.