20.7.2018 14:03 Vuosikausia Suomen juniorimaajoukkueiden vakiokalustoon kuulunut ja viimeiset neljä vuotta Yhdysvaltain yliopistokentillä viettänyt Rekolan Urheilijoiden kasvatti Mika Nuolivirta, 210 cm ja 23 v, debytoi Korisliigassa syksyllä Korihaiden paidassa. Lisää kokoa Korihaihin tuo myös 201-senttinen, 24-vuotias Brandon Conley.

RU:n kasvatti Mika Nuolivirta tekee Korisliiga-debyyttinsä Korihaissa. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.
- Opiskelin Yhdysvalloissa matematiikkaa ja nyt keskityn vain koripalloon. Halusin kunnollisen roolin Korisliigassa ja sellaista Korihaista lupailtiin. Olen sentteri, mutta viime kaudella upotin kolmoset 38% tarkkuudella eli pidän itseäni monipuolisena pelaajana, Nuolivirta luonnehtii Korihaiden tiedotteessa.
Nuolivirta pelasi edellisen kerran Suomessa kaudella 2013-14, jolloin hän urakoi HBA-Märskylle Divari B:ssa 5,2 pistettä ja 4,1 levypalloa ottelua kohden. Viimeiset neljä vuotta Nuolivirta on pelannut Yhdysvaltain yliopistosarjoja ensiksi Freed-Hardemanissa ja sittemmin CSU-Pueblossa.
Nuolivirta on pelannut urallaan myös 74 nuorten maaottelua.
Korihaiden kolmas ulkomaalaiskiinnitys on 201-senttinen, 24-vuotias Brandon Conley, joka pelasi yliopistouransa Oral Robertsissa. Ammattilaisdebyyttinsä Conley teki viime kaudella Slovakiassa, missä hän urakoi 15,9 pistettä ja 9,3 levypalloa ottelua kohden. Conley kruunattiin Slovakian liigan levypallokuninkaaksi.
Korihailla on voimassa sopimukset kaudesta 2018-19 Brandon Conleyn, Bryan Colemanin, Mario Edwardsin, Mika Nuolivirran, Miikka Marttisen, Vesa-Pekka Laineen, Roope Viinikkalan, Emil Djeenin ja Topias Kuukkasen kanssa.
Korisliigan ylemmän jatkosarjan ottelussa Vilppaan Jalen Brooks tilastoi vakuuttavan 17 pisteen ja 13 levypallon tuplatuplan.
Alemmasta jatkosarjasta on jaossa kaksi paikkaa playoffeihin. Vahvimmassa asemassa pudotuspelihaaveiden kannalta on Kataja Basket.
Korisliigan jatkosarjat käynnistyvät perjantaina 30. tammikuuta viiden ottelun kattauksella. Joukkueet pelaavat jatkosarjoissa kaksinkertaisen sarjan, jossa joukkueet kohtaavat samassa jatkosarjassa pelaavat joukkueet kertaalleen kotikentällä ja kerran vieraskentällä.
KTP-Basket voitti kohtaamisen Korihaiden kanssa mutta jäi silti korierojen myötä runkosarjasijoituksissa alemmas. Molemmat joukkueet jatkavat ylemmässä jatkosarjassa. Bisonsin voitto Hongasta ei enää vaikuttanut sarjasijoituksiin.
Tänään ratkottiin miesten Korisliigan runkosarjasijoituksia urakalla. Kauhajoki sinetöi paalupaikan. Muut ylempään jatkosarjaan pääsijät ovat Tapiolan Honka, Salon Vilpas, Helsinki Seagulls, Korihait ja KTP-Basket.
Korisliigan runkosarja päättyy viikonloppuna. Lauantaina ohjelmassa on neljä ottelua ja sunnuntaina kaksi. Sunnuntaina ratkeaa viimeiset joukkueet ylempään ja alempaan jatkosarjaan. Kauhajoen ja Seagullsin ottelu on vapaasti katsottavissa Jimiltä.
Miesten Korisliigan viimeistä sijaa pitävä Kobrat repi Loimaalta kauden kolmannen voittonsa. Huomio kiinnittyi sentteri Efton Reidiin, joka kirjautti 26 pistettä, 21 levypalloa ja tehokkuuslukeman 47.
Miesten Korisliigan kolmen ottelun ilta päättyi Helsinki Seagullsin, Tapiolan Hongan ja Kouvojen voittoihin. KTP-Basket puolestaan kärsi tappion Hannes Pöllän huikeasta tehoilusta huolimatta.
Kotijoukkueen vahva kolmas jakso oli avainroolissa KTP-Basketin otteluvoitossa. KTP on nyt miesten Korisliigan kuudennella sijalla ja Kobrat viimeisellä.
Kataja Basketin yhdysvaltalaistakamies De’Vion Harmon palkittiin joulukuun urotöistään Korisliigan kuukauden pelaajana. Joukkue kamppailee tasaväkisessä tilanteessa paikasta ylemmässä jatkosarjassa.