Luosmaa siirtyy vastuun perässä Vilppaasta Uraan – Diante Baldwin vahvistaa KTP-Basketia

28.2.2019 23:16 Teemu Hartikainen korvaa Emil Djeenin Korihaiden paidassa.

Miikka Luosmaa auttaa loppukauden ajan Kaarina Ura Basketia. Kuva: Ville Vuorinen

Korisliigaa johtava Salon Vilpas vapautti riveistään vähäiselle vastuulle jääneen Miikka Luosmaan. 204-senttinen Luosmaa edustaa loppukauden sarjataulukon toisessa päässä taistelevaa Kaarinan Ura Basketia.

– Kaikki tapahtui nopeasti tänään, niin kieltämättä on vähän sekavat fiilikset vielä. Tuntuu haikealta jättää Vilpas taakse, mutta samaan aikaan olen todella innoissani tulevista peleistä Uran paidassa, Luosmaa puntaroi Uran tiedotteessa

24-vuotias Karkkilan Urheilijoiden kasvatti on pelannut tällä kaudella sarjakärjen riveissä vain kahdeksan minuuttia ottelua kohden.

– Jokaiselle pelaajalle tulee löytää sopivasti peliaikaa. Meillä Miikan rooli on ollut liian pieni suhteessa miehen taitoihin johtuen kovasta kilpailusta joukkueen sisällä. Sen on varmaan tiedostanut jokainen joukkueen sisällä. Hienoa, että löysimme Kaarinan kanssa yhteisen sävelen ja toivottavasti heiltä löytyy isompaa roolia, Vilppaan päävalmentaja Joonas Iisalo kertoi seuransa tiedotteessa.

Uudenkaupungin Korihaiden kanssa kiivaasti tasapisteissä sarjan hännillä kamppaileva Ura saa Luosmaasta tarvittavan vahvistuksen jäljellä oleviin koitoksiinsa. Luosmaa debytoinee Uran paidassa jo lauantaina, kun Kaarinaan saapuu Lapuan Kobrat.

– Loppukauden pelien tärkeys on kaikilla erittäin hyvin tiedossa. Hän tuo joukkueeseen pelikovuutta, ”moottoria” sekä puolustuksellisen ankkurin, mutta myös taitoa ja peliälyä hyökkäyspäähän, Uran käskyttäjä Kristian Palotie pohtii.

Koria kohti aina vauhdikkaasti pyrkivä Diante Baldwin saapuu ensi viikolla Kotkaan. Kuva: Ville Vuorinen

Vilppaasta tuttu Diante Baldwin liittyy KTP:n riveihin

Korisliigan kärkipäässä pudotuspeliasemiaan hakeva Kotkan KTP-Basket hankki pelaajistoonsa leveyttä 24-vuotiaan Diante Baldwin myötä. 180-senttinen takamies saapuu Kotkaan näillä näkyminen ensi viikolla.

Baldwin aloitti kauden Vilppaassa ja pelasi 17 ottelua reilun kymmenen pisteen keskiarvoilla. Yhdysvaltalaisen asema joukkueessa kuitenkin heikkeni vähitellen.

KTP:ssä Baldwin on lähtökohtaisesti muun ulkomaalaisnelikon varamies.

– Jos nyt toteutuisi sellainen kauhuskenaario, että joku nykyisestä jenkkinelikostamme loukkaantuisi, on hyvä olla jokin kortti takataskussa. Olisi harmillista, jos hyvän alkukauden jälkeen hankitut pudotuspeliasetelmat vesittyisivät sen takia, että joku avainpelaajista olisi sivussa, KTP-luotsi Tomi Kaminen mietti kotkalaisseuran tiedotteessa.

Korihait joutui yllättäen etsimään Emil Djeenille korvaajaa. Kuva: Ville Vuorinen

Djeen jätti Korihait, Hartikainen saapui paikkaamaan

Uudenkaupungin Korihaiden pelintekijä Emil Djeen on vapautettu pelaajavelvotteistaan loppukauden ajaksi. Djeen jättää seuran henkilökohtaisten syiden takia.

Djeenin korvaajaksi kipeästi voittoja kaipaava Korihait hankki 27-vuotiaan Teemu Hartikaisen. Porvoon Tarmon kasvatti on aiemmin pelannut Korisliigassa Torpan Poikien paidassa, edellisen kerran kaudella 2010–11.

– Koripallo on aina ollut suuri intohimoni kohde. Matkassa on ollut monenlaisia mutkia, joten nyt tuntuu aivan erityisen hyvältä, että saan Korihailta mahdollisuuden palata Korisliigaan, Hartikainen iloitsi Korihaiden sivuilla.

Viime kaudet Divisioona A:ssa pelannut Hartikainen on jo perjantaina Korihaiden kokoonpanossa, kun KTP-Basket saapuu vierailulle.

 

 
13.11.2019 22:35 Korisliiga

Yhä voitoton Korihait vapautti päävalmentaja Jordi Justen tehtävistään

Korihaiden tiedotteen mukaan päätös sopimuksen purkamisesta tehtiin Justen kanssa yhteisymmärryksessä.

18.4.2019 14:25 Korisliiga

Seagullsin kapteeni ja tukipilari Tuukka Kotti solmi jatkosopimuksen ensi kaudelle

Yli 200 maaottelun Kotilla on meneillään toinen kausi Seagullsin riveissä.

28.3.2019 09:15 Korisliiga

Päävalmentaja Mikko Larkaksen kuusivuotinen taival Seagullsissa päättyy kuluvan kauden jälkeen

Seagullsin seuraavaa päävalmentajaa on jo kartoitettu.

19.3.2019 09:56 Korisliiga

Seagullsissa aloitusviisikon paikan vallannut Ricky Waxlax solmi jatkosopimuksen

19-vuotias Malmin Super-Koriksen kasvatti jatkaa Seagullsissa vielä ainakin kahden kauden ajan.

19.2.2019 09:58 Korisliiga

Tero Vasell nousee BC Nokian päävalmentajaksi Ville Tuomisen tilalle

Tuominen valmensi nokialaisjoukkuetta joulukuusta 2016 asti.

13.2.2019 15:51 Korisliiga

Nenad Stefanovic palaa Kobrien valmennukseen Ville Turjan avuksi

Stefanovic on valmentanut aiemmin Lapualla useana kautena Korisliigassa ja ykkösdivisioonassa.

12.2.2019 14:35 Korisliiga

Janne Koskimies on ensi kaudella Karhu Basketin päävalmentaja

Tämän hetken päävalmentaja Jussi Laakso halusi purkaa ensi kauden sopimuksensa.

12.2.2019 10:08 Korisliiga

Kataja päätyi etsimään korvaajaa Rahlir Hollis-Jeffersonille, jonka toipuminen pitkittyi yhä

Lokakuussa jalkansa loukanneen Hollis-Jeffersonin sopimus on purettu.

2.2.2019 10:59 Korisliiga

Michael Pounds jatkaa KTP:n riveissä vielä ainakin kaksi kautta

30-vuotias takapelaaja pelaa jo 13. kauttaan Korisliigassa.

30.1.2019 22:28 Korisliiga

Korihaiden ja päävalmentaja Dantzlerin yhteinen taival päätökseen

Portugalilainen Pedro Nuno Monteiro ottaa Korihaiden valmennusvastuun.

Näytä lisää vastaavia