6.6.2019 15:00 Lassi Tuovin, 32, valmentaman Strasbourgin kausi päättyi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Menestykseen tottuneelle Strasbourgille kausi oli pienoinen pettymys.
Lassi Tuovi valmensi kolmannen peräkkäisen kautensa Ranskassa. (Kuva: Ville Vuorinen)
Strasbourg sijoittui runkosarjassa kuudenneksi ja sai pudotuspeleissä vastaansa Dijonin. Strasbourg hävisi ensimmäisen ottelun vieraskentällä selvästi, mutta näytti kuittaavan toisen pelin nimiinsä johdettuaan parhaimmillaan 31 pisteellä. Dijon nousi kuitenkin toisella puoliajalla rinnalle ja kuittasi välieräpaikan itselleen jatkoajan jälkeen.
- Toinen peli oli jotain mitä en ole ennen kokenut. Johdimme kotisalissa 31 pisteellä. Teimme ensimmäisellä puoliajalla niitä asioita mitä halusimme, mutta toisella emme. Dijon onnistui ensimmäisen viiden minuutin aikana kaikessa ja me lamaannuimme ja menimme paniikkiin. Dijon eteni sitten jatkoon ja me kotiin. Dijon oli parempi. Se oli aika raakaa.
Aivan tyhjin käsin Strasbourg ei kuitenkaan lopettanut kauttaan, sillä seuran palkintokaappia koristaa jatkossa Leaders Cupin voittopokaali. Muissa kilpailuissa menestys jäi kuitenkin odotettua heikommaksi. Mestarien liigassa se putosi niukasti jatkosta lohkovaiheessa, Ranskan cupissa tie katkesi ja sarjassa se jäi puolivälieriin.
- Jäimme tavoitteistamme. Strasbourgissa on totuttu menestykseen ja tämä oli meille pettymys. Kausi oli jatkuvaa hiomista ja venkslaamista sekä painimista loukkaantumisten kanssa, analysoi Tuovi.
Tuovi palasi yhden vuoden tauon jälkeen Strasbourgiin Vincent Collet’n johtamaan valmennusryhmään. Tuovilla oli aluksi iso vastuu vastustajien ja pelaajien tarkkailussa, mutta pääsi entistä vahvemmin mukaan päivittäiseen arkeen kauden edetessä.
- Rooli muuttui kauden aikana ja pääsin enemmän käyttämään omia vahvuuksiani ja olemaan enemmän pelissä mukana. Opettavainen kausi kaiken kaikkiaan. Paperilla meillä ei pitänyt olla ongelmia, mutta loukkaantumiset, iäkäs joukkue, jossa oli vahvoja egoja opettivat, että millainen kausi voi joskus olla.
Vaikka kausi juuri loppui, niin Tuovi ei ehdi juuri laakereillaan levätä. Hänen sopimuksensa kattaa myös ensi kauden ja Strasbourg on jo aloittanut ensi kauden joukkueen rakentamisen. Maajoukkuekesään kuuluvat universiadit sekä Susijengin loppukesän harjoitusottelut.
- Ensi kauden joukkueen rekrytointi on jo ollut pidempään käynnissä. Kahden vuoden sopimus tuo pitkäjänteisyyttä tähän hommaan. Universiadien joukkueen kanssa aloitamme valmistautumisen siihen kilpailuun ja se on mielenkiintoinen projekti. Ei tässä tarvitse miettiä mitä vapaa-ajallaan tekisi. Universiadien jälkeen voi sitten ehkä pitää pienen happitauon. Kiire ei haittaa, kun tässä on vain intoa täynnä, heittää Tuovi.
Sasu Salinilla, 32, lähtee käyntiin jo kahdeksas täysi kausi Espanjan pääsarjassa ACB:ssä. Teneriffa lähtee hakemaan jälleen menestystä niin kotimaan kuin Euroopan kentillä.
Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi on urakoinut viikon päivät NBA-joukkue Utah Jazzin kesäliigajoukkueen valmennusjohdossa vierailevan valmentajan ominaisuudessa. Utahilaismedialle esitelty Tuovi keskusteli lehdistötilaisuudessaan muun muassa koripallon kehityksestä Suomessa, Lauri Markkasesta sekä Susijengin ja Utah Jazzin yhteistyöstä.
Sasu Salin, 32, pelasi jälleen vahvan kauden espanjalaisjoukkue Teneriffan riveissä. Vaikka kauteen mahtui kirveleviä tappiota, niin kokonaisanti oli plusmerkkinen.
Mikael Jantunen, 23, pelasi ensimmäisen kautensa kovatasoisessa Italian liigassa Trevison joukkueessa. Jantunen pääsi kovaan testiin ja läpäisi sen komeasti.
Shawn Hopkins, 28, pelasi menneen kauden romanialaisen Craiovan joukkueessa. Kausi antoi Hopkinsin mukaan hyvät eväät jatkoa ajatellen.
Elias Valtonen sai paljon kokemusta reppuun tällä kaudella, kun hän aloitti kautensa Espanjan ACB-liigassa Manresassa, mutta päätti sen Saksan Bundesliigassa Rostock Seawolvesissa. Kausi oli Valtoselle kokonaisuudessaan kasvattava.
Korisliigan MVP:ksi kaudella 2021-22 valittu Remu Raitanen, 25, jätti viime kauden jälkeen kotimaan kentät taakseen ja siirtyi Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, LEB Oroon, Albaceten joukkueeseen. Raitanen löysi olevansa kauden aikana uudenlaisessa tilanteessa.
Susijengin takamies Edon Maxhuni, 25, pelasi menneen kauden Saksan Bundesliigaa ja FIBA Europe Cupia pelanneessa Merlins Crailsheimissa. Vaikka kausi ei mennyt joukkueelta odotusten mukaan, niin Maxhuni esiintyi vakuuttavasti.
Topias Palmi, 28, pelasi menneen kauden romanialaisen Craiovan joukkueessa. Palmi nautti isoa roolia ja käytti sen tehokkaasti hyväkseen.
Alexander Madsen pelasi menneen kauden Kreikan kärkiseuroihin lukeutuvassa AEK Ateenassa. Madsenin kauteen mahtui ylä- ja alamäkiä.
Mestarien liigan Final Four –lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Malagassa, Espanjassa. Suomalaisista voittoa havittelevat Teneriffan Sasu Salin ja Bonnin päävalmentaja Tuomas Iisalo.
Koripallon Mestarien liigan puolivälierät käynnistyvät tiistaina. Suomalaisista Mestarien liigan pokaalia ovat jahtaamassa Sasu Salin, Alexander Madsen ja Tuomas Iisalo.
Helsingin NMKY:ssa koripallo-oppinsa saanut ja viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Max Besselink, 20, pelaa tänään perjantaina ensimmäisen arvokisakarsintaottelunsa Susijengin paidassa. Jo pitkään lupauksia herättäneen Besselinkin kokoonpanopaikan taustalla on nousujohteinen tulokaskausi Saksan Bundesliigan BC Göttingenissä.
Mikael Jantunen sai koripalloammattilaisuralleen lentävän lähdön voittamalla Belgian mestaruuden sekä Belgian ja Alankomaiden yhteisliigan parhaan kuudennen pelaajan palkinnon Filou Oostendessa. Kuluvalla kaudella Jantunen, 22, on jatkanut tasaista kehityskäyräänsä Italian Serie A:ssa Basket Trevison paidassa.
Yksi seurajoukkuekauden 2022-23 suurimpia suomalaismenestyjiä on ollut esikoiskauttaan Saksan Bundesliigassa pelaava Susijengin aloittava pelinrakentaja Edon Maxhuni, 24. Aiemmin ammattilaisurallaan mm. Virossa ja Hollannissa pelannut Maxhuni teki itsestään nimen viime vuoden EM-kisoissa ja on jatkanut Crailsheimissa siitä, mihin Prahassa ja Berliinissä jäi.
Sasu Salinilla on tulossa mielenkiintoiset viikot, kun edessä on isoja otteluita. Ensimmäisenä edessä on tulevana viikonloppuna pelattava FIBA Intercontinental Cup, jota seuraavat Copa del Rey sekä MM-karsintaottelut Susijengin kanssa.
Ilari Seppälän alkukausi Ranskan ProB:ssä pelaavan Saint-Chamondin riveissä meni pilalle loukkaantumisen takia. Nyt Seppälä on kuitenkin vihdoin kuntoutunut pelikuntoon.
Lauri Markkanen, 25, joutui maanantaina iltapäivällä jännittämään omaa kutsuaan NBA:n vuotuiseen All-Star-otteluun kalkkiviivoille asti. Kun Markkasen nimi lopulta mainittiin, Susijengin jyväskyläläinen ykköstykki kävi ilon keskellä mielessään kaikki historialliseen saavutukseen johtaneet hetket.
Viime kaudella Korisliigan parhaaksi pelaajaksi valittu Remu Raitanen teki kesällä sopimuksen Espanjan kakkostasolla, LEB Orossa, pelaavan Albaceten kanssa. Raitanen on esiintynyt vahvasti ensimmäisellä ulkomaan ammattilaiskaudellaan.
Miro Little kohosi helmikuussa Susijengiin ensimmäisenä alle 18-vuotiaana debytanttina sitten Teemu Rannikon (1997). Päättyvä vuosi on vienyt Tampereen Pyrinnön kasvatin Susijengin EM-kisamittelön kautta Yhdysvaltoihin ja Sunrise Christian Academyyn, jossa Little on alkuyskähtelyjen jälkeen lunastanut paikkansa joukkueensa eliitissä matkalla kohti NCAA:ta.