22.1.2023 18:40 Korisliiga-joukkue Kouvot valitti perjantaina Koripalloliiton kilpailujaoksen 11.12.2022 tekemästä päätöksestä määrätä sille tekninen tappio 0-40-lukemin Kouvojen jouduttua luovuttamaan ottelunsa BC Nokiaa vastaan heikon terveystilanteen vuoksi. Valitus ei edennyt käsittelyyn valitusajan umpeuduttua.
Viikonlopun aikana ensin Koripalloliiton sääntö- ja kurinpitoyksikkö totesi lauantaina, ettei valitusta voi käsitellä valitusajan umpeuduttua kilpailusääntöjen mukaan jo 14 päivän jälkeen alkuperäisestä päätöksestä. Kouvojen valitettua päätöksestä vielä Koripalloliiton hallitukselle, käsitteli hallitus asian sunnuntaina asian kiireellisyyden vuoksi päätyen kuitenkin samaan lopputulemaan; Kouvojen valitusta ei käsitellä.
Perjantaina julkaistiin Koripalloliiton hallituksen päätös hyväksyä Tampereen Pyrinnön valitus ja määrätä runkosarjan ottelu Korihait-Pyrintö uudelleen. Alkuperäisessä ottelussa tehtiin useita lopputulokseen vaikuttaneita virheitä pöytäkirjan ja tulostaulun suhteen. Liittohallitus päätti sunnuntaina hyväksyä Korihaiden valituksen ja peruuttaa Korihaille alun perin määrätyn 2000 euron sakon, koska ottelu oli määrätty uusittavaksi.
Korisliigan runkosarja päättyi muilta osin lauantaina 21.1. Uusintaottelu Korihait-Pyrintö pelataan tiistaina 24.1. klo 18:30 Uudessakaupungissa.
Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.
Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.
Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.
Kauhajoki kohtaa kolmivaiheisen karsinnan avauskierroksella liettualaisen Uniclub Bet Juventus Utenan lauantaina klo 18.45.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt lokakuun loppuun asti kestävän sopimuksen takamies Ville Tahvanaisen kanssa. Viime kaudella Portugalin pääsarjassa pelannut Tahvanainen tulee tekemään ensiesiintymisensä Korisliigassa.
Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.
Yhdysvaltalaislaituri Taye Donald on liittynyt Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueeseen.
13 kautta Korisliiga-kokemusta kerännyt laituri täydentää lokkipaitojen riviä.
Tapiolan Honka on lisännyt kokoonpanoonsa kaksi uutta pelaajaa.
Tampereen Pyrintö on tehnyt pelaajasopimuksen heittävän takamiehen Giannis Chatzinikolasin kanssa. Lisäksi seura on purkanut toisen ulkomaalaisvahvistuksen Justice Smithin sopimuksen.