Korisliiga-ennakko: Joona Tuomala palasi synnyinmailleen uransa parhaassa pelikunnossa – tuore perheenisä tasapainoilee kodin ja KTP-Basketin välillä täynnä energiaa

30.9.2025 16:26 Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.

Jos jostakin päin Suomea löytää legendaarisia koripallosukuja, niin ainakin Kotkasta. Kymenlaakson rannikkokaupunki on tarjonnut lajille esimerkiksi sellaiset useissa yhteyksissä toistuneet sukunimet kuin Pounds, Lehtoranta ja Tuomala.

Tänä kesänä yksi mainituista palasi kotiin, kun Joona Tuomala teki pitkästä aikaa sopimuksen kasvattajaseuransa KTP-Basketin kanssa. Pelaaja on syntynyt ja kasvanut Kotkassa, ja hänen vanhempansa ovat molemmat pelanneet menestyksekkäästi kotkalaisissa seuroissa.

– Aika monta Suomen kaupunkia tuli nähtyä matkan varrella. Asuin joka puolella maata, työskentelin lukuisten uusien ihmistuttavuuksien kanssa ja näin erilaisia tapoja hoitaa asioita. Nyt on kiva tulla Kotkaan, Tuomala toteaa.

Viime kaudella Tuomala pelasi Lapualla Kobrissa 12 pisteen ja 3,4 levypallon arvoisesti eli vähintään numeroiden valossa uransa parasta koripalloa. 28-vuotias laituri ei näin ollen näytä hyytyvän vaan pikemminkin kehittyvän ja vahvistuvan entisestään. Seuroihin ovat kuuluneet vuosien varrella myös Kataja Basket, Ura, Kristika Turku ja vielä porvoolainen Tarmokin.

– Jokaisesta näistä vaiheista on jäänyt taskuun jotakin hyvää, Tuomala kehuu.

– Ehkä merkittävin asia kuitenkin oli ensimmäinen vuoteni Joensuussa, jolloin kärsin pahan loukkaantumisen. Silloin kuntoutukseni hoidettiin Katajan avulla niin erinomaisesti ja pääsin takaisin kentälle hyvällä menestyksellä, joten tulen muistamaan sen aina lämmöllä. Siitä oikeastaan alkoi todellinen läpimurtoni.

Nyt Tuomala vakuuttaa, että on jälleen paremmassa kunnossa kuin edellisellä kaudella. Hän sai pitkän kesäloman, jonka varrella oli aikaa treenata fysiikkaa ja taitoja.

– Niin sanotun kesäloman, hän naurahtaa vielä perään.

Kiirettä on kieltämättä pitänyt. Hän on hankkinut kokonaan uuden asunnon vanhasta kotikaupungistaan, ja ohessa on tupsahtanut maailmaan hänen ensimmäinen lapsensakin. Palloa pelaavan perheenisän lomakin on usein verrattavissa arkeen.

– Etukäteen oma jaksaminen vähän jännitti, mutta toistaiseksi olen kokenut tämän niin sanotun ruuhkavuosivaiheen aika positiivisena. Perhe-elämä on tuonut erittäin hyvää vastapainoa työelämään, sillä se on pitänyt huolen, ettei edes ehdi yliajatella koripalloasioita. Molemmat elämän osa-alueet toteutuvat silloin täysillä, kun niiden aika on, Tuomala pohtii.

Vaikka Kotkassa käynnistyykin nyt uusi elämänvaihe, Tuomala on silti ehdottomasti sitä mieltä, että hänen ei ole aika asettua aloilleen ja tyytyä tilanteeseensa, vaan kentällä pusketaan edelleen kohti uusia korkeuksia.

– Jos kehitys on samanlaista kuin on ollut parina viime vuotena, sitä ei ikinä tiedä, mihin asti se lopulta riittääkään. Ei tässä jäähdyttelemään aleta, sillä potentiaalista peliaikaa on kyllä jäljellä, hän sanoo.

Mitä KTP:hen taas tulee, tähänastisen harjoittelujakson perusteella pelaaja on vakuuttunut, että on perusteltua tähdätä myös joukkueena minimitavoitteiden sijaan suoraan kärkikahinoihin. Kokoonpanosta löytyy syvyyttä ja pelaajamateriaalista monipuolisuutta.

Eikä positiivinen mieli rajoitu edes näihin asioihin. Vapaa-ajan hetkiä varten Kotkasta nimittäin löytyy Tuomalalle yksi asia ylitse muiden.

– Mussalon golfkenttä! Sinne suuntaan shout-out, koska olen verrattoman hurahtanut myös siihen lajiin, ja siellä kuluu suurin osa ylimääräisestä ajasta, hän nauraa.

KTP-Basket 25-26 pähkinänkuoressa

 
30.9.2025 08:54 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Espanjassa koulitulle Kouvojen Joona Heinoselle jäi rikkonaisesta kaudesta näyttämisenhalu – ”Pään nollaaminen pettymysten jälkeen vaati työtä”

Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.

29.9.2025 09:36 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Elias Eerikinharju palasi Tapiolan Honkaan jatkamaan kesken jäänyttä tarinaa – ”On tämä ollut omanlaisensa polku, mutta olen nauttinut jokaisesta vaiheesta”

Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.

26.9.2025 09:56 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Pyrinnön Riku Laine ei pelkää käsiensä likaamista – ”Olen kentän ulkopuolella rauhallinen ja hillitty tyyppi, mutta parketilla aivan muuta…”

Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.

25.9.2025 11:31 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Bisons Loimaan Vesa Heinonen johtaa kentällä esimerkillään ja rentoutuu vapaa-ajalla lavatansseissa – ”Tämä toinen intohimo aiheuttaa usein pientä naurua joukkuekavereissa”

Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.

20.9.2025 22:19 Mestarien liiga

Kauhajoki kaatui Juventus Utenalle – taival Mestareiden liigan karsinnassa katkesi

Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.

13.9.2025 14:14 Pääjuttu

Korisliigan MVP Lassi Nikkarinen Espanjan Fuenlabradaan

Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.

3.9.2025 10:06 Korisliiga

Justus Kilpinen Helsinki Seagullsiin

13 kautta Korisliiga-kokemusta kerännyt laituri täydentää lokkipaitojen riviä.

7.8.2025 15:51 Pääjuttu

Korisliiga-mestari Kahron Ross Seagullsiin

Helsinki Seagullsin tulevan kauden toinen ulkomaalaisvahvistus on kokenut yhdysvaltalainen 180-senttinen Kahron Ross. Yhden vuoden sopimuksella Helsinkiin saapuvalle 29-vuotiaalle Rossille tuleva kausi on jo hänen uransa kahdeksas Euroopassa ja neljäs Korisliigassa. Suomessa hän on aiemmin edustanut BC Nokiaa, jossa hän voitti myös Suomen mestaruuden kaudella 2023-2024.

6.8.2025 07:55 Korisliiga

Tarkkakätinen Ansley Almonor täydentää Vilppaan tusinan

Salon Vilppaan joukkueen viimeinen palanen on nelospaikalla operoiva 201-senttinen Ansley Almonor, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta legendaarisen Kentuckyn yliopiston jälkeen.

6.8.2025 07:29 Korisliiga

Seagullsin takakenttä vahvistuu Trey Niemellä

Helsinki Seagullsin takakenttä vahvistuu 27-vuotiaan Trey Niemen liittyessä mukaan joukkueen kokoonpanoon yhden kauden mittaisella sopimuksella. 185-senttinen Niemi edusti viime kaudella KTP-Basketia ja espanjalaisseura Sol Girones Bisbal Basquetia. Kotimaan ja Espanjan lisäksi hän on kartuttanut kokemusta myös Kanadan CEBL ja Italian Serie B -sarjoista.

Näytä lisää vastaavia