Jamar Wilson: ”Tämä kesä oli kuin rahaa pankkiin”

19.8.2019 11:32 Susijengin avainmiehistöön aina Montpellierin EM-kisakesästä 2015 kuulunut Jamar Wilson, 35, kuvailee päättynyttä maajoukkuekesää investoinniksi tulevaisuuden kannalta. ”Jammun” mukaan kesän kenties merkittävin anti oli joukkueen nuoren kaartin pääseminen peliminuuteille, jonka pitäisi kantaa hedelmää jo 2020-21 EM-karsinnoissa.

Jammu Wilson kohosi päärooliin vuosien 2017-19 MM-karsinnoissa. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Susijengin kesää seuranneet eivät voineet olla kiinnittämättä huomiota siihen, että 1990-luvun lopulla ja vuosituhannen taitteessa syntyneet nuoret pelaajat saivat rutkasti vastuuta miesten maajoukkuepeleissä.

Vastikään Utahiin siirtynyt Mikael Jantunen raivasi tiensä rotaatioon jo 2018-19 MM-karsinnoissa, kun taas kesän 2019 leirityksessä NCAA:ssa viime vuodet pelanneet Elias Valtonen, Hannes Pöllä, Edon Maxhuni ja Andre Gustavson sekä Korisliigan kehittynein pelaaja Aapeli Alanen pääsivät nauttimaan kansainvälisestä pelitemposta.

Eikä nuoriso-osasto jättänyt kylmäksi: Valtonen tyylitteli Serbiaa vastaan 12 pistettä, Maxhuni nosti kymmenellä pisteellään Susijengin takaa-ajoon sunnuntain Venäjä-ottelussa. Gustavson väläytteli kypsää pelinjohtoaan vierasotteluissa Serbiassa ja Liettuassa, Pöllä paini väkivahvasti Serbian Boban Marjanovicia ja Miroslav Raduljicaa vastaan ja Aapeli Alanen pääsi puolustuksellaan Nikita Kurbanovin pään sisään Venäjä-ottelussa.

Susijengin kokenut osasto nyökki päitään hyväksyvästi nuorukaisten otteita seuratessaan.

- Olen todella onnellinen heidän puolestaan. Heistä ei näkynyt pelkoa tai perääntymisenhalua, mikä on todella tärkeää. Jokainen heistä toi energiaa ja erityisosaamistaan jengin käyttöön, Jammu Wilson arvioi nuoren miehistön kokonaisesitystä kesällä 2019.

Wilson uskoo, että nuorten pelaajien pääseminen isoille minuuteille ja mahdollisuus harjoitella ja pelata moninkertaisten arvokisakävijöiden rinnalla auttaa niin vanhempia kuin nuorempia pelaajia jatkossa.

- Se on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Nuoret pelaajat tarvitsevat kokemusta miesten peleistä ja mahdollisuutta tottua jengiin ympärillä. Vaikka kaikki ei otteluissa mennyt niin kuin olisimme joukkueena tahtoneet, nuorilla kavereilla on nyt käsitys maajoukkuepelien temposta ja fyysisyydestä.

Viisi vuotta Wilsonia

Jamar Wilson debytoi susipaidassa Montpellierin EM-kisakesänä 2015. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Bronxilaislähtöinen Wilson harjoitteli Susijengin kanssa jo joidenkin vuosien ajan ennen kuin sai postissa tiedon kansalaishakemuksensa hyväksymisestä alkuvuonna 2015. Vielä samana vuonna Wilson veti Suomi-paidan ylleen ja lauloi Maamme-laulua Montpellierin ja Lillen EM-kisakentillä.

Kaksi vuotta myöhemmin koko Hartwall Areena huusi seisaaltaan, kun Wilson veivaili Susijengin jatkoaikavoittoon Ranskasta EM-kisa-avauksessa. Sanalla sanoen: Wilsonista on tullut osa Suomi-koriksen kulmakiviä.

- Olin kokenut ammattilaispelaaja jo astuessani Susijengiin sisään, mutta viimeisen viiden vuoden aikana olen oppinut tuntemaan kaverit ympärilläni niin hyvin, että voin olla paremmin sekä oma itseni että osa joukkuetta, Jammu tuumii.

Wilson kehuu erityisesti Susijengin dynamiikkaa.

- Olemme läheisiä keskenämme ja ammennamme toistemme energiasta. Osaan antaa muille pelaajille tilaa, jos tarve vaatii, mutta osaan myös painaa kaasupoljinta ja ottaa isompaa roolia, jos jengi sitä tarvitsee. Emme ole mustasukkaisia toistemme minuuteista tai heitoista.

Vuosien 2017-19 MM-karsinnoissa Jammun rooli korostui entisestään, kun FIBA:n ja Euroliigan välinen kiista piti Petteri Koposta ja Sasu Salinia sivussa osasta joukkueen otteluita. Wilson show leiskui kuumimmillaan esimerkiksi helmikuussa 2018, kun Jammu tahditti 21 pisteellään ja 11 syötöllään Susijengin voittoon Bulgariasta tai vuotta myöhemmin, kun Wilson liukasteli 29 pistettä kotivoitossa Ranskasta.

- En ole enää niin vikkelä ja nuori kuin 2015, mutta koen olevani aika hyvässä kunnossa edelleen, naurahtaa Wilson.

- Ennen kaikkea koen, että käsitykseni pelistä on laajentunut viimeksi kuluneiden vuosien aikana. Pystyn nyt auttamaan joukkuettani entistä monipuolisemmin, olemaan nimenomaan pelinrakentaja, pelinjohtaja.

EM-karsinnat: Veteraaneilla jälleen suuri rooli

Edon Maxhuni on yksi Susijengin nuorista, jotka ovat käytettävissä helmikuussa 2020. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Kesän 2019 maajoukkueleiritys päättyi sunnuntaina Espoo Metro Areenalla rohkaisevan kirin päätteeksi tappioon Venäjää vastaan. Susijengi pääsee seuraavan kerran tositoimiin helmikuussa 2020, jolloin EM-karsinnat pääsystä vuoden 2021 kisoihin alkavat.

Vaikka neljän joukkueen alkulohkosta kolme etenee kisoihin, lohkon tilannetta mutkistaa Georgialle kisaisäntänä merkitty kiintiöpaikka. Lohkon kaksi muuta joukkuetta ovat hallitseva EM-, MM- ja olympiahopeamitalisti Serbia sekä erittäin suurella todennäköisyydellä vanha tuttu Islanti, joka onnistui puristamaan MM-karsinnoissa Susijengistä voiton kotiyleisönsä tukemana.

Päättyneen kesän leirityksessä rotaatiominuuteille päässeet Valtonen, Pöllä ja Gustavson pelaavat ensi helmikuussa NCAA-liigassa, kuten myös HBA-Märskystä Yhdysvaltoihin siirtyneet Mikael Jantunen ja Ville Tahvanainen, unohtamatta haastajamaajoukkueessa kunnostautuneita Tuukka Jaakkolaa ja Remu Raitasta.

Tämä tarkoittaa, että kokeneelle osastolle Wilson (35)-Tuukka Kotti (38)-Shawn Huff (35)-Mikko Koivisto (32) ja kumppaneille on tiedossa yhä edelleen merkittävä rooli jengissä.

- Veteraanijaosto ei tästä nuorru, mutta meillä on yhä bensaa tankissa. Asetelmassa on muutenkin paljon samankaltaisuuksia MM-karsintojen kanssa. Vaikka vastustajat olivat kaikki erinomaisia ja olosuhteet olivat vaikeat, pelasimme parhaimmillamme todella hyvää koripalloa ja Kiinan kisapaikka oli käytännössä yhden neljänneksen päässä. Meillä on luonnetta, Wilson arvioi tulevia EM-karsintoja.

Ja kuten Susijengin luonteeseen kuuluu, poissaoloja ei kuulu miettiä. Mieluummin keskitytään siihen, ketkä ovat paikalla.

- Kun tarve vaatii, järjestelmä takaa sen, että nuorista kavereista tulee kokoonpanoon pelaajia, joille systeemi ja joukkue ovat tuttuja, Wilson kuittaa.

- Lisäksi suomalaispelaajia on lähtenyt jo sen verran kauan NCAA:han, että heitä alkaa tulla takasinkin. Tänä kesänä debytoineista pelaajista Edon Maxhuni ja Aapeli Alanen ovat käytettävissä karsinnoissa ja kummastakin tulee olemaan apua meille.

Henkilöt

 
8.6.2023 11:01 Susijengi

Tomas Murphy: ”Tahdon näyttää, mistä minut on tehty”

Murphyn koripalloilevan veljessarjan kuopus, Tomas, teki ensiesiintymisensä Suomi-paidassa kesällä 2016 alle 20-vuotiaiden miesten EM-kotikisoissa Helsingissä. Murphyn, 204 cm ja 25 vuotta, viime vuodet ovat olleet vuoristorataa, mutta mies on nyt iskussa, motivoitunut ja valmis kiskomaan jälleen susipaidan päälleen maajoukkueympäristössä.

7.6.2023 15:37 Suomalaiset ulkomailla

Remu Raitasella opettavainen debyyttikausi ulkomailla – ”Periaatteessa sain mitä hain”

Korisliigan MVP:ksi kaudella 2021-22 valittu Remu Raitanen, 25, jätti viime kauden jälkeen kotimaan kentät taakseen ja siirtyi Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, LEB Oroon, Albaceten joukkueeseen. Raitanen löysi olevansa kauden aikana uudenlaisessa tilanteessa.

7.6.2023 11:40 Susijengi

Jacob Grandison on valmis Susijengi-kesään

Ensiesiintymisensä Susijengissä kesän 2021 Okinawan turnauksessa tehnyt Jacob Grandison, 25, on palannut kahden vuoden jälkeen Suomeen. Viisivuotisen yliopistotaipaleena Dukessa vietettyyn seniorikauteen päättäneen Grandisonin tähtäimessä tänä kesänä ovat kilpailu paikasta MM-joukkueeseen sekä eurooppalaisen koripallon opettelu ennen ammattilaisuraa.

6.6.2023 10:44 Susijengi

Ville Tahvanainen on ammattilaisuran kynnyksellä

Vaikka Ville Tahvanainen, 22, on viettänyt viimeiset neljä vuotta Yhdysvaltojen NCAA-liigassa, on hänen nimensä suomalaiselle koripalloväelle tuttu niin nuorisomaajoukkuekentiltä kuin Susijengistäkin. Helsingin NMKY:n kasvatti on nyt palannut Atlantin takaa Suomeen tavoitteenaan ammattilaisura ja intensiivisempi sitoutuminen maajoukkuetoimintaan.

1.6.2023 11:40 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunilla hyvä henkilökohtainen kausi Saksassa – ”Kausi lähti hyvin rullaamaan”

Susijengin takamies Edon Maxhuni, 25, pelasi menneen kauden Saksan Bundesliigaa ja FIBA Europe Cupia pelanneessa Merlins Crailsheimissa. Vaikka kausi ei mennyt joukkueelta odotusten mukaan, niin Maxhuni esiintyi vakuuttavasti.

26.5.2023 12:41 Suomalaiset ulkomailla

Topias Palmilla uran paras kausi ulkomailla – ”Sain tilaisuuden ja peliaikaa”

Topias Palmi, 28, pelasi menneen kauden romanialaisen Craiovan joukkueessa. Palmi nautti isoa roolia ja käytti sen tehokkaasti hyväkseen.

22.5.2023 15:25 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsenilla kaksijakoinen kausi Kreikassa

Alexander Madsen pelasi menneen kauden Kreikan kärkiseuroihin lukeutuvassa AEK Ateenassa. Madsenin kauteen mahtui ylä- ja alamäkiä.

12.5.2023 09:26 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigan Final Four viikonloppuna – Sasu Salin ja Tuomas Iisalo taistelemassa mestaruudesta

Mestarien liigan Final Four –lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Malagassa, Espanjassa. Suomalaisista voittoa havittelevat Teneriffan Sasu Salin ja Bonnin päävalmentaja Tuomas Iisalo.

4.4.2023 09:29 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigassa alkavat puolivälierät - Salin, Madsen ja Tuomas Iisalo jahtaavat pokaalia

Koripallon Mestarien liigan puolivälierät käynnistyvät tiistaina. Suomalaisista Mestarien liigan pokaalia ovat jahtaamassa Sasu Salin, Alexander Madsen ja Tuomas Iisalo.

27.2.2023 08:26 Susijengi

Saksassa tulosta tekevä Tuomas Iisalo: ”Illan ottelun avain on puolustuspelaaminen”

Jo pitkään Saksassa viihtynyt ja viime keväänä Bundesliigan vuoden valmentajaksi valittu Tuomas Iisalo, 40, odottaa maanantain MM-karsintahuipennusta kiinnostuneena. Iisalon sydän sykkii Susijengille, mutta hän toivoo myös oman joukkueensa Bonnin Leon Kratzerille onnistumisia ja on tiiviisti yhteydessä kummankin joukkueen valmentajiin.

25.2.2023 09:17 Susijengi

Ilari Seppälä: ”Tavoite on hoitaa homma maanantaina”

Susijengin leveästä kokoonpanosta löytyi perjantai-iltapäivänä Tel Avivissa monta tärkeää onnistujaa jatkoaikavoitossa. Israel-jatkoaikavoitossa suurimmat otsikot kuittasi kuitenkin takamiesveteraani Ilari Seppälä, 29, joka on kunnostautunut loppuhetkien ratkaisukoreissa aiemminkin.

24.2.2023 08:52 Susijengi

Max Besselink: ”Tää matka on vasta alussa”

Helsingin NMKY:ssa koripallo-oppinsa saanut ja viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Max Besselink, 20, pelaa tänään perjantaina ensimmäisen arvokisakarsintaottelunsa Susijengin paidassa. Jo pitkään lupauksia herättäneen Besselinkin kokoonpanopaikan taustalla on nousujohteinen tulokaskausi Saksan Bundesliigan BC Göttingenissä.

22.2.2023 10:09 Susijengi

Mikael Jantunen: ”Olen nykyään rennompi pelaajana”

Mikael Jantunen sai koripalloammattilaisuralleen lentävän lähdön voittamalla Belgian mestaruuden sekä Belgian ja Alankomaiden yhteisliigan parhaan kuudennen pelaajan palkinnon Filou Oostendessa. Kuluvalla kaudella Jantunen, 22, on jatkanut tasaista kehityskäyräänsä Italian Serie A:ssa Basket Trevison paidassa.

21.2.2023 09:56 Susijengi

Edon Maxhuni: ”Tavoitteena on ottaa seuraava steppi”

Yksi seurajoukkuekauden 2022-23 suurimpia suomalaismenestyjiä on ollut esikoiskauttaan Saksan Bundesliigassa pelaava Susijengin aloittava pelinrakentaja Edon Maxhuni, 24. Aiemmin ammattilaisurallaan mm. Virossa ja Hollannissa pelannut Maxhuni teki itsestään nimen viime vuoden EM-kisoissa ja on jatkanut Crailsheimissa siitä, mihin Prahassa ja Berliinissä jäi.

20.2.2023 10:55 Susijengi

Elias Valtonen: ”Tuntuu hyvältä pelata korista”

Yhdeksi Susijengin kantavista voimista kuluvalla vuosikymmenellä kasvanut Elias Valtonen, 23, nauttii koripallosta. Euran Veivin kasvatti siirtyi joulukuussa espanjalaisesta Manresasta Saksan Bundesliigan nousijajoukkue Rostock Seawolvesin riveihin, jonka paidassa Euran Veivin kasvatti on vähitellen löytänyt peli-ilonsa.

10.2.2023 09:44 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinilla isoja otteluita edessä - "Vähän etuoikeutettu olo"

Sasu Salinilla on tulossa mielenkiintoiset viikot, kun edessä on isoja otteluita. Ensimmäisenä edessä on tulevana viikonloppuna pelattava FIBA Intercontinental Cup, jota seuraavat Copa del Rey sekä MM-karsintaottelut Susijengin kanssa.

7.2.2023 11:24 Suomalaiset ulkomailla

Ilari Seppälä palannut vahvasti loukkaantumisesta – ”Koris on tällä hetkellä tosi kivaa”

Ilari Seppälän alkukausi Ranskan ProB:ssä pelaavan Saint-Chamondin riveissä meni pilalle loukkaantumisen takia. Nyt Seppälä on kuitenkin vihdoin kuntoutunut pelikuntoon.

3.2.2023 10:47 Susijengi

Lauri Markkanen: ”Tunteet nousivat pintaan"

Lauri Markkanen, 25, joutui maanantaina iltapäivällä jännittämään omaa kutsuaan NBA:n vuotuiseen All-Star-otteluun kalkkiviivoille asti. Kun Markkasen nimi lopulta mainittiin, Susijengin jyväskyläläinen ykköstykki kävi ilon keskellä mielessään kaikki historialliseen saavutukseen johtaneet hetket.

27.12.2022 11:14 Suomalaiset ulkomailla

Remu Raitanen otti uuden askeleen urallaan – ”Valinta on osoittautunut oikeaksi”

Viime kaudella Korisliigan parhaaksi pelaajaksi valittu Remu Raitanen teki kesällä sopimuksen Espanjan kakkostasolla, LEB Orossa, pelaavan Albaceten kanssa. Raitanen on esiintynyt vahvasti ensimmäisellä ulkomaan ammattilaiskaudellaan.

23.12.2022 16:46 Susijengi

Yhdysvalloissa korkoa kasvava Miro Little: ”Nyt ollaan päästy vauhtiin”

Miro Little kohosi helmikuussa Susijengiin ensimmäisenä alle 18-vuotiaana debytanttina sitten Teemu Rannikon (1997). Päättyvä vuosi on vienyt Tampereen Pyrinnön kasvatin Susijengin EM-kisamittelön kautta Yhdysvaltoihin ja Sunrise Christian Academyyn, jossa Little on alkuyskähtelyjen jälkeen lunastanut paikkansa joukkueensa eliitissä matkalla kohti NCAA:ta.

Näytä lisää vastaavia